karua totuutta nykyajan kasvatuksesta

opettaja näytti kaapin paikan. sai potkut.
pipopäät tunnilla missä käytöstavat.
laskimet apuan yossa. "huumeiden" käyttäjille siis oma koe.

kaikki em liittyy kouluun ja nykynuorisoon missä vika, kyselkää ja vastatkaa JA TOIMIKAA parantakaa maailmamme tältä osin.

sen jälkeen muita otsikoita
ministerin parkkeeraus. heillä enempi oikeuksia?
koiranmyrkyttäjät liikkeellä. no onhan eihän noita paskattaa koiria kekskelle tietä tarttis.
kun kauneutta hoidat hoidot vaarallisia, kynsilakkaus kuvas.
eli siinä jotain kiinasta seksijuhlistakin


voe tätä mualiman menoo
10720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja minkä vuoksi piti mennä sinne? Aivan. Mikä aiheutti sen, että jäätiköiden kutsu on voimassa. Voiko olla niin, että amerikkaan pitää lähteä. Siellä on korvaa.

Äänestä

KURIN PUUTETTA !!!

SUVAITSEVAISUUS ja NS.VAPAA kasvatus ON RAPPION ALKU !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Semmoisilla tempuilla ihmistaimista ON AINA kasvatettu PELKKIÄ elukoita !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

KUN ENNEN KYLÄYHTEISÖT PITIVÄT PORUKALLA KURIA PENSKOILLE, NIIN EI TARVITTU KUIN LUUDAN VARSI OVELLA, JA SITÄ KUNNIOITETTIIN, JA ROSVOT EI MENNEET PIRTTIIN, JA ASEETKIN SAI RIIPPUA SEINÄLLÄ,-EIKÄ NIIHIN KUKAAN KOSKENU !!!

NYT VAPAAN KASVATUKSEN JÄLKEEN ASEET EI OO SUOJASSA EES LUKITUISSA LUOLISSA,-yhtenä esimerkkinä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

EIKÄ OLLU KOULUAMPUMISIAKAAN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Moraalin rappio on alkanut kieroutuneesta suvaisevaisuudesta. Ajattelu oikeasta ja väärästä on täysin hukassa.
Valhe on ok, kunhan siitä ei jää kiinni ja jos jää, niin monmutkaisella selityksellä on vapaa vastuusta. Ei tule seuraamuksia ja suvaitsevaisuuden nimissä--- no kaikki tekevät virheitä.
Häpeä on kielteinen tunne, joka pitää poistaa kaikin keinoin. Psyykenlääkkeistä on oiva apu....

Äänestä
  • Voisin kyl kitaran soiton lomassa tyhjentää kassit on niin perkeleen raskasta tää muusikon arki. Otan myös rennosti suuhun siten että nahka pysyy takana.

    Äänestä

Juoksukaljasta on tullut kävelykalja. mistään ei seuraa mitään rangaistusta.
Rattijupot joutuivat aikoinaan kesälomalle seutulaan. Nyt ne ajelevat kymmenen kertaa ja enemmänkin, ilman seuraamuksia.

Äänestä
  • H*****i piipittäjiä vaan piisaa suomi24,ssä KURI TAKAISIN....!!

    Äänestä

  • KURIN PITÄJÄ kirjoitti:

    H*****i piipittäjiä vaan piisaa suomi24,ssä KURI TAKAISIN....!!

    VIIMEINEN SANA ON MINUN BAHRAMIN SANOTTAVANA ELI KOKO TÄÄ PASKALÄJÄ PALSTAN VIESTIKETJU JOUTAA ROSKIIN. ON NIIN PERVOA JUMALAUTA!

    Äänestä

Karua totuutta "nykyajan kasvatuksesta": äärioikeistopupoluiden hörhöt pyrkivät kasvatusalan ja sosiaalialan tehtäviin. Päteviä kasvattajia nuorille vai jotkut james hirvisaaren puoluetta äänestäneet? Jotka on tyypit vielä nettipässejä nimillä netissä möykkäviä, sinusta varmaan on..

Äänestä

Alanko puhua kyrvän imemisestä no en koska ei paskan puhuminen lopu jos mä tai joku muu jatkaa siitä puhumista

Äänestä

Katselkaa tämän palstan kommentteja vaikka miestä väkevämmän juoman avustamana sopivassa mielentilassa JA SYVÄLLISESTI

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


miksss56 kirjoitti:

opettaja näytti kaapin paikan. sai potkut.
pipopäät tunnilla missä käytöstavat.
laskimet apuan yossa. "huumeiden" käyttäjille siis oma koe.

kaikki em liittyy kouluun ja nykynuorisoon missä vika, kyselkää ja vastatkaa JA TOIMIKAA parantakaa maailmamme tältä osin.

sen jälkeen muita otsikoita
ministerin parkkeeraus. heillä enempi oikeuksia?
koiranmyrkyttäjät liikkeellä. no onhan eihän noita paskattaa koiria kekskelle tietä tarttis.
kun kauneutta hoidat hoidot vaarallisia, kynsilakkaus kuvas.
eli siinä jotain kiinasta seksijuhlistakin


voe tätä mualiman menoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu