Muutoksia tekovesijärjestelyyn
Turun Seudun Vesi Oy on vaikeitten ratkaisujen edessä monellakin taholla – ainakin Huittisten toimimattoman laitoksen osalta sekä Halisten muuttamisessa lupamääräysten mukaiseksi varalaitokseksi!
Huittisten Takkulan iso pelkkä hiekkasuodatuslaitos, joka valmistui v. 2008, ei riittänyt KHO:lle vaan ympäristöluvassa vaadittiin parempaa vedenpuhdistusta. Oli päätetty rakentaa ”kemiallinen tehostus”, joka julkistettiin 14.8.2008 Turun Sanomissa. Heti silloin tiedettiin, ettei se toimisi mutta se vaan tehtiin! Puhdistuskyvyn piti olla 78500 kuutiota/vrk mutta se ei toimi kunnolla yli 40 tuhannen kuution/vrk tuotolla. On yritetty talostella nämä vuodet kaikenlaista – on lisätty hiekkaa altaisiin ja jopa antrasiittipurua – turhaan!
Nyt on aloitettu Huittisissa yhteen hiekkasuodatusaltaaseen muutostyöt flotaatiolaitteiston kokeilemiseksi. Siinä veteen sekoitetaan vedenpuhdistusainetta, joka paineilman mukana johdetaan altaan pohjalle. Hyvin pienistä rei’istä seos suihkuaa altaan pohjalla veteen ja likapartikkelit alkavat yhtyä ilmakupliin, jotka nousevat pintaan, josta ne laahaimella työnnetään lietekouruun ja lietekäsittelyyn.
Tämä flotaatio olisi pitänyt tehdä jo viisi vuotta sitten eikä kelvotonta / toimimatonta ”putki – pumppu & pytty” –menetelmää ollenkaan! Nyt sitten vesikin tulee puhdistumaan kelvollisesti, liki juomiskuntoon, jos bakteerit tapettaisiin! Kysymys kuuluu – kannattaako niin hyvää vettä enää altaisiin Virttaankankaalla laskeakaan – onko se turha toimenpide? Voidaanko altaista luopua kokonaan ja ennallistaa koko runneltu kangas?
Muutos on alkuvaiheissaan. On epävarmaa, toimivatko nykyiset hiekkasuodatusaltaat tässä tarkoituksessa riittävän hyvin? Muutoksen hintaakaan ei tiedetä. Arvioni muutostöistä on 10 – 20 milj. euroa Huittisissa.
On vaikeaa Turun myöntää tehdyt virheet! Eikä Huittisten laitoksen tuollaisten muutostöitten toimivuudestakaan siis ole mitään muuta kuin arvauksia.
Olisi nyt tarpeellista painostaa Turkua rakentamaan ihan kelvollinen uusi flotaatiolaitos Huittisten Takkulaan samalle tontille, jossa tilaa kyllä on.
Todella suuri merkitys on, jos Huittisten laitos muutetaan niin hyväksi, että maahanimeytys Virttaankankaalla on suorastaan täysin turhaa ja tarpeettomasti siten kannattamatonta.
Näin ollen – Pro Virttaankangas –kansalaisliikkeen jo vuosia toitottama suoraputki on lähellä toteutumistaan, kunhan painostus Turkuun on nyt riittävän suurta.
Turkulaisille tekovesihankkeen kivinen tie tietää yhä kohoavia vesimaksuja. Onhan Turussa toki varaa hassata tähän määräämättömästi rahaa!

Vastaukset 16
Vanhimmat
Nyt ymmärrän miksi juomavesilaskuuni sisältyy jätevedenpuhdistusosuus, joka on samansuuruinen kuin vesijohdostani tulevan juomavesilaatuisen veden hinta!? Se johtuu vedenpuhdistuslaitoksen raakavedestä kuoriman moskaisen ja vaahtoisan jäteveden jälkikäsittelystä. Ongemajätteen käsittely on kuulemani mukaan äärest kaillsta.
MItäs mieltä meidän ympäristöministeri on tästä? Ymmärtääkö asiasta mitään?
Miksi Turun vedestä jää kirkkaan punaista saostumaa kuivuessa? Ikäänkuin kalkkisaostuma, mutta punaista.
Ruostetta se on. Ajan myötä sitä kertyy vesiputkistojen seinämiin enemmänkin. Sitten kun putkistoissa, esimerkiski korjausten yhteydessä, ilmenee voimakkaita painevaihteluita, irtoaa ruoste ja imeytyy pyykinpesukoneessasi olevan valkopyykin kimppuun värjäten sen pierunharmaaksi! Hyvää pyykkipäivää turkulaiset.
Hyvä uutinen on: voit vähentää rautatabletit neljännekseen entisestään, kunhan juot rautavettä tarpeeksi paljon.
Turkkarissa joku ihmetteli kloorin makua vedessä, että miksi puhdasta tekopohjavettä kloorataan.
Tekovesiguru Valtosen vastaus oli että se johtuu aurajoen tulvasta.
Ihmettelen, aika pirunmoiset tulvat, kun ulottuu virttaankankaalle asti.
Miksi asiasta ei ole uutisoitu valtakumnnan uutisissa, sillä lähes koko varsinais-suomenhan silloin pitäisi olla aurajoen tulvan alla.
Hih hih : "Havaittu haju johtuu sulamisaikaista Aurajoen veden laadun muutoksesta" on kans aika käsittämätön selitys Valtoselta. Turkulaisethan juovat aitoa virttaalaista tekopohjavettä, mitäs se Aurajoen sulaminen/tulviminen siihen kuuluu?
1. Noin niinku tiedoksi, että tekopohjavesi käsitetään lainsäädännössä pintavedeksi, joka pitää desinfioida. Turku tekee sen lisäämällä klooria. Vesi haisee kloorilta!
2. Noin niinku tiedoksi, että Turun vesiputkisto maan alla on pääosin kymmeniä vuosia vanha ja siellä on läjittäin rautasakkaa Halisten laitoksen jäljiltä. Jotta vesi ei happanisi, se pitää kloorata, ettei tule epidemioita!
Siis - turkulaisia hämättiin takavuosina, että turkulaiset tulevat saamaan raikasta tekopohjavettä! Toki onhan se kesäkuumalla kylmempää kuin Halisen laitoksen Aurajoesta ottama vesi mutta ei niin kovinkaan "raikasta"!
Ainakin se tulee olemaan paljon nykyistä kalliimpaa, kunhan 250 miljoonan euron lainarahat korkoineen laitetaan vesimaksuihin ja rakennetaan lupaviraston vaatima varalaitos Tiurkuun, Takkulan laitoksen korjaukset tehdään, rakennetaan putki Paraisille jne! Hintalappu lisää yli 50 milj. euroa!
Muistakaamme, että Turun valtuustolle hanke myytiin 13.12.1999 hintaan 76 milj. euroa! Hanke piti valmistua v. 2005!
On aika erikoista, että vesihuollosta vastaavat viranomaiset Turussa hukkaavat aivan valtavasti rahaa hankkeisiinsa, joiden jo etukäteen tiedetään epäonnistuvan!
Turkulaiselle näemmä riittää, että vettä tulee kraanasta, vaikka se vähän haiskahtaakin eikä millään tavoin raikkaalta.
Vielä Turussa vesimaksuja ei ole paljon nostettu. Onneksi korkotasokin on alhaalla! Jossain vaiheessa turkulaiset huomaavat, kuinka paljon vesihankkeessa on hukattu rahaa! Summa on yli 150 milj. euroa, jopa liki 180 milj. euroa!
Tekopohjavesihanke on tyypillistä turkulaista, kuten romahtavat sillat taikka toriparkki!
Kokemäenjoen pinnanvaihtelut nopeuttavat turun liikennevalojen toimintaa.
Kävin muuten kuseksimassa Virttaalla imeytysalueella turkulaisten veteen.
On joistain ongelmista vähän uutisoitu.
TS
Virttaan tekopohjavedessä arsenikkia
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/334206/Virttaan tekopohjavedessa arsenikkia
Turun tekopohjavesi voi aiheuttaa maku- ja hajuhaittoja
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/288529/Turun tekopohjavesi voi aiheuttaa maku ja hajuhaittoja
Tekopohjavesi viivästyy taas – osa bakteeriputkesta unohdettiin puhdistaa
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/285480/Tekopohjavesi viivastyy taas osa bakteeriputkesta unohdettiin puhdistaa
Onhan mulla krooninen virtsatientulehdus muttei siittä noin paljoa myrkkyjä irtoa.
Minkäköhän takia omakotiasukas kuluttaa huomattavasti vähemmän vettä kuin kerrostalossa asuva? Ei suinkaan omakotiasukas maksa enemmän vedestä - muuta syytä en keksi.
Oikeilla jäljillä lienet: arvioitu hulevesilasku lasketaan tontin pinta-alan neliömetrimäärästä per asukas. On selvää, että seitsenkerroksien kerrostalon katon pinta-ala on asukasta kohden laskettuna vain murto-osa yksikerroksiessa omakotitalossa asuvaan verrattuna?
omakotitalon vesien ehtivän imeytyä tontillekin. Kastelemaanhan niitä kasveja ja nurmikkoa joutuu.