Onko tossun alle joutuminen seuraus vai syy kun suomenkielinen alkaa ruotsinkielisen kanssa naimisiin ja sen jälkeen alkaa puolustaa pakkoruotsia kiivaasti?
Esim. Tuomas Enbuske on ruotsinkielisen kanssa naimisissa ja Svenska.nu:n varapuheenjohtajaksi ryhtynyt.
Markku T. Hyyppä, dosentti joka on vuosia esitellyt teorioitaan suomenkielisten ja ruotsinkielisten eroavaisuuksista(aina suomenkielisten negatiivisyydeksi), on myös naimissa ruotsinkielisen kanssa. Långvik Vivi-Ann on puolison nimi. Mielenkiintoista on, että pariskunnan poika, Miklos, on sukunimeltään Långvik, eikä Hyyppä. Miklos Långvik on fysiikan alalla tohtoroitunut.
En arvaa esittää mitään teorioita Hyyppä/Långvik-pariskunnan avioelämästä, mutta yleensä lasten nimi on isän nimi.
Miten lienee Enbuskella? Vai onko lapsia vielä?
Jeanette Björqvist, HBL:n toimittaja on naimississa suomenkielisen kanssa. Oman kertomansa mukaan Björkqvist ja tuntemattoman niminen siippa päättivät, että tytär saa "tietenkin" nimen Bjökqvist. Näin äiti kertoi Jälkiväännössä itse. Ja että lapsi "tietenkin" laitetaan ruotsinkieliseen kouluun, jahka kasvaa. Jo nyt hän on ruotsinkielisessä päiväkodissa.
Björkqvist kertoi myös samaisessa ohjelmassa, että hän oli se joka kosi.
Näiden (julkisuuden henkilöiden) esimerkkien avulla pohdin nyt, kuinka yleinen mahtaa olla tuollainen "hyyppäismi" ilmiönä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen aina ihmetellyt, miten tiettyjen suomalaisten identiteetti muuttuu ruotsalaiseksi, kun he oppivat ruotsia tai menevät naimisiin surun tai riikin kanssa.
Niin ei tapahdu muiden kielien osalta. Mistä tämä kummallisuus johtuu?
Siitä että suomenruotsalaisuus tarttuu nykyisin jo fyysisen kontaktin kautta. =)
"Olen aina ihmetellyt, miten tiettyjen suomalaisten identiteetti muuttuu ruotsalaiseksi, kun he oppivat ruotsia tai menevät naimisiin surun tai riikin kanssa."
Ilmeisesti fenno tarkoittaa tässä yhteydessä käsitteellä "suomalainen identiteetti muuttuu" sitä että ihminen muuttuu suvaitsevaiseksi ja lakkaa olemasta fenno.
Usko huvikses, jos tuntisit yhtään suomenruotsalaisia ja suomenruotsalaista kulttuuria niin sinäkin haluaisit olla suru!
Suruilla vaan on niin paljon mukavampaa! Puhumattakaan siitä kuinka hyödyllistä Suomessa on olla kaksikielinen.
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1650412/lukijat-paljastavat-taman-takia-haluaisin-olla-suomenruotsalainen.
http://www.demi.fi/keskustelut/syvälliset/haluaisitko-olla-suomenruotsalainen-tai-muutenvaan-kaksikielinen#.UXSqsMpkv-c
"Usko huvikses, jos tuntisit yhtään suomenruotsalaisia ja suomenruotsalaista kulttuuria niin sinäkin haluaisit olla suru!"
Näköharha, jonka luo ryhmään keräytynyt varallisuus ja omat ohiajokaistat koulutuksessa sekä oman historiankäsityksen kehittely, jossa suomenruotsalaiset ovat keksineet ja tehneet kaiken merkittävän tässä maassa.
Eläkää nyt kuplassanne niin kauan kuin voitte. Todellisuus tulee kyllä vastaan.
Tulipa nettisvekolta potaskaa taas tuutin täydeltä! ;)
Kuules! Uskon kyllä huvikseni, että rälssikansanosan jäsenenä varmasti on mukavampaa.
Lukematomat avaukset tälläkin palstalla ovat kertoneet tuosta etuilijoiden mukavuudesta.
Vain nettisveko ei näe asiassa mitään ongelmaa. Ei varmasti nähnyt apartheid-hallinnossakaan.
Minä olen aina ihmetellyt sitä, miksi kaikki tapaamanin lyhyet ihmiset ovat niin katkeria. Mitä lyhyempi ihminen on, niin sitä katkerampi.
Hyyppä ja Seppänen....
joutuvat joka päivä lunastamaan paikkansa aviossaan...
On ihan mielenkiintoista, että joku jaksaa nostaa esiin näiden "suomalaisuuseiolemitäänruotsalaisuuson"-kellokkaiden perhetaustoja. Jos omat lapset ovat suomenruotsalaisia, niin se muuttaa ihmisen maailmankuvaa aika lailla.
Muuten se, että perheessä valitaan äidin nimi lapsille, ei ole enää kovinkaan harvinaista. Ruotsalaiset toivat meille aikanaan hassun sukunimilakinsa, jossa vaimo ottaa miehen nimen ja lapset kastetaan niin ikään isän nimelle.
Jos vähemmistöön kuuluminen tuo etuja ja luo illuusion kuulumisesta "parempaan" kansanosaan, niin totta kai perheet painottavat sitä ruotsinkielistä sukuhaaraa, vaikka se joka sukupolvessa puolittuisi.
Ongelma ei ole perheissä vaan yhteiskunnassa, joka uusintaa tällaista yhden ryhmän erinomaisuutta muiden kustannuksella. Erinomaisuudessa ei sinänsä olisi mitään vikaa, ainoastaan siinä, että sitä käytetään muiden alaspainamiseen.
Suomenruotsalaisuus on tosiaan etenkin viime vuosikymmeninä alkanut periytyä yhä vahvemmin. Nykyisin periaate on se, että jos olet syntyperältäsi edes osittain suomenruotsalainen, olet kokonaan suomenruotsalainen.
Fem kanavalla on ohjelmien välissä mainoksia ohjelmista.
Niissä on kauhea tekonauraminen käynnissä, on määrätty, että "Nyt nauretaan, esitetään että on hauskaa."
pahaa kunneltavaa sellainen.
Samoin Fem:n aamutv:ssä on tekonaurukäsky päällä. ja tietenkin Strömsössä.
Onko oikeusministeri mies vai nainen? Nimestä päätellen mies, koska nimi Henriksson (Henrikin poika) viittaa selvästi mieheen.
Oudointa yhtälössä on se, että raivokkaasta ryhmäpaineesta huolimatta surujen määrä on koko ajan laskussa.
Lapset uhrataan suomenruotsalaisuudelle kuten erään freudentahlistin vaimoke ilosanomansa ilmoitti. Suomalaisuus on heille jotain kammottavaa ja pahaa, pelottavaa vapauden kaikua.
Siltikin heikäläisten määrä laskee koko ajan.
Sama outoa vihamielistä sisäsiittoisuutta heissä on kuin lestoissa.