Tuntuu jotenkin pahalta seurata itse vieressä kuinka suomalaiset kilpailevat keskenään ns. "maallisilla" asioilla. Kenellä on hienoin koti, kauneimmat vaatteet tai suurin palkka. Erityisesti nykynuoriso (itse kuulun heihin) tuntuu olevan olevan todella kova vaatimustaso.
Yksikin ystäväni muuttui entiseksi, kun jaksasi paasata siitä kuinka menee sitten oikeisiin töihin valmistuttuaan eikä tee mitään huonoja töitä opintojen ohessa. Itse kuuntelin vieressä ja mietiskelin itsekseni, että minä olin kaupan kassalla lukiessani itseni maisteriksi. Asia ei haitannut minua, koska sain kuitenkin elättää itseni omilla rahoilla. Tämä kyseinen henkilö on vanhempien elätti, joten ehkä suurin syy hänen puheisiinsa on tässä.
Jotenkin tuntuu oudolta, että itse olen todella tyytyväinen kotiini ja itseeni sellaisena kuin se on. Olen tällä hetkellä työtön, joten kulutan aikaani ruokaa laittaen ja tehden kaikkia niitä asioita, joihin minulla ei riittänyt aika ollessani opiskelija ja työssäkäyvä. Minulla olisi aikaa tavata tuttuja, mutta minulle tulee joka kerta vain heidän seurassaan paha olla. Jatkuva narina rahan puutteesta ärsyttää minua, koska koen, että ellei ole pitkäaikaissairas tai suurperhe elätettävänä, nuori ihminen tulee hyvinkin pienillä tuloilla toimeen. En myöskään jaksa ihastella jotain uutta tavaraa, jonka joku ihminen on rahdannut kotiinsa tai kuunnella yksityiskohtaista luetteloa siitä millainen ruoka oli siinä superhienossa ravintolassa. Yksikin tutuista valitti kuinka on rahat vähissä ja mihinkään ei riitä aika. Myöhemmin selitti kuinka on lähdössä matkalle, joka maksaa 1000 euroa.
Joku voisi antaa minulle näkökulmaa. Miksi suomalaiset narisevat rahan ja ajan puutetta, kun selkeästi se on heidän oma vikansa? Tätä ei saa sanoa julkisesti ääneen, vaan pitää olla todella empaattinen toista kohtaan, kun se niin kallis nahkalaukku meni sateessa pilalle.
Yksikin ystäväni muuttui entiseksi, kun jaksasi paasata siitä kuinka menee sitten oikeisiin töihin valmistuttuaan eikä tee mitään huonoja töitä opintojen ohessa. Itse kuuntelin vieressä ja mietiskelin itsekseni, että minä olin kaupan kassalla lukiessani itseni maisteriksi. Asia ei haitannut minua, koska sain kuitenkin elättää itseni omilla rahoilla. Tämä kyseinen henkilö on vanhempien elätti, joten ehkä suurin syy hänen puheisiinsa on tässä.
Jotenkin tuntuu oudolta, että itse olen todella tyytyväinen kotiini ja itseeni sellaisena kuin se on. Olen tällä hetkellä työtön, joten kulutan aikaani ruokaa laittaen ja tehden kaikkia niitä asioita, joihin minulla ei riittänyt aika ollessani opiskelija ja työssäkäyvä. Minulla olisi aikaa tavata tuttuja, mutta minulle tulee joka kerta vain heidän seurassaan paha olla. Jatkuva narina rahan puutteesta ärsyttää minua, koska koen, että ellei ole pitkäaikaissairas tai suurperhe elätettävänä, nuori ihminen tulee hyvinkin pienillä tuloilla toimeen. En myöskään jaksa ihastella jotain uutta tavaraa, jonka joku ihminen on rahdannut kotiinsa tai kuunnella yksityiskohtaista luetteloa siitä millainen ruoka oli siinä superhienossa ravintolassa. Yksikin tutuista valitti kuinka on rahat vähissä ja mihinkään ei riitä aika. Myöhemmin selitti kuinka on lähdössä matkalle, joka maksaa 1000 euroa.
Joku voisi antaa minulle näkökulmaa. Miksi suomalaiset narisevat rahan ja ajan puutetta, kun selkeästi se on heidän oma vikansa? Tätä ei saa sanoa julkisesti ääneen, vaan pitää olla todella empaattinen toista kohtaan, kun se niin kallis nahkalaukku meni sateessa pilalle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
no voi voi... samaa saakelin sontaa ne kaikki pellet on.... rahaa ei kuitenkaan ole vaikka kuinka sitä näytellään jotta olisi...mulla on enemmän rahaa ja raremmat romppeet kaikinpuolin kuin näillä kehujilla joilla ei ole loppujenlopuksi kuin velkaa velanpäälle... pitää vain näutellä muka jotain itseään parempaa, siis rikkaampaa, vaikkei olisi varaa.