MIELIKUVITUSOLENTOKO?

Tänä aamuna perkkasin pöytälaatikkoani etsien hukkaamaani pientä suurennuslasiani, eikä sitä tuntunut löytyvän mistään. Rukoilin etsiessäni lasia, että sen löytäisin, niin katsoin silmäyksen verran muualle, ja sitten katsoin ihan
lähelle sitä paikkaa, missä yleensä pidän suurennuslasia, niin se lasi oli siinä, ja ihan taakuuvarmasti olin katsonut samaan paikkaan missä lasi nyt oli hetkeä aiemmin, eikä lasi ollut silloin siinä!

No jos kolmiyhteinen Jumala, jossa on Isä, Poika Jeesus ja Pyhä Henki, on
mielikuvitusolento, niin kuinka hän silloin voisi tehdä, että kun silmäykseni kävi muualla sen jonkun pienen silmäyksen ajan, niin silloin hän vain teki, että se
suurennuslasi ilmestyi siihen paikkaan, mistä sen löysin?


Ja minähän olen uskossa tuohon kolmiyhteiseen Jumalaan, kun melkein 26
vuotta sitten otin Jeesuksen vastaan Vapahtajanani ja lähdin seuraamaan häntä; eli olen uskossa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, olen oppinut tuntemaan kolmiyhteistä Jumalaa näinä vuosina, mutta en ole täydellinen, vaan
Jumalan tuntemisessa riittää opiskeltavaa loppuelämäksi, ja kun on päässyt
Taivaaseen, niin sielläkin edelleen opitaan tuntemaan Jumalaa lisää.

6

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kolonpaikkaviimeinen

      Jos vasen kätesi ei ole muistanut mitä oikeasi tekee toisaalla niin saattaapa hyvinkin olla että mielenleikit temppuilevat ja saavat luulemaan aina tuollaisia, mutta ota positiivisena kokemuksena vaan juttu, kyllä Jumala jotain sulle kadottamallasi luupilla viestitteleepi. Itse olen huomannut kun kuljen jokin itsestäänselvä esine kädessä vaikka lasi tai kännykkä niin kuinka usein se löytyykin varmasti sieltä viimeisimmän nurkan viimeisimmästä kolonpaikasta syystä juuri kun vasen käsi ei muista mitä oikea tekee.

    • huh huh

      On se hienoa että jumalalla on prioriteetit kohdallaan.
      Samaan aikaan kun kymmenet miljoonat lapset kuolee nälkään, etsii jumala sun suurennuslasia.

      • KTS (Ei kirj.)

        Joillekin Jumala on näköjään eräänlainen kotiapulainen...

        Tai sitten Jumala delegoi tämän tehtävän paikalliselle kotitontulle, joka on huomattavasti todennäköisempi vaihtoehto.


    • 39%%%

      Nämä kadonneitten tavaroiden löytymiset rukouksen kautta ovat varmasti yleisimpiä rukousvastauksia. Joskus esine todella on kuin näkymätön, vaikka kuinka hakisi, ei löydy. Kun rukoilee: tuossahan se onkin!

      Joskus olen rukouksessa "saanut ajatuksen", kuin neuvon, että katso tuolta. Esine on löytynyt, jotain muuta, kuten muutama mainoslehti oli tullut esineen päälle. Samoin on esim. katoavien paperien, reseptien, laskujen kanssa.

      Monesti on kysymys omasta huolimattomuudesta, mutta sitten tuntuu olevan todella demonista kiusantekoa, jonka tarkoitus on hermostuttaa, kiusata, kuluttaa uskovan mielenrauhaa: jatkuvasti katoavia esineitä, jotka sitten rukouksen voimasta yhtäkkiä ovat aivan edessä, siinä, missä niiden pitikin olla.

      Monia muitakin arkielämän harmeja voi voittaa rukouksen avulla.

    • Pieni ---> suuri

      Jumala on suuri, niin suuri että hän ei pidä meidän mielestä pieniä asioita ollenkaan mitättöminä. Iloitse vain suurennuslasista! Pienien asioiden kautta Hän tekee suuria, niinkuin tuo löytynyt esinekin tekee! Koin että tuolla on sinulle profetaalinen merkitys, joten pidä vain merkillä mitä Jumala tekee!

    • Etsivä löytää

      Hienoa, että sait vastauksen ja löysit etsimäsi.

      Minä olin hukannut pyöränavaimeni. Etsin kaikki mahdolliset laukut ja takintaskut ja avainkaapit ym. moneen kertaan läpi. Harmittelin kovasti asiaa, koska pyörä oli lukossa, lukko kiinteä sellainen ja vara-avainta ei olemassa, joten lukko olisi pitänyt melko uudesta pyörästä särkeä. Rukoilin jonkun hätäisen rukouksen viikkoja kestäneen etsimisen turhauttamana. Sitten tapahtui kummia. Yhtenä päivänä, kun kävelin juuri siitä eteisestä pois, jossa eniten olin päivien aikana avainta etsinyt, kuulin takanani kilahduksen ja kun käännyin katsomaan, niin siinä se pyöränavain oli keskellä lattiaa.Kyllä olin iloinen ja hämmästynyt asiasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      319
      639
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe