kaikkemme euron pelastamiseksi tarkoittaa se sitä että tavallisten ihmisten elämä täällä kurjistuu ja kun Katainen sanoo että olemme tienanneet eurolla tarkoittaa se että Katainen ja sen kaverit ovat hyötyneet siitä.
Kun Katainen selittää
että teemme
364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aivan - se on myös surkuhupaista kuinka Katainen tarjoaa "malliksi" Suomen selviytymistä 90-luvun lamasta ; no, nimenomaan devalvaatiohan (n.30 %) sen homman hoiti, ja korot ropsahtivat alas, koska Suomella oli OMA valuutta - kiinteä euron kaltainen valuutta olisi tuhonnut Suomen.
Suomen Pankinhan oli pakko lopulta laskea markka kellumaan!
Yksi itävaltainen MEPpi latasi kovaa tekstiä Kataiselle Europarlamentissa, kuinka tämä ei puheessaan esittänyt yhtäkään ratkaisumallia kriisistä ulos. Muutkin antoivat pääministerillemme huutia.
nyt tulis toimittajien korkeintaan kirjata himasen jutut muistiin mutta ei julkaista.
himanen on kataisen esiliina.
suomessa on suuremmat asiat edessä on vain ajan kysynys miten se kakistettaan ulos.
tehdään joutilaita tekosia että ihmisten ajatukset olis päivitellä jotain jo tuomittuja
nopeuksia ym. normirikkeitä.
kuka teiltä voi viattomuutta oottaa?
mutta sitä kyllä ootetaan miten selviätte eu sotkuista?
ylimmät ystävät himanen/katainen
mitä uuttan kyselytunnilla?