K-kaupat menettivät taas osuuttaan

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288560167123.html K-kaupat menettivät osuuttaan ruokakaupasta ja niiden osuus päivittäistavaroistakin on huomattavasti pienempi kuin pahimman kilpailijan. En ihmettele yhtään. Aikaisemmin kävin hyvin tasapuolisesti k- ja s-ryhmän liikkeissä etenkin vertaillen Prismaa ja Citymarkettia. Tätänykyä teen vain kierroksen cittarissa ja totean jälleen kerran laadun surkeuden.

Citymarketin vaate- ja päivittäistavaravalikoima on muuttunut halpahallimaiseksi. Etenkin ennen niin hyvä kenkävalikoima on nyt muovista halpatuotantotossua. Vaatteet ovat heikkolaatuisia ja rumia. Hintataso on jonkin verran halvempi Prismaan verrattuna, mutta silti liikaa laatuun nähden.

S-ryhmän tuotteet ja liikkeiden ulkoiset puitteet antavat laadukkaamman ja mietitymmän vaikutelman. Ruokatavaravalikoima on myös laajempi ja nykypäivän makuja enemmän vastaava. Tuntuu kuin K-ryhmä olisi jäänyt Väiskin aikaan ja muuttunut junttien ja köyhien liikeryhmittymäksi.

K-kaupoissa on hyvää enää Pirkka pussitee, Anttilassa toptenin dvd-alehyllyt ja Nesteen huoltamoilla vallitseva rauha vähäisen asiakasmäärän vuoksi.
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse olen hylännyt K-ryhmän sen kalleuden vuoksi, ainakin Kuopiossa hinnat ovat ihmeen kalliita ainakin mitä itse ostan. Prismassa on selvästi edullisempaa ja asiakasomistajana vielä saa bonuksiakin sekä maksutapaedun. Mitä saa plussakortilla? Plussatarjoushintana sama mikä Prismassa vakiohinta.
Ennen sai plussakortilla alennusta bensan hinnasta joillain asemilla, sekin etu otettiin pois. Plussakortti alkaa olla semmoinen jolla saa pyyhkäistä persettä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alempi keskiluokka kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288560167123.html K-kaupat menettivät osuuttaan ruokakaupasta ja niiden osuus päivittäistavaroistakin on huomattavasti pienempi kuin pahimman kilpailijan. En ihmettele yhtään. Aikaisemmin kävin hyvin tasapuolisesti k- ja s-ryhmän liikkeissä etenkin vertaillen Prismaa ja Citymarkettia. Tätänykyä teen vain kierroksen cittarissa ja totean jälleen kerran laadun surkeuden.

Citymarketin vaate- ja päivittäistavaravalikoima on muuttunut halpahallimaiseksi. Etenkin ennen niin hyvä kenkävalikoima on nyt muovista halpatuotantotossua. Vaatteet ovat heikkolaatuisia ja rumia. Hintataso on jonkin verran halvempi Prismaan verrattuna, mutta silti liikaa laatuun nähden.

S-ryhmän tuotteet ja liikkeiden ulkoiset puitteet antavat laadukkaamman ja mietitymmän vaikutelman. Ruokatavaravalikoima on myös laajempi ja nykypäivän makuja enemmän vastaava. Tuntuu kuin K-ryhmä olisi jäänyt Väiskin aikaan ja muuttunut junttien ja köyhien liikeryhmittymäksi.

K-kaupoissa on hyvää enää Pirkka pussitee, Anttilassa toptenin dvd-alehyllyt ja Nesteen huoltamoilla vallitseva rauha vähäisen asiakasmäärän vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu