Nyt profeetat äkkiä tonkinmaan unimuistiinpanoja. Vielä ehtii nappaamaan paalupaikan. Kuka profetoi ensimmäisenä Bostonin tapahtumat?
Boston
23e4dfv
43291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Asiallinen huomautus!
Täysin varmasti joku on ennaltatiennyt asian jo vuosia sitten, ja saattaa hyvinkin olla että sen juuret johtavat jo 1630-luvulle siihen hetkeen kun Englannista saapuneet puritaanisiirtolaiset perustivat kaupungin vuonna 1630.
Asia on sitten kantautunut perimätietona profeettojen suvuissa näihin päiviin saakka, mutta tuhansien muiden erittäin tärkeiden ennaltatietojen ruuhkassa tuo tapaus on jostain käsittämättömästä syystä jäänyt taka-alalle kunnes se nyt ihan yht`äkkiä nousikin jonkun kaikista luotettavimman tuntuisen profeetan mieleen!
Saanemme tästä lisätietoa kunhan profeetat lähipäivien aikana ennättää muistelemaan asioita tarkemmin ja tutkimaan arkistojen aarteita.
USKOMATON ENNALTATIETO ON TULOSSA!!!! Joku luotettavan tuntuisista profeetoista on varmuudella ennustanut iskun jo etukäteen, kohta piakkoin tämä ennustus jo tuleekin web-sivuille todistettuna näkyville.
PROFEETTA LÖYTYI!!!!!!!!!!!!!!!!!1!!!! MIELETTÖMÄLLÄ TARKKUUDELLA AINA KAIKKEIN LUOTETTAVIMMAN TUNTUINEN LAPPEEN RANNAN PROFEETTA OLI ENNUSTANUT KAIKEN ETU KÄTEEN!!!! SIIS ENNALTA, JO ENNEN TAPAHTUMAA HÄN OLI LAITTANUT KAIKEN WEB-SIVUILLEEEEEEEEEEEEN!
ENSI TIISTAINA ISRAEL JUHLII 65-VUOTISPÄIVÄÄNSÄ
Tiistaina huhtikuun 16. päivänä Israel juhlii 65-vuotispäiväänsä. Päivää aikaisemmin vietetään kaatuneiden sotilaiden ja terrorismin uhrien muistopäivää (hepreaksi Yom HaZikaron). Vihlova sireenin ääni saa maan pysähtymään kello 20 sunnuntai-iltana ja uudestaan kello 11 maanantai- aamuna, jolloin pidetään kahden minuutin hiljaisuus. 23 006 sotilasta ja siviiliä on kuollut 65 vuoden aikana, jättäen 10 550 perhettä suremaan.
Maanantai-iltana tulee sitten äkillinen muutos ilmapiiriin, kun itsenäisyyspäivän juhlallisuudet alkavat. Rakennukset ja autot koristellaan Israelin sinivalkoisin lipuin. Juhlapäivänä ihmiset suuntaavat rannoille ja kansallispuistoihin grillaamaan, mikä on perinne itsenäisyyspäivänä. Juhlapäivän maallinen luonne tekee tästä päivästä erityisen kaikille – joukkoliikenne toimii ja uskonnolliset juutalaiset voivat yhdessä muiden kanssa nauttia matkasta luontoon grillaamaan tänä vapaapäivänä.
http://www.foxnews.com/us/2013/04/15/explosion-reported-near-finish-line-boston-marathon-spokesman-says/
Että tämmöstäkö sattunut.
Millä saamme nyt tämän tarkan ennustuksen sopimaan tapahtumiin? Luotettavimman tuntuinen profeetta puhuu Israelista, josta on 8800 km Bostoniin sekä sunnuntai-illasta, maanantai-aamusta ja tiistaista.
Bostonin isku kuitenkin tapahtui maanantai-iltapäivällä.
Jotenkin tämä ennustus silti on millilleen ja sekunnilleen oikea! Varmasti oikealla tulkinnalla selitys löytyy sille, että ennustus osuikin tarkalleen kohdalleen.
No höh, eihän Veijonen puhu mitään Bostonista, kyllä pilkkaajillakin pitäisi olla jotain totuuspohjaa, mistä ponnistaa!!!
Mitä?
Eikö Veijonen muka ole vielä kirjoittanut mitään Bostonin tapahtumista?
Ihan varmasti on, ja eipä kulu kauankaan aikaa kun maailman erehtymättömimmän tietäjän tietokoneelta löytyy jo kauan aikaa sitten annettu profetia asiasta.
Saattaa olla että päiväys on jo rapiat 10 vuotta vanha!
Todennäköisesti se liittyy jollain tavalla Emilian katoamiseen ja Veijosen itsensä 16-vuotiaana heittämään keihästulokseen!
Veijonenhan ennusti myös huomattavasti suuremmankin tapahtuman oikein, ja kirjoitti "osuneensa ensimmäisenä maailmanloppuun" keihästuloksen perusteella, joten kyllä varmasti hänellä on kyky ennaltatietää Bostoninkin pamaus, joka on sentään aika paljon pienempikin tapahtuma kuin maailmanloppu!
Tai sitten se Harkan toistaiseksi unohtunut profetia jollain tavoin liittyy siihen tunnettuun Viipurin pamaukseen.
Eli pamaukseen joka kansantarinoiden mukaan tapahtui 30.marraskuuta 1495.
No,eihän näiden kahden pamauksen välillä ole kuin 518 vuotta,mutta kyllähän kunnon
profeetta tästäkin jonkinlaisen yhteyden keksii kun oikein pinnistelee.
eli käsite "aasinsilta" muutetaan "Veijosen silta" nimiseksi.
Aasi toimii kummasakin.
Iranin ja Pakistanin rajaseudullakin tapahtui isohko maanjäristys, joka vaikuttaa jääneen tyystin profetoimatta! Onko tämä merkki siitä, että maamme asema Jumalan valittuna ja johtavana profetointimaana on horjumassa? Mitä sanoo Piho, mitä sanoo Veijonen, mitä sanovat muut profeetat?
Olen lukenut jo hyvän aikaa sitten, että amerikkalaiset alkavat välttämään esimerkiksi kauppakeskuksia terrotitekojen takia.
Ja näin ne profeetat jälkikäteen tulevat puskista esille sillä "mä olen lukenut jo hyvän aikaa sitten"-tyylillään.
JohnPaul Jackson, "perfect storm", ilmestyskirjan "maanjäristyksiä monin paikoin" Lukaisepa vaikka noista, siinä vaiheessa kun ilmoitettavaa tuppaa tukuittain, ne myös ilmoitetaan tukuittain.
Olisi tietysti vielä komeampaa, jos ne myös ilmoitettaisiin etukäteen eikä vasta jälkikäteen.
No ainakin Ilmestyskirjan julkaisemisesta on jo jonkin aikaa:). ja Jackson toi sanomansa julki n.10v sitten. Wilkerson 70- luvulla ja sitä rataa. Moni luulee että profetiat toteutuvat heti. Harvemmin heti, ja ei koskaan päivämäärien kera.
Raamatun "pian" olisi pitänyt suomentaa "äkisti". Eli silloin kun ilmestyskirjan profetiat tapahtuvat, ne tulevat kukin äkisti.
Toisin sanoen ei Ilmestyskirja eikä WIlkerson ole ennustaneet tai ilmoittaneet Bostonin pommi-iskua 15.4.2013. Eivätkä mitään muutakaan.
itseasiassa voitaisiin kirjoittaa "profetia" erilaisista pommi-iskuista mihin tahansa amerikkalaiseen kaupunkiin, ja todennäköisesti se toteutuisi joskus vuosikymmenien kuluessa.
Samalla periaatteella kaikki muutkin povaukset toimii, eli kun annetaan vain ajan kulua niin kas.. siinäpä meillä onkin suuri ja mahtava profeetta joka "ennaltatiesi" tapahtuman. Juuri sen takia kieroimmat eli kokeneemmat povarit ei kovin usein ilmoita aikaa koska ovat töpeksineet jo tarpeeksi ja oppineet ilmoittamaan tapahtuma-ajankohdaksi vain "tulevina päivinä".
http://www.sidroth.org/site/DocServer/IS521Transcript_JPJackson.pdf?docID=1821
JOHN PAUL:
I did. I saw a migration of people out of big cities because of the fear that was
there... Various bombs will go off and people would be killed, and so people were afraid to be going, almost like suicide bombers in Israel,
http://www.sidroth.org/site/News2?abbr=tv_&page=NewsArticle&id=8629&security=1041&news_iv_ctrl=1195
JOHN PAUL!!!! Valtaisa vaellus Yhdysvaltain kaupungeista pois on alkanut, kuten JOHN PAUL tuossa väkevästi profetoi!!!! Hallellllujjjjjjjjaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!
Mitenpä John Paul olisi voinutkaan vaieta vaan hänen oli suorastaan pakko profetoida VÄKEVÄSTI, sillä erityisesti VÄKEVÄT profetiat joita John Paulilla on varmasti sisällään ihan hirmuinen määrä, saavat elimistön muuten pullistelemaan ellei niitä suolleta ulos internetin palstoille!
Sellaisia on VÄKEVÄT PROFETIAT joita kaikkein varmimmat ja luotettavimmat profeetat lähettävät tällekin palstalle päivittäin erittäin VÄKEVÄN hengen ohjaamina, ja ne ovat olleet lukijoille VÄKEVÄ todistus.
Jospa luet, niin yllätyt. Vai oletko luullut että raamatussa on päivämääriä? Siellä puhutaan ajoista.
Unabomberhan oli Ave Maria.
"Vähä-Katekismus löytyi varastosta. Se oli viety sinne muiden tavaroiden joukostosta, juuri se ruskea kantinen, kultapunoksilla. Siinä se oli kytkimen alla, jonka päältä väännettiin varastoon, sen toiseen huoneeseen, valot päälle. Varastossa oli kylmä, epätasainen rosoinen valettu betoni-lattia. Ilma oli viileä, kuin talvella. Olin yksin ja verhot roikkuivat ikkunassa, ne sellaiset aivan tavalliset, kodikkaat ja ohuet. Hiljaa paikoillaan, ketään häiritsemättä.
Napsautin, kytkin valoihin, käden käänteessä. Se oli jo niin tuttu, eivätkä tutut hämähäkinseitit enää häirinneet siinä iljettäen ja säikähdyttämällä. Olin yksin. Rauhoittumassa, tasapainottamassa itseni säännölliseen uneen, kasvamassa ja viettämässä aikaa poissa tukahduttavasta ihmisten seurasta, tarjoten sitä myös muille. Etten olisi narsistisen lasen egoismini kanssa, vain vaatien ja esiintyen, narsistisesti vain egoistisesti ulospäin suuntautuen, muiden ihmisten edessä, kodissamme. En halunnut millään tavalla häiritä, ja esittää "täydellistä", omaa narsistista itseäni, ja kehoani, olla siten osallistumatta yksityisyyden luoman virikkeiden ja fantasiamaailman luomiseen.
Hiiri juoksi lattialla. Oikealla puolella ohitseni. Olin jo riisunut kouluvaatteet, ja laittanut ylleni rennot tummansiniset verkkarit ja t-paidan. Ulkona oli kaamea helle, kello oli jotakin kello 10 ja puoli yhden iltapäivällä väliltä. Olin melko tyytyväinen jo kehooni, ja lihasten raskas paino varmasti teki tyytyväisyyden tunteen kokonaisuudessaan. Katselin vain mielenkiintoista tavarapaljoutta, kirjoja etsin, ja katselin muistoja. Suuret lihakset varmasti rauhoittivat tuolloin 12-vuotiasta hänen noustessaan portaita ylös. Polvistuin ja noukin kirjan, joka kertoi erilaisuudesta, syrjinnästä ja oikeutuksesta olla itseksensä, poissa muiden ihmisten seurasta, mielen sisällä, vain oman itsensä kanssa, ämpärin päältä. Lähdin kuljettamaan sitä takaisin, mutta kymmenet, sadat tai tuhannet käytetyt naulat, väänsivät samassa käteni pitkin karheaa betonilattiaa ja pakottivat nousemaan eläimellisesti polvien varaan seisomaan. Tämä oli siis Femme Fatale...
Ja tästä lähdin siis täysin suunnittelemattomasti, tekemään väestönsuojelua, kantamalla samalla tavoin pystysuoraan nousevaa Jumalaa, tai auttamaan ihmisiä, jotta he saisivat tulevaisuuden, luodun inhimillisyyden. Se tarve johtui tasapainottomuudesta, raakuudesta ja väkivaltaisuudesta, joka oli peräisin inhimillittömästä kehosta. Siitä ei välitetty, eikä kukaan siihen puuttunut. Vanha Katekismus jo vähän kulunut oli isäni tädin. Se oli minulle melkein täysin avaamaton. Olin lukenut lähes jokaisen kirjan talosta sisältä ala-asteen aikana. "Ainakin osaan lukea... " ajattelin. Harrastukseeni, olin lukenut ruoka-ohjeita jo vaikka kuinka monia, säännöllisesti seuraten ja niiden aiheuttaessa valtavina määrinä ilkeää psyykkistä kipuakin. Leipomisesta en erityisesti juuri nyt välittänyt, tai pitänyt, mielenkiintoni oli jossakin aivan muualla. Ehkä se oli vain odottavassa työssä, vapaa-ehtoisuudessa ja tulevaisuudessa, vain siksi itsenäistymiseksi ja tulevaisuuden varalle jo valmiiksi opetellen. Olin aina pitänyt ruoasta ja ruoanlaitosta. Kun olin lapsi, olin ajatellut, että sitten kun minulla olisi oma perhe, voisimme tutustua lasteni kanssa, etniseen ruokavalion avulla, muihin kulttuureihin.
- Mutta toisin kävi. "
- Enpäs tiedä, mitä räjäyttelevät.
"Ehkä kerran kuussa", jatkoin ajatustani, joka koski etnisiä ruokia. Kyllä, se kerran viikossa. olisi liian usein. Ne olivat lapsen tunteettomia unelmia. Erityinen, aika, paikka ja tilanne, erityinen tilanne, ja sille aika. Lapsillani oli siten oikeus tuntea tutustumalla tulevaisuuteen. Me mietimme tulevaisuuttani sillä hetkellä paljon...
Tämä oli osallistumista pelkän inhimillisyyden luomiseen, välttäen psyykkisen kivun tuottamista. Uskonnolinen ohjelma oli jo loppusuoralla, pyysin jo apua ulkopuolisesta, että saisin lopettaa sen, koska koulu vei jo niin paljon aikaa. Yli-ihmisen luomisella lasten elämässä mukana oloa, painostaen. Siitä kertoi tuo paranormaali kokemus, kauheus ja kaikki se yksinoleminen, kaiken keskellä, vain palvonnan tasapainottomiseksi, ja yhdessäolon juhlan aikaansaamiseksi. Kuka senkin oli tuhonnut?
Äärirajoilla oli juuri loppunut TV:stä se herätti paljon keskustelua. Oliko ohjelma sallittu, edes aikuisille, tai lapsille ja nuorille? Miten se kertoi kinestiikasta, taikuudesta jossa taikuri väänsi metallilusikkaa, esittäen sitä ihmisten edessä. Grafiikka oli uusi ja hieno, kuin uhkaava. Se esitti neroutta surrealistisesti creationistisen grafiikan-keinoin. Olin kiitollinen mm. tv-ohjelmista, lasten ja nuorten ohjelmista Ylelle, erityisesti Kummitus-juttu oli hyvä, ja halusin ilmaista sen erikseen. Isän kanssa olin jutellut viimeksi uskonnosta, olikohan juttelu varmasti hyvä asia. Arka pelko yhteiskuntaa kohtaan, kuinka en haluaisi tuhota todellisuutta, antaa ihmisten hyökätä väkivaltaisesti toinen toisesta välittämättä hänen kimppuunsa, vain jotakin ohjenuoraa käyttäen hyväksikäyttääseen. Vastaus oli myöntävä. Hänen, isäni, uskonnollinen maailmankatsomuksensa oli vähän vaikea, se oli epäselvä, ja monimutkaisten ongelmanratkaisujen, kuten päätelmien lopputulos.
Isäni oli ollut talvella kanssani kaupungilla, yhdessä olimme nähneet - 30 C:ssa oranssissa kaavussa, ohuessa lakanassa seisseen buddhismin munkin, hare krisnan. Isäni iloitsi, hän sai auttaa ja hän halusi auttaa.
Aurinko paistoi ja leikkasi terävällä säteellä luoden viimeisiä valonsäteitä syksyn päätteeksi viistosti kadulla, mäen päällä. Tunnelma oli rauhallinen, niin seesteinen vapaudesta, että olin onnesta ja ilosta, lähes itkuinen. Olin saanut lahjan....
Vieläkään en ole saanut koko kirjaa luetuksi. Ehkä se on kokonaisuudessaan elämäntehtävä. En ole koskaan lukenut mitään niin raskasta. Se oli niin tärkeää. Kirja alkoi mantralla. En saanut siihen sisältöä, sillä olihan Jumala sanonut, hänen käskyissään oli säädetty: Minä olen Herra Sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia. Paranormaali kokemus, suljetusta tilasta, paikasta, jossa vapaus oli vankilana, mutta vain ihmisen mielen sisällä, hänen ulkoisena kokemuksenaan paranormaalisti vankilasta, sen suljettuna tilana. Matka tuollaiseen tulevaisuuteen oli jo alkamassa ja keho vain odotti, eikä se vaatinut epäjumalien palvomista. Vieras kulttuuri ja uskonto olivat kiellettyä laissa, jotenkin mutta se oli myös yksityis-elämää. Tarpeenani ei ollut tehdä mitään loukkaavaa, ei edes toisen Jumalan avulla. Halusin säilyttää seesteisyyden ja rauhan, järjestysluvullisuudelle, vapauden kokea yhdessäolemista, myös läsnäolemisella, lähimmäisyydentasapainoisuudella; rakkaudella. Syyllistin itseäni jo muista kulttureista, ja kielistä, lukujen kielestä numeroilla, meistä itsestämme. Miksi en ollut tyytyväinen anglosaksisiin kulttuureihin, myös ruokavaliossa, ilon ja juhlan hetkissä, meidän toinen toistemme kanssa?
- Tämähän nyt valtava projekti on, tarvittu koko varastokin käyttöön useiksi vuoksi, ja sitten muffinitkin tulevat tv:stä.
- Milloin pääsisin leipomaan?
Outoa että ennen iskua tuli mieleeni tämä paineilmamies:
http://youtu.be/YOohAwZOSGo
En ole kylläkään kuin vilkaissut youtubesta joku vuosi sitten.
Käsittämätöntä että vain pari vuorokautta TAPAHTUNEEN JÄLKEEN kerrot ennaltanähneesi paineilmamiehen teot!!! Halleluuujaaaaa! Aaaaammmmen!!!!
Siis todellakin huimaava tunne syntyy noin mahtavan huimaavasta ennaltatiedosta, joten
Vesa Y. ja -jarmo- on varmaankin hyvin läheistä sukupuuta, sillä noin äärettömän luotettavan tuntuisen varmoja profeettoja ei todellakaan synny joka oksalla!
Kun profeetta putos puusta....
äänite vallan...
Jumalauta, henkilökohtaista elämää...
- Tämä oli äänite-sanasta.
Huomauta sä mistä huvittaa luomalla sukupuolenvaihdoksellista, egoistista, sukupuolenvaihdoksellisen egoistisen kiljahtelun miljöötä.
Klaustrofobian täyttämä keho, sen skitsofrenioineen ei kuulunut elämäämme, sen ollessa vaatinut euforia hillinnättömyydestä, vain pelkästään kehon täyttyessä siitä, ja näin aiheuttaen pakenemisen, innostuneen pelon ja arvostelun käyttäytymisen siivittämänä.
- Ei uhkailu ollut asiallista.
Psyykkisen kivun tuottamisen oikeuttamisella ei tosiaan mennä innokkaasti minnekään klaustrofobiassa. Se on inhoa, innoitusta syrjinnästä ja vain sivilisaation tuhoamista, pelkästään syrjinnästä. Uhrejamme me emme ole. Tällaista ei tule edes luoda euforian hillinnän sijaan, eikä siten saa kiduttaa psyykkisesti kipua käyttäen, ja tyhjänä ihmisen kuorena, järjestysluvuttomuudesta inhimillittömänä osoittelemalla. Se on väkivaltaa, jonka julmuutta ei voi sanoin kuvaillakaan, käytöshäiriönä pakottamisena. Suoraan tulevaisuutta tukahduttaaksemme emme sitä inhosta voineet luoda, edes vääräksi maailmankuvaksi katsoa.
- Ei meillä on jo tällainen lapsi.
Hän ei ole lähimmäisyydentasapainoisuudesta, koskaan ulkoisetta kauneudetta, väkivaltaisuudestansa oikein innostunutkaan. Kauheaa tuhoa aiheuttaa hänkin, hier-arkiasta tulevana, todellisuuden odottajana, inhimillittömänä läheisyyden kaipaajana, aiheutti onttona sisimmättömänä ja näin "etsivänä" tulevaisuuden tuhoajana, keskellämme. Hänen läsnäolonsa hektisyyttä ja siitä ilon repimistä ei voinut sanoin kuvailla, lasisnen maailma hänen todellisuutenansa, ja ympäristönä, ei riittänyt egoistiseltä väkivaltahakuisuudelta, kenenkään turvallisuudeksi. Särkyvän lasin helinänä hänelle aikoinaan tuotettu psyykkisen kivun maailma, kantoi vain alastomuudella, painostamisen unohtuessa jatkuvasti, osoittamisena vain oman mielen sisään, myös alastomuuden ja alakehon osalta, hän inhimillisyydettömyydestä, turvallisuushakuisesti tuhosi koko ympäristömme, lähimmäisyydestä tasapainoisen ja kiintymys-suhteidenkin arvokkaan, lahjattomuudestansa, perinnöllistä ja kulttuurisuutta empatiattomana arvostamatta, koko miljöömme. Hän pyrki suomeksi sanottuna, syrjinnän voimasta, ollakseen samanarvoinen, tulevaisuuden tukahduttamisen jalon lahjansa kanssa, mm. epäonnea ja epäaidosti, epätodellisuutta hän katosi läsnäololtamme keskuudestamme jo aitona rakkauden maapallona ajat sitten, tuhoamaan kaiken kiintymys-suhteina ympäriltänsä, mitä vain egoismillensa nähdäksensä epäaitoa rakkaudettomuutta.
- Vain koska oli tyhjä ihmisen kuori.
Anteeksi, hän on autisti, hän ei ymmärrä tekemisiään.
- Tämä on profetia.
Hän ei voi voittaa.
Eikö näitä ole vielä olemassa`
All.kirj. ... jaa
- Mikä tämä on? Eihän tämä ole yleinen väestönsuojeluhälyte.
En minä tarvitse koko alaa.
Femme Fatale ei ole sinällään alistaminen, eihän sellaista voi kukaan kuvitellakaan. Se on osoittelunakin kiellettyä jo käytöshäiriönä. Edellyttäen vihatta ja väkivallatta, myös psykologisesti jo tunteiden eri käsitteitä, kuten rakkaus, terveyden ja hyvinvoinnin luodakseen ympäristönämme.
- Tiedätkö kuinka raskasta on kantaa Jumalaa, jopa useiden vuosien ajan älyllisyyden neliön muodostamassa kehässä sekä aitauksessa, joka on myös suljettu tila? Pakonomainen vapauden tilan vaihtuminen, vankeuteen, suljetuksi tilaksi Jumalasta, uskonnollisen kiihkomielisyyden takia. Vain avuksenne inhimillttömyyden, ja osoittellemisen luomaan epätodellisuuden miljööseen, onnistumisen elämyksettömyyden ympäristönänne.
Psykopatia ei voi olla apuna, koska se on puhtauden syrjimistä, siveettömyyttä ja kaikki tukevat jo vapautta, myös syrjinnästä sekä ihmsien eri-arvoistamisesta, ympäristönämme, jumalanpalveluksina.
Paremminkin Femme Fatale tarkoittaa hyvinvointia, seksuaalisuutta, ja meidän muiden naisen tukemista, naiseutena yksityisyyden voimaksensa. Läheisyydenkyvyllä on hirvittävän suuri merkitys myös ulkoiselle kauneudellemme, ja tämä perustuu vain valmiina olevaan turvallisuuden välttämiseen klovni-skitsofrenioiden luomista välttääksensä, ja sitenkin heitä, klovni-skitsofreenikoita auttaen inhimillisyydeksi, keinolla kuin keinoilla, mutta vain tulevaisuutta luodaksensa, ei tukahduttaakseen sitä, Jumalana, Jeesus Kristuksena, tulevaisuutanamme. Sellainen ei ole sivilisaatiomme, eikä sitä ole tarkoitettu esitettäväksi, tai varsinkaan näyteltäväksi, esim. osoittavina eleinä, julkisena rasisminakaan.
Femme Fatale tarkoittaa Buddhalaisuuden väestönsuojelu-ohjelman boddhismi-peräistä jalkarautojen tilaa, jossa ylävartalon osalta puutteellisena on oma mielen sisäiset toiminnot, myös kiintymyksen kohteena. Oman mielen sisäisenä, jossa nämä raudat eivät ole välttämättömiä välineinä edes olemassa sisimmällisen läheisyyden ja sen kyvyn, inhimillisyyden tunteen, ja läheisyyden kyvyn sijaan. Ihmistä ei voi näin ostaa omille pakkomielteilleen kohteeksi. Se tarkoittaa, myös paljon muuta, eikä eleettömyyttä voi siksi julkisen rasismin esittämisen vuoksi, käyttää kai ollenkaan, barbaristisuuden luomiseksi, ja sen välttämiseksi.
JUTTA: Justiinhan tämä tehtiin....
- Enkö tosiaan saa edes sairaalasta apua?
Miltä minusta tuntuu, kun he vielä seurailevat klovni-skitsofrenioita aiheuttaen.
- Entä miltä minusta tulisi tuntua, toisilta ihmisiltä, jotka lainasivat näin kehoansa, tukahduttaakseen tulevaisuuden? Aivan kuten he tekevät, psykopatiana, raivona, läheisyydenkyvyttömyydestä, käyttäen toista ihmistä, heitä itseään, ja egoismiään varten. He tekevät sellaista irvokkaasti hymyillen, ja tulevaisuutensa onnesta nauttien, vain itsellensä, hänen toisen ihmisen kehoa, luodakseen omaa itseä egoismiä. Tulevaisuuden tukahduttamiseksi jollekin toiselle ihmiselle.
Tulevaisuuden luomatta jättämiseksi ja tulevaisuudettomuuteen tukahduttaaksensa joillekin toisille ihmisille.
- He pakenevat näin ikuisesti, emme me ihmiset.
Femme Fatalehan liitty sopimus-oikeudellisten kohtien tuhoamiseen aivojen otsalohkoa käyttämällä hyökkäävän painostamisen käyttäytymisensä kohteena. Sinällään täydellisiin sosiaalisiin hetkiin se ei liity.
Femme Fatalehan ei edusta kaupallisuutta, koska se on auktoriteettiharhaista ihmisen halventamista, ja maksamatta halpana pitämistä.
Femme Fatalehan ei edusta virheää aatettta, koska boddhismin väestönsuojelu-ohjelmassakin on annettu tilaa tulevaisuudelle, ja näin myös intimiiydelle, lapsenkasvatuksen näin huomioimalla erityisenä lahjana, läheisyytenä, sekä inhimillisyytenä ainaisen fiktion, ja arjen, päivän ja yön, erottamisen raskaudenkin sijaan, terveydeksi ja hyvinvoinniksemme.
Femme Fatalehan ei edusta virheää puoluetta, koska se ei ole mahdollinen aikaan ja paikkaan, kovin suljetusta ja julkeavasti yksityis-elämää loukaten ja osoittelevan käyttäytymisen olemuksesta.
Femme Fatalehan ei edusta muiden ihmisten auttamista, myös lapsenkasvatuksen osalta, ja siten kirkumista hyvinvointina ympäristönämme, myös egoistisesti turvallisuutta luodakseen itselleen, kehonansa.
-ja siten vihreää aatetta, ajatusta ympäristönä liikkeenä tai demokratiana, tai auttamisen kohteena.
Femme Fatale sen sijaa pyrkii auttamaan ihmisiä olemaan välttämättä, vaaditusti tuottamatta psyykkistä kipua pään sisään, pahaa oloa tuottaen pään sisään kiduttaen.
Femme Fatale pyrkii psyykkisen hyvinvoinnin tuottamiseen myös laaja-mittaisesti, painostamisen kuten tunteiden avulla loukkaamisen, ja yksityis-elämän seurailemisen sijasta, pyrkimään eroon myös alistamisena tuotetusta psyykkisestä kivusta, psykopaattisuudesta.
Ympäristön supistaminen ja sulkeminen nyt vain on kielletty Femme Fatale aiheisesti.
- En mä tiennyt, että siitä tehdään väestönsuojelu ohjelmaa koko ajan.
Miten niin et tiennyt?
1. Efektiivisyys
Poliisin toiminta oli hieman liian uskonnollista. Jumalanpalveluksen ympäristössä, poliisit kiersivät kirkon ympärillä kiduttaen, tulevaisuuden tukahduttamisen aatteen, luomalla psykopaatin barbaristisuudella purkaen silmänosaa turvasta, samalla ylläpitäen jatkuvasti kaipauksen-silmänosaa käyttäen sadismia. He olivat pahaa aavistamattomia, eivätkä tienneet sitäkään että syrjintä oli jo valheellisen todellisuuden muodostamana kuplana aivan jossakin muualla, kuin heidän toiminnassaan, tai heidän työ-ympäristössään.
Se oli jokapuolella, Jumaluuden Voimana, korostaen yksityisyyden voimaa, ankkuroituna "Pelastukseen", tai sen fiktiivisyyteen, valheellisuuteen sadunomaisesa, esineissä, monumenteissa, luonnossa, maisemassa, arjessa jopa näytteillä.
Onnistumisen elämyksettömyyden luodaksensa ei saa alistaa. Me emme pyri tällaiseen ympäristönä lainkaan.
Raskasta työtä. Vähän naurettavaa...
- "Mulla ei ole ollut päivääkään lomaa."
Pelon täyttäminä kehoina aivan loppuunajettuina, että pystyisi edes paikalleen seisahtumiseen, ja rauhanomaisuuteen, elämään taivaankannen alla, vapauteen ja näin inhimillisyyden omistamiseen, meidän hyvinvointiimme, meidän onneemme, ja tulevaisuuteen.
- Vain kuolemasta... vastaili sairaanhoitaja-isä, sadistisena rahasta.
Tekemättömäksi jääneenä tulevaisuuteni osaamatta edes leimautumisensa ja syrjimisensä seurauksena, edes auttaa, vain tuottaakseen kuolemaan, tai järjestelmällisesti aiheuttaakseen sitä empatiattomuuden onnistumisen elämyksettömyyttä käyttäen.
Suljettu tila, ja sillä kiduttaminen vapauden tilan vaihtamisella suljettuun tilaan pakonomaisena käyttäytymisenä, vapauden tilan vaihtumisena suljettuun tilaan, jatkuvasti empatiattomuudesta onnistumisen elämyksettömästi, jopa kuolemaa aiheuttaen, läheisyydettömyydestä. Sairasta psykopatia sakkia, ovat obsessoineet vain vihaisesti raivosta, onnistumisen elämyksettömyyttänsä, vahingoittamishakuisuudessa todellisuudessansa, joka oli ilman empatiaa euforia hillinnätöntä.
- Siellä sairaalassa ei ole obsessoimisen tiloja sellaiseen.
Terveisin all. kirj. "Siksi meitä ei voi pitää täällä."
- Osaatko sä mitään muuta.
- Ei, en tiedä, osaan.
- Ei, ei mun tarvitse, tämä on mun työ.
Tosiaan yleensä saa olla obsessoimattomassa ympäristössä.
- Ettei sitä tarvitse tehdä, ei ilman psykopatiaa edelleen jatkaa taas.
"Me emme ole sellaisia osoittelun kohteita joiksi olet ihmiset tarkoittanut."
- Minä en käsitä, vastaa hahmo.
-Sepä reilua.
Tämä on vaadittu turvallisuutena, ja sen takeeksi.
Ei kun minä oon robotti, kone kaikki muutkin miehet on, mutta minut on luotu epätodellisuudesta, mutta kun kaikki muutkin miehet on.
- Ja minua ärsyttää kun minä en saa pähkinästä sitä mitä sinä,muut saa.
Hän on kertakaikkiaan jo hauska.
- Aivan hauska, hänen täytyy ensin opetella, ja siksi hän turhauttaa.
Oikeasta hänet erottaa yleensä, vähän muuttuneesta ulkonäöstä, oppimisvaikeudesta.
- En minä nyt tiedä, olen surullinen suisaidaalinen.
En minä nyt mene, olen suisaidaalisen surullinen, koska en voi kadota, ja sairastan nyt mielen sairautta, jossa haluan käyttää suljettua tilaa. Maailmaa, enkä kadota kuten edellytettiin, koska olen ollut, ja olet, yhä edelleenkin mielisairas, koska olet suljettua tilaa, maailmaa, maailmassa yhdessä kanssani.
- Sä annoit mun mielestä tähän luvan, kun et sairasta mielisairautta.
Näistä profetioista tulee sitten tämä hahmo-sotku psykiatriselta, kun käytetään mielisairauksia suljettuina tiloina.
- Hahmot on luotu erityis-lasten kasvatukseen aikoinaan.
Mun mielestä annoit tähän luvan, kun et suostunut olemaan mielisairautta kanssani, jossa en saa maailmaa katoamaan.
- Mielestäni annoit luvan tähän, jossa syntyy epätodellisuudesta, koska et ole mielisairautta, maailmana kanssani, kieltäytyen mielisairaudesta.
Tämä on 5-vuotiaan ajattelun, terveyden ja normaaliuden vähimmäis- edellytyksiä, että ymmärtää, ja muistaa turvallisuuden ja sen tunteen, jo valmiina olevan turvallisuuden tunteen, myös muiden ihmisten seurassa.
- Kannattaako ahdistella lähennellen tuottaen samanaikaisesti psyykkistä kipua?
Onneks mä en tiedä missä sä asut, enkä voi sijoittaa hahmoani siis mihinkään.
- Seuraavaksi hän oppi ryöstämään mm. kulkuneuvoa ja vehiclea, käyttäen varastelemaan, sijoittuen sairaanhoitajalle asumaan hänen poikansa sijaan.
No ei nyt noin isoja asioita voi profetoida.
Noiden Bostonin iskussa kuolleidenkin takia olisi vähintään hyvyyttä, että profeetat kerrankin kertoisivat tietonsa etukäteen.
jospa selityksenä onkin ettei profeetat halunneet peljästyttää suuresti kansaa kertomalla asioita etukäteen, vaan kirjoittivat asiasta sen takia vasta jälkeenpäin kuten aina.
Tuollainenhan on erittäin kohteliasta ja sillä on tuhansia vuosia pitkät perinteet....
Kas kummaa, kun se Boston-sana pyöri mielessäni juuri 15:ta pv. Mutta se tuli erikoisesti, sillä mielessäni soi Juicen biisistä pätkä,
"olin nuori ja keuhkoissa kirveli Boston/
brylkreemikutreilla keikkui roston.."
Ihmettelin, että miksi tuollainen pätkä soi mielessäni. Tuli sitten mieleen, että itsekin nuorena polttelin Boston-merkkistä tupakkaa. Sitä myytiin sellaisissa pikkuaskeissa myös. Ajattelin samalla myös, että Amerikassa on myös Boston-niminen kaupunki.
No, tulin uskoon 70-luvulla ja siinä "bostonit" jäivät.
Iltasella sitten tulikin uutisia tastä pommi-iskusta siellä Bostonissa. Taisihan siellä hiukan savut ihmisten keuhkoja kirvellä. Ikäviä asioita ovat tällaiset iskut.
No, "jälkiviisautta" taas. Olisinhan voinut silloin ennen tätä iskua laittaa nämä mielessä soineet sanat tänne, mutta olisiko se hyödyttänyt ketään. Joku olisi vaan irvaillut, että hulluja riittää.
Hallelujaa! Vastaansanomattoman täydellisesti ennaltatiedetty jopa vain vuorokausia tapahtuneen jälkeen! Väkevää!
Boston on edelleen "tapetilla"
"profetia mummo" vaan.
Tuohan oli suorastaan HIRVITTÄVÄN VÄKEVÄ ennaltatieto, ja varmasti kenellekään muulla ei tässä maassa soinut mielessä "olin nuori ja keuhkoissa kirveli Boston". HUIMAA PROFETIAA!!!!!!!!!!
Varmaankin Juice oli myös profeetta mutta salasi sen, mutta sanoituksissaan kertoo tulevia tapahtumia ikään kuin mutkan kautta ettei kansalaiset suuresti peljästyisi.
MUTTA: Sleepy Sleepers koostui SUURISTA PROFEETOISTA, sillä he ennaltatiesivät jo kymmeniä vuosia sitten keskikaljan tulevan kioskeihin!
Tekivätpä siitä myös laulun myöhemmässä vaiheessa:
http://www.youtube.com/watch?v=5HamcepPZvk
Hallelujaa! Boston mitä todemmin ON tapetilla, siellä räjähti kaksi pommia, joiden olomassaolon kaikki Suomenkin profeetat muistivat ennaltanähneensä miltei välittömästi räjähdysten tultua uutisoiduksi maailman medioissa!!! Aaaammen!
Taas nämä maksetut trollit suoltavat potaskaa.
Mistä voi käydä hakemassa palkkionsa?