Ehtoollinen ja kaste omiin käsiin

Mitenkä laajaa kannatusta on kristillisyyden laveudessa ottaa ehtoollinen ja kaste saarnaajien omaan hoitoon?

Tästä kuulee silloin tällöin huhuttavan siinä tai tässä saarnaajien kokouksessa ja Lapin vanhimpien suunnalta on tullut jo joitain vuosia sitten nimetön varoitus "katolisesta vaikutuksesta".

Kysyn, että jos perustetaan Suomen apostolis-luterilais-lestadiolainen kirkko, jonka papistona toimivat nykyiset saarnaajat ja korkein johto on Jällivaarassa, miten suuri prosentti esikoisista eroaa kansankirkostamme liittyäkseen uuteen pyhien yhteyteen?

Ihmisen kaipaus kun on saada palvella Jumalaa omian parissa, jotka jakavat saman uskon, samat elämänarvot ja samat elämäntavat.

Miksi astua yhteiseen ehtoollispöytään epäuskoisen kanssa?

Miksi sallia kuolleen uskon papin kastaa lapsi, kun kalliissa Jumalan Pojan uskossa oleva saarnaaja voisi tehdä sen yhtä hyvin?

Lähtisivätkö kaikki Suomen 3000 - 4000 esikoista, koko Lahti liittyisi Tapparankadun apt.lut.lest kirkkoon samoin Tampereen pyhät?
69691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Siinä toimenpiteessä erotettaisiin jyvät akanoista. Akanat jäisivät pitämään suljettuja seuroja keskenään. Tuskin monikaan oikea kristitty osallistuisi sakramentteihin jotka jaetaan nöyryyden kaapuun puetussa ylpeydessä. Se tietusti sopii meitin paavilaisille että saadaan kaikki väärä oppiset pihalle ja tunnistettua niin uskolliset lappiin luottavaiset saavat lisää kuolleen uskon varmuutta. Varmaan iso porukka hiljaisia ja arkoja seuraavat näitä vallan pitäjiä ja kova äänisiä varmuuden vuoksi ja pelon vuoksi. Se on vain ajan kysymys koska se tapahtuu omiin käsiin ottaminen tiukkis porukalla syyhyää sormet jo. Kuuntelu palvelun sulkeminen sisäsiittoiseksi on taas yksi askel kohti kunnon lahko meininkiä. Että tuol viisii se näyttää joutuvan. .,.......

Äänestä
  • Olipa todella hyvin sanottu nimimerkki lahkoa kohti:

    "Tuskin monikaan oikea kristitty osallistuisi sakramentteihin jotka jaetaan nöyryyden kaapuun puetussa ylpeydessä."

    Hengellinen ylpeys se on, joka kristikuntaa jakaa edelleen. Ja kuten totesit tuo ylpeys on puettu nöyryyden kaapuun.

    Kol. 2:21-23

    "Älä tartu, älä maista, älä koske!" - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
    Tällä kaikella tosin on
    ***) ... viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi
    ***) ... ja sentähden, ettei se ruumista säästä; ...

    ***) ... mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

    Äänestä

  • Kuuntelun sulkeminen on todellakin merkki siitä, että pelätään saarnojen julkista arvostelua ja myös sitä, että jää mustaa valkoiselle siitä mitä on tullut sanottua.

    Tämä ei ole Kristuksen kirkon meininkiä, jossa kaikki on avointa, kaikkea saa tutkia ja virheistä otetaan opiksi ja tehdään parannusta ja pyydetään anteeksi.

    Kuuntelun sulkeminen sisäpiiriin ei ole vaeltamista valkeudessa, vaan sen takana ovat ihmiset, jotka viihtyvät pimeydessä, koska heidän tekonsa ovat pahat.

    Valta korruptoi.

    Äänestä

  • sumeri. kirjoitti:

    Kuuntelun sulkeminen on todellakin merkki siitä, että pelätään saarnojen julkista arvostelua ja myös sitä, että jää mustaa valkoiselle siitä mitä on tullut sanottua.

    Tämä ei ole Kristuksen kirkon meininkiä, jossa kaikki on avointa, kaikkea saa tutkia ja virheistä otetaan opiksi ja tehdään parannusta ja pyydetään anteeksi.

    Kuuntelun sulkeminen sisäpiiriin ei ole vaeltamista valkeudessa, vaan sen takana ovat ihmiset, jotka viihtyvät pimeydessä, koska heidän tekonsa ovat pahat.

    Valta korruptoi.

    Hengellinen valta on hyvin vaarallista kantajilleen ja tuottaa mätiä hedelmiä yli koko kristillisyyden laveuden.

    Näitä hedelmiä on jo saatu maistella.

    Karmeimmillaan se näkyy islamilaisessa maailmassa.

    Äänestä

Ruotsissa, Norjassa, Kanadassa ja USA:ssa, ainakin näissä sakraaliyhteys luterilaiseen kirkkoon on jo purettu.

Jos lapsi kastettaisiin pappiin, taikka saarnaajaan, niin kadotukseen menisi.
Kasteen toimittaja ei tuo Kasteeseen mitään lisäarvoa. Pääasia on että hän on tehtävään vihitty pappi.

Mutta kun kastettava kastetaan Jeesuksen Kristuksen kärsimiseen, kuolemaan ja kuolleista ylösnousemiseen, Isän Pojasn ja Pyhän Hengen nimeen ja hän kilvoittelee uskossa Kristukseen, - hän pelastuu.

Äänestä

Lestadiolainen kristitty voi kuulua myös ortodoksiseen kirkkoon. Olisiko se parempi? Ei olisi ainakaan naispappeutta ja homoliitot pidettäisiin syntinä.

Tästä huomataan, ettei ulkonainen instituutio ole niin tärkeä, vaan se, että Raamattu tunnustetaan ylimmäksi ohjeeksi uskon ja elämän kysymyksissä.

Ortodoksisessa kirkossa on paljon seremoniallisuutta ja rituaaleja, mutta uskovatko he Raamattuun? Siellä ei liberaaliteologia ole saanut alaa.

Pitäiskö tämän mukaan arvioida tätä kirkkoon kuulumisasiaa?

Äänestä

miten arvioisit nimimerkki lahkoa kohti lukumääriä, numeroita

Suomen esikoisethan ovat paljon isompi joukko kuin heitä nenärenkaasta johtavat Ruotsin lestadiolaiset.

lähtisikö 2000 - jäisivätkö loput tosiaan akanoiksi, jotka ovat oman tiensä valinneet - katsokoot eteensä?

Suomessa voi uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröidä, kun porukassa on 20 henkilöä.

Äänestä
  • On tosi vaikeaa arvioida lukuja kun me ollaan niin höllästi erilaista porukkaa. Arvioisin ihan summittain, että normaali pyhä seuroissa kävisi koko suomessa n. 2000 henkeä. Tuo 2000 ei aina ole samat ihmiset koska kaikki tiukatkaan ei aina pääse seuroihin. Veikkaan kuitenkin n. 2000 ihmistä, jotka ovat valmiita hyppäämään kaivoon jos mahti käsky kuuluu lapista, akanoita tarkoitin näillä. Oisko meitä melko aktiivisia seuroissa kävijöitä n. 1000 joilla ei ole lapinluottamusta, me ei tietysti ihan niin usein käydä. Siitten niitä on jotka käy esim. vain lahessa jussina tosi paljon ehkä yli 2000 jopa 3000 tämä porukka on löytänyt kotinsa muualta eikä ole ollenkaan aktiivinen seurakunnan asioissa. Eli meidän ei lappiin luottavien n. 1000 käynnit harvenee koko ajan ja voi olla että monella toivo paremmasta hiipuu sakramentin omiin käsiin ottamisen myötä. Se 2000 hengen ydin poppoo sitten jatkaa porskuttamista yhä voomakkaammin keskenään kun opposition ääni alkaa hiipua.

    Äänestä

  • sumeri.18.4.2013 klo 09:40

    Lähtisikö? Ei kukaan mihinkään lähde, kysymyshän oli siitä kuka omistaa yksioikeuden Jeesukseen Kristukseen (joka on Sakramentti itse).
    Totuus on ettei kukaan voi sakramentteja ottaa omistukseensa ja kiletää
    niitä muilta.

    Niinpä osa esikoislestadiolaisista jatkaa niin kun lestadiolaisuudessa on vanhinten toimesta sovittu jo 1800 luvulla. Siis: Niin kauan kuulumme kirkkoon kun/jos kirkon toimesta potkitaan pois, - itse emme lähde.

    Hullummin ei enää voi uskova ajatella, "lähden pakoon kun ympärilläni on syntisiä ihmisiä!" Samalaisia syntisiä me olemme esikoislestadiolaisetkin, kun kaikki muutkin ihmiset. Fariseuksethan vetoavat siihen, etteivät he ole Jumalan kiitos sellaisia kun muut ihmiset ovat.

    Äänestä

  • älä ryhy fariseuksex kirjoitti:

    sumeri.18.4.2013 klo 09:40

    "älä ryhdy..."

    Näin minäkin ajattelen. Nykyinen oppositio jatkanee niinkuin tähänkin asti.
    Tosin monet nykyjohtoon pettyneet ovat jo lähteneet, toiset kirkon piiriin ja jotkut vapaisiin suuntiin. Oletan, että oppositiossa olevat esikoisuuteen jääneet valitsevat, ketä menevät kuuntelemaan. Tosin kukaan ei tarkasti tiedä määriä, koska mennään sammutetuin lyhdyin.
    On vähän sellainen hys hys meininki.

    Äänestä

Es/lestat ovat kummallinen uskova kansa, meillä on vajaa 4000 makasanutta jäsnentä
Joista suurin osa on miehiä ;isiä sitten on molenpia suku puoliakin , on lapsia noin 5/jäsen (makasanut isä) Joita on 2700 x 5 =13500 1000 äitiä 200 niitä jotka
oikauisee laskelmat Eli ,,14700 , niinuin olen laskenut viimeisen vuoden ..

Nuo tuhat äitiä maksaa myös jäsen maksunesa meillä on paljon niitä jotka ovat
ymmärtäneet vapauden maksaa maksunsa , en ota nyt kantaa kenenkään liittymään
apostoliseen seurakuntaan koska se on vain vieraissa , ei Suomen luvuissa-

Äänestä
  • teu, montako lähtee perustettavaan kirkkoon, joka ottaa kaikki rukoushuoneet haltuunsa.

    Äänestä

  • Kun ensin tulee selvyys tstä luvusta , silloin voi alkaa vasta tuumalemaan sitä
    Miten tulos menisi joidenkin muiden kassa , ei varmaan kaan voi ajatellakkaan
    pahanpaivästä Rutsia .Siellä on annettu loppu tilejä liikaakin tiedät kyllä ketä.
    Jos ei tiedä mikä on synti ,ei voi tietää mikä usko .

    Äänestä

  • sumeri. kirjoitti:

    teu, montako lähtee perustettavaan kirkkoon, joka ottaa kaikki rukoushuoneet haltuunsa.

    Kukaan ei perusta mitään kirkkoa, eikä ota haltuunsa mitään rukoushuoneita. Kristuksen kirkko on 2000 vuotta ollut yksi ja sama ja sellaisena pysyy, maailman loppuun saakka. Rukoushuoneet on, yhtä lukuun ottamatta, Esikoislestadiolaiset ry:n
    omistuksessa.

    Jännää mistä teu noita lukuja (piip). Esikoislestadiolaisuuteen voi näet kuulua kuulumatta virallisesti liikkeeseen. En ole ikinä kuullut taikka nähnyt mitään virallisia lukuja liikkeen jäsenistä tai liikkeeseen kuuluvista. Itse olen yli 60 kuulunut liikkeeseen enkä ole koskaan liittynyt siihen. En tunne ketään joka olisi liittynyt esikoislestadiolaiset ry:n jäseneksi allekirjoittamalla jotakin paperia.

    Äänestä

  • ei kukkaa mittää kirjoitti:

    nämä ovat hyviä pointteja

    - niin tapahtuu, kuin Esikoislestadiolaiset ry päättää, kaiken omistaja (talkootyön tulokset, lahjoitukset, perinnöt)

    - voi olla esikoislestadiolainen allekirjoittamatta papereita ja maksamatta jäsenmaksua.

    - ei ole olemassa luotettavia tilastoja.

    Miten koette ilmapiirin, ollaanko lähtökuopissa Sodomasta ja Gomorrasta, omaan kirkkoon tai vaikkapa ortodoksien pariin, jossa lestadiolaisuudella on pitkä historiansa.

    Törkeä töhertäjä sumerilainen. Usko nyt jo että esikoilsestadiolaisetkin ovat Jumalan kansaa ja Jeesuksen kanssa perillisiä. Me olemme luterlaisia kristittyjä olleet liikkeen alkuhetkistä asti. Sodomassa ja Gomorrassa emme ole ikinä oltukaan, siellä elävät ulkopuolella kirkon epäuskoiset, himojensa ja halujensa ohjaamina. Me kristityt kuulumme kirkkoon koska Jeesus lähetti meidät kaikkialle maan päällä viemään evankeliumia.

    Äänestä

  • kristitty ei pakene kirjoitti:

    Muista käyttäytyä >kristitty ei pakene

    Helsingin essuna voisin sanoa ettei yleinen ilmapiiri ole läheskään valmis lähtöön.

    Kyllä joka keskustelussa joku muistaa mainita Jönssonin sanoneen ettei kirkosta lähdetä ellei pois potkita.

    Saattaa tosin olla odotettavissa joku surkea provokaatio jolla yritetään saada piispat erottamaan essut evlut-kirkosta. Ei tule onnistumaan.

    Ortodokseihin ei perus-essu, jolle on pöntöstä saarnattu että pidämme Lutheria oppi-isänämme, voi mitenkään ajatella menevänsä. Lutherin saarnan sanoin: "Ei se ole rukousta jos joku ulvoo kirkossa."

    Äänestä

  • tauno tyhmelin kirjoitti:

    kiitos tästä vastauksesta, siinä on totuuden raudan makua

    Äänestä

  • kristitty ei pakene kirjoitti:

    Törkeä töhertäjä sumerilainen. Usko nyt jo että esikoilsestadiolaisetkin ovat Jumalan kansaa ja Jeesuksen kanssa perillisiä. Me olemme luterlaisia kristittyjä olleet liikkeen alkuhetkistä asti. Sodomassa ja Gomorrassa emme ole ikinä oltukaan, siellä elävät ulkopuolella kirkon epäuskoiset, himojensa ja halujensa ohjaamina. Me kristityt kuulumme kirkkoon koska Jeesus lähetti meidät kaikkialle maan päällä viemään evankeliumia.

    omaa pyhien seurakuntaa perustavat ovat kautta kirkon historian paenneet joko Sodomasta tai Gomorrasta tai siitä suuresta Baabelista, joka on portto.

    molemmat tarkoittavat "kuolleen uskon" laitoskirkkoa menoineen, kun tahdotaan palata puhtaaseen apostoliseen alkukirkon aikaan, jossa Pyhä Henki ja me päätämme asioista.

    Äänestä

  • sumeri. kirjoitti:

    teu, montako lähtee perustettavaan kirkkoon, joka ottaa kaikki rukoushuoneet haltuunsa.

    "" Sumeri ""

    Jos ajatellaan 1902 tilannetta suurin osa Rukoushuoneieta menii
    VL:n luo ,kun heitä oli enmpi ihmisiä lukumääräisesti , vain virannomaisten
    määritellellessä enemmistö voitti , vain 1-2 Rukoushunetta jäi Esi8koisille .
    Sen tähden moni suku hajosi myös ,

    Tällä hetkellä on on 23 Rukoushuonetta , ja öyhyt taloja , joissa pidetään
    isojaseuroja , on muutama , ehkä 12 koko maassa pitkien välimatkojen pää-
    ssä , kuten meillä Satakunnassa ennen vanhaan me muutimme 1950 jouluksi
    Äidin syntymä kuntaan ..

    Vielä se isän sisko joka osti talon silloin ,ja pitivät sitä n.10 vuotta . pitivät seuroja
    myös sen ajan . Sitten he myivät , vanhimman siskon miehelle ja annalle he piti
    sitä esikoisena 5, vuotta ,,kun heistä tuli 1965 Leeviläisiä . . se oli kärsinyt iflaation
    koska se oli eri poppoo .

    Se hävisi ikään kuin kartalta Esikoisena ,koska he oli Leeviläisiä ,, sitten
    myöhemmin alkoivat kirjoittaa Esikoisista , vielä alkuperäisistä vaikken
    tiedä mitä sillä tarkoitettiin , kuitenkin sattui Etlarissa kun siellä ilmoitettiin '

    seuroista lahdessa , ilmituksessa luki ERIKOIS LESTAADIOLAISET ,.
    tästä on kyllä ollut myös hauskaa , kun se sattui somasti niissä seuroissa
    oli 2-4 kuulijaa...

    Sumeri kysyi montako vaikea tuotompi tietää ehkä samoissa pyörii
    en voi olla noita , joka pitäisi olla ennen kuin tuommoisia asioita voi
    saada selville sen tiedän jo kuitenkin että tänään oli Esikoisten kes-
    kustelu,infopalstalla , 470 allekirjoitusta .. vaikka se on sisä palsta .
    olisi ollut tämä palsta tänne löytää moni .

    Mutta ei ole ainoa adressin keräys listoja kyllä kiertää Lahdessä ja
    muissakin isoissa paikoissa ja olen kuullut lukuja ..

    Äänestä

  • ei kukkaa mittää kirjoitti:

    Kukaan ei perusta mitään kirkkoa, eikä ota haltuunsa mitään rukoushuoneita. Kristuksen kirkko on 2000 vuotta ollut yksi ja sama ja sellaisena pysyy, maailman loppuun saakka. Rukoushuoneet on, yhtä lukuun ottamatta, Esikoislestadiolaiset ry:n
    omistuksessa.

    Jännää mistä teu noita lukuja (piip). Esikoislestadiolaisuuteen voi näet kuulua kuulumatta virallisesti liikkeeseen. En ole ikinä kuullut taikka nähnyt mitään virallisia lukuja liikkeen jäsenistä tai liikkeeseen kuuluvista. Itse olen yli 60 kuulunut liikkeeseen enkä ole koskaan liittynyt siihen. En tunne ketään joka olisi liittynyt esikoislestadiolaiset ry:n jäseneksi allekirjoittamalla jotakin paperia.

    "" ei kukaan mitään ""

    Ei noita lukuja annettakaan , vaan ne on liki arviolukuja , etkö vanha mies jo
    tiedä että kuinka Daavidin oli käydä ,kun piti ylimäräisen väestön laskun ,
    Pelkään että niin voi käydä nytkin, Oletko itse sitä koskaan ajatellut.

    Äänestä

  • ei kukkaa mittää kirjoitti:

    Kukaan ei perusta mitään kirkkoa, eikä ota haltuunsa mitään rukoushuoneita. Kristuksen kirkko on 2000 vuotta ollut yksi ja sama ja sellaisena pysyy, maailman loppuun saakka. Rukoushuoneet on, yhtä lukuun ottamatta, Esikoislestadiolaiset ry:n
    omistuksessa.

    Jännää mistä teu noita lukuja (piip). Esikoislestadiolaisuuteen voi näet kuulua kuulumatta virallisesti liikkeeseen. En ole ikinä kuullut taikka nähnyt mitään virallisia lukuja liikkeen jäsenistä tai liikkeeseen kuuluvista. Itse olen yli 60 kuulunut liikkeeseen enkä ole koskaan liittynyt siihen. En tunne ketään joka olisi liittynyt esikoislestadiolaiset ry:n jäseneksi allekirjoittamalla jotakin paperia.

    ""ei kukaan mitään ""

    sulla han ontiedossa kuin minullakin , ettei mitään ntilastoja tehdä virallisaeti
    varsinkanmitä kosksi jäsenyksiä , siksi on olemassa arvoit , ettei käy kuin daavidin
    kun hän laittoi väeströn laskenan , heitä kuoli paljon , tämä arviointi on joskus
    kohdillaan ja joskus ei , mutta se helpottaa tiettyjä kannan ottoja . .

    Äänestä

On täysin epäraamatullista sanoa USKOVILLE "ehtoollisen ja kasteen ottamista omiin käsiin"

Ehtoollinen ja kaste ei kuulukaan muille kuin uskoville, miten sitä joka jo kuuluu uskoville, voi ottaa omiin käsiin?

Ei meitä ole alistettu Jumalan toimesta yhdenkään kirkon vallan alle, vaan siellä missä uskovat yhdessä kokoontuvat rakkaudenaterialle tai kasteelle on täysi raamatullinen oikeus molempiin toimiin.

Esikoisten ongelma on lapin luottamuksen vaatiminen, johon ei saisi ollenkaan sotkea ehtoollista ja kastetta.

Uskovista on tullut kirkon muotomenojen vuoksi sokeita ymmärtämään kenelle ehtoollisen nauttiminen automaattisesti kuuluu. Siihen ei tarvita sen enempää kirkon pappia jakajaksi kuin essujen saarnaajaa.

Alkuseurakunnalla ei ollenkaan ollut tuollaista käytäntöä, vaan leipää murrettiin siellä missä uskovaisia oli koolla, milloin kodeissa, milloin luonnon keskellä jne.

Äänestä
  • Aamen!
    Annan sataprosenttisen takuun, että asiat muuttuvat monessa suhteessa, jos uskovat alkavat elää uskonelämää henkilökohtaisesti. Se edellyttää seuraavaa: Alkaa lukea raamattua itse. Alkaa keskustella iltakahvipöydissä Sanasta. Alkaa laulamaan ylistystä Herralle. Alkaa vietää ehtoollishetkiä läheisten kanssa siunaten leivän ja viinin tai mehun siis rypälemehun ja toistaa niitä sanoja toinen toisilleen: Sinun edestäsi muurrettu ja vuodatettu.

    Äänestä

  • vihne kirjoitti:

    Aamen!

    Ei Kristuksen kirkko toimi näin vihne.

    Äänestä

  • perehy kristinuskoon kirjoitti:

    Ei Kristuksen kirkko toimi näin vihne.

    Kirkko ei toimikaan, vaan me puhumme Vihneen kanssa Jumalan lapsista, jotka ovat yhdessä Hengessä kastetut Jeesukseen Kristukseen eli Kristuksen ruumiin aidoiksi jäseniksi.

    Kirkot toimikoot miten tahtovat, ne eivät ohjaile yhtäkään Jumalan lasta!

    Äänestä

Saara, olet hakoteilla nyt:

"Uskovista on tullut kirkon muotomenojen vuoksi sokeita ymmärtämään kenelle ehtoollisen nauttiminen automaattisesti kuuluu. Siihen ei tarvita sen enempää kirkon pappia jakajaksi kuin essujen saarnaajaa."

Ev.lut. kirkossa ei ole mitään muotomenoja, kaikki jumalanpalveluksien elementit
on ollut voimassa jo alkukirkon ajoilta asti. Jeesus on itse perustanut seurakunnan, ja seurakuntaan pappeuden ja muut virat, Jeesuksen asettamat Sakramentit eivät ole ollenkaan muotomenoja. Vaarallisia hurmahenkiä on liikkeellä näinä viimeisinä aikoina, jotka viettelevät kristittyjä pois seurakunnasta omiin loukkoihinsa ja mielikuvitusmaailmoihinsa. Pois kirkosta ja sen yhteisestä tunnustuksesta, sekä pois palveluksen työstä Kristuksen ruumiin rakentamisessa.

Äänestä
  • Se "muotomeno" on niillä, jotka pitävät sen sellaisena. Heitä toki on kirkossa, niinkuin tiedämme.

    Mutta sydämen uskossa vastaanotettuna ja osallisena se on kaukana muotomenosta, yhtä kaukana kuin itä on lännestä.

    Äänestä

  • Muotomenoksi kirkko tekee ehtoollisen silloin kun rajaa sitä vain pappien jaettavaksi.

    Uudessa liitossa on yleinen pappeus, jolloin missä tahansa ja milloin tahansa uskovat kokoontuvat voivat nauttia keskenään ehtoollista.

    Niin toimi alkuseurakunta.

    Äänestä

  • Saara:) kirjoitti:

    Muotomenoksi kirkko tekee ehtoollisen silloin kun rajaa sitä vain pappien jaettavaksi.

    6 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti PYHÄKÖSSÄ ja mursivat KODEISSA leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
    47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

    Saara: "Niin toimi alkuseurakunta. "

    Voisitko kertoa lähteen missä näin lukee.

    Äänestä

  • tyhmelin kirjoitti:

    Lue vaikka yläpuolelta!

    Äänestä

  • Saara:) kirjoitti:

    6 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti PYHÄKÖSSÄ ja mursivat KODEISSA leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
    47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

    Ehtoollinen ,kuten vanhat sanoo, eli Alttarin Sakramentti .
    sitä ei voi ottaa kuin Alttarilla .

    kuka on mahdollinen nauttija ,se on se joka uskoo siihen
    silloin hän on sopiva nauttimaan sitä ,eli alttarin sakramenttia

    Äänestä

  • Saara:) kirjoitti:

    Lue vaikka yläpuolelta!

    Raamatussa ei tuollaisia ole.

    Ehtoollinen on kristittyjen YHTEYSATERIA, ei yhteydestä luopuneiden narsistien ruokailuhetki kotona. Menee todellas jumalanpilkaksi tuollainen.

    LUE, äläkä luule!!!

    Ap. t. 2:46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,

    Kodeissa tapahtuneella leivän murtamisella ei ole Jeesuksen asettaman Ehtoollisen Sakramentin kanssa mitään tekemistä. Kysymys on juutalaisten ruokailutavoista.

    Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä. Pyhäkössä Kristus-uskoon tulleiden yhteysateria nautittiin.

    Asiat selviävät lukemalla, mutta ei luulemalla:

    1. Kor. 11:19-34

    ***) Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.

    Kun te näin *** kokoonnutte yhteen, ***
    niin ei se ole Herran aterian nauttimista,
    sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.

    Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole? Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä.

    Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni."

    Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."

    Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

    Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.

    Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.

    Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
    mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
    ___________________
    ***) Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne. Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette *** kokoontuisi *** tuomioksenne.
    Muista seikoista minä säädän, sitten kuin tulen.

    Äänestä

  • Kristittyjen yhteys kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi, kristittyjen yhteys. Minua kyllä hiukan loukkaa tyly kielenkäyttösi, anteeksi jos jotenkin kirjoitin väärin. En kuulu tällä palstalla vakituisesti kirjoittaviin. Oudoksun erityisesti sanojasi "LUE, äläkä luule!!!"

    Aito tarkoitukseni on ottaa selvää asioista, ja siksipä kysyinkin täältä asiallisia mielipiteitänne.

    Edelleenkin toivoisin jos joku löytäisi vedenpitävän selityksen puoleen tai toiseen.

    Jos Raamatusta, joka on Jumalan Hengen meille ilmoittamaa Sanaa, ei löydy selvää ohjetta, niin eikös sitten Ehtoollisen pitopaikka ole pakko olla ns. adiafora-asia ?? Sanotaanko esim. jossain että Ehtoollinen on pidettävä pyhäkössä??

    Hei tyhmelin, hyvinkin adiafora asiaa.

    Kristuksen kirkko ei ole jokin henki-ilmiö ihmiskunnan parissa, kuten Saara näyttää ajattelevan, vaan se saa aina ruumiin - seurakunnan, jolla on lihasta tehdyt kädet ja jalat ja suu ja korvat ja nenä ja hiuksetkin - ihmisiä, jotka ajassa ja paikassa ovat Kristuksen läsnäolo.

    Suomessa Kristuksen kirkko on yhtenäiskulttuurin ajan ollut käytännössä Suomen ev.lut. kirkko. Tämä Kristuksen ruumis Suomessa on ollut Ruotsin kuninkaan ja arkkipiispan kurissa, kärsinyt Ison vihan nahoissaan, taistellut ryssää vastaan hengellään ja jäänyt sitten tsaarin autonomian alle. Tsaari toi Suomeen toisen osan Kristuksen ruumista, ortodoksisen kirkon Moskovan patriarkan alla.

    Nämä ovat rakennuksia, kirkkolakia, pappien pukuja, kirkonkelloja, todellisuutta - ei jotain henkimaailman hyminää korvien välissä.

    Kristus kyllä sanoi, että "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä" ja se tarkoittaa sitä, että eivät kaikki ajassa ja paikassa olevaan kirkkkoon kuuluvat ihmiset välttämättä ole Jumalan lapsia. Mutta valtakunta etenee kasteen rajan myötä halki ihmiskunnan historian aina maailman ääriin asti.

    No, tämä Suomen ev.lut. kirkko on asettanut Herran pyhän Ehtoollisen viettämiselle kirkossa tarkat määräykset ja ohjeet, kuinka se toimitetaan ja mitä tulee huomioida. Tarkoituksena on varjella ehtoollisen pyhyyttä ja Kristuksen evankeliumin opetuksen puhtautta.

    Näitä ei mitään ole Raamatussa määrätty, ei siellä tiedetä papin lipereistä eikä kirkonkelloista eikä Roomassa edes ollut piispaa, Konstantinopolia vielä rakennettukaan!

    Yhtenäiskulttuurin hajoamisen myötä, maatalous-karjanhoito Suomen teollistuessa, uusien aatevirtausten saapuessa keski-Euroopasta, Venäjän vallankumouksen pyörteissä, myös hengellinen ja kirkollinen elämä muuttui ja yhden tai kahden kirkon sijasta on vino pino Kristuksen ruumiiseen kuuluvia ihmisyhteisöjä rukoushuoneineen, tsasounoineen, kappeleineen ja opetuksineen.

    Tässä moneudessa tulee pyrkiä olemaan uskollinen sille, minkä on saanut ja pitäytymään omassa perinnössä sen sijaan että antautuu monenlaisten opentuulien heiteltäväksi.

    Luterilaisen kristityn tulee noudattaa oman kirkkonsa tapoja ja säädöksiä, ja pysyä siinä. Poikkeustapauksia toki on, mutta noin pääsääntöisesti.

    Vastaavasti reformoidulta taustalta tuleva vapaakirkollinen pitäköön muistoateriansa oman käsityksensä mukaan ja omien tapojensa mukaan.

    Kristuksen ruumiin moninaisuus vie meiltä pois sen mahdollisuuden, että vetoaisimme "en tykännyt siitä lafkasta" -- Jeesus vaan kysyy, mikset vaihtanut sellaiseen lafkaan josta olisit tykännyt. Tarjolla on monta!

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Ehtoollinen ,kuten vanhat sanoo, eli Alttarin Sakramentti .
    sitä ei voi ottaa kuin Alttarilla .

    kuka on mahdollinen nauttija ,se on se joka uskoo siihen
    silloin hän on sopiva nauttimaan sitä ,eli alttarin sakramenttia

    teu, niin te ette voi, uskonne heikkouden tähden, joten teidän tulee mennä sinne alttarille. Mutta siinä teette väärin, jos teette siitä toisiakin valvoittavan lain, sillä alkuseurakunta nautti ehtoollista kodeissa, ilman mitään ihmisten keksimiä traditioita ja muotomenoja, joten me olemme vapaat nauttimaan ehtoollista missä vain.

    Kristittyjen yhteys nimimerkille:

    Korintin seurakunnassa, jota Paavali joutui nuhtelemaan ankarasti, rakkauden aterian ydin ja syvällisin merkitys olivat unohtuneet. Rakkauden aterian päähenkilö Jeesus Kristus oli joutunut sivuun ja tilaisuuksista oli tullut pelkkiä juhlaillallisia, joissa varakkaat olivat etusijalla köyhien jäädessä nälkäisiksi. 1.Kor.11:17-22

    LUE JA KOITA YMMÄRTÄÄ LUKEMASI!

    Äänestä

  • sumeri. kirjoitti:

    Hei tyhmelin, hyvinkin adiafora asiaa.

    Kristuksen kirkko ei ole jokin henki-ilmiö ihmiskunnan parissa, kuten Saara näyttää ajattelevan, vaan se saa aina ruumiin - seurakunnan, jolla on lihasta tehdyt kädet ja jalat ja suu ja korvat ja nenä ja hiuksetkin - ihmisiä, jotka ajassa ja paikassa ovat Kristuksen läsnäolo.

    Suomessa Kristuksen kirkko on yhtenäiskulttuurin ajan ollut käytännössä Suomen ev.lut. kirkko. Tämä Kristuksen ruumis Suomessa on ollut Ruotsin kuninkaan ja arkkipiispan kurissa, kärsinyt Ison vihan nahoissaan, taistellut ryssää vastaan hengellään ja jäänyt sitten tsaarin autonomian alle. Tsaari toi Suomeen toisen osan Kristuksen ruumista, ortodoksisen kirkon Moskovan patriarkan alla.

    Nämä ovat rakennuksia, kirkkolakia, pappien pukuja, kirkonkelloja, todellisuutta - ei jotain henkimaailman hyminää korvien välissä.

    Kristus kyllä sanoi, että "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä" ja se tarkoittaa sitä, että eivät kaikki ajassa ja paikassa olevaan kirkkkoon kuuluvat ihmiset välttämättä ole Jumalan lapsia. Mutta valtakunta etenee kasteen rajan myötä halki ihmiskunnan historian aina maailman ääriin asti.

    No, tämä Suomen ev.lut. kirkko on asettanut Herran pyhän Ehtoollisen viettämiselle kirkossa tarkat määräykset ja ohjeet, kuinka se toimitetaan ja mitä tulee huomioida. Tarkoituksena on varjella ehtoollisen pyhyyttä ja Kristuksen evankeliumin opetuksen puhtautta.

    Näitä ei mitään ole Raamatussa määrätty, ei siellä tiedetä papin lipereistä eikä kirkonkelloista eikä Roomassa edes ollut piispaa, Konstantinopolia vielä rakennettukaan!

    Yhtenäiskulttuurin hajoamisen myötä, maatalous-karjanhoito Suomen teollistuessa, uusien aatevirtausten saapuessa keski-Euroopasta, Venäjän vallankumouksen pyörteissä, myös hengellinen ja kirkollinen elämä muuttui ja yhden tai kahden kirkon sijasta on vino pino Kristuksen ruumiiseen kuuluvia ihmisyhteisöjä rukoushuoneineen, tsasounoineen, kappeleineen ja opetuksineen.

    Tässä moneudessa tulee pyrkiä olemaan uskollinen sille, minkä on saanut ja pitäytymään omassa perinnössä sen sijaan että antautuu monenlaisten opentuulien heiteltäväksi.

    Luterilaisen kristityn tulee noudattaa oman kirkkonsa tapoja ja säädöksiä, ja pysyä siinä. Poikkeustapauksia toki on, mutta noin pääsääntöisesti.

    Vastaavasti reformoidulta taustalta tuleva vapaakirkollinen pitäköön muistoateriansa oman käsityksensä mukaan ja omien tapojensa mukaan.

    Kristuksen ruumiin moninaisuus vie meiltä pois sen mahdollisuuden, että vetoaisimme "en tykännyt siitä lafkasta" -- Jeesus vaan kysyy, mikset vaihtanut sellaiseen lafkaan josta olisit tykännyt. Tarjolla on monta!

    Sumeri ja Saara, ajattelen tällaisena tavallisena luterilaistaustaisena essuna tällä hetkellä niin, ettei ajalla tai paikalla ole väliä, kunhan Ehtoollinen on asetettu oikein.

    Olen siinä käsityksessä, että oikein asetettu Ehtoollinen on sakramentti eikä pelkkä muistoateria, eli toisin sanoen Ehtoollinen sisältää pelastavan Sanan jolla on todellinen voima herättää ihminen hengellisesti kuolleesta tilastaan. Ehtoollisen sisältämä Sana julistaa synnit anteeksi niille, jotka sen uskovat. On aivan sama, onko Ehtoollisen jakaja nainen tai "kuolleen uskon" pappi. Sana ratkaisee.

    Muita tällaisia syntienanteeksiantamuksen voiman paikkoja, sakramentteja tai niihin verrattavia elämän veden virtoja ovat saarna, kaste ja rippi. Saarna voi olla Raamatun lukua tai saarnaajan pöntöstä julistamaa.

    Kaikkien näiden yhteinen nimittäjä on syntien anteeksiantamus, jonka Jeesus Kristus on verellään meille lahjoittanut, yksin armosta eikä ansion tähden. Jumalan armo on ylenpalttinen, ja yllä mainituilla tavoilla saamme tästä armosta nauttia.

    Äänestä

  • Saara:) kirjoitti:

    teu, niin te ette voi, uskonne heikkouden tähden, joten teidän tulee mennä sinne alttarille. Mutta siinä teette väärin, jos teette siitä toisiakin valvoittavan lain, sillä alkuseurakunta nautti ehtoollista kodeissa, ilman mitään ihmisten keksimiä traditioita ja muotomenoja, joten me olemme vapaat nauttimaan ehtoollista missä vain.

    Shalom...

    Niin ja vainottu kärsivä seurakunta tälläkin hetkellä esim. Kiinassa, Pohjois-Koreassa jne...nauttivat Ehtoollisen kodeissaan ja maan alla salassa, koska heitä vainotaan Jeesuksen nimen tähden.

    Muistetaan tämäkin...ja heitä rukouksin...

    Siunauksin...

    Äänestä

  • tyhmelin kirjoitti:

    Sumeri ja Saara, ajattelen tällaisena tavallisena luterilaistaustaisena essuna tällä hetkellä niin, ettei ajalla tai paikalla ole väliä, kunhan Ehtoollinen on asetettu oikein.

    Olen siinä käsityksessä, että oikein asetettu Ehtoollinen on sakramentti eikä pelkkä muistoateria, eli toisin sanoen Ehtoollinen sisältää pelastavan Sanan jolla on todellinen voima herättää ihminen hengellisesti kuolleesta tilastaan. Ehtoollisen sisältämä Sana julistaa synnit anteeksi niille, jotka sen uskovat. On aivan sama, onko Ehtoollisen jakaja nainen tai "kuolleen uskon" pappi. Sana ratkaisee.

    Muita tällaisia syntienanteeksiantamuksen voiman paikkoja, sakramentteja tai niihin verrattavia elämän veden virtoja ovat saarna, kaste ja rippi. Saarna voi olla Raamatun lukua tai saarnaajan pöntöstä julistamaa.

    Kaikkien näiden yhteinen nimittäjä on syntien anteeksiantamus, jonka Jeesus Kristus on verellään meille lahjoittanut, yksin armosta eikä ansion tähden. Jumalan armo on ylenpalttinen, ja yllä mainituilla tavoilla saamme tästä armosta nauttia.

    Armon ateria todellakin.
    Ehtoollisen korkean arvon tähden sitä vietään kirkon keskeismpänä juhlana ja kirkon ohjeiden ja asetusten mukaan.

    Poikkeustapauksissakin HPE on vietettävä kunniallisesti ja arvokkaasti. Kyllä sen köyhänkin torpan kaapista löytyy valkoinen kahviliina, kynttilän pätkäkin, ja hengellisin lauluin ja virsin puhutellaan Kristusta, joka asetussanojen myötä on ruumiillisesti ja verisesti läsnä.

    Vaikka itse P.iru ne asetussanat siinä torpassa lausuisi.
    Kuolemattomuuden lääke.

    Äänestä

  • tyhmelin kirjoitti:

    Sumeri ja Saara, ajattelen tällaisena tavallisena luterilaistaustaisena essuna tällä hetkellä niin, ettei ajalla tai paikalla ole väliä, kunhan Ehtoollinen on asetettu oikein.

    Olen siinä käsityksessä, että oikein asetettu Ehtoollinen on sakramentti eikä pelkkä muistoateria, eli toisin sanoen Ehtoollinen sisältää pelastavan Sanan jolla on todellinen voima herättää ihminen hengellisesti kuolleesta tilastaan. Ehtoollisen sisältämä Sana julistaa synnit anteeksi niille, jotka sen uskovat. On aivan sama, onko Ehtoollisen jakaja nainen tai "kuolleen uskon" pappi. Sana ratkaisee.

    Muita tällaisia syntienanteeksiantamuksen voiman paikkoja, sakramentteja tai niihin verrattavia elämän veden virtoja ovat saarna, kaste ja rippi. Saarna voi olla Raamatun lukua tai saarnaajan pöntöstä julistamaa.

    Kaikkien näiden yhteinen nimittäjä on syntien anteeksiantamus, jonka Jeesus Kristus on verellään meille lahjoittanut, yksin armosta eikä ansion tähden. Jumalan armo on ylenpalttinen, ja yllä mainituilla tavoilla saamme tästä armosta nauttia.

    "Ehtoollinen on sakramentti eikä pelkkä muistoateria, eli toisin sanoen Ehtoollinen sisältää pelastavan Sanan jolla on todellinen voima herättää ihminen hengellisesti kuolleesta tilastaan." -tyhmelin-

    Olen täysin eri mieltä! Ensinnäkin ehtoollinen on tarkoitettu jo uskossa oleville eli pelastuneille ja se on yhteys/muistoateria.

    Miksi tarvitsisi olla sanan välittäjänä ehtoollinen? Eikö ole tehokkaampaa vaikka lukea itse sanaa?

    Lue kristinuskon historiaa, niin näet kuinka paljon asiat ovat muuttuneet alkukirkon ajoilta.

    Kiitos Saara vinkistä Kari Kuulan sivulle. Täytyypä perehtyä - tosin minulla on kyllä suuri epäilys näihin viisaisiin dosentteihin jotka pyrkivät muuttamaan kirkkoa piiru piirulta kohti Roomaa. Sinne suuntaan ei pidä katsella.

    On totta että Ehtoollinen (suomenkielessä isolla alkukirjaimella) on tarkoitettu enemmänkin uskoville - uskon vahvistukseksi. Raamatussa Jeesus Kristus sanoo "tämä on minun ruumiini", eikö se olekin selvää tekstiä?

    Jos kyse on kerran Kristuksen ruumiista, ja toisaalta Johannes sanoo että Kristus on Sana, siitä voidaan helposti päätellä että Sana on tuossa siunatussa leivässä. Ja jos jossain on Sana, siinä on Jumala. Ja Jumalalla on kyky herättää kuolleista. M.O.T.

    Jumala on tiet ovat tutkimattomat. En minä ainakaan uskalla arvostella Jumalan tapaa toimia tai liudentaa / aliarvioida Hänen kaikkivaltiasta voimaansa. En tiedä miksi Jumala on näin päättänyt että tarvitaan mystinen välittäjä eli leipä, mutta niin se vain on uskottava.

    Kari Kuula tarkastelee kehitystä alkukirkon tavoista kirkollistumiseen ja sen kautta tulleiden muutosten vaikutuksia varsin objektiiviseltä kannalta. Luehan niin huomaat.

    Pääasiahan on se että uskoo Jeesuksen pelastaneen meidät, eikö niin?

    "Pääasiahan on se että uskoo Jeesuksen pelastaneen meidät, eikö niin? "

    Näin se on, Saara. Uskomme Jeesuksen Kristukseen, joka on tie, totuus ja elämä.

    Jeesus on kutsunut ja löytänyt meidät, olemme Tiellä. Tie kirkastaa meille Totuutta päivä päivältä. Ja meillä on elämä Hänessä ja Hänen kauttaan. Millään muulla suoraan sanoen hyttysen p..skan väliä.

    Lisään Kuulasta sen verran, että ei kannata juuri muita hänen tekstejään lukea, vesittää raamatun totuuksia. Mutta tuon ehtoollishistorian voi turvallisesti lukea, ei poikennut aikaisemmista teksteistä joita olen lukenut.

    Olen samaa mieltä. Ehtoollistekstistä sain uutta tietoa ja pohdittavaa. Luin äsken Kuulan muita juttuja eikä oikein vakuuttanut..

    Äänestä

  • tyhmelin kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Ehtoollistekstistä sain uutta tietoa ja pohdittavaa. Luin äsken Kuulan muita juttuja eikä oikein vakuuttanut..

    Joo, hienoa, että huomasit! Pitää aina ottaa vain se mikä on hyvää ja loput hylätä! :)

    Äänestä

  • tyhmelin kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi, kristittyjen yhteys. Minua kyllä hiukan loukkaa tyly kielenkäyttösi, anteeksi jos jotenkin kirjoitin väärin. En kuulu tällä palstalla vakituisesti kirjoittaviin. Oudoksun erityisesti sanojasi "LUE, äläkä luule!!!"

    Aito tarkoitukseni on ottaa selvää asioista, ja siksipä kysyinkin täältä asiallisia mielipiteitänne.

    Edelleenkin toivoisin jos joku löytäisi vedenpitävän selityksen puoleen tai toiseen.

    Jos Raamatusta, joka on Jumalan Hengen meille ilmoittamaa Sanaa, ei löydy selvää ohjetta, niin eikös sitten Ehtoollisen pitopaikka ole pakko olla ns. adiafora-asia ?? Sanotaanko esim. jossain että Ehtoollinen on pidettävä pyhäkössä??

    tyhmelin 18.4.2013 klo 14:23

    Anteeksi. Lue äläkä luule, ei ollut sinulle kirjoitettu.

    Ehtoollistahan tarjotaan monissakin paikoissa, silloin kun siihen on perusteltu syy. Muun muassa sairaaloissa ja vanhainkodeissa kun henkilöllä ei ole mahdollista mennä enää kirkkoon. Ilmeisesti myös vankiloissä on tällainen palvelu tarvittaessa. Paikka ei sinänsä ratkaise, mutta se että ehtoollinen asetetaan Raamatun mukaisesti ja virkaan kutsuttu vihitty seutrakunnan työntekijä sen toimittaa.

    Mutta se että ryhdytään alkoholistien tavoin ottamaan ehtoollista viinapullosta keittiön pöydän vieressä ja leipää päälle, niin se on jumalanpilkkaa.

    Olen minäkin valmiiksi asetettua ehtoollista jakanut, muun muassa vaimolleni ja muillekin vieressäni istuville, ja helluntailainen on lausunut minulle Ehtoollisen sanat. Eräässä seminaarissa. Ei sitä kuivin silmin voinut tehdä, juhlahetki se on todistaa toiselle, Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu. Ei tämä siis mitään vierasta minulle ole. MUtta kyökkiehtoolliset ovat jumalanpilkkaa. Ehtoollinen on aina myös seurakunnan yhteysateria.Siksi se nautitaan seurakunnan kanssa yhdessä.

    Äänestä

  • tyhmelin kirjoitti:

    Kiitos Saara vinkistä Kari Kuulan sivulle. Täytyypä perehtyä - tosin minulla on kyllä suuri epäilys näihin viisaisiin dosentteihin jotka pyrkivät muuttamaan kirkkoa piiru piirulta kohti Roomaa. Sinne suuntaan ei pidä katsella.

    On totta että Ehtoollinen (suomenkielessä isolla alkukirjaimella) on tarkoitettu enemmänkin uskoville - uskon vahvistukseksi. Raamatussa Jeesus Kristus sanoo "tämä on minun ruumiini", eikö se olekin selvää tekstiä?

    Jos kyse on kerran Kristuksen ruumiista, ja toisaalta Johannes sanoo että Kristus on Sana, siitä voidaan helposti päätellä että Sana on tuossa siunatussa leivässä. Ja jos jossain on Sana, siinä on Jumala. Ja Jumalalla on kyky herättää kuolleista. M.O.T.

    Jumala on tiet ovat tutkimattomat. En minä ainakaan uskalla arvostella Jumalan tapaa toimia tai liudentaa / aliarvioida Hänen kaikkivaltiasta voimaansa. En tiedä miksi Jumala on näin päättänyt että tarvitaan mystinen välittäjä eli leipä, mutta niin se vain on uskottava.

    HYvä nimimerkki tyhmelin ja kaltaiset. Ymmärrätte että uskovat tarvitsevat uskonvahvistusta, ...

    mutta ihmeellisintä tässä on ettette ymmärrä ollenkaan kuinka paljon epäuskoinen tarvitsee uskon vahvistusta pelastuakseen. siis: Silloin kun ihmisellä on EPÄUSKON VANKINA todellinen tarve kohdata Jeesus Kristus, ja tehdä parannus, niin paras paikka on silloin Ehtoollispöydässä, sillä Jeesuksen ruumis on uhrattu ja hänen verensä on vuodatettu - SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI.

    MUTTA NE JOTKA MENEVÄT EHTOOLLISELLE, tarkoituksenaan jatkaa samaa syntielämää kuin siihenkin asti, he ovat kelvottomia rippivieraita.

    Äänestä

  • Jeesus on parannus kirjoitti:

    Herra yksin tietää missä ja miten on paras paikka kenenkin etsivän kohdata Jeesus Pelastajana! -Pääasia on se että kohtaa, oli se sitten ehtoollisella tai luonnonkeskellä.

    Äänestä

  • Juhlahetkiä kirjoitti:

    tyhmelin 18.4.2013 klo 14:23

    Anteeksi. Lue äläkä luule, ei ollut sinulle kirjoitettu.

    Ehtoollistahan tarjotaan monissakin paikoissa, silloin kun siihen on perusteltu syy. Muun muassa sairaaloissa ja vanhainkodeissa kun henkilöllä ei ole mahdollista mennä enää kirkkoon. Ilmeisesti myös vankiloissä on tällainen palvelu tarvittaessa. Paikka ei sinänsä ratkaise, mutta se että ehtoollinen asetetaan Raamatun mukaisesti ja virkaan kutsuttu vihitty seutrakunnan työntekijä sen toimittaa.

    Mutta se että ryhdytään alkoholistien tavoin ottamaan ehtoollista viinapullosta keittiön pöydän vieressä ja leipää päälle, niin se on jumalanpilkkaa.

    Olen minäkin valmiiksi asetettua ehtoollista jakanut, muun muassa vaimolleni ja muillekin vieressäni istuville, ja helluntailainen on lausunut minulle Ehtoollisen sanat. Eräässä seminaarissa. Ei sitä kuivin silmin voinut tehdä, juhlahetki se on todistaa toiselle, Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu. Ei tämä siis mitään vierasta minulle ole. MUtta kyökkiehtoolliset ovat jumalanpilkkaa. Ehtoollinen on aina myös seurakunnan yhteysateria.Siksi se nautitaan seurakunnan kanssa yhdessä.

    Koskaan ei ole ehtoollinen julalanpilkkaa, kun se oikeassa mielessä nautitaan. On aivan sama mikä paikka on silloin, onko se uskovien rukouspiiri jonkun kotona vai muu vastaava.

    Pelkkää muotojumalisuutta on kuvitella että Jumala odottaisi jotain asiaan vihittyä pappia paikalle, ei ei ei ja ei!

    -Silti jos joku niin uskoo uskonsa HEIKKOUDEN TÄHDEN niin silloin pitää heikkouskoisen jatkaa omalla kohdallaan niin.

    Äänestä

  • Jeesus on parannus kirjoitti:

    HYvä nimimerkki tyhmelin ja kaltaiset. Ymmärrätte että uskovat tarvitsevat uskonvahvistusta, ...

    mutta ihmeellisintä tässä on ettette ymmärrä ollenkaan kuinka paljon epäuskoinen tarvitsee uskon vahvistusta pelastuakseen. siis: Silloin kun ihmisellä on EPÄUSKON VANKINA todellinen tarve kohdata Jeesus Kristus, ja tehdä parannus, niin paras paikka on silloin Ehtoollispöydässä, sillä Jeesuksen ruumis on uhrattu ja hänen verensä on vuodatettu - SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI.

    MUTTA NE JOTKA MENEVÄT EHTOOLLISELLE, tarkoituksenaan jatkaa samaa syntielämää kuin siihenkin asti, he ovat kelvottomia rippivieraita.

    "" Jeesus on parannus ""

    Kuka on kelvollinen Nauttimaan ehtoollista ? Se on hän joka uskoo tämän
    sanan ,Sinun edestäsi annettu , ja sinun edestäsi vuodatettu , Noin yksin.- kertaisesti sanottu , Ei kannata niin hirmuiseti panna papin asiaan esiin
    koska ne on koulutettuja Sakramenttien viettoon ja varmasti osaavat
    saattaa asiat kontikseen kuten Sumeri jossa kin sanoi..

    Äänestä

  • "" saara ""

    tämän viestin sanat viime vuonna olisi olleet kohdil tänä vuonna
    eli se tarkoittaa sitä että kaikki menee päin Prinkkalaa juuri nyt .

    Kaikki tiukkikset on hakeutumassa irti kirkosta , sitä minä katson
    niinkuin tekohenkitykseksi , koska tiukkis ei ajattele j'rkevästi vaan

    hän on vain sitä mieltä että Ruotsit saavat mellastaa miten sattiuu
    ja saa tehdä ihmismääritteitä , ja ihmissyntiä , ei monetastakaan
    Käskyn sanoista ollut puhe ,mutta 50 -60 ihmis syntia MAINITTIIN ..

    Äänestä

  • Saara:) kirjoitti:

    "Ehtoollinen on sakramentti eikä pelkkä muistoateria, eli toisin sanoen Ehtoollinen sisältää pelastavan Sanan jolla on todellinen voima herättää ihminen hengellisesti kuolleesta tilastaan." -tyhmelin-

    Olen täysin eri mieltä! Ensinnäkin ehtoollinen on tarkoitettu jo uskossa oleville eli pelastuneille ja se on yhteys/muistoateria.

    Miksi tarvitsisi olla sanan välittäjänä ehtoollinen? Eikö ole tehokkaampaa vaikka lukea itse sanaa?

    Lue kristinuskon historiaa, niin näet kuinka paljon asiat ovat muuttuneet alkukirkon ajoilta.

    "" saara""

    Tuosta sanastasi että "(ehttoollinen on skaramentti ,eikä pelkkä muistoateria )" .

    olet täysin eri mieltä ! Ensinna Alttarinsakramentti on tarkoitettu Jaettavaksi
    Alttarilta , ilman sitä se ei ole Alttrin Ehtollinen .

    Miten erptetaan alkuseusrakunnan juutalaiset ja miksi he nauttii kotonaan
    sellaista , mihin on määrätty Alttari .

    Olen sitä mieltä , että se vasta korvike on , elikkä varmasti joskus Jeesuksen
    kuoleman jälkeen , on kaikkien mahdollista tunnustaa Sakramentti , mutta missään ei sanota kuinka juutalainen ja Juutalainen erotetaan siitä, perus
    asiasta että kaikki juutalaiset ei ollut kristittyjä. Vaan harvenpi oli ristitty..

    Kaiken laisia sääntöjä oli Juutalaisilla , ensinnä kaste . ja alttarin Ehtoollinen
    ja toisilla juutalaisilla oli ( ympärileikkaus , ja isen sääntöjä vallan monta ,niitä
    oli kyllä jo karsittu , mutta ei kaikkia . ja näistä säännöistä yksi oli kotona
    nautittu Hpe. joka ei ollut kaikinpuolin oikea,. sen puolustamiseksi haluttiin
    Niitä koti nautintoja jotka. ei olleet satavarmoja ;Sakramentteja... voin jatkaa.

    Äänestä

Korintin perintö elää

Korinttilaisten käytös saattaa nykypäivän kristitystä tuntua pöyristyttävältä, mutta heidän perintönsä elää vahvana. Vielä tänäkin päivänä monessa kirkkokunnassa ollaan valmiita epäämään osallistuminen Herran aterialle eri tavalla ajattelevilta uskovilta.

Paavalin teologiassa ateriayhteys ei kuitenkaan ole ase, jolla pakotetaan eri tavalla ajattelevat ruotuun, vaan pöytä on Herran, joka antoi itsensä meidän puolestamme. Kaikki ne, jotka kuuluvat Kristukselle, kuuluvat samaan pöytään. Minkä Pyhä Henki on yhdistänyt yhdeksi ruumiiksi, sitä älköön ihminen erottako.

Kiitos Korintin lihallisten kristittyjen, tiedämme nykyään tämän ja paljon muutakin siitä, mitä Paavali toivoi seurakunnan kokoontumisissa tapahtuvan – ja mitä ei.

Herran ateria ennen ja nyt

Mitä yhteistä on kotona kerran viikossa uskovien ystävien kesken nautitulla iloisella, hyvällä aterialla (johon kuuluu tilkka viiniä) ja kerran kuussa isossa kirkkosalissa yhdessä kymmenien tai satojen muiden kanssa pastorilta vastaanotetulla ja kitalakeen tarttuneella öylätillä tai leivänmurusella, joka vakavissa tunnelmissa ja hiljaisuuden vallitessa huuhdellaan alas sormustimellisella rypälemehua? Monen mielestä ei paljon mitään, paitsi että nämä käytännöt edustavat saman historiallisen jatkumon ääripäitä.

Muutokset Herran aterian muodossa ja sisällössä eivät tapahtuneet yhdessä yössä, vaan pitkän kehityksen myötä ja erilaisten tekijöiden vaikutuksesta.

Osa kirkollistumiskehitystä

Ensimmäisten vuosisatojen ajan ehtoollinen nautittiin luonnollisesti kodeissa, sillä ensimmäinen kirkko rakennettiin vasta vuonna 314 eikä toistaiseksi vanhin löydetty kristillinen rakennus ole juurikaan vanhempi. Jo toisen vuosisadan puolessavälissä Herran ateria oli kuitenkin jakaantunut kahtia, ruokailutilassa nautittavaksi rakkauden (kr. agape) ateriaksi ja erillisessä tilassa vietettäväksi ehtoollisseremoniaksi eli eukaristiaksi. Kokoontumistilojen ja -käytäntöjen muuttuminen kulki käsi kädessä liturgisen kehityksen, monarkkisen piispuuden, kristittyjen jakautumisen maallikoihin ja papistoon sekä lisääntyvän asketismin kanssa. Samalla alkoi myös spekulointi leivän ja viinin olemuksesta sekä siitä, mitä niitä nautittaessa tapahtuu, vaikka tämäkin kehitys pääsi täyteen vauhtiin vasta myöhempinä vuosisatoina.

Neljännellä vuosisadalla Herran pöydästä erotetun agape-aterian nauttimista kirkoissa yritettiin kieltää useampaankin kertaan, mutta vasta Konstantinopolin kolmannen kirkolliskokouksen myötä vuonna 692 siitä päästiin lopullisesti eroon. Vaikka uskonpuhdistuksen reformoitu haara myöhemmin otti joitakin askeleita varhaiskristillistä leivänmurtokäytäntöä kohti, ollaan suurimmassa osassa kristikuntaa vielä melko kaukana Herran aterian alkuperäisestä muodosta ja luonteesta. Tunnetun eksegeetin ja Paavali-asiantuntijan Gordon Feen sanoin voidaankin todeta, että ”korinttilaisilla oli ateria, mutta he olivat hukanneet Kristuksen, kun taas meillä on Kristus, mutta olemme hukanneet aterian”.

Reijo Telaranta

Äänestä
  • Gordon Feelle huomautan, että Kristus on pääasia! Koko Ehtoollisen sisältö. Hänessä on syntien anteeksiantamus ja Hän on täydellinen rakkaus. Hän on konkreettisesti läsnä Herran pöydässä, Hän on ruokamme ja juomamme. Amen.. Kiitos Jeesus Kristus!

    Äänestä

Lahden essujen osalta arvelisin, että ehkä viidesosa olisi valmis ottamaan ehtoollisen ja kasteen omiin käsiin. Ehkäpä puolet on samapa tuo-mieltä, asia ei paljon hätkäytä on sitä tai tätä.
Ja loput eivät tuota ajatusta hyväksy ollenkaan. Itse tuskin menisin ruksalla ehtoolliselle.
Jos ajatellaan ehtoollista nautittavaksi vain "pyhien" seurassa, en voi siinä mukana olla. Nykyisten vanhinten ja myös sen surullisen tampereen nimettämän kirjeen perusteella kuitenkin näin näyttäisi haluttavan.

Myöskin luulen, että jos sakramentit otetaan "omiin käsiin", se johtaisi varsin pian siihen, että herätysliike jakautuisi vieläkin lukuisampiin osiin, kun ei hyväksytä juuri tuon ja tuon ryhmän käsityksiä aiheesta. Ja p.kele saisi vain lisää syytä nauruunsa.

L

Äänestä
  • Mistä tämä käsitys on saanut alkunsa, että halutaan ehtoollista vain pyhien kanssa? Sillä nyt leimataan. Miksi? Täyttä puppua, omintakeinen kaiverrus leimakirveeseen tehty.

    Tässä on leimakirvestä teille:

    http://www.kantapuu.fi/fi/viewimage.php?objimg=true&id=364188&imgres=thumb

    Siinä on kruunun kuva, tosin maallisen kruunun, mutta ylevöittäisin tämän symboliksi taivaallisesta kruunusta.

    Äänestä

  • historytruth kirjoitti:

    Mistä tämä käsitys on saanut alkunsa, että halutaan ehtoollista vain pyhien kanssa? Sillä nyt leimataan. Miksi? Täyttä puppua, omintakeinen kaiverrus leimakirveeseen tehty.

    Tässä on leimakirvestä teille:

    http://www.kantapuu.fi/fi/viewimage.php?objimg=true&id=364188&imgres=thumb

    Siinä on kruunun kuva, tosin maallisen kruunun, mutta ylevöittäisin tämän symboliksi taivaallisesta kruunusta.

    Käsillä oleva skisma ESIKOISLESTADIOLAISUUDEN ja Suomen Ev. lut. kirkon välillä on mielenkiintoinen. Tosin muistakin herätysliikkeistä on lähdetty ev. lut. kirkon ulkopuolelle. Evankelisuudessa oli repeämää 1920-luvulla. Pieni osa lähti pois valtionkirkosta. Tuolloin saivat alkunsa Vapaa ev. lut. seurakuntaliitto ja Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Molemmat toimivat edelleen, mutta ovat hyvin pieniä. Nyt tilanne on erilainen, kun on kysymys mahdollisesti yli 15000 kerta-erosta. Esim. vaikutus Padasjoen seurakunnan väkilukuun olisi huima. Ja suurista keskuksista tulee mieleen ninikään Päijäthämäläinen LAHTI. On silti niinkin, ettei Ev. lut. kirkon jäseniä noin vain voi erottaa. Ja jos maallikot ottavat "sakramentit omiin käsiin", miten heitä voidaan rangaista, kun eivät ole piispojen kaitsennan alaisia eivätkä virkasuhteessa ev. lut. seurakuntiin. Nykyisessä tilanteessa HPE-jakoon oikeuden voi saada paikallisen ev. lut. seurakunnan kirkkoherralta. Siis jos ei ole ev. lut. kirkon pappi, joilla oikeus on automaattisesti. Puolen vuoden päästä olemme kaikki viisaampia. Jotenkin ajattelee, ettei kaikki ihan mene niin kuin Sverige-Lappland -suunnalla ajatellaan.

    Äänestä

  • karkku3 kirjoitti:

    Ei tosiaan mene, monet meistä eivät osallistu koskaan esikoislestadiolaisten Ehtoolliselle ja Pappi kastaa lapset, - kuten ennekin.

    Äänestä

  • oikiasa oot kirjoitti:

    Ei tosiaan mene, monet meistä eivät osallistu koskaan esikoislestadiolaisten Ehtoolliselle ja Pappi kastaa lapset, - kuten ennekin.

    Niin ja kysymys on vain HPE jakamisesta. Ehtoollisaineiden pyhittäminen ev. lut. kirkossa on pappien työtä. Teoriassa oikeuteen voisi joutua nää jotkut maallikot papeille kuuluvien tehtävien anastamisesta. Siksi olisi luultavaa, että kirkosta eroamisia tulee. Eli nää mallikot ja heidän seuraaajansa. Mut siis kateeks ei käy seurakunnan talouspäälliköitä esim. Hämeenlinnassa, Lahdessa, Padasjoella, Sastamalassa yms. Monilla ESSUILLA on aika kertymät verotettavaa tuloa.

    Äänestä

  • karkku3 kirjoitti:

    Käsillä oleva skisma ESIKOISLESTADIOLAISUUDEN ja Suomen Ev. lut. kirkon välillä on mielenkiintoinen. Tosin muistakin herätysliikkeistä on lähdetty ev. lut. kirkon ulkopuolelle. Evankelisuudessa oli repeämää 1920-luvulla. Pieni osa lähti pois valtionkirkosta. Tuolloin saivat alkunsa Vapaa ev. lut. seurakuntaliitto ja Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Molemmat toimivat edelleen, mutta ovat hyvin pieniä. Nyt tilanne on erilainen, kun on kysymys mahdollisesti yli 15000 kerta-erosta. Esim. vaikutus Padasjoen seurakunnan väkilukuun olisi huima. Ja suurista keskuksista tulee mieleen ninikään Päijäthämäläinen LAHTI. On silti niinkin, ettei Ev. lut. kirkon jäseniä noin vain voi erottaa. Ja jos maallikot ottavat "sakramentit omiin käsiin", miten heitä voidaan rangaista, kun eivät ole piispojen kaitsennan alaisia eivätkä virkasuhteessa ev. lut. seurakuntiin. Nykyisessä tilanteessa HPE-jakoon oikeuden voi saada paikallisen ev. lut. seurakunnan kirkkoherralta. Siis jos ei ole ev. lut. kirkon pappi, joilla oikeus on automaattisesti. Puolen vuoden päästä olemme kaikki viisaampia. Jotenkin ajattelee, ettei kaikki ihan mene niin kuin Sverige-Lappland -suunnalla ajatellaan.

    karkku3 3.8.2014 22:18

    "Nykyisessä tilanteessa HPE-jakoon oikeuden voi saada paikallisen ev. lut. seurakunnan kirkkoherralta."

    Mistä olet tuollaista kuullut?

    Parempi olla viisaampi vähän ennen, kuin vähän liian myöhään.
    Kyse on vähän isommista asioista, kuin käytännön toimista Ehtoollisen jaossa.

    "Teoriassa oikeuteen voisi joutua nää jotkut maallikot papeille kuuluvien tehtävien anastamisesta."

    Käytännössä pöydän toisella puolella on Hän, jos lähdetään tekemään omaa pyhää joukkoa.

    Äänestä

  • 5+7# kirjoitti:

    Kirkossa on järjestys. Muutoin olisi kaaos järjestyksen tilalla. Olen nähnyt eri puolilla Suomea sekä suullisia päätöksentekotilanteita että kirjallisesti dokumentoituja. Siis paikallisen ev. lut. seurakunnan kirkkoherran tekemiä ja koskien maallikon oikeutta jakaa HPE. Kysymyksessä siis HPE jakamistehtävä papin kanssa / ei aineiden kosekrointi (pyhittäminen) Ja kun pari vuotta sitten Inkerissä (Venäjällä) vihittiin papeiksi (huom. ei maallikoista kysymys) eräiden vanhoillisten suomalaisten järjestöjen teologeja, näiden veljien (pappien) HPE-jakamisen mahdollisuudesta todettiin: Ulkomaan kirkon pappien / piispa Kuukaupin alaisten pappien todettiin joutuvan konsultoimaan paikallisen luterilaisen seurakunnan kirkkoherran kanssa. Nää on yhtä selviä asioita kuin liikenevalot. Ja omien kirkollisten toimitusten kaavojen laadinta vie myös ulkupuolelle kirkon. Toim. kirjathan ovat dokumentteja, jotka hyväksytään kirkolliskokouksessa. Jos EL-rintamalta tulee kaaosta, on hyvin mielenkiintoista nähdä mitkä ovat seuraukset. EL-liikkeen jako on todennäköinen. Lapin vanhinten asema on vähän kuin Putinilla Ukrainan suhteen: Miten ottaa pari askelta taaksepäin menettämättä kasvoja.

    Tarkennus: Kun pari kolme vuosikymmentä sitten maallikoiden HPE-jakamista alettiin lisätä kirkossamme, maallikot joutuivat saamaan luvan tuomiokapitulilta asti - siis piispan kansliasta. Olen nähnyt mustaaa valkoisella. Näin siis aluksi meneteltiin mm. TRE hiippakunnassa. Mutta nykyisin siis khra voi antaa maallikolle HPE-jako-oikeuden. Byrokratiaa vähemmän, sanoisin. Kastaminen kuuluu pääosin papille, mutta hätäkasteita on ollut vaikka kuinka kauan. Hätäkastetta tosin EL-väki / SRK-vanhoillisuus-väki ei ehkä näe teologisesti kovin tarpellisena, koska kaste ei lestadiolais-katsannossa siirrä "pimeydestä valoon / kadotuksen alta taivaan perilliseksi" niinkuin ev. lut. kirkon virsikirjan jumalanpalvelus-liitteessä N:o 704 todetaan. Ihan kirkolliskokouksen hyväksymää aineistoa tuo 704 myös siis. Lapin (Sverige) vanhimpien asenne tuntuu olevan kaikke muuta kuin keskusteleva. Jonkinlainen erehtymättömyyden sumuverho heitä suojelee. Myöskin harvassa ovat ne EL-uskovat, jotka julkisuudessa omilla nimillään ovat käyneet (uskaltaneet käydä) debattia näistä sakramenttiseparatismi-asioista. Kuvaavaa on myös, että eräs Suomen piispoista vasta hiljattain sai tietää koko SKISMASTA eli hankkeesta siirtyä sakramenttien toimittamiseen ohi virallisen ev. lut. kirkon koneiston. Sinänsä olen samaa mieltä, että juuri kirkon koneiston joustamattomuus naispappeuden vasustajia kohtaa juuri ajaa tiettyihin LUTHER-SÄÄTIÖ-malleihin ja käsillä olevaan EL-SKISMAAN.

    On tultu niin kylläisiksi (ähky), että JUmalan lapset tappelevat keskenään ja ronklaavat ruoasta. "En syö kyllä ton kaa, hää haisee pahalle!!

    Ihminen jolla on halu tulla autuaaksi, ei ronklaa ruoasta. Jeesuksen tuon kalliin syntuhrimme kärsimykset kuolema ja kuolleista ylösnouseminen meidän pelastamiseksemme ikuisesta kuolemastamme, ovat niin sydäntä
    riipaisevia. Ajatelkaamme alkukirkon kristittyjä jotka vainottuina piilottelivat vainoajiltaan katakombeissaan, kuolema kulki kintereillä. Kunhan vähän aikaa
    eletään, ennustan että kovat ajat ovat edessäpäin. JOs koska niin nyt tarvittaisiin
    kaikki kristityt yhdessä huutamaan torveen, herätkää kanssaihmiset, tehkää parannus!

    Joka päivä näemme kuinka kansa paatuu yhä lisää. Kauhistuttaa
    kun näkee millaisissa pippaloissa he viihdyttävät itseään, ts. yrittävät täyttää
    tyhjää sydäntään ja sammuttaa ianakaikkisen elämän kaipuutaan.
    Elokuvien sisällöstä sen näkee mitä ihmiset janoavat, seksiä murhia väkivaltaa huumeitä alkoholia, toiset näyttelevät kaikkia näitä ja toiset (ihmeellistä kyllä) nauttiat tällaisista!!

    Näyttää myös tunnustavien kristittyjen piirissä mentävän yhä viihteellisempään suuntaan, niin kirkossa kun sen ulkopuolellakin.

    Voi meitä syntisiä! Kuinkahan kovaksi maailman meno vielä yltyy, ja jatkavatko kristyt vielä senkin jälkeen toinen toisensa tukasta repimistä ja elämän leivästä tappelemista? Kiitos Jeesuksen, aina sieltä joku nälkäinen ja janoinen löytyy,
    joka janoaa juotavaa pelastuksen lähteestä Jeesuksesta Kristuksesta. KUn kaikki omat eväät on syöty ja ylpeät leuhkimiset on leuhkittu, on tullut aika pysähtyä Jeesuksen ristin juurelle katselemaan ja kuuntelemaan mitä
    Ylipappimme ja Messiaamme Jeesus Kristus meille puhuu.

    Äänestä

  • karkku3 kirjoitti:

    Tarkennus: Kun pari kolme vuosikymmentä sitten maallikoiden HPE-jakamista alettiin lisätä kirkossamme, maallikot joutuivat saamaan luvan tuomiokapitulilta asti - siis piispan kansliasta. Olen nähnyt mustaaa valkoisella. Näin siis aluksi meneteltiin mm. TRE hiippakunnassa. Mutta nykyisin siis khra voi antaa maallikolle HPE-jako-oikeuden. Byrokratiaa vähemmän, sanoisin. Kastaminen kuuluu pääosin papille, mutta hätäkasteita on ollut vaikka kuinka kauan. Hätäkastetta tosin EL-väki / SRK-vanhoillisuus-väki ei ehkä näe teologisesti kovin tarpellisena, koska kaste ei lestadiolais-katsannossa siirrä "pimeydestä valoon / kadotuksen alta taivaan perilliseksi" niinkuin ev. lut. kirkon virsikirjan jumalanpalvelus-liitteessä N:o 704 todetaan. Ihan kirkolliskokouksen hyväksymää aineistoa tuo 704 myös siis. Lapin (Sverige) vanhimpien asenne tuntuu olevan kaikke muuta kuin keskusteleva. Jonkinlainen erehtymättömyyden sumuverho heitä suojelee. Myöskin harvassa ovat ne EL-uskovat, jotka julkisuudessa omilla nimillään ovat käyneet (uskaltaneet käydä) debattia näistä sakramenttiseparatismi-asioista. Kuvaavaa on myös, että eräs Suomen piispoista vasta hiljattain sai tietää koko SKISMASTA eli hankkeesta siirtyä sakramenttien toimittamiseen ohi virallisen ev. lut. kirkon koneiston. Sinänsä olen samaa mieltä, että juuri kirkon koneiston joustamattomuus naispappeuden vasustajia kohtaa juuri ajaa tiettyihin LUTHER-SÄÄTIÖ-malleihin ja käsillä olevaan EL-SKISMAAN.

    karkku3 9.8.2014 00:14

    Kiitos tarkennuksista.

    "" Karkku .""

    Kyllä m,inä uskon että , siinä on muutakin vaikeutta kuin skisma EL.
    koko kesön kuuntelin Ihmisoppia , ja Ihmismäärityksiä. se on kyllä
    sellaista sanaa että oksat pois , en paremmin sano,,

    Minä en ole käynyt R-Huoneilla sen jälkeenkään , koska minulle
    on tullut sellainen tilanne , jos menen : minä hyväksyn heidän
    ajatukset , sitä en voi hyväksyä , meillä on oltu kiirunan seuroista asti.

    Kuuntelulla n.7 vko ja jälkeen 3 -4 viikkoa ja kohta olen sitä mieltä
    että hyvä näin , Ei voi kenenkään saada puhua Lapin veikkojen sitä
    puhetta , jonka he niin mielellään tekisi. että Raamattua ei isommin
    kunnioiteta , tämä on sillälailla paha , mutta heidän pitäisi tuntea.
    Jumalan ääni.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sumeri kirjoitti:

Mitenkä laajaa kannatusta on kristillisyyden laveudessa ottaa ehtoollinen ja kaste saarnaajien omaan hoitoon?

Tästä kuulee silloin tällöin huhuttavan siinä tai tässä saarnaajien kokouksessa ja Lapin vanhimpien suunnalta on tullut jo joitain vuosia sitten nimetön varoitus "katolisesta vaikutuksesta".

Kysyn, että jos perustetaan Suomen apostolis-luterilais-lestadiolainen kirkko, jonka papistona toimivat nykyiset saarnaajat ja korkein johto on Jällivaarassa, miten suuri prosentti esikoisista eroaa kansankirkostamme liittyäkseen uuteen pyhien yhteyteen?

Ihmisen kaipaus kun on saada palvella Jumalaa omian parissa, jotka jakavat saman uskon, samat elämänarvot ja samat elämäntavat.

Miksi astua yhteiseen ehtoollispöytään epäuskoisen kanssa?

Miksi sallia kuolleen uskon papin kastaa lapsi, kun kalliissa Jumalan Pojan uskossa oleva saarnaaja voisi tehdä sen yhtä hyvin?

Lähtisivätkö kaikki Suomen 3000 - 4000 esikoista, koko Lahti liittyisi Tapparankadun apt.lut.lest kirkkoon samoin Tampereen pyhät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu