lähtien yksittäisestä jt-ilmiöstä, rokotuksista kieltäytyminen.
Vartiotorni ensin kielsi rokotuksen ottamisen. Sitten oli yhteiskunnassa vaatimuksena rokottaminen. Jt:t väärensivät rokotusjäljen hapolla, näin tiedetään, kuinkako kattavasti kaikki jt:t sitten näin tekivät on oma asiansa, mutta yksi jt puheeksi otettuna kertoi tärkeän tuntuisesti että äidillänsäkin oli sellainen "rokotusväärennösmerkki" ihossaan.
Ensinnäkin vt-seura on myöntänyt olleensa väärässä, kun on rokotuskiellon kumonnut. Jt:t olivat kuuliaisia omalle esivallalleen kun merkin väärensivät, mutta valehtelivat tuolla merkillä valtiovallalle.
Vt-seura vaaransi jäsentensä terveyden kiellolla, jt:t ja seura vaaransivat kanssaihmistensä terveyttä koska he saattoivat saada tartunnan ja levittää sitä.
Vt-seura ei tiettävästi ole nimenomaisesti syytä kieltoonsa ja erehdykseensä ilmoittanut ? Eikä ole anteeksipyytänyt.
Miten jt:t nykyään suhtautuvat, kuinka tulisi ? Onko riittävää ohittaa fraasilla "erehdyksiä on tehty, mutta parempaan ollaan menossa"
Tuleeko mitään mieleen ? Onko kenenkään esim. vanhempi kantanut "merkkiä" ja missään mielessä lausunut asiasta ?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Asiaan liittyvä vakava tekijä on myös se miten Vt-seura vekslasi määräyksiään ja eräässä vaiheessa hallituselimessä oli päätetty 2/3 enemmistöäänestyksellä jälleen hyväksyä hyytymistekijöiden käyttö.
Asiasta ei kuitenkaan ilmoitettu ja kirjoitettu sen painotuoteissa kun hyvin pitkällä viiveellä, oliko se nyt kuusi kuukautta vai enempi.
Vain ne esimerkiksi verenvuotoautia sairastavat jotka soittivat Broolkyniin siavat tiedon ja saattoivat hakeutua hoitoon. Moniko kuoli tuon tiedon pantamisen aikana?
Eräässä vaihessa hyytymistekijöitä saattoi ottaa vain muutaman kerran, muutoin se oli kiellettyä ( http://www.ajwrb.org ).
Kaikki tämä ja paljon muuta käy esille R.Franzin kirjasta C of C.
Here is the Watchtower’s history on the issue of blood:
1940 Blood transfusions are acceptable
1945 Blood transfusion are not acceptable
1956 Blood serums should be treated as blood and are banned
1958 Blood serums and fractions acceptable
1959 Storage of own blood unacceptable
1961 Blood fractions are not acceptable
1964 Blood fractions are acceptable
1974 Blood serums are personal choice
1975 Hemophilia treatments (Factor VII & IX) are not acceptable
1978 Hemophilia treatments (Factor VII & IX) are acceptable
1982 Albumin is acceptable
1983 Hemodilution is acceptable
1990 Hemodilution is not acceptable (Blood Brochure)
1995 Hemodilution is acceptable
- - http://www.quotes-watchtower.co.uk/blood.html
Kuinka moni on menettänyt tarpeettomasti henkensä kaikkien noiden muuttuvien määräyksien ja oppien vuoksi?
Jos nämä säännöt pohjautuvat Jumalan sanaan niin taitaapi Jumalalla muuttua mieli yhtä mittaa. Ja hauskaa sinänsä, että tuo verensiirron salliminen sattui "vahingossa" ajoittumaan toisen maailmansodan kanssa aika lailla. Vaikka Jehovan todistajathan ei mene sotimaan, vaan kuolevat mieluummin sotarikoksen myötä, jos ovat selkärankaisia.
No onko rokotus nyt hyvä rokotuksen ottaneilla?
onhan sillä ainakin se hyvä vaikutus, ettei levitetä epidemioita. Ja aika monta sairautta on kuollut jo lähes sukupuuttoon rokotteiden takia. Onko se sitten hyvä vai huono asia, se on jokaisen itse mietittävä. Mutta rokotushan on Jumalan tahdon uhmaamista, jos Jumala haluaa sairauksilla tehdä uudet Jobit. Mutta eiköhän Jumala uusia sairauksia keksi, eikä läheskään kaikkeen vielä ole rokotuksia.
Kuinka moni on sairastunut vakavasti sikainfluessi-rokotuksita ja muutama lapsi on kuollut ja vammautumut.
Itse en ole ottanut sitä kertaakaan ja terveenä olen pysynyt, kuumettakin oli viimeksi V. 2006.
Eiköhän nuo rokotukset ole rahastusta, jos ei niin halutaan kokeilla uusia juttuja ja me ihmiset koekaniineja näille menetelmille.
Mitä mieltä olet isorokosta? Sehän on hävinnyt kokonaan rokotusten avulla. Ja sietää kysyä kuinka moni olisi vielä sairastunut ja kuollut siihen, jos kukaan ei olisi suostunut ottamaan rokotetta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Isorokko
Siinä vielä linkki jos asiasta on yhtään epäselvyyttä. Jos tuon taudin hävittämistä vastaan ollaan tosissaan niin omasta mielestäni se on aika sadistista.
Rokotusten arvosteleminen on tyhmäksi heittäytymistä ja kanssaihmisten aliarvioimista.
Toki autoilla ajetaan kolareita, saarnaa siitä valtakunnansalin parkkipaikalla.
Rokotuksesta taas, Usko marsiilla -kirjassa, vartiotorniseuran kirja, kerrotaan rokotuskiellon perusteena olleen käsitys, että rokotukset valmistettaisiin verestä.
Lisäksi ilmenee että rokotuskieltoa ei ilmeisesti kumottu asian selviämisen vuoksi, vaan koska rokotustodistukset olivat tarpeen matkustamiseen ulkomaille "haarakonttoreihin".
Yleensä yhteiskunnassa kysytään että mitä on tehty jottei vastaava virhe toistu.
Mutta kun lahko sanoo olevansa jehovakanava, se ei alennu keskustelemaan. Siitä huolimatta että haastattelee lääkäreitä herätkäänsä artikkeleihin. Tai ainakin näyttää hankkivan oikeuden viitata lääkärin nimeen
Luuytimet ja muut on nyt vissiin ok?Ainakin tuntuu sille.
Paperilappujutut on vissiin selvät kanssa.
Puolueetonta on ihan turha syyttää sotarikoksistakaan.
Kauan nyt jatketaan tätä skeidaa?
"They dont wish to release you"
Ei tämä sekavaksi heittäytymällä parane.
7 2 = ? huomioi vaan tosiasiat.
Lääketieteellienn tutkimus on luonut rokotteet ja hävittänyt siten esim. isorokon, kuten tuossa on mainittukin. Koska ihmiselle sattuu vahinkoja ja erehdyksiä, on meille sitten annettu Raamattu.
Vartiotorniseuralla ei olisi ollut minkäänlainen pakko sekoilla rokotuksien kieltämisen kanssa. Jos siellä olisi vallinnut humanismi, ihmisrakkaus, niin se olisi estänyt traagisiksi ymmärrettävien kieltojen määräämisen ilman asianmukaisia tutkimuksia kiellon perusteille.