Herralta saatu näky:
Vanha Raamattu, jossa oli ryppyiset sivut, kertoi siitä että sitä oli luettu paljon, Raamattu oli auki ja sen alapuolelle laskettiin joku toinen pienempi ja ohkaisempi kirja avoinna ja sekin oli vanha. Ne oli vieretysten kuin vertailtavaksi toisiinsa.
Sitten näin kivisen ja kumpuilevan maaston, mutta sen päällä kulki suora ja tasainen tie, reunoilla oli vielä rakennus vaiheesta jäänneitä maakasoja reunustaen tietä.
Mieleeni kohosi Jesaja 35 luku, joka on yksi lempi Raamatun kohtiani. se kertoo ihanasti uskon tiestä...
Vanha Raamattu, jossa oli ryppyiset sivut, kertoi siitä että sitä oli luettu paljon, Raamattu oli auki ja sen alapuolelle laskettiin joku toinen pienempi ja ohkaisempi kirja avoinna ja sekin oli vanha. Ne oli vieretysten kuin vertailtavaksi toisiinsa.
Sitten näin kivisen ja kumpuilevan maaston, mutta sen päällä kulki suora ja tasainen tie, reunoilla oli vielä rakennus vaiheesta jäänneitä maakasoja reunustaen tietä.
Mieleeni kohosi Jesaja 35 luku, joka on yksi lempi Raamatun kohtiani. se kertoo ihanasti uskon tiestä...
Vastaukset 41
Vanhimmat
Jesaja 35.
Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3. Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4. Sanokaa hätääntyneille sydämille: " Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa yeidät."
5. Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8. Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.
9. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto, ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
Tuo on ainakin juuri kuin minun elämästäni! Kivinen ja kapea, hengessä korkea ja laaja. Ihana on raamatunpaikkakin.
Herralle kiitos ja kunnia!
Ja vielä tämä - muistan, kun saimme sen mieheni kanssa joskus ahdistuksessa - joskos oisi tullut se päivä...
Jesaja:
55:12 Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.
55:13 Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.
Ihanaa Sanaa....!!!
Nämäkin ovat ainakin minun elämässäni hyvin tunnistettavia:
"reunoilla oli vielä rakennus vaiheesta jääneitä maakasoja reunustaen tietä."
Jeremia:
31:21 Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut.
Aamen! Minäkin tunnistan omalta tieltäni nuo, merkit ja viitat. On ahdituksen aikoja, mutta aina niistä on selvinnyt ja Herra antaa läsnäolossaan ihanaa rauhaa ja on ihanaa vapautta kun huomaa että voi luottaa itsensä ja kulkunsa Herralle!
Minulla on ainakin vaikeaa, en syytä siitä ketään mutta aina kun tuntuu että pääsee tasapainoon niin aina tulee uusi jysäys perään, usein tuntuu ettei enää jaksa!, miksi toisia koetellaan niin paljon?. Olen antanut rukouksissani kaiken taakkani ja murheeni Herralle, mutta miksi hän antaa ne heti takaisin?. Joskus on muutama päivä hyvää ja ihanaa aikaa mutta sitten tulee seinä vastaan ja jos rukoilen oikein voimallisesti niin silloin saatana hyökkää täydeltä laidalta, tuntuu ettei uskalla kohta edes rukoilla. Jotain on pielessä tiedän mutta en tiedä mikä. Saatanan hyökkäys alkoi jo ensimmäisenä päivänä kun Jeesuksen tunnustin Herrakseni, samana päivänä tapahtui onnettomuus ja, tietokone hajos ja pari soitinta ja sama tahti on jatkunut... Avioelämäkin on ihan retuperällä, ei pettämistä mutta vaimo vihaa minua, nukkuukin eri huoneessa ja lapsetkin ovat alamaissa, itsemurhayrityksiä ja masennusta ja ja ja.. No Jumalalle kiitos siitä että nuorempi tytär tuli uskoon parikuukautta sitten mutta hän voi edelleen huonosti koska lapsensa otettiin isänsä huostaan tyttären raivokohtausten vuoksi, raivarit jäi onneksi pois uskoontultuaan mutta lapsi 1,5v on edelleenkin isänsä huostassa...Keskinäinen rakkaus puuttuu koko perheestä, minulla sitä on mutta sekään ei tunnu auttavan... paineita on vaikka muille jakaa... Siunausta kuitenkin kaikille. Enkä halua uskoa tuomita, tärkeintä se on ihmiselle mutta minulta on mennyt nyt elämisen halut.. Auta Jumala, heikko olen.
