Perusteluja Jumalan olemassaolosta

joku vaan

1. Sisäinen tunne siitä että Jumala on.

2. Raamattu, joka on historiallinen kirja joka kertoo myös juutalaisen kansan vaiheista pitkällä ajanjaksolla. Israel Jumalan valittuna kansana piti Jumalan säätämät lait ja noudattaa niitä pitkälti vielä tänäkin päivänä.

3. Kristinusko joka on maailman suurin uskonto. Miljoonat uskovaiset uudestisyntyneet kristityt jotka ovat ottaneet Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi vapahtajakseen.

4. Ihmeet joita tapahtuu Jeesuksen nimessä. Esim. amerikkalaisen naissaarnaajan Kathryn Kuhlmanin kokouksissa hänen rukoillessaan ihmiset kaatuivat lattialle Pyhän Hengen voimasta ja monet yleisön joukossa paranivat sairauksistaan.

Menkää kirjastoon ja etsikää koneella ja henkilökunnalta kysyen Kathryn Kuhlmanin kirjoja (Myös varastosta). Kuhlman vaikutti 40,50, 60, 70 luvuilla, kuoli vuonna 76, vanhuuteen niinkuin muutkin ihmiset.

Kuhlmanin kokouksissa parani tuhansia ihmisiä ja hän pitikin suuria kokouksia. On myös yksi kirja, Richard Casdorphin, lääkärin tekemä kirja ihmeparantumisista, siinä kirjassa on röntgenkuviakin ihmeparantumisista.

Kaikki Kuhlmanin kokouksissa parantuneet kävivät lääkärin tutkimuksissa parannuttuaan ja saivat todistuksen tapauksesta ja parantumisisa on raportoitu jo aikaisemmin mainituissa Kuhlmanin kirjoissa. Lainatkaa ihmeessä niitä kirjoja, ne ovat virkistäviä, uskonne Jumalaan vahvistuu!

5. Maailmankaikkeudessa on järjestys, sattuma ei synnytä järjestystä.

6. Olen uudestisyntynyt ylhäältä niinkuin Jeesus opettaa Johanneksen evankeliumissa.

7. On loogista että niin suuri asia kuin Jumala on olemassa. Jumalan pyhyyttä ei voi käsittää.

8. Jeesuksen opetukset ovat hyvät.

9. Luonto on ihmeellistä ja luonto on kaunista. Elämä on mukavaa, varsinkin jos uskoo Jumalaan.

10. Raamatussa ilmoitettu Jumalan olemus (2 Moos. 3. luku 14. jae sanoo "Minä olen se joka minä olen" ja "Minä olen" on niin syvällistä asiaa että se on täytynyt tulla Jumalalta.

11. Varmasti ainakin puolet maailman väestösta uskoo Jumalaan, sekin kertoo jotain.

12. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Maailma joka on olemassa omaa todennäköisimmin luojan.

13. Vanhan testamentin täyttyneet Jeesus ennustukset kuten esim. Jesaja 53. luku.

14. Evoluutioteorian niinsanottu luonnonvalinta ei pysty selittämään luomakuntaa eikä sen ihmeellisyyttä. Luoja tarvitaan.

15. Jumala ei ole löydettävissä järjen avulla vaan sydämen avulla ja oikean asenteen ja nöyryyden kautta, näin tyhmäkin ja lapsikin voi uskoa Jumalaan kun taas korkeastikoulutetulla ihmisellä ei ole mitään etulyöntiasemaa, tämä kertoo Jumalan tasapuolisuudesta.

16. Uskovaiset puhuvat kielillä, vierailla kielillä, niinkuin raamatussa se on merkki Jumalalta niille jotka eivät usko.

Tässä nyt joitakin kohtia.

Jumala istuu valtaistuimella.

16

527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entropia

      Hyviä pointteja.

      Jos iltakävelyllä ollessasi taivaasta laskeutuisi pauhun ja jyrinän säestämänä kultaisissa vankkureissa olento joka ilmoittaisi itsensä Jumalaksi ja todistaisi tämän tekemällä muutaman ihmeen niin ettei itsellesi jäisi mitään epäilyksen sijaa yliluonnollisten kykyjen hallinasta, uskoisitko hänen olevan Jumala?

    • passer-by

      Totta. Voisin vielä maustaa hieman listaasi.

      - Moraalinen todistus: Ihmisellä on käsitys hyvästä ja pahasta, koska Jumala antoi ihmiselle omatunnon. Hyvä on aina voittanut maailmassa. Pahat ja väärintekijät hyötyvät rötöksistään. Asia ei korjaannu tämän elämän aikana. Siksi on oltava olemassa Jumala joka saattaa pahantekijät vastuuseen ja maksaa kullekin tekojen mukaan.

      - Kaikella on syynsä. Maailman olemassaolo on Jumalan syy. Jumalan olemassaolo on Hänen itsensä syy. Hän on, koska Hän on! Hän ei ole tullut mistään, ei tehty, ei luotu. ei syntynyt, vaan aina ollut olemassa. "Minä, joka olen." Mitään ei voi syntyä tyhjästä, siksi on selvää, että maailma on Isän kätten työtä.

      - Rakkaus, ystävyys. Kuka ne antaa? Ei ihmisen epämääräiset "kemiat", vaan Jumala. Ne ovat lahjoja.

      - Raamattu on todiste, kaikki tapahtuu niinkuin on kirjoitettu. Onhan tähänkin asti niin tapahtunut.

      • talikko

        "Asia ei korjaannu tämän elämän aikana. Siksi on oltava olemassa Jumala joka saattaa pahantekijät vastuuseen ja maksaa kullekin tekojen mukaan."

        Eli siis olet sitä mieltä ettei ole mitään väliä uskooko Jumalaan vai ei. Hyvää tekevä ateisti pääsee taivaaseen, siinä missä pahaa tekevä pappi joutuu helvettiin?

        Mielestäni "pahuus" johtuu tiedon puutteesta. Miksi tuomita ihmisiä jotka eivät ole tietoisia omista pahoista teoistaan? On ihmisiä joilta puuttuu omatunto tai kyky empatiaan. Nämä ihmiset ovat sairaita, ja viimeiseksi tulisi mieleeni lähteä tuomitsemaan näitä ihmisiä.

        On olemassa tietoista pahuutta. Uskon kuitenkin että jollain perverssillä tavalla tietoista pahuutta harrastavat ihmiset uskovat tekojensa oikeellisuuteen. Nämä ihmiset omaavat arvojärjestyksen, joka on ristiriidassa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi jollekin uskonto ja ja Jumalaan uskominen on arvojärjestyksessä korkeammalla sijalla kuin elämä. Näin ollen tämä ihminen pystyy aseella uhaten käännyttämään muita ihmisiä uskomaan omaan Jumalaansa uskoen tekevänsä oikein.

    • jokunen

      Sisäinen tunne, että olen tavannut useampia jumalia jopa yhtä aikaa.

      He ovat esittäytyneet minulle nimillään

      Minun maailmankuvani on erilainen kuin heidän.

      Heillä on eri käsitys siitä mitä mieltä jumalat ovat ja siitä mikä on oikein ja väärin.

      Jumalamme auttavat meitä kokoa ajan ja ovat luonnossa läsnä...

      ---

      miljoona kärpästä voi olla oikeasa siinä että joku on hyvää, mutta se ei tarkoita että se on hyväksi meille... ;-)

      • ...

        vaan yksikössä! Opettele kirjoittamaan!

    • minä vaan

      Periaatteessa kaikkia noita kohtia voivat käyttää myös vaikkapa islamin uskoiset. Miten perustelet, että he ovat väärässä?

      • minä

        Näppärästi keksitty, miten älysitkin tuon?

      • minä vaan
        minä kirjoitti:

        Näppärästi keksitty, miten älysitkin tuon?

        tyypillistä uskovaisten logiikkaa. Heti kun joku esittää liian vaikean kysymyksen, käytetään kuluneita fraaseja, kuten "jumalan tiet ovat tuntemattomat" jne. Ja raamattu on oikeassa kun se kerta itse niin kirjoittaa, todella loogista.

        Ja sitten tämä toinen: kun fraasit loppuvat, käännetään asia kysyjän tyhmyydeksi ja ollaan taas tyytyväisiä ja uskotaan satuihin.

      • nyyhkijälle
        minä vaan kirjoitti:

        voi voi sua reppanaa. kyl sää varmaan oot oikeassa
        jossakin asiassa kunhan se vain on riittävän yksinkertainen asia.

      • jli

        Ote linkistä:
        http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm / kohta 3.13

        Asiantuntijoiden mukaan on islamilaisia kirjoja, joissa pyritään todistamaan Koraanin inspiraatio, ja mormonien kirjoja, joissa pyritään todistamaan Mormonin kirjan inspiraatio, mutta nämä yritykset ovat olleet aika vaatimattomia. Niissä ei yksinkertaisesti ole sellaista vastaansanomatonta luonnetta kuin ylösnousemuksella tai Raamatun täyttyneillä profetioilla. Sitä paitsi nämä molemmat (ja monet muut samantapaiset) teokset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa perustavissa kysymyksissä, ja siksi ne samat perusteet, joiden vuoksi uskon Raamattuun, estävät minua uskomasta niihin. Joten ensinnäkään ei ole hyviä syitä, jotka puhuisivat niiden puolesta, mutta lisäksi on vankkoja todisteita, jotka puhuvat niitä vastaan.
        Koraani myötäilee Vanhaa testamenttia, mutta on todellisuudessa Raamatun väärennös. Koraanihan on kirjoitettu huomattavasti myöhemmin.
        On myös muita teoksia, joihin sisältyy väite siitä, että ne ovat ”Jumalan Sanaa”. Tämä kertoo mm. siitä, että ihmisillä on voimakas tarve saada kuulla Jumalan Sanaa.
        Mutta silloin niiden ei saisi olla ristiriidassa luotettavaksi todetun Raamatun kanssa. Jos tutkii lähemmin väitteitä "Jumalan ilmoituksesta", saa huomata, että yksin Raamattu kestää ehdottomana "Jumalan Sanana". Muissa teoksissa voi olla, ja onkin, upeita kirjallisia arvoja ja filosofisia oivalluksia, mutta eivät välitä ihmiskunnalle sitä, mitä se kaikkein kipeimmin tarvitsee: Jeesuksen Kristuksen persoonaa.

      • minä vaan
        jli kirjoitti:

        No en jaksa ruveta tällä palstalla enää kauheasti kiistelemään aisoista, mutta sanompa vain sen, että nuo "perustelut" ovat kaikissa uskonnoissa aivan yhtä hataria ja perustuvat mielikuviin ja tuntemuksiin. Se, että sanot:

        "Asiantuntijoiden mukaan on islamilaisia kirjoja, joissa pyritään todistamaan Koraanin inspiraatio, ja mormonien kirjoja, joissa pyritään todistamaan Mormonin kirjan inspiraatio, mutta nämä yritykset ovat olleet aika vaatimattomia. Niissä ei yksinkertaisesti ole sellaista vastaansanomatonta luonnetta..."

        niin yhdestäkään mistään uskonnosta olevasta "todisteesta" ei voi niiden luonteen perusteella sanoa varmasti yhtään mitään. Todiste on selkeä yksiselitteinen asia, eikä mikään kehitelmä, että "näinhän täytyy olla kun niin moni uskoo tähän", tai tuo "yksikertaisesti ei ole sellaista vastaansanomatonta luonnetta". Tuo on puhtaasti ja täysin subjektiivinen mielipidekysymys. Ei niitä voi todistaa.

        Siispä sanon, että uskonnot ovat nimensä mukaisesti uskontoja, niitä on aivan turha edes yrittää todistaa. Mikään tosiseikka ei aukottomasti viittaa minkään uskonnon oikeellisuuteen tai vääryyteen. Naurettavaa itsepetosta tuollainen "todisteiden" väkisin kaivaminen.

        Niin ja mitäköhän "asiantuntijoita" tarkoitat. Jotain kristillisiä pappeja? vai peräti huuhaatiedemiehiä, jotka eivät ole saaneet töitä oikeista tieteellisistä laitoksista? heh

      • Yksi

        Kirjoitin tuosta "oikeassa olemisesta" avaamasi keskustelun "Kertokaapa uskovaiset" (tms) alla, mutta haluan kysyä yhden kysymyksen sinulta, mihin haluan rehellisen vastauksen tai ei vastausta lainkaan. Kysymys menee näin:

        Voitko sanoa aivan rehellisesti haluavasi vastauksen kysymykseen uskontojen toimivuudesta ja "oikeassa olosta" vai oletko täällä vain vakuuttaaksesi itsesi (ja muut) siitä, että uskonnoton ja jumalaton näkemys on ainoa oikea?

      • minä vaan
        Yksi kirjoitti:

        Sanotaan vaikkapa näin, että palsta tuli aloitettua hetken innostuksesta. Syy lienee lähinnä se, että haluan kuulla miten ihmiset perustelevat uskoaan (siis koittaa ymmärtämään teidän ajatuksenjuoksua) varsinkin, kun kerrankin pitäisi vastata konkreettisiin kysymyksiin. Niitä harvoin esitetään tässä yhteydessä.

        Ja totta puhuen vastaukset ovat olleet kyllä aika odotettuja: Vältellään vastaamasta itse kysymykseen, jos vastataan niin ne useimmiten on joko perinteisiä latteuksia, luokkaantuneita vastakysymyksiä yms.
        Tuntuu siltä, että uskovaiset suuttuvat heti, kun hiedän ajatuksensa kyseenalaistetaan, mikä kertoo siitä, että siellä päässä on tiettyä epävarmuutta. Ikään kuin itsesuggestiolla pyritään häivyttämään pelko siitä, josko olisin sittenkin väärässä. Olisihan se kova paikka ruveta edes miettimään mahdollisuutta, että koko ikänsä olisi uskonut valheeseen.

      • jst
        jli kirjoitti:

        Ote linkistä:
        http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm / kohta 3.13

        Asiantuntijoiden mukaan on islamilaisia kirjoja, joissa pyritään todistamaan Koraanin inspiraatio, ja mormonien kirjoja, joissa pyritään todistamaan Mormonin kirjan inspiraatio, mutta nämä yritykset ovat olleet aika vaatimattomia. Niissä ei yksinkertaisesti ole sellaista vastaansanomatonta luonnetta kuin ylösnousemuksella tai Raamatun täyttyneillä profetioilla. Sitä paitsi nämä molemmat (ja monet muut samantapaiset) teokset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa perustavissa kysymyksissä, ja siksi ne samat perusteet, joiden vuoksi uskon Raamattuun, estävät minua uskomasta niihin. Joten ensinnäkään ei ole hyviä syitä, jotka puhuisivat niiden puolesta, mutta lisäksi on vankkoja todisteita, jotka puhuvat niitä vastaan.
        Koraani myötäilee Vanhaa testamenttia, mutta on todellisuudessa Raamatun väärennös. Koraanihan on kirjoitettu huomattavasti myöhemmin.
        On myös muita teoksia, joihin sisältyy väite siitä, että ne ovat ”Jumalan Sanaa”. Tämä kertoo mm. siitä, että ihmisillä on voimakas tarve saada kuulla Jumalan Sanaa.
        Mutta silloin niiden ei saisi olla ristiriidassa luotettavaksi todetun Raamatun kanssa. Jos tutkii lähemmin väitteitä "Jumalan ilmoituksesta", saa huomata, että yksin Raamattu kestää ehdottomana "Jumalan Sanana". Muissa teoksissa voi olla, ja onkin, upeita kirjallisia arvoja ja filosofisia oivalluksia, mutta eivät välitä ihmiskunnalle sitä, mitä se kaikkein kipeimmin tarvitsee: Jeesuksen Kristuksen persoonaa.

        Tuosta kehästä ei vaan pääse eroon.

        "Koraani myötäilee Vanhaa