Kumma kun maailman öljymiljardit valuvat arabimaissa muutamalle karva-kädelle eikä tasaisesti kansalle kuten esim Norjassa (ei velkaa, hyvä elintaso). Muslimit ovat niin olevinaan hyvää kansaa, mutta eipä näitä miljardeja jaeta muille köyhille muslimimaille kuin joitakin roposia. Länsimaat avustavat taloudellisesti köyhimpiä maita uskonnosta riippumatta ja nämä rahat tehty työllä kuten tämä laivakin.
Bremenissä, Lürssenin telekalla laskettiin perjantaina vesille kaikkien aikojen suurin yksityinen huvijahti, Azzam.
Laiva on 180 metriä pitkä, eli 17.5 metriä pitempi kuin aikaisemman ennätyksen haltija, miljardööri Roman Abramovitshin omistama Eclipse.
Azzamista ei tiedetä paljoakaan. Sen tilaajan uskotaan olevan Saudi-Arabian kuningashuoneeseen kuuluva prinssi Walid Ibn Talal, jonka omaisuudeksi arvioidaan toistakymmentä miljardia euroa.
Suunnittelun on tehnyt italialainen Nauta Yachts. Laivan hinta lienee 500 miljoonan euron luokkaa ja se luovutetaan omistajalleen myöhemmin tänä vuonna.
Telakan antamien tietojen mukaan Azzamin koneet tuottavat peräti 94 000 hevosvoimaa, mikä tekee siitä yhden maailman nopeimmista huvijahdeista. Huippunopeudeksi arvioidaan jopa 30 solmua, kertoo Daily Mail -lehti. Henkilökuntaa laivalla on noin 50.
Kuvaajat eivät ole päässeet laivan sisään, joten sen varustuksesta ei ole tietoa. Asiantuntijat huomioivat, että laivassa on noin 50 sviittiä, mutta ei juuri lainkaan avointa kansitilaa. Tämä on tyypillistä laivoille, jotka tilataan arabimaihin.
Kun tieto Azzamin sisältä puuttuu, joutuvat analyytikot vertaamaan laivaa Abramovitshin Eclipseen. Sen varustukseen kuuluu mm. sukellusvene, kaksi uima-allasta, elokuvateatteri ja myös oma ohjuspuolustusjärjestelmä. Chelsean jalkapallojoukkueen omistaja järjestää aluksellaan hulppeita juhlia.
Jos Azzam päätyy saudiperheelle, vastaavia juhlia siellä ei järjestetä. Itse asiassa Azzam tuskin poistuu satamasta kovinkaan usein. Laiva on tarkoitettu arvovallan merkiksi, ei varsinaiseen käyttöön, sanoo Daily Mailin haastattelema asiantuntija.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä on luutamuorin (sdp) tilaama "ruostumaton" sukellusvene, joka maksatettiin Suomalaisilla veronmaksajilla haloskan tuttavien ja sukulaisten korruptiopesään. Haloska sai luultavasti provisiot päältä.
Kohta pääoma presidentti niinistö