oletko koskaan

miettinyt

... Että ehkä on olemassa se yksi Jumala johon kaikki uskovat. Selitän tarkemmin. Maailma on täynnä uskontoja ja kaikki tuntuvat uskovan johonkin. Muslimit, kristitys yms. Ehkä on se yksi Jumala joka on kaikkien uskontojen takana!?!? Jumalahan on luonut meidät kaikki erilaisiksi, jokaisella kansalla on oma kulttuuri ja tapansa. Ehkä Jumala on tehnyt eri uskonnot, eli kaikki olisivat oikeassa ja samalla väärässä.

Olen pitkään yrittänyt saada tolkkua siihen kun jokainen huutaa että täällä ollaan oikeassa, vain me. Ainut järkevä ajatus on ollut että kaikki ovat väärässä ja samalla oikeassa. Eikö Jumala tuomitse jokaisen omantunnon mukaan?!?

Itse en voi uskoa täysin yhdenkään uskovan (kristitty, juutalainen, muslimi) vakuuttelua että heidän kirjoituksensa ovat Jumalalta. Niinhän ne kaikki väittää ja samalla hartaudella kaikki palvovat Jumalaa. Uskonnoista löytyy loppujen lopuksi niin paljon samaa, että epäilen suuresti että alussa uskonnot ovat olleen yhtä, aivan kuin koko ihmiskunta ennenkuin Jumala loi eri kielet ja eritti ihmiset eri paikoille. Samalla tavalla olen tullut pohdinnoissani siihen tulokseen että alussa nämä ovat oleet yhtä, mutta kulttuurit ovat muovanneet yhdestä uskonnosta monta erilaista...

Tiedän että kommenttini saa täällä murskaavan tuomion, koska tietysti olen väärässä ja poissa Jumalan tahdosta eikä Pyhä Henki ohjaa minua ja olen varmaan muutenkin tärähtäny teidän oppien mukaan.

Kysymykseni onkin, oletko koskaan todella miettinyt??? Kulttuuri ja aika ovat muovanneet jokaista uskontoa ja niin myös Raamattua ja Koraania...

Jokaista teitä kunnioitten,
miettinyt

19

504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "netti pastori"

      Jos kaiki uskonnot olisi lähtenyt samasta Jumalasta, olisi se aikamoisen sekava Jumala. Toisten uskonnossa ei ole tavallaan Jumalaa ollenkaan toisilla taas monta, toisilla yksi.

      Toisten Jumala sallii ennustamiset ja noituudet yms ja toisten ei. toisten Jumala ei salli syödä sikaa toisten lehmää, toisten antaa syödä kaikkea.

      Toisten Jumala sallii haureuden toisten, toisten homouden toisten ei jne.

      Toisten Jumal käskee uskovia valloittaman maailman, toisten sanoo että minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta.

      Tätä voitaisiin jatkaa loputtomiin. Mutta tämäkin jo osoittaa rttä tällainen jumala olisi joko kännissä säännöt luodessaan tai hän haluaisi pilailla ihmisten kustannuksella.

      Vaikka ajateltaisiin että nämä erot johtuvat uskon muuttumisesta aikojen kuluessa olisi niitä kuitenkin liikaa ja ne ovat vieläpä aivan perusasioistakin liian erimielisiä.

      • miettinyt

        Ehkä se ainut järkevä vaihtoehto on todellakin, että Jumala on alussa tehnyt ihmiselle selväksi miten elää, ja ihminen on laittanut omiaan. Kyllä nykyäänkin tulkitaan raamattua miten sattuu, jokainen vetää tulkinnan kotiin päin. Joten en yhtään ihmettelisi vaikka olisi käynyt niin että IHMINEN on se joka on sotkenut kaiken.

        Uskon Jumalaan, en ihmiseen...

      • "netti pastori"
        miettinyt kirjoitti:

        Jumalaan uskominen käy kovin vaikeaksi jos ei ole mitään ilmoitusta Jumalalta.

        Ensimmäisillä ihmisillä oli luonnollisesti tieto Jumalan tahdosta (aadam ja eeva). Se ei ollut kirjoitettu vaan Jumala oli sen heille ilmoittanut. Kun lukee ihmisten alkuelämää raamatusta lankeemuksen jälkeen huomaa että he melkein heti alkoivat toimia vastoin Jumalan määräyksiä. Tämä johti sitten lopulta vedenpaisumukseen ja ns uuteen alkuun nooan ja hänen perheensä kautta.

        Pointtini on se että alussa Jumalan tahto oli tunnettu, mutta pikkuhiljaa se alkoi syntisen ihmisen mielissä haalistua ja hävitä ja ennenkaikkea muuttua. Tästä johtuu se että maailmassa on niin paljon uskontoja ja niissä on jopa jotain samankaltaisuuksiakin.

        Jossakin vaiheessa Jumala kuitenkin halusi antaa määräyksensä kirjallisena,koska ihminen ei ollut pitänyt hänen käskyjään. Tämä ilmoitus annettiin moosekselle ja sitten muille raamatun kirjoittajille. En tiedä onko jo Aabraham ja kirjannut muistiin jotain vai saiko Mooses nämä tiedot perimätietona kansalta. Todennäköisesti suoraan Jumalalta.

        Minä uskon raamatun olevan Jumalan ilmoitus niin vt kuin ut ja Jumalalla on keinonsa sanansa suojelemiseksi.

      • miettinyt
        "netti pastori" kirjoitti:

        "Pointtini on se että alussa Jumalan tahto oli tunnettu, mutta pikkuhiljaa se alkoi syntisen ihmisen mielissä haalistua ja hävitä ja ennenkaikkea muuttua. Tästä johtuu se että maailmassa on niin paljon uskontoja ja niissä on jopa jotain samankaltaisuuksiakin. "

        Tätä ajoin takaa. Eli on yksi Jumala, mutta IHMINEN on tehnyt mitä on tehnyt. Tehnyt myös uskonnot. Tehnyt nämä asiat että uskonnot ovat muuttuneet, ja oikeesti, ei voida tietää mikä on alunperin se Jumalan tahto. En tahdo mitään raamatunlauseita, toivottavasti ymmärrätte, koska ei minua mikää kirjoitus vakuuta.

        Ehkä Jumala tuomitsee ihmisen omantunnon mukaan. En jaksa enää uskoa mihinkään uskontoon tai kirjoituksiin... En vain jaksa. Uskon että raamattu ja koraani ovat yhtä paljon oikeassa ja yhtälailla väärässä. Käsittääkseni raamatusta on poistettu kirjoja ja se on ihmisen kirjoittama, joten siihen ei ole paljoa luottamista, samoin koraani, eikä tarvitse sanoa että Jumala kirjoitti sen ihmisen kautta... Älä sano.

        Jumalan suullinen ilmoitus hämärtyi. Sitten hän antoi kirjallisen ilmoituksen juuri siksi että halusi ihmisten tietävän ja muistavan sen. En tiedä miksi Hän odotti niin kauan ja miksi yhdelle kansalle. en tiedä mutta näin oli Jumalan mielestä parasta.

        Sen ilmoituksen antamiseen meni 1600 vuotta. Hän käytti yli 40 ihmistä tämän sanomansa välittämiseen.

        Ajattele yli 1600 vuotta ja 40 eri kirjoittajaa ja kuitenkin se on yhtenäinen ja kertoo samasta pelastushistoriasta. Miten seolisi mahdollista jos se olisi petosta.

        Rukoile Jumalaa vilpittömästä sydämestä ja hän antaa sinun tietää totuus. Hän tietää ettet jaksa. Hän auttaa.

        Siunausta sinulle.

      • ihminen vain

        Jaa että on yhtenänen! Huomosti olet kirjasi lukenut. Sitä paitsi ihmiset ne Raamatun osat ovat valinneet...

      • "netti pastori"
        ihminen vain kirjoitti:

        Jaa että on yhtenänen! Huomosti olet kirjasi lukenut. Sitä paitsi ihmiset ne Raamatun osat ovat valinneet...

        Mikähän siellä ei ole yhtenäinen.

        Kirkolliskokoukset tosin kanonisoi tietyt kirjat mutta nämä oli jo vuosia sitten saaneet arvovaltaisen aseman seurakunnassa. Kaanoniin voitiin ottaa vain apostolien siis Jeesuksen nähneiden kirjoituksia. Muitakin kirjoituksia ja evankeliumeita oli liikkeellä mutta edellämainitusta syystä ne eivät saaneet arvovaltaista asemaa. Tämä koskee vain ut: kirjoituksia vt on erikseen.

    • Olevainen

      kunnioittaen, on totta, että on lukematon määrä uskontoja ja uskomuksia, voisi sanoa, että yhtä paljon kuin on ihmisiäkin, jos se olisi ihmisistä kiinni.

      Mutta, on vain YKSI RAAMATTU, ja se on ilmoitus Jumalan tahdosta ihmiseen nähden, näin lyhyesti ilmaistuna. Kiitos Jumalalle, että antoi Raamatun, eli Sanan, eli Jeesuksen Kristuksen.
      Hän on koko maailman Vapahtaja, ken tahtoo.

      • miettinyt

        .. myös esim. muslimeilta. En halua olla tyly, mutta kun kaikki käyttävät suunnilleen samoja sanoja. On todella mahdotonta uskoa että kenenkään "pyhä kirja" olisi oikeasti se Jumalan ilmoittama tieto. Olen lukenut mm. muslimeista ja olen havainnut sen että myös he ovat tosissaan uskonsa kanssa. Enkä nyt puhu fanaatikoista. Yhtä tosissaan kuin te helluntalaiset.

        olen miettinyt ja mietin jatkossakin. asioita saa kyseenalaistaa :)

      • Kadun nainen

        Yksi raamattu, mutta montako tulkintaa. ??Raamattua voidaan tulkita kirjaimellisestikin tuhansilla eri tavoilla. Helluntailiikkeessä
        tämä korostuu opillisen linjan puuttumisen vuoksi. On vain spontaaneja puheita.

      • Kadun nainen
        Kadun nainen kirjoitti:

        Hyvän esimerkin alla olevasta armolahjakeskustelusta, missä asia realisoituu
        atri parkan ja olevaisen ristiriitana.

      • Janos
        Kadun nainen kirjoitti:

        Hyvän esimerkin alla olevasta armolahjakeskustelusta, missä asia realisoituu
        atri parkan ja olevaisen ristiriitana.

        Muistan joskus, jo erottuani helluntaiherätyksestä, eräs Veijo, sittemmin helluntaiherätyksen evankelista kutsui minut käymään"rakentavaa keskustelua"...Lopputulos oli suomennettuna:"Ei sen ole väliä, mihin sitä kuuluu kunhan uskoo Kristukseen...ja on helluntailainen"...
        terv,janos

      • Kadun nainen
        Janos kirjoitti:

        Muistan joskus, jo erottuani helluntaiherätyksestä, eräs Veijo, sittemmin helluntaiherätyksen evankelista kutsui minut käymään"rakentavaa keskustelua"...Lopputulos oli suomennettuna:"Ei sen ole väliä, mihin sitä kuuluu kunhan uskoo Kristukseen...ja on helluntailainen"...
        terv,janos

        Näinhän se menee, minäkin uskon uuden kasvovoiteen nuorentavan ikääni 10 vuotta, (joten en uskalla antaa sitä 7-vuotiaalle pojalleni) ja olen siinä hyvässä uskossa.

      • "netti pastori"
        Kadun nainen kirjoitti:

        Yksi raamattu, mutta montako tulkintaa. ??Raamattua voidaan tulkita kirjaimellisestikin tuhansilla eri tavoilla. Helluntailiikkeessä
        tämä korostuu opillisen linjan puuttumisen vuoksi. On vain spontaaneja puheita.

        Tuo että raamattuakin tulkitaan tuhansilla eritavoilla ei varsinaisesti pidä paikkaansa. Toki tietyistä kohdista onmonelaistakin tulkintaa, mutta nämä yleensä ovat ns vähemmän tärkeistä kohdista.

        Tärkeimmistä niinkuin pelastuminen uskon kautta Jeesuksen sovituksen perusteella ilman lain tekoja on varsin yleisesti hyväksytty.

        Mielipide ja painotuseroja toki löytyy mutta useimmiten näillä ei ole pelastuksen kanssa mitään tekemistä, poikkeuksiakin tietysti on.

      • Taimi

        Mitä tarkoittaa:"Hän on koko maailman Vapahtaja, ken tahtoo." Sekö, ken tahtoo, on koko mailman vapahtaja? Eikös tämän pitäisi olla kristitty palsta!

      • Olevainen
        miettinyt kirjoitti:

        .. myös esim. muslimeilta. En halua olla tyly, mutta kun kaikki käyttävät suunnilleen samoja sanoja. On todella mahdotonta uskoa että kenenkään "pyhä kirja" olisi oikeasti se Jumalan ilmoittama tieto. Olen lukenut mm. muslimeista ja olen havainnut sen että myös he ovat tosissaan uskonsa kanssa. Enkä nyt puhu fanaatikoista. Yhtä tosissaan kuin te helluntalaiset.

        olen miettinyt ja mietin jatkossakin. asioita saa kyseenalaistaa :)

        fanaattisuudesta, vaan siitä, että kenellä on POIKA, sillä on myös ISÄ.
        JEESUS on vedenjakajalla.
        On vain yksi Jeesus Kristus, ja Hän ELÄÄ, muiden uskontojen perustajat ovat kuolleet "ihmisten" lailla ja kuopattu.
        Jeesus sensijaan kyllä kuoli, mutta nousi ylös kuolleista Jumalan voimasta, ja ELÄÄ yhä vaan, tänäänkin. Siinä on ukontojen ja elävän uskon ero.
        Elämä ja kuolema. Muhammedit sun muut budhat ovat kuolleet.
        Paavo Nurmikin oli suuri mies, mutta on kuollut.
        Hänkin vois olla vaikka "nurmiuskon" perustaja, jos olisi halunnut, kyllä hänellekin olisi "faneja" löytynyt, jotka olisivat tehneet hänestä jumalan.

      • ihminen
        Olevainen kirjoitti:

        Eikö tuo Paavo Nurmen vetäminen tähän ole aika mautonta? Sinä uskot niin kuin uskot, joku muu uskoo jollain muulla lailla, jonkun muun totuuden. Ei näistä oo yhtä totuutta, eikä siinä auta isot kirjaimet eikä kiihko. Vai kieltääkö seriffi kohta tämänkin keskutelun, kun se ei liity helluntailaisuuteen?

      • jli
        Kadun nainen kirjoitti:

        Yksi raamattu, mutta montako tulkintaa. ??Raamattua voidaan tulkita kirjaimellisestikin tuhansilla eri tavoilla. Helluntailiikkeessä
        tämä korostuu opillisen linjan puuttumisen vuoksi. On vain spontaaneja puheita.

        On totta, että on monta tulkintaa. Mistä se johtuu? Luulen, että suurin syy on, että Raamatusta haetaan tukea omille mielipiteille. Ihmisten mielipiteitä on tosi paljon.
        Raamattua ei pidä lukea ja tulkita omien keksittyjen periaatteiden vaan Raamatun antamien periaatteiden mukaan. Silloin vasta Raamattu aukeaa. Lue näistä Raamatun selittämisen ja tulkinnan perusteista: http://www.nic.fi/~jlindell/raamluku.htm

    • miettinyt

      "ensin ilmoituksen saivat juutalaiset ja sitten kristityt ja viimeisenä muslimit. Ilmoitus oli sama, mutta juutalaiset ja kristityt muuttivat ilmoitusta ja sen takia Jumala lähetti vielä kerran sanoman muslimeille, Koraanin profeetta Muhammadille."

      Tässä sitä taas ollaan. Oikeesti, ei tästä sopasta ota yhtään selvää. Kun minulle ei perusteluksi riitä että Jumala antoi tämän viestin meille raamatun / koraanin kautta. Usko tätä ja tätä kirjaa niin löydät totuuden.

      Mitä enemmän seuraan, sitä enemmän uskon siihen että Jumala antoi ihmiselle käskyt ja neuvot miten elää ja toimia ja jokainen kulttuuri muokkasi niistä omanlaisensa ja niin syntyi nämä eri uskonnot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe