"Launeen peruskoulun 450 oppilasta jää lakkoon keskiviikkoaamuna kello 8.00. Syynä ovat koulun vuosikausia jatkuneet home-, kosteus- ja sisäilmaongelmat, vanhemmat kertovat tiedotteessaan.
Vanhempien edustajan Minni Salmisen mukaan koulua on korjattu 13,7 miljoonalla eurolla viime vuosina, mutta jo 90-luvulta asti koulua piinanneita ongelmia ei ole saatu korjattua."
Näitähän piisaa ja yhdistävänä tekijänä usein on, että vikoja ei saada korjattua...
vai saadanko kuitenkin?
Voisiko osasyy olla käänteinen plasebo-vaikutus? Naisethan on tunnetusti ja tutkitusti herkkiä reagoimaan fyysisesti tunnetiloihin ja näitä sisäilmaongelmia tuntuisi olevan juuri naisvaltaisilla aloilla.
Itse olen vierestä seurannut pariakin vastaavaa tapausta, joissa molemmissa vikoja ei saatu korjattua tai saatiin kyllä teknisessä mielessä, mutta oireilu jatkui entiseen malliin ja ainoa vaihtoehto oli muutto toisiin tiloihin. Molemmat korjatut tilat ovat edelleen kuitenkin käytössä, eikä sisäilman kanssa ole ollut enää ongelmia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun minä kävin koulua, niin silloin olivat lasten täit ongelmana. Niitä häädettiin suihkuttamalla DDT-pulveria suoraan lasten päihin. Olihan tuo siunauksellinen aine tuottanut kehittäjälleen Nobelinkin. Tänään tälle käytännölle hymyillään vinosti.
Nykyään menetellään sähkön kanssa yhtä huolettomasti kuin 40-luvulla DDT:n kanssa. Tuskin missään maassa on leväperäisemmät turvamääräykset sähkösaastetta vastaan kuin Suomessa. Luokassa melkein jokaisella on kännykät mukanaan. Niiden sallitaan olevan päällä ja useat jopa rämppäävät niitä tunnilla; mikä korkeataajuinen sähkömagneettinen kenttä aikaansaadaan. Ehkä luokissa on vielä WLAN. Energialamput pukkaavat verkkoon likaista sähköä, mikä transientteinä tuntuu luokassakin. Niiden aiheuttamat oireet ovat samantapaisia, kuin hometalonkin. Hometaloa voidaan korjata ja korjata, mutta ellei sähkösaasteeseen puututa, touhu on turhaa rahanpolttoa.
Ainakaan Helsingissä rakennustarkastusta ei homerakentaminen kiinnosta, ellei talossa jo ole hometta. Turha instanssi.