Aivan sama täällä ja meillä tosin ei saa raivareita kuin vaimo.
Nukkuu eri huoneessa ja vihaa minua että silmistä viha leiskuu.
Paineet ovat tosin helpottuneet ja samana päivänä kun tulin uskoon sain komunistit ja jumalattomat joukolla kimppuuni.
Risti on ollut raskas tähän päivään saakka (yli 40 vuotta) eikä tuota kestovoimaa oikein tahdo olla.
Ajattelen että kaikella on aikansa ainakin kun kuolen eivät enää kiusaa ja ovat vihanneet minua syyttä.
Vointeja sinnepäin.
Kotia kohti olemme menossa.
Oi että samanlaista sinullakin "toveri".. Jumala auta meitä jo tässä ajassa. Jaksetaan me Jumala auttaa, kaikella on aikansa..
Moi seurailija!
Kysele josko paikkakunnallasi olisi sielunhoitaja-terapeuttia jonka kanssa voisit jutella. Tuntuu yksinään kannettavaksi aika paljolta. Opiskeluvaiheen s-terapeutit ottavat vastaan maksuttakin, se kun kuuluu osana harjoitteluun.
Ensikuulemalta saattaa olla myös vanhoja portteja auki, kaikesta vanhasta okkultismista, itämaisista harrastuksista, horoskoopeista ja sen sellaisesta kannattaa sanoutua ihan suusanallisesti ja konkreettisesti irti ettei vihollisella ole mitään lupaa päästä hyökkäilemään. Meidän tuttavapiirissä on juuri tuontyyppisiä häiriöitä ja paljon onnettomuuksia, koska oli ennen selvästi siellä pimeän puolella. (Näiden olen itse päätellyt liittyvän toisiinsa, eli tämä on nyt vain omaa arviota) Joka tapauksessa uskovien ystävien tuki on kullanarvoista varsinkin silloin kun ei omasta perheestä löydy tukijaa. Vaikka ehkä tyttären kanssa voisitte yhdessä rukoilla ja ylistää. Vihollinen tykkää olla huomion keskipisteenä, joten parhaiten sille tekee hallaa kun julistaa kaikkiin asioihin Jumalan voittoa. Hän ottaa tappiotkin käteensä ja tekee niistä aarteita!
EndTimes.. Kiitos vastauksestasi. Olen itsekkin epäillyt noita mainitsemiasi aukinaisia portteja, niitä voi olla, vanhin tytär oli kaveriensa kanssa ainakin harjoittanut spiritismiä ja hänen huoneensa seinälläkin oli 666 taulu kunnes hävitin sen ja pidin siitä saarnan hänelle, en ollut vielä silloin uskossa.. horoskooppeja olen joskus itsekkin harrastanut tai lukenut niitä.. siskonmieheni(uskossa hänkin)sanoi minulle että jostain syystä Jumala haluaa pitää sinua kovilla....Otan tosissani sielunhoitaja-terapeutti asian mitä ehdotat.. . Ja tyttären kanssa alan rukoilemaan, otan siinä asiassa itseäni niskasta kiinni( tuntuu jotenkin vaikealta oman tyttären kanssa yhdessä rukoilu).. Kiitos ja siunausta sinulle.
Nyt Seurailija. Uskot Herraamme Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanasi, näin sinä teet ahjossa ollessasikin. Siksi uskallan sanoa sinulle, että kun Herra sallii ahjon, hän myös samalla valmistaa siitä pääsyn ulos. Et siis ole yksin. Mitä vaikeampaa elämä, sitä lähempämä Jeesus Kristus on sinua. On lähellä vaikka et tiedosta ja tunnekaan sitä. Hän haluaa sanoo sinulle: Rakas lapseni, minä olen lähellä, en jätä sinua, en koskaan. Sen olen sanassani ilmoittanut. Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi nyt ja aina. Lapseni, minä ohjaan sinua Pyhän Henkeni kautta. Turvaa minuun ja katso minuun. Amen
_.-.- Kiitos sinullekkin.. Uskon minä tuon etten ole yksin ja että Jeesus on lähelläni, sitä vaan on joskus niin heikko ettei luota Häneenkään.. Kauniita sanoja, Kiitos Katseeni siirrän ristille..
Kyllähän Jumala on kutsunut minua yhteyteensä, kutsui jo pikkupoikana Hän kutsui monta kertaa nimeäni eikä paikalla ollut ketään vaan ääni tuli jostain, taivaasta se tuli nyt sen tajuan.. Uskoonkin tulin näkyjen kautta, Jumala väänsi ihan rautalangasta mallin.. Jeesus ilmestyi makuuhuoneeni seinälle tauluun, rukoileva Jeesus ja ihan valvetilassa, siitä tieni pikkuhiljaa alkoi.. sitten ilmestyi itse Jumala suuren kouransa kanssa joka oli lähes täynnä ihmisiä, Jeesuskin oli mukana käsi tuli taivaasta lähes maanpintaan... kutsuvana, sekin valvetilassa. Näkyjä on muitakin turvakalliota myöten tai vuori se oli.. Ei en vaivu synkkyyteen enkä anna periksi, turvaan Häneen kerran kutsuikin.. Auttoi jo paljon nuo sanat mitä olette kirjoittaneet. Kiitos ja siunausta sinulle.
Seurailija. Oletko lukenut Sana päiväksi - palstaa. Siinä on niin lohduttavia tekstejä.
Tässä linkki.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11373710
Kiitos "Jeesus yksin", luin niitä ja ovat todella lohduttavia tekstejä. Olette niin ihania ihmisiä, Kiitos Jumalalle siitä.
Tämähän on sitä opetuslapsi1 näkemää uskontietä.
Aamen! Siunausta ja Jumalan Armoa kaikille! Älkää Peljätkö! Olkaa Rohkeita! Niin kuin Jesaja sanoo tuossa 35 luvussa. Imekää se sana itseenne ja olkoon se lohdutukseksi!
Rakkaat, Seurailjija ja toveri!
End Times jo antoikin tuossa hyviä ohjeita, mutta ajattelin minäkin sanasen yrittää. Meidän uskoa koetellaan vaikeuksien kautta. Ja kun vaikeuksista huolimatta menemme eteenpäin ja vaikka sattuu, otamme uskonaskelita tällä uskontiellä, kirkastumme Herrassa jokaisen vaikeden kautta, siksi Paavalikin iloitsi vaikeuksista sillä ne vain hioo ja kirkastaa meitä. kuljemme samaa ristin tietä kuin Jeesus ja sehän ei ollut eikä ole tänäänkään helppo tie. Oletteko valmiit siihen? Oliko Jeesuksen työ edestämme mielestäsi sen arvoinen? Jeesus kirkastui täydellisesti ylösnousemuksen kautta ja lopussa se on meidänkin voittomme. Uskoon tullessa ja uskossa kasvussa meihin sattuu, sillä vanhan pitää kuolla että uusi pääsee syntymään. Se on sitä perustuksien siivousta ja uudelleen rakentamista. Ja tietenkin se p............le hyökkää sitä voimakkaammin mitä vahvempia me olemme, se haluaa tuhota kaiken ympärillämme että sortuisimme ja Jumala voi tämän sallia koska se on samalla uskomme mitari. Mutta ei Hän anna enempää mitä jaksamme kantaa. Tämän kun tiedostaa, kuljemme turvallisesti tuolla uskontiellä, tunnistamme mistä vaikeudet johtuvat. Ylistys on se salainen Daavidin avain jolla saa taivaan auki ja voimme silloin helposti myös rukoilla, esim. niin kuin Jeesus meitä opetti, Isä Meidän..... Tätä rukoilen päivittäin useaan otteeseen. Katsomme vain Herraa kasvoihin ja kuljemme hänen johdatuksessaan emmekä hötkyile itsessämme. Jumala kyllä johdattaa siihen mikä on meille, se on sitä johdatusta ja kuuliaisina otamme vastaan.
OLKAA SIIS LUJAT, ÄLKÄÄ PELJÄTKÖ!
Paavalin toine kirje korinttolaisille 12:9-10
Ja hän sanoi minulle. "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minu voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.
Seurailijan viesti oli kuin omasta elämästäni. Kotona ja työpaikalla käännettiin totaalisesti selkä uskoontultuani. Vihollinen hyökkäsi kaikella voimallaan juuri kipeimmillä alueilla. Kohdaltani yhteiselo puolisoni kanssa päätyi eroon. Lapset päätyivät hänen huostaansa. Aikaa siitä on nyt pian 30 vuotta. Olen taivaltanut uskon tiellä milloin pahasti horjuen ja milloin vähemmän horjuen. Erämaataivalta on tehty. Yksin Jumalan armosta olen tässä ja nyt. Saan turvautua Jeesukseen, hän ei ole hyljännyt, vaikka olen useasti poispoikennut.
Ristinsanoma ei ole menestysteologiaa vaan pikemminkin menetysteologiaa(maallisesta näkökulmasta), mutta elämänkoulussa Jeesuksen opastuksella saamme lopulta kulkea voittosaatossa. Kaikki vastoinkäymiset kääntyvät siunauksiksi, vaikkemme sitä juuri silloin tiedosteta. Timantti, jalokivistä lujin, syntyy valtavassa kuumuudessa ja ennenkuin se on täysin valmis säkenöivä jalokivi, se vielä hiotaan. Siunaavin terveisin kanssasisaret - ja veljet.
Opin tuon Paavalin saaman ilmestyksen ja sen että vaikeuksien kautta kasvamme ja kirkastumme, tämän keskusteluni kautta tällä palstalla. Kaikki ne hyökkäykset joit sain näky kirjoituksista,oli opiksi eteen tuotu, vaikka sillä hetkellä ne tuntuikin pahalle, mutta Herra näytti minullekin tämän läksyn näiden vaikeuksien kautta. Ja tuo on tärkeä oppi. Mitä avuttomampia olemme sitä voimallisempi herra on meissä ja sama avuttomuus on avain hyvään rukoukseen, meidän pitää todella kuolla itsellemme... kaikki ylpeys pois, sillä sehän on synti. vähäinenkin yleyden ripe voi aiheuttaa kipuilua mielessämme kun emme haluaisi irrottaa. Aivan kuin luulisimme ettei Jumala osaa auttaa että meidän pitää tehdä itse. Jumala pystyy auttamaan parhaiten silloin kun olemme täysin luovuttaneet itsemme hänelle.
Kiitos "opetuslapsi1" No minä en ainakaan pelkää vaikka puukkkoja satais ilman tuppeja, henkinen paine on usein kovempaa kuin itse taistelukentällä olo kun asialle ei välttämättä voi itse tehdä mitään.. Ihmeelliseen myllytykseen jouduin kohta uskoontultuani, osaksi jo samana päivänäkin. Niinpä ei Jeesuksellakaan ollut helppoa, ei todellakaan!.. Uskon että pystyisinkin nauttimaan vaikeuksistani mutta jotenkin kuvittelen että Jeesus olisi hylännyt kun mitään näkyjäkään ei ole pitkään aikaan tullut, viimeinen on sellainen jostain vuoden takaa että pyhähenki kuiskasi selvin sanoin korvaani että "ei sinulla xxxx ole mitään hätää" nyt kuvittelen että sekin oli pahanhengen kuiskaus!
p....le hyökkää todellakin voimakkaasti kaikkiin asioihin niinkuin sanoit ja kai sitten olenkin vahva vaikka tunnen itseni ihan väriseväksi puunlehdeksi... Käyttäydyn välillä kuin pikkulapsi ja teen ihan tahallani syntiä vastalauseeksi kun Hän unohti mut tällaseen ahdinkoon!, sitten pyytelen niitä anteeksi huh huh...tollo olen!.. Ne sanat mitkä sain kuulla seurakunnan alttarilla tunnustaessani Jeesuksen Herraksen on auttanut minua ymmärtämään tilannetta ja katsomaan välillä peiliinkin itseyrittämisestä.. Eräs vanhemmiston jäsen sanoi että hän näkee sinun kohdallasi että et saa ottaa mitään paineita, et saa itse yrittää etkä saa ottaa pulttia mistään asiasta... Mitä se merkitsee? tai mitä odotan?milloin koittaa vapaus?haudassako vasta? ainakin se on auttanut minua ymmärtämään tätä aikaa, parempi ottaa sitten ihan rennosti vain eikä välittää vaikka talo sortuis päältä, luottaa täysin Jeesuksen suojeluun.
.... Joo annan Jeesuksen tehdä työnsä ja hänelle kannan murheeni ja suljen korvani maailmalta, olen tosin sanonut jossain vaiheessa että Hän on antanut liian suuren kuorman meikäläiselle mutta uskon kuitenkin että ei sitä kellekkään anna, niinkuin sinäkin sanoit... Kiitos opetuslapsi1..( ei takuulla peljätä, Ei).. Siunausta sinulle ja kaikille muillekkin.
Tuo kuiskaus "ei sinulla xxxx ole mitään hätää", uskon sen olevan Pyhältä Henkeltä. Se toinen peijakas nimittäin aina hajottaa ja syyttää ja tuo pelkoja eteemme ja niistä sen kurjan tunnistaa.
Meille tulee aika ajoin erämaa kausia että sulattelisimme jo oppimaamme ja toteuttaisimme niitä elämässä ja kun hallitsemme ne saamme uutta. Näyissä voi tulla taukoja ja sitten ne taas yllättäen alkavat...
se ettet saa ottaa pulttia mistään asiasta, tarkoittaa minusta sitä että meidän ei tule murehtia, Jumala hoitaa sen puolestamme, miksi murehtia tulevaa kun nykysessäkin on tarpeeksi, emmehän me tiedä tulevaa. Meidän täytyy luottaa Jumalaan että hän pitää huolen omistaan. Hän kysyy: "Ettekö usko että minä voin antaa avun, eikö minun käteni ole kyllin pitkät?"
Me haluamme niin kovin tuskassamme touhuta omiamme, vaikka meidän pitäisi asettua luottaen hänen käsivarsilleen.
Kyllä itsekkin uskon että "ei sinulla xxxx ole mitään hätää" kuiskaus oli pyhältähengeltä, pahalla hengellä ei voi olla niin ihanaa ja luottamusta antavaa ääntä!. Ihminen on niin kärsimätön ja malttamaton, minä vielä erikoisesti sellanen, täytyy vain luottaa pahimmassakin myrskyssä Jumalaan, vanha viisauskin sanoo että: "On parempi kaatua kiveen ja särkyä, kuin antaa sen kaatua päällemme ja murskata meidät pölyksi".. Aina on Jumalan suojelus matkassa, eikä sitä saa epäillä pahassakaan paikassa. Ihanaa kun on tällasia ihmisiä jotka välittävät ja joista saa välillä voimia Jeesuksen viitoittamalla tiellämme. Kiitos..
Lohdutusta ja Siunausta Sinulle Jeesuksessa!
Hyvää lukemista ketjussa, opetukseksi aivan.
"Syyttäjä" ja sen tehtävät on kerrottu Raamatussa hyvin.
Olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita.... Kun Sana sanoo, älkää mistään murehtiko vaan tuokaa kaikki kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, tehdään juuri noin! Maailmassa meillä riittää murheita, ja jos odotamme olosuhteiden muuttumista että voisimme lakata murehtimasta, emme ole lukeneet Sanaa tarkasti. Murheiden keskellä olkaa murehtimatta. Tuokaa murheet jo valmiiksi kiitosmielellä rukouksessa tiettäväksi, sillä Isä on uskollinen, Jumala on voimallinen, Jeesus on maksanut hinnan ja Pyhä Henki meitä johdattaa! Niin me voimme murheiden keskelläkin kulkea tätä tietä ilossa, rauhassa ja rakkaudessa. Tässä meidän tulee nähdä vaivaa. Murheen heittäminen kuulostaa kevyeltä, mutta siinä sitä vasta kysytäänkin päättäväisyyttä ja luottamusta. Tie on kapea, eikä harteille mahdu kuin Kristuksen ies. Omat taakat on leveät ja niiden paino keikauttaa meidät helposti sinne kivikkoon. Ei mitätöidä Kristuksen työtä: kerran on taakat kannettu, se riittää! Niin me mahdumme tiellä rinnan kulkemaan.
Niin siis tulkitsin tuota aloituksen näkyä. Luetusta ryppyisestä raamatusta sanat siirtyvät oman elämämme ryppyiseen kirjaan. Ne alkavat näyttää samanlaisilta:)
Aamen!
Tässä Seurailijalle paholaisentappomusiikkia - toimii ainakin minulle!
http://www.youtube.com/watch?v=S_OTz-lpDjw
Newsboys 2011:
JUMALA EI OLE KUOLLUT
Anna rakkauden räjähtää
Ja tuoda kuolleet elämään
Rakkaus niin rohkea
että näemme vallankumouksen jollain tavalla
Anna rakkauden räjähtää
Ja tuoda kuolleet elämään
Rakkaus niin rohkea
että näemme vallankumouksen jollain tavalla
Nyt olen eksynyt sinun vapaudessasi
Ja tämän maailman tulen voittamaan
Minun Jumalani ei ole kuollut
Hän on tosiaan elossa
Hän elää sisälläni
ärjyen kuin leijona
Minun Jumalani ei ole kuollut
Hän on tosiaan elossa
Hän elää sisälläni
ärjyen kuin leijona
Hän ärjyy
Hän ärjyy
Hän ärjyy kuin leijona
Nouskoon toivo
ja saakoon pimeyden piiloutumaan
Uskoni on kuollut
Tarvitsen ylösnousemuksen jollakin tavalla
Nyt..
Nyt olen eksynyt vapaudessasi
Nyt...
Ja tämän maailman tulen voittamaan
Minun Jumalani ei ole kuollut
Hän on tosiaan elossa
Hän elää sisälläni
ärjyen kuin leijona
Minun Jumalani ei ole kuollut
Hän on tosiaan elossa
Hän elää sisälläni
ärjyen kuin leijona
Hän ärjyy
Hän ärjyy
Hän ärjyy kuin leijona
Hän ärjyy
Hän ärjyy
Antaa taivaan ärjyä
ja tulen laskeutua
Tule järisyttämään maa
Herätyksen äänellä
Antaa taivaan ärjyä
ja tulen laskeutua
Tule järisyttämään maa
Herätyksen äänellä
Antaa taivaan ärjyä
ja tulen laskeutua
Tule järisyttämään maa
Herätyksen äänellä
Minun Jumalani ei ole kuollut
Hän on tosiaan elossa
Hän elää sisälläni
ärjyen kuin leijona
Minun Jumalani ei ole kuollut
Hän on tosiaan elossa
Hän elää sisälläni
ärjyen kuin leijona
Hän ärjyy
Hän ärjyy
Hän ärjyy kuin leijona
Hän ärjyy
Kiitos paljon "yksin armosta" Todella mahtava kappale, ja kiitos suomenkielisistä sanoistakin, kyllä tuo toimii minullakin ja paholainen sai kyytiä. Jumala ei ole kuollut. Hän elää ja ärjyy kuin leijona sisälläni. Siunausta.
Tänään, Herra näytti jakoa; Näin Hänen vaatteensa helman ja paljaat jalat ja Hänellä oli sandaalit jalassa. Hän tuli jonkin tasanteen renalle ja astui askeleen alas...
Sanassa Hän antoi edelleen Jesaja 35: -" .... hän tulee ja pelastaa teidät."
Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenervat.
Kiitos Herra.
Aamen!!!
En tiedä onko tämä oikein, mutta ajattelen tuon pienemmän kirjan tarkoittavan Uutta Testamenttia. Isompi kirja koko Raamattua.
UT olisi uudempi, suorempi , ja "mukavampi" tie, verrattuna vanhaan.
" Se mikä ennen oli kirkkautta, on tämän rinnalla kirkkautta vaille, sen ylivertaisen kirkkauden tähden. "
Ei ihan sanasta sanaan, muistaakseni, mutta sisällöltään kyllä.
Kiitos, kun kirjoitat saamiasi unia ja näkyjä tänne muiden arvioitavaksi ja tutkittavaksi.
Eräs pastori sanoi kerran että näyt on usein profetiaa ja tarkoitettu muillekkin jaettavaksi, eikä pitää niitä yksin oikeutena. Kiitos ja Kunnia Herralle, Jeesukselle Kristukselle!
Siinä sanoi pastori kyllä hyvin:) kaukokiitokset pastorille!
Näky on siitä loistava profetaalinen ilmoitus, että Pyhä Henki ilmoittaa siitä vastasyntyneille vähän ja kypsyneemmille enemmän. Niin ei tule yhden ähky, eikä toisen nälkä. Minun on esimerkiksi ajoittain vaikea muistaa sanoja. Pyhä Henki kyllä nostaa oikean sanan ajallaan mieleen, mutta jos itse koitan muistella niin vähiin usein jää. Kuvat sen sijaan muistan aina, ja kuvassa on kerralla koko opetus.
Näkyjen pohtiminen on uskovia yhdistävää. Kaikilla on jotain annettavaa. Siinä me olemme yksi ruumis.
Samat täällä! Kuvat on helppoja mutta sanat jää vaikeammin mieleen ja usein kuvat ja näyt ilmestyvät niin nopeasti! Kiitos ihanista vastauksistasi!
Jeesuksen sanat ovat kuin musiikkia korville ja silmille, sanoista muotoontuu kuva ja kuvasta sana, pyhähenki johdattaa näkijän sanaan. Ei laulajakaan muistaisi kaikkia sanoja jos ei olisi rytmitettyä taustamusiikkia, rytmi johdattaa muistamaan oikeat sanat ja pyhähenki oikean sanan.näkijälle..... ((((Tästä ei taida kukaan ymmärtää mitään heh))))..