En oikein tiennyt mille palstalle avautua, mutta avaudun nyt tänne. Tämä ei ole mikään suuri ongelma minulle, mutta tuli mieleen.
Eli olen pienituloisesta duunarisuvusta, jossa suurin osa on kylläkin tällä hetkellä työttömiä duunareita. Päätin jo lapsena, että haluan "paremman" elämän. En tiedä mistä sain sen päähäni, mutta opiskelin aina tosi kovaa sillä ajatuksella, että opiskelemalla voi nousta tähän parempaan asemaan mistä unelmoin.
En mielestäni ole koskaan ollut ylimielinen tai mitään. Ihan puhtaasti minua vain ahdisti se köyhyys, mitä lapsuudessa usein koin. Nyt opiskelen yliopistossa ja tulevaisuuteni näyttää ihan hyvältä, mutta minusta tuntuu, että en kuulu enää mihinkään. Tuntuu, että sukuni ei jotenkaan enää hyväksy minua tai jotenkin :( He heittävät aina jotain läppää, että ei sitä yliopistossa elämää opi jne ja aina jotenkin haukkuvat akateemisia ihmisiä. He siis pitävät minua tyhmänä käytännön asioissa ja minusta ei ole mitään hyötyä, että olen vain sellanen kirjaviisas työläisten kyykyttäjä.
Tämä sukuni suhtautuminen tuntuu pahalta, varsinkin kun en ikinä itse tuo esiin tai korosta sitä, että minäpä opiskelen yliopistossa. Tilannetta pahentaa ehkä se, että en myöskään oikeen pääse sisälle tähän akateemiseen piiriin yliopistolla. Tuntuu etten kuulu yliopistollakaan joukkoon. Tuntuu, että kun yritin nousta parempaan asemaan niin poltin sillat takanani ja toisaalta en myöskään sovi parempaan asemaan vaan olen siellä joku taukki nousukas.
Mutta kuten sanottu, ei tämä oikestaan minua hirveästi vaivaa. Huomasin vain tällaisen asian ja halusin avautua jonnekkin, niin sitten voin unohtaa asian :) Mutta olen vain jotenkin yllättynyt että tämä tosiaan on luokkayhteiskunta ja on vaikea tulla hyväksytyksi missään jos lähtee "omasta luokastaan".
Eli olen pienituloisesta duunarisuvusta, jossa suurin osa on kylläkin tällä hetkellä työttömiä duunareita. Päätin jo lapsena, että haluan "paremman" elämän. En tiedä mistä sain sen päähäni, mutta opiskelin aina tosi kovaa sillä ajatuksella, että opiskelemalla voi nousta tähän parempaan asemaan mistä unelmoin.
En mielestäni ole koskaan ollut ylimielinen tai mitään. Ihan puhtaasti minua vain ahdisti se köyhyys, mitä lapsuudessa usein koin. Nyt opiskelen yliopistossa ja tulevaisuuteni näyttää ihan hyvältä, mutta minusta tuntuu, että en kuulu enää mihinkään. Tuntuu, että sukuni ei jotenkaan enää hyväksy minua tai jotenkin :( He heittävät aina jotain läppää, että ei sitä yliopistossa elämää opi jne ja aina jotenkin haukkuvat akateemisia ihmisiä. He siis pitävät minua tyhmänä käytännön asioissa ja minusta ei ole mitään hyötyä, että olen vain sellanen kirjaviisas työläisten kyykyttäjä.
Tämä sukuni suhtautuminen tuntuu pahalta, varsinkin kun en ikinä itse tuo esiin tai korosta sitä, että minäpä opiskelen yliopistossa. Tilannetta pahentaa ehkä se, että en myöskään oikeen pääse sisälle tähän akateemiseen piiriin yliopistolla. Tuntuu etten kuulu yliopistollakaan joukkoon. Tuntuu, että kun yritin nousta parempaan asemaan niin poltin sillat takanani ja toisaalta en myöskään sovi parempaan asemaan vaan olen siellä joku taukki nousukas.
Mutta kuten sanottu, ei tämä oikestaan minua hirveästi vaivaa. Huomasin vain tällaisen asian ja halusin avautua jonnekkin, niin sitten voin unohtaa asian :) Mutta olen vain jotenkin yllättynyt että tämä tosiaan on luokkayhteiskunta ja on vaikea tulla hyväksytyksi missään jos lähtee "omasta luokastaan".
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.