Outo juttu

Minne hävisi ja miksi, keskustelu, Venäläisistä ?
10171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ettei vain olisi siinä keskustelussa ollut jotain poliittisesti epäkorrektia. Sellaiset keskustelut eivät kauaa vanhene tämän Suomi-nimisen kleptokraattisen roistovaltion nettipalstoilla.

Äänestä

On syytä varoa ärsyttämästä Pyhää Venäjää, sillä on jo satoja Iskander-merkkistä palvelijamunkkia rajoilla valmiina messiaaniseen tehtävään eli pahan kitkemiseen naapurimaista ja lopuksi koko maailmasta.

Äänestä
  • Suomen on sytä olla ärsyttämästä Venäjää, koska etenkin tulevaisuudessa Suomen kehitys ja menestys riippuu Suomen suhteista Venäjään talouden, kaupan, energiantuotannon, matkailun jne. alueilla. Venäjä saattaa olla Suomelle valtava tulevaisuuden mahdollisuus, mutta myös ovi, joka sulkeutuu, mikäli Venäjä tulee siihen tulokseen, ettei Suomi kuulu Venäjän ystävien joukkoon.

    Suurvalta Venäjä ei tarvitse Suomea, mutta Suomi tarvitsee kipeästi Venäjää. Siksi Suomen kannattaa kohdella Venäjää asiaan kuuluvalla kunnioituksella. Kunnioitusta ei kuitenkaan osoita Suomen viimeaikainen vehkeily Venäjän selän takana Venäjän vihollisten ja Venäjää piirittävän sotaliitto Naton kanssa, tai suomalaisten tuki Venäjän laillisen hallinnon kumoamiseen pyrkivälle länsirahoitteiselle valeoppositiolle ja Venäjän hajottamiseen pyrkiville separatisteille. Nyt vielä siihen päälle ministeri Hautalan terroristi- ja oligarkkiyhteyksien paljastuminen ja tämä KRP:n surkea farssi... Venäjällä on alettu ihmetellä, mikä suomalaisia oikein vaivaa. Miksi suomalaiset eivät pysty rationaaliseen ajatteluun, kun kysymys on Venäjästä?

    Äänestä

Enemmän on syytä varoa ärsyttämästä Suomen Virallisen Totuuden kultapossukerhoa. Jos et ota onkeesi, tässä maassa sinua tosin ei tapeta suoraa päätä (kuten suoraselkäistä olisi), vaan sen sijaan elämäsi täällä tehdään sillä tavoin hankalaksi ja inhoittavaksi, että alat toivoa sairastuvasi vakavasti.

Äänestä

Siinä kirjoituksessa käsiteltiin Neuvostoliiton ajan kirkkojen ja tsasounien tuhoamista. Sekä ortodokseihin kohdistuneista vainoista kommunismin aikana.

Suomettumista vielä täälläkin ?

Äänestä
  • Uusi Venäjä muistuttaa tänä päivänä yhä enemmän entistä Neuvostoliittoa, jossa lainsäädännöllä rajoitetaan kansalaisten mielipiteenvapautta ja ihmisoikeuksia. Kyseessä ei ole mikään ortodoksisuuten liittyvä uskonasia vaan kommunistisen diktatuurin perinne, joka elää vielä elävästi valtion hallinnossa.

    Ortodoksista kirkko on käytetty tehokkaasti sisäpoliittisena pelinappulana, mutta nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa tarvittaessa myös Kirkon aseman kiristämisen aivan neuvostoliiton ajan tyyliin, jos se ei suostu keskushallinnon eli Kremlin tahdon mukaiseen politiikkaan.

    Äänestä

  • Uusi Neuvostoliitto kirjoitti:

    Uusi Venäjä muistuttaa tänä päivänä yhä enemmän entistä Neuvostoliittoa, jossa lainsäädännöllä rajoitetaan kansalaisten mielipiteenvapautta ja ihmisoikeuksia. Kyseessä ei ole mikään ortodoksisuuten liittyvä uskonasia vaan kommunistisen diktatuurin perinne, joka elää vielä elävästi valtion hallinnossa.

    Ortodoksista kirkko on käytetty tehokkaasti sisäpoliittisena pelinappulana, mutta nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa tarvittaessa myös Kirkon aseman kiristämisen aivan neuvostoliiton ajan tyyliin, jos se ei suostu keskushallinnon eli Kremlin tahdon mukaiseen politiikkaan.

    Keskustelussa ei puhuttu mitään tuollaista. Kenties juuri siksi ryssävihaiset juntit halusivatkin sen poistettavaksi!

    Äänestä

Lainaus:
Venäjällä on alettu ihmetellä, mikä suomalaisia oikein vaivaa. Miksi suomalaiset eivät pysty rationaaliseen ajatteluun, kun kysymys on Venäjästä?

Kun neuvostoliitto kaatui, muutamat varasti yhteiskunnan varat. Se joka varasti eniten, se pääsi valtaan. Vähempi varastaneet istuu linnassa.Tavallinen kansa ei pääse äänestämään, puhumattakaan parrikaadeille nousemisesta. Tavallinen kansa venäjällä on aivan mukavaa porukkaa. Mutta jos venäjällä joku päättää muustakin kuin omista asioista, sillä ihmisellä ei tee mitään. Ei neuvostoliiton aikana, eikä nyt. Muut kommunismin ikeestä irronneet valtiot on laittaneet asiansa kuntoon. Milloin sama tapahtuu venäjällä. 25 vuotta on ollut aikaa, mutta rehtiyttä ei vain löydy.
Jos venäjällä ihmetellään mikä suomalaisia vaivaa, ihmettelijät ei ole tavallisia kansalaisia.

Äänestä
  • Venäjä ja Neuvostoliitto ovat molemmat olleet hyvin imperialistisia valtioita. Neuvostoliitto jatkoi Venäjän imperialismia ja nykyinen Venäjä jatkaa puolestaan Neuvostoliiton imperialismia.

    Kun jotkut ovat väittäneet, että Venäjällä olisi palattu stalinismiin, niin entinen KGB-upseeri Putin on nyt ilmoittanut, ettei Venäjällä olekaan mitään stalinismia, joten me kaikki voimme nyt huokaista helpotuksesta.

    Se on niin ihanaa uuden Neuvostoliiton kanssa. Siellähän valmistetaan edelleenkin neuvostoliittolaista shampanjaa. Niin ihanaa.

    Ja Nyky-Venäjäkin haluaa kontrolloida entisiä venäläisiä, jotka asuvat ulkomailla, aivan samalla tavalla kuin Neuvostoliittokin halusia aina ilmaista, että he teitävät, missä ulkomaille muuttaneet entiset neuvostoihmiset asuvat. Myös Venäjän lainsäädäntöä pitäisi soveltaa kaikkialla maailmassa entisiin venäläisiin, mikä on tietenkin niin lohduttavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yötönyö kirjoitti:

Minne hävisi ja miksi, keskustelu, Venäläisistä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu