Uskossa on näyttävä teot

tässä sanotaan

Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Room. 6:23

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.

Ef. 2:8-9

Jaakob kumoaa sen käsityksen, että ihmisellä voi olla uskoa ilman mitään hyviä tekoja (Jaak. 2:17-18). Jaakob korostaa sitä, että aito usko Kristukseen saa elämässä aikaan muutoksen ja hyviä tekoja (Jaak. 2:20-26). Jaakob ei väitä, että vanhurskauttaminen tapahtuu uskon ja tekojen perusteella vaan pikemminkin sitä, että aidosti uskon perusteella vanhurskautettu ihminen tekee elämässään hyviä tekoja. Jos ihminen väittää olevansa uskossa, mutta hänen elämässään ei näy lainkaan hyviä tekoja, silloin hänellä ei todennäköisesti ole aitoa uskoa Kristukseen (Jaak. 2:14, 17, 20, 26).

Paavali sanoo saman asian omissa kirjoituksissaan. Uskovien elämässä tulisi näkyä hyvää hedelmää. Heti kerrottuaan meille, että pelastumme uskon emmekä tekojen perusteella (Ef. 2:8-9), Paavali sanoo, että meidät luotiin tekemään hyviä tekoja (Ef. 2:10). Paavali odottaa aivan yhtä lailla muuttunutta elämää kuin Jaakobkin: ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle” (2 Kor. 5:17)

3

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pieni huomio

      Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
      (Joh. 3:16)

      Eikä tämä kerro rakkaudesta ihmisiä kohtaan? Poika on aina enemmän kuin muut.

      • "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa,"

        Antoi, eikös se istukaan siellä oikeanpuoleisella jakkaralla?
        Jumalahan sai poikansa takaisin tämän vietettyä jokunen vuosi maanpäällä.


        "Poika on aina enemmän kuin muut."

        Mitä sinulla on tyttöjä vastaan, onko tullut liian monet pakit?


        Ainoat mistä tuo ristiinnaulitseminen kertoo niin verenhimoisesta narsistista ja kyvyttömyydestä hoitaa asioita oikein.


    • Jehova Jumalaa miellyttävä usko edellyttää myös tekoja. ( Jaakobin kirje.).
      Jeesus lunasti uhrillaan mahdollisuuden ihmisille elämään, jonka Aadam menetti.
      Roomalaisille 3:23:" Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla.
      jae24. Ja se, että heidät hänen ansaitsemattomasta hyvyydestään julistetaan vanhurskaiksi Kristuksen Jeesuksen maksamien lunnaiden perusteella tapahtuvan vapautuksen välityksellä, on ilmainen lahja."
      Teoilla emme voi " ansaita ikuista elämää vaan se on ilmainen lahja."
      Edellä kävi ilmi, että usko edellyttä myös uskon kanssa sopusoinnussa olevia tekoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe