Sivareista upseereja

Y.B

Yhteiskunnan on aika kantaa vastuunsa sivareita kohtaan ja antaa siviilipalveluksensa hyvin suorittaneille mahdollisuus nousta upseereiksi. On väärin, että vain armeijan käynneillä on oikeus tähän yhteiskunnan arvostamaan luokkaan. Samanlailla täytyy hyvin ja esimerkillisesti siviilipalveluksensa suorittanut ylentää esim siviilivänrikeiksi tai siviililuutnanteiksi, joita yhteiskunta alkaa arvostamaan ja huomioimaan kun jaetaan vaativia työtehtäviä. Minä ainakin olisin kovin otettu, kun päätän siviilipalvelukseni aikoinani upseerina. Ja varmasti suvussanikin arvostettaisiin minua uudella tavalla. Upseeriksi on päästävä muutenkin kuin ryömimällä savessa!!!!!

8

995

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylde

      voihan sivari nykyään ryhtyä vaikka armeijan ylipäälliköksi voittamalla pressanvaalit. Uskoisin että nykyinen tasavallan presidentti ja puolustusvoimien ylipäällikkö T. Halonen olisi sivari jos hän olisi miespuolinen. Jo nyt hän on armeijan ylipäällikkö ilman päivänkään asepalvelusta.

    • Kysyvä

      Onhan tästä ollut useinkin juttua ja samaa kysyisin kuin aiemmissakin keskusteluissa ollut monen tiedusteluna (kukaan vain ei koskaan ole vastannut ikinä mitään..).

      Eli miten sivarit arvioitaisiin? Kenestä tulee upseeri kenestä "rivimies"? Toinen on ollut erinäisen ajan jo armeijassakin eli aikakin voi vaihdella suuresti kun eri syistä joutuu tai haluaa vaihtaa sivariin?

      Intissä kuitenkin rankkaus ja arviointi on aika helppoa mutta entäpäs sivarissa, tietty määrä ukkoja joka vuosi on pitkälti samoissa paikoissa töissä vuoden. Virastoissa ja laitoksissa. Päivästä toiseen jokainen tekee samaa tavallista arkipäivän työtä jota tekevät paikan muutkin työntekijät joill on samat tehtävät. Miten siinä arvioit kuka on upseeriainesta ja kuka ei...?

      Sivareita toimii myös laidasta laitaan, toinen on vanhainkodissa, toinen koulussa, joku vahtii 12kk suunnilleen kissoja eli tekee täysin (myös itselleen) täysin hyödytöntä hommaa. Sitten taas jo koulutuksen saaneita sivareita toimii hyvin korkeissakin hommissa eli mm. lääkäreinä. Ei mikään harvinaisuus, tunnen itsekin kaksi lääkäriä joista toinen suoritti sivarin todella vaikeata ja rankkaa työtä tehden, samalla saadenm erikoistumiskokemusta ym.

      Eli intissä ollaan aika samaa massaa ja samoilla viivoilla mutta miten sivarissa noin kirjavasta joukosta tekisit upseereita ja riviukkoja.

      • spm

        Senkin uhalla, että tämäkin keskustelu on pelkkää vittuilua sivareille, laitan muutaman kommentin.

        Sivarien jonkinlainen arvojärjestys voisi olla ihan toimiva ratkaisu, tällöin jatkossakin voisi nähdä miten kaveri on velvollisuutensa suorittanut. Koulutusjaksolla ilman poissaoloja, ajoissa paikalla oleva, osallistuva ja sosiaalinen kaveri arvoasteikossa ylöspäin. Oma-aloitteisesti työpalvelupaikan hommannut ja hyvän arvioinnin saanut kaveri edelleen ylöspäin. Legioonalaiset, huumeista kiinni jääneet, rangaistuksia saaneet jätetään nollatasolle.

        Ei se sen kummempaa ole kuin armeijassakaan.


    • Y.B

      Täällä voi jo rekisteröidä nimimerkin, rekisteröidyt nimimerkit tosin eivät ole vielä keskusteluissa käytössä.

      Sitä päivää odotellessa,

      Y.B -nimimerkin jo rekisteröinyt.

    • Toinen

      Tai pässeistä kaalimaiden vartijoita.

    • hah hah

      Tuo oli kyllä naurettavin ajatus mitä olen aikoihin kuullut. Sivariupseereita? You gotta be fuckin kidding... Ei ikinä! Pelkkä nimikin riittää kyseenalaistamaan mahdollisen auktoriteetin. Moppi menneisyydellä upseeriksi... heh heh. hah. hah hah... sori, mutta naurettava idea

      • joo

        olihan se hauskaa, mutta hauskinta on se ettei perus suomalainen tajua että sivari ei ole YLEENSÄ sivarissa koska ei jaksa tetsata..

        te varmaan luulette että sivari tulisivat iloisina armeijan upseereiksi kun sinne helpolla pääsisivät..


      • höh höh
        joo kirjoitti:

        olihan se hauskaa, mutta hauskinta on se ettei perus suomalainen tajua että sivari ei ole YLEENSÄ sivarissa koska ei jaksa tetsata..

        te varmaan luulette että sivari tulisivat iloisina armeijan upseereiksi kun sinne helpolla pääsisivät..

        rintamakarkureistakin upseereja? Mahdoton ajatus, ainoa vaihtoehto tuollaiselle sivaripellelle on että käytetään miinanpolkijaksi!
        Rintamakarkuri on aina rintamakarkuri, ei sellaisesta voi tehdä johtajaa!!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe