Synti ja syyllisyys kaksi ari asiaa.

Pinnallisen syntikäsityksen omaava (Geneettisen syntiperimänsä kieltävä) henkilö on hyökännyt voimalla Kristuksen sanaa vastaan. Näinhän siinä on aina käynyt, kun syntiä ei tunnisteta, eikä tunnusteta.

Sen jälkeen sotketaan synti synnin tekoihin ja niistä mahdollisesti johtuvaan syyllisyyteen, ja syyllisyyden poispanemiseen tavalla taikka toisella.

Synti on geeniperimä, joka on jokaisessa ihmisessä riippumatta siitä,
- tunnistaako sen
- tunnustaako sen
- vai kieltääkö sen
- vai ryhtyykö mielettömään taisteluun joka suuntaan, puhdistaakseen itsensä saastaisista geeneistään.

Jumalattomat eivät tunnista lainkaan geeniperimäänsä. Eivät edes hautajaisissa!!!

Omavanhurskaat koittavat päästä geeniperimästään eroon tekemistensä ja tekemättä jättämistensä avulla, osa korvataan kieltämällä ja osa korvataan tekemällä hattu hiessä ihmisten hyviksi tunnistamia hyviä tekoja.

Kristitty huutaa Jeesukselle, Jeesus Daavidin Poika armahda minua syntistä.

Ps. 51:3-16 Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.

Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.

***) !!! Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka,
- ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.

Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin. Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet.

***) Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni.

Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä. Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat. Päästä minut verenvioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni riemuitsisi sinun vanhurskaudestasi.

__________________________________

Kristitty siis astuu Herran eteen SELLAISENA KUN HÄN ON, ja tunnustaa totuuden itsestään, mitään peittelemättä tai mitään salaamatta. Pyytää Jumalalta armahdusta synneistään ja johdatusta elämässään eteenpäin.

Ero tekohurskaaseen on kuin yöllä ja päivällä.

Omavanhurskaat pöyhkeilevat ja ylvästelevät säälivästi kristityille, oman vanhurskautensa pyhtärit (lapinturkki) päällä. He uskovat olevansa piilossa,
mutta he erehtyvät.
26153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Room. 5:20-6:14

Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
___________________________________________________________
***) Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan,

että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta,

samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;

sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.

Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.

**) Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.

Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.

***) Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

Äänestä
  • Yllä on Paavalin sanoin kuvattu Kristuksen asettama pyhä Kaste, jossa tapahtuu singnum.

    Kristus merkitsee sinut Pyhässä Kasteessa omakseen, joka tietää päivittäistä lihan pois riisumista, ristille ripustamista, KILVOITUSTA uskossa Jeesukseen Kristukseen.

    Joka käsittää oikein mistä Kasteessa on kysymys, niin siinä pilkkanaurut ja ilveily loppuvat.

    Äänestä

Syntiäkö sinä haluat koroittaa Kristuksen yläpuolelle? Sulla on jäänyt mantra päälle! Kristus on jo voittanut synnin ja kuoleman vallan!

Käsityksemme synnistä on Kristukselle kelvannut, joten Hän on ottanut meidät omikseen kastamella meidät Pyhällä Hengellä.

Äänestä
  • Kyllä Saara on hämmästyttävän pimeä hengellisesti Sori nyt.
    Lue kuitenkin viesti, ennen kun vastaat.

    Äänestä

  • Vesikaste ei pelasta, vain aito usko Jeesukseen. Kuten Saara sanoi, Pyhä Henki on uskon ilmituova eri tavoin, armosta olemme pelastetut.

    Äänestä

Jeesus ei siis ole synnin voittaja? Mitä hyötyä olisi ollut Hänen ristintyöstään, jos se ei koske meitä ihmisiä niinkuin Johannes Kastaja sanoi: Katso Jumalan Karitsa...

Äänestä
  • Jos vihneen syntejä ei ole sovitettu, niin se ei todellakaan johdu minusta.

    Mutta pyhää lihaa ei vihneessäkään ole, edes yhtä grammaa, ikävä kyllä.

    Äänestä

  • Älä pelleile kirjoitti:

    Jos vihneen syntejä ei ole sovitettu, niin se ei todellakaan johdu minusta.

    Mutta pyhää lihaa ei vihneessäkään ole, edes yhtä grammaa, ikävä kyllä.

    En tiedä enkä ymmärrä m iksi vauhkoat? Ei pyhää lihaa tarvitsekkaan olla, koska se mikä näkyy, maatuu, jos ei Jeesus tule sitä ennen.

    Synti on otettu pois, minä uskon Johannes Kastajan todistuksen.

    Äänestä

Syyllisyydestä sitten muutama sana.

Syyllisyys on tunne. Tunteista huolimatta syyllisyys voidaan todeta faktojen perusteella. Ja tuomita syyllistynyt.

Synti on geneettisessä perimässä, se ei lähde edes lipeällä pesemällä.
Usko Kristukseen poistaa synnin rangaistuksen. Lihassa olevaa geeniperimää
ei poista mikään muu kuin ajallinen kuolema. Tästä lihan ja Hengen välisestä
ristiriidasta syntyy se sota josta Raamattu paljon puhuu: huom! Mutta vain silloin
JOS SOTILAS ON ELVÄ.

Jos pulleaksi sammakoksi ylpeydestä turvonnut sotilas kuolee hengellisen kuoleman, niin silloin lihan ja Hengen välillä käytävä sota loppuu, susi on saanut saaliinsa ja lipoo tyytyväisenä kieltään. Ja sammakko kurnuttaa mättäällään lullen itsensä voittajaksi.

1. Piet. 5:8-11

Olkaa raittiit, valvokaa.
Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.

Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.

Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.

Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.

Äänestä
  • Hengellisesti täyteen miehuuteen kasvaneet eivät askaroi oman lihansa kanssa. Hengellinen, miehen mittaan kasvanut uudestisyntynyt uusi ihminen on sodassa ennenkaikkea pimeyden henkivaltoja vastaan!

    Hengellisesti lapsi sensijaan askaroi ja mittailee vielä lihaansa ja nuijii sitä, eikä ymmärrä vielä hengellisen sodankäynnin alkeitakaan.

    Äänestä

  • Aamen aamen.

    Tuossa yllä on selvin sanoin kuvattu dilemma: Syntinen on puhdas ja väärä on vanhurskas. Kiitos Herramme Jeesuksen!

    Herramme ja Kuninkaamme edessä seisomme juuri sellaisina kuin olemme, salatuimpaan saakka. Ei auta selitykset, Hän tutkii motiivit ja aivoitukset. Vanhurskauden valkoinen puku yllä olemme kuitenkin pyhät ja puhtaat, emme itsemme vaan Jeesuksen lunastuksen tähden, jonka uskon käsivarrella saamme ottaa lahjana vastaan.

    Äänestä

  • muuttis kirjoitti:

    Aamen aamen.

    Tietenkin vastasin "aamen veli Pietari" nimimerkille.

    Jos sota vihollista vastaan lakkaa, se on kuoleman kylmä suudelma.

    Äänestä

  • muuttis kirjoitti:

    Aamen aamen.

    Tuossa yllä on selvin sanoin kuvattu dilemma: Syntinen on puhdas ja väärä on vanhurskas. Kiitos Herramme Jeesuksen!

    Herramme ja Kuninkaamme edessä seisomme juuri sellaisina kuin olemme, salatuimpaan saakka. Ei auta selitykset, Hän tutkii motiivit ja aivoitukset. Vanhurskauden valkoinen puku yllä olemme kuitenkin pyhät ja puhtaat, emme itsemme vaan Jeesuksen lunastuksen tähden, jonka uskon käsivarrella saamme ottaa lahjana vastaan.

    Muuttis: Onko tuo siis pätevä vain muiden kuin minun kirjoittamana? Et kommentoi silloin, kun itse kirjoitan noin. Miksi annat sydämesi saastua halveksimalla minua, jonka Jeesus on verellään ostanut?

    Äänestä

Siis tämä on totta mitä olen aina epäillytkin !

Että luterilaiset ovat edelleen tänä päivänä yhtä pimeitä kuin viissataa vuotta aiemmin heidän oppi-Isänsä !

Kerroin eräs kerta vahalla letadiusmiehelle ja oli siinä emäntänsäkin kuinka olin tullut uskoon !

Noo hää kunteli, rykäisi sitten ja sanoi mm, että melkein se on noin, mutta ei sillä ole mitään merkitystä kun kukaan lestadius ei ole ollut sinua päästämässä !

Sanoin että Jeesus kutsui minua ja minä tottelin ja menin sisään Hänen ovestaan.

en nähnyt ketään ovea vartioimassa ja se oli auki. Enpä ole sen koommin viitsinyt tällaisten lasten kanssa aiheesta keskustella.

Äänestä
  • miksi siis ole täällä levittämässä valheita ja panettelemassa uskovia?
    näytät uskosi laadun ja määrän.

    Äänestä

  • 3+2 kirjoitti:

    miksi siis ole täällä levittämässä valheita ja panettelemassa uskovia?
    näytät uskosi laadun ja määrän.

    Hän on täällä meidän seurana, jotka olemme menneet Jeesus-ovesta sisään! Eikö Jeesus-ovi sinulle kelpaa?

    Äänestä

  • 3+2 kirjoitti:

    miksi siis ole täällä levittämässä valheita ja panettelemassa uskovia?
    näytät uskosi laadun ja määrän.

    No ensiksikin en ole koskaan valehdellut, en ennen uskoontuloa enkä varsinkaan sen jälkeen.

    en ole niin tyhmä että siirtäisin puheistani vastuun sinne lopputilille, vaan ennemmin kärsin tappiota kuin valehtelemalla saisin lyhytaikaisen hyödyn otselleni !
    ei niin en tee.

    Toisekseen en panettele uskovia, silloinhan panettelisin itseäni, enkä niinkään pöllö ole vielä ainakaan.

    kolmanneksi juuri näistä näytänkin uskoni laadun ja ennenkaikkea Jumalani suuruuden, joka on näin huolta pitänyt vähäisestä lampaastaan.

    Äänestä

  • Saara:) kirjoitti:

    Hän on täällä meidän seurana, jotka olemme menneet Jeesus-ovesta sisään! Eikö Jeesus-ovi sinulle kelpaa?

    Hassu kysymys, tottakai ja Jumalan suuresta armosta olen saanut mennä Jeesus-ovesta sisälle armon valtakuntaan. En toki halveksi sinua Saara, mutta saan kai olla huolissani uskovista, joilta sota syntiä vastaan hiipuu? Ristin tie on alennuksessa, ei itsensä ylentämisessä, eikö niin Saara?

    mihin tuo liittyy tässä sivun kontekstissa !

    Eihän kukaan edes teoriassa voi taistella syntiä vastaan ennen, kuin onmennyt Jeesus ovesta !?

    mistä siis on kyse kun puhut itsensä ylentämisestä ??

    Äänestä

  • latelammastässä kirjoitti:

    No ensiksikin en ole koskaan valehdellut, en ennen uskoontuloa enkä varsinkaan sen jälkeen.

    en ole niin tyhmä että siirtäisin puheistani vastuun sinne lopputilille, vaan ennemmin kärsin tappiota kuin valehtelemalla saisin lyhytaikaisen hyödyn otselleni !
    ei niin en tee.

    Toisekseen en panettele uskovia, silloinhan panettelisin itseäni, enkä niinkään pöllö ole vielä ainakaan.

    kolmanneksi juuri näistä näytänkin uskoni laadun ja ennenkaikkea Jumalani suuruuden, joka on näin huolta pitänyt vähäisestä lampaastaan.

    latelammastässä 24.4.2013 klo 14:40

    Nytkin valehtelit. Näin näytit uskosi laadun suoraan koko maailman edessä.
    Tekopyhä fariseus joka ei parannusta tarvitse. Ja näitä totisesti riittää.
    Kyllä Jeesusta seurattaisiin jos se valehtelemalla ja itseään pettämällä kävisi.

    Äänestä

Paavali sanoo: 9. Murhe ja vaiva kunkin ihmisen sielun päälle, joka pahaa tekee, ensisti Juudalaisen, niin myös Grekiläisen;
10. Mutta ylistys, kunnia ja rauha jokaiselle, joka hyvää tekee, ensisti Juudalaiselle, niin myös Grekiläiselle.
11. Sillä ei Jumala katso ihmisen muodon jälkeen.

Ei tässäkään puhuta mistään geenivirheestä.

Äänestä
  • Tietääkö vihne mitä Raamatussa tarkoitetaan hyvän tekemisellä?

    Äänestä

  • kysytään aluksi kirjoitti:

    Tietääkö vihne mitä Raamatussa tarkoitetaan hyvän tekemisellä?

    Minä vähäsen katselin tuota hyvän tekemistä. Jumalalle emme voi tehdä mitään muuta hyvää kuin kuuliaisuudessa ottaa vastaan Hänen armoaan.

    Tehdä hyvää? Se kohdistuu lähimmäisen sielun pelastukseen tähtäävissä toimissa ja lisäksi hänen iloonsa ja suruunsa osallistumisessa ja puutteiden poistamisessa, jos mahdollista on.

    Äänestä

Noin jos ajattelee armeijaan menevää nuorta miehenalkua, niin eikö hän mene sinne melkoisen tietämättömänä tulevista asioista ja kohtaamisista kaikenkaikkiaan ?

No... hänon sitten siellä jo kymmenen kuukautta opiskellut taistelujen salaisuuksia, niin onko nähtävä jotenkin normaalina että tämä samainen mies jo koutuksen käyneenä palaa sieltä aina vain enemmän kumarassa ja polvet tutisten totistaen jokaisellel vastaantulijalle kuinka huonio sotilas hän nyt on koulutuksen lopussa j akujinka kauhea on vihollinen, tuskin uskallan katsahtaa sinne päinkään !

niin...?

Äänestä
  • Jumalan sotamiesten aseet on kaikki lahjaksi saatu Jumalalta. Harmi vain että niin harvat ottavat Jumalan aseita vastaan. Siinä sodassa kun joutuu elämään kunniattomana ja antamaan kaiken kunnian Kristukselle. Sellainen sota ei ylpeille
    käy. Ylpeät esivät kaluunoita kaulaansa ja kunniamerkkejä rintaansa. Niiden kanssa putoaa valitettavasti kadotukseen, Jumala kun ei hyväksy muiden kuin Kristuksen teon. Eikä Jumala anna kenellekään kunniaansa, sitäkin on turha kenenkään yrittää saada.

    Äänestä

  • Ellei kelpaa, häviät kirjoitti:

    Jumalan sotamiesten aseet on kaikki lahjaksi saatu Jumalalta. Harmi vain että niin harvat ottavat Jumalan aseita vastaan. Siinä sodassa kun joutuu elämään kunniattomana ja antamaan kaiken kunnian Kristukselle. Sellainen sota ei ylpeille
    käy. Ylpeät esivät kaluunoita kaulaansa ja kunniamerkkejä rintaansa. Niiden kanssa putoaa valitettavasti kadotukseen, Jumala kun ei hyväksy muiden kuin Kristuksen teon. Eikä Jumala anna kenellekään kunniaansa, sitäkin on turha kenenkään yrittää saada.

    Joh. 3:21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat

    *** - Jumalassa tehdyt." -***

    Tämä ei muutamille näytä aukenevan millään, - ettet sinä mitään ole.

    Voit pelastua ainoastaan antamalla koko elämäsi Kristukselle ja Kristuksen kautta Jumalalle.

    Voi näitä yulpeitä ressukoita kumpa he heräisivät ennen kuin on myöhäistä.

    Tuo ylpeys kun on sellainen mukautuva rontti, että se tekeytyy nöyryydeksi ja näyttää ihmisten silmissä tosi kauniilta ja tavoiteltavalta hyveeltä. Tarkempi tutkimus osoittaa sen kuitenkin mädäksi hedelmäksi, joka etsii ei Jumalan ja lähimmäistensä kunniaa vaan omaa kunniaansa, ja ikävä kyllä monesti se etsii
    vielä rahaakin itselleen siitä mitä Jumala tekee. On sanottava monien toiminnasta,
    - sen pituinen se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ann Kristus valaisee kirjoitti:

Pinnallisen syntikäsityksen omaava (Geneettisen syntiperimänsä kieltävä) henkilö on hyökännyt voimalla Kristuksen sanaa vastaan. Näinhän siinä on aina käynyt, kun syntiä ei tunnisteta, eikä tunnusteta.

Sen jälkeen sotketaan synti synnin tekoihin ja niistä mahdollisesti johtuvaan syyllisyyteen, ja syyllisyyden poispanemiseen tavalla taikka toisella.

Synti on geeniperimä, joka on jokaisessa ihmisessä riippumatta siitä,
- tunnistaako sen
- tunnustaako sen
- vai kieltääkö sen
- vai ryhtyykö mielettömään taisteluun joka suuntaan, puhdistaakseen itsensä saastaisista geeneistään.

Jumalattomat eivät tunnista lainkaan geeniperimäänsä. Eivät edes hautajaisissa!!!

Omavanhurskaat koittavat päästä geeniperimästään eroon tekemistensä ja tekemättä jättämistensä avulla, osa korvataan kieltämällä ja osa korvataan tekemällä hattu hiessä ihmisten hyviksi tunnistamia hyviä tekoja.

Kristitty huutaa Jeesukselle, Jeesus Daavidin Poika armahda minua syntistä.

Ps. 51:3-16 Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.

Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.

***) !!! Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka,
- ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.

Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin. Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet.

***) Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni.

Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä. Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat. Päästä minut verenvioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni riemuitsisi sinun vanhurskaudestasi.

__________________________________

Kristitty siis astuu Herran eteen SELLAISENA KUN HÄN ON, ja tunnustaa totuuden itsestään, mitään peittelemättä tai mitään salaamatta. Pyytää Jumalalta armahdusta synneistään ja johdatusta elämässään eteenpäin.

Ero tekohurskaaseen on kuin yöllä ja päivällä.

Omavanhurskaat pöyhkeilevat ja ylvästelevät säälivästi kristityille, oman vanhurskautensa pyhtärit (lapinturkki) päällä. He uskovat olevansa piilossa,
mutta he erehtyvät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu