Otetaanko Laurilta senkka nenästä?

yle.fi

"Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun yt-neuvotteluiden piirissä on koko 600 työntekijän henkilöstö. Lopputili uhkaa korkeintaan 70 ihmistä.

Nykysin Veripalvelulla on toimipisteitä 17 paikkakunnalla. Veripalvelu päätti jo maaliskuussa verivalmisteiden tuotannon keskittämisestä Helsingin Kivihakaan, minkä seurauksena yhdeksän ihmisen työt loppuivat Oulun yksikössä.

Veripalvelu ei tavoittele voittoa, mutta SPR:n mukaan toiminta ei voi jatkua pitkään myöskään tappiollisena. SPR:n Veripalvelu teki viime vuonna tappiota 0,8 miljoona euroa ja tälle vuodelle odotetaan noin 1 miljoonan euron tappiota. Vuonna 2011 tulos oli 2,3 miljoonaa euroa tappiolla.

Verivalmisteiden tarve on vähentynyt

Veripalvelu saa rahoituksensa sairaaloille tarjoamistaan palveluista sekä niille toimitetuista valmisteista. Veripalvelun taloudellisen ahdingon taustalla on verivalmisteiden käytön vähentyminen sairaaloissa.

Veripalvelu haluaa yt-neuvotteluiden kautta karsia ylikapasiteettia ja turvata tarpeellisten toimintojen taloudelliset edellytykset. Veripalvelun mukaan muutokset eivät vaikuta sairaaloille tarjottavien palveluiden laatuun tai tuotetoimitusten luotettavuuteen.

SPR:n Veripalvelu muistuttaa kuitenkin, että verenluovuttajia tarvitaan edelleen. Luovutetun veren tarve on laskenut Suomessa 90-luvun puolivälin 350 000 yksiköstä noin 250 000 yksikköön vuodessa. Jotta verituotteita riittäisi kakille avuntarvitsijoille, jokaisena arkipäivänä on tehtävä 900 verenluovutusta."

Ei päivää ilman ilouutista. Ilouutinen siksi, että työministeriltä työt eivät lopu. Laurille koko yliverotettu kansakunta toivottaa pitkää ikää jo hyviä veriarvoja.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tällee se yhteisäveroale poikii..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Senkka & Lasko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu