outo jalkakipu jalkarerän vasemmalla puolella

Alkoi noin viikko sitten kun aamulla heräsin vasemman jalan jalkaterän sivua särki. On ollut välillä pois, mutta tänään herättyäni en voinut astua vasemmalla jalalla, kuin kantapäällä.
Nyt se on taas mennyt vähä ohi. Oudointa on että en muista satuttaneeni jalkaa mihinkään enkä varsinkaan ole rasittanut lainkaan.
Vastaavan tapaista kipuilua on toki joskus ollut milloin missäkin, jos on kohdan johonkin lyönyt ja ne kivut on menneet kyllä ajan myötä ohi vaikka joskus on särkylääkettä popsittu viikkoja.
Samoin rasitusvammoista on kokemusta, kipu on kyllä vähän samantapaista kuin nämä jalkapyödän luiden rasitusvammat.

Ainakin rasitus on pois suljettu ja satuttamiseenkaan en usko, onko jotain järkeviä syitä kipuilulle, jos satuttaminen ja rasitus jätetään pois, itse en keksi mitään.
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisään vielä että olen liki 50 vuotias, enkä ylipainoinen. Elämään on mahtunut kaikenlaisia jalkakipuja, mutta syy on aina ollut selkeä, joko satuttaminen tai rasitus.

Voisiko unissaan nukkua jotenkin oman jalkansa päällä niin että se alkaa kipuilemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


29+9 kirjoitti:

Alkoi noin viikko sitten kun aamulla heräsin vasemman jalan jalkaterän sivua särki. On ollut välillä pois, mutta tänään herättyäni en voinut astua vasemmalla jalalla, kuin kantapäällä.
Nyt se on taas mennyt vähä ohi. Oudointa on että en muista satuttaneeni jalkaa mihinkään enkä varsinkaan ole rasittanut lainkaan.
Vastaavan tapaista kipuilua on toki joskus ollut milloin missäkin, jos on kohdan johonkin lyönyt ja ne kivut on menneet kyllä ajan myötä ohi vaikka joskus on särkylääkettä popsittu viikkoja.
Samoin rasitusvammoista on kokemusta, kipu on kyllä vähän samantapaista kuin nämä jalkapyödän luiden rasitusvammat.

Ainakin rasitus on pois suljettu ja satuttamiseenkaan en usko, onko jotain järkeviä syitä kipuilulle, jos satuttaminen ja rasitus jätetään pois, itse en keksi mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu