Olen saanut paljon ennemerkkejä

Asiasta tietäviä ?

Monenlaisia. Useimmiten niissä on hevonen.

Kaikki alkoi isäni näkemästä unessa jossa koetin päästä valkoisen hevosen selkään ja ensin pelkäsin ja sitten rupesin taituroimaan sen selässä. Olen katsonut pari musiikkivideota joissa tuo hevonen on tullut kummassakin esille.

Katsoin akustisia kitaroita tori.fistä, ja löytyi sellainen kitara netissä jossa oli siskoni tytön erikoinen nimi. Sitä ennen siskoni juuri laittoi minulle facebookviestin kun oli nähnyt tv:stä ohjelman joka liittyi juuri silloin käymäämme keskusteluun elämäni ongelmista yms.

Sitä ennen myös oli tapahtunut tällainen: Sain päähäni yhtä äkkiä yhden sanan kun itkin elämääni ja vaivojani jonka googletin ja siellä oli erään tulevan testin nimi joka testaa kaikki bakteerit ja virukset. Toki kaikki voi vain olla sattumaa Mutta todella kummallista tämä on. En ota noita niin vakavasti mutta vähän mietityttää.

Ja mitä se tuo hevosjuttu oikein tarkoittaa kun se nyt monta kertaa tupsahtaa aina eteen, sen isän näkemän unen jälkeen. Isä on aina väittänyt näkevänsä enneunia. mutta tiiä nyt siitä.

Mihin nuo kaikki viittaa. Ja kuka tuon takana on jos tuossa on jotain yliluonnollista? Ei varmaan ole mut pakko täältä kysyä. Kun ihmetyttää kovasti.

Tänään näin musiikkivideossa jonkun ratsastavan valkealla hevosella. Heti kun saín aikoinaan isältä kuulla hänen unestaan. Samana päivänä idolini (eräs laulaja) , häneltä oli ilmestynyt video kappaleesta youtubeen jota olin ennenkin kuunnellut siellä ilman videota ja hän ratsasti siinä ruskealla hevosella.

Tämä kaikki on tapahtunut juuri tämän kuukauden sisällä. En ole KOSKAAN kokenut mitään tällaista.

8

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiasta tietäviä ?

      En tiedä liittyykö nuo siihen kun olen pyrkimässä tangolaulukilpailuun tangomarkkinoille. Mutta päätin juuri että taidan perua sen. Ja luulen että niin teen. Minusta tuntuu että en jaksa sitä tässä elämäntilanteessani. TArkoittaako nuo merkit että minun pitäisi vain mennä ? Ja joo. En usko enkeleihin, että en tiedä onko oikea palsta, mutta kukaan ennustukset palstalla ei osannut laittaa minkäänlaista viestiä tuohon kysymääni kysymykseen noista merkeistä.

      • asiasta tietäviä ?

        Elämäntilanteeni, on hyvin vaikea. En usko että tangomarkkinoille meno nyt olisi järkevää vaikka pärjäisin. Mutta miksi ihmeessä noita merkkejä satelee nyt koko ajan ? Ja kuka niitä laittaa. Ja mitä niillä minulle yritetään viestittää ?


    • olemme ihmisiä

      Sinulla on stressiä ja siitä syystä sinulla nyt ns. iso ratas luistaa.

      Et ole luultavasti tulossa varsinaisesti hulluksi mutta suisittelisin ottamaan ihan kunnon aikalisän ja viettämään muutaman päivän rentoutumalla, ulkoilemalla ja nukkumalla.

      Et ole vastaanottanut minkäänlaisia ennusmerkkejä. Voit rauhoittua. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtumassa. Se tunne on vain oman mielesi myllerrystä.

      Kaikkea hyvää kevääseesi.

      • asiasta tietäviä

        Nuo kaikki tapahtumat on kylläkin totta ja niitä on sattunut lähipiirillenikin.


    • kesk aloittaja.

      Se, että päähän tulee sana, jonka googletan ja huomaan että sillä on paljon merkitystä liittyen elämäntilanteeseeni. Kun pyydän apua. Ja sen jälkeen sattuu kaikki nämä merkit. On kyllä kaikkea muuta kuin sattumaa

      • kesk aloittaja.

        No joo. On sulla pointtia. Onhan nuo kaikki tapahtunu. Mut onhan mulla stressiä elämäntilanteeni takia. Aattelin et annan olla koko homman. Ja kokeilen toisena vuonna. Jos/kun siltä tuntuu. Ja olen siihen sataprosenttisen valmis


      • kesk aloittaja.
        kesk aloittaja. kirjoitti:

        No joo. On sulla pointtia. Onhan nuo kaikki tapahtunu. Mut onhan mulla stressiä elämäntilanteeni takia. Aattelin et annan olla koko homman. Ja kokeilen toisena vuonna. Jos/kun siltä tuntuu. Ja olen siihen sataprosenttisen valmis

        Viikonloppunakin esim.. tuli kännykän ruutuun iltasanomien sivu! Siis tyhjästä. Sit luin sitä juttua mikä siinä oli heti ekana. Niin siinä oli jotain kun isä sanoi että poikansa oli kuin enkeli ja uskoi että häntä on johdatettu. Sen jälkeen tuumasin kotonani että jos tässä nyt joku on jotain merkkejä antamassa että minun on tuonne mentävä ihan sillä että näkee tulevaisuuteen. Eikä sillä että on sitä mieltä niin antakoon lisää merkkejä. Eikä niitä ole tullut. :D Joo kuulostaa sekopäiseltä. Enkä oo uskovainen enkä yleensä muutenkaan taikauskoinen mutta tähän mennessä niitä ei oo enää tullut.Ihmejuttuja. Olkoot koko homma


      • kesk aloittaja.
        kesk aloittaja. kirjoitti:

        Viikonloppunakin esim.. tuli kännykän ruutuun iltasanomien sivu! Siis tyhjästä. Sit luin sitä juttua mikä siinä oli heti ekana. Niin siinä oli jotain kun isä sanoi että poikansa oli kuin enkeli ja uskoi että häntä on johdatettu. Sen jälkeen tuumasin kotonani että jos tässä nyt joku on jotain merkkejä antamassa että minun on tuonne mentävä ihan sillä että näkee tulevaisuuteen. Eikä sillä että on sitä mieltä niin antakoon lisää merkkejä. Eikä niitä ole tullut. :D Joo kuulostaa sekopäiseltä. Enkä oo uskovainen enkä yleensä muutenkaan taikauskoinen mutta tähän mennessä niitä ei oo enää tullut.Ihmejuttuja. Olkoot koko homma

        En usko myöskään enkeleihin. Mutta toi viimeinen juttu oli aika jännä. Ja että alunperinkin tälle enkelipalstalle tästä myös kerroin ja viimeisin outo juttu oli tuo. Mut ihan sama. Anti olla. Ja joo. En ollut sillä viikolla selaillut kertaakaan kännykälläni iltasanomien sivuja. Että olisin sen jotenkin vahingossa kännykkääni liittänyt. kun se oli muiden palkkien joukossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2256
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1108
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      26
      1096
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      954
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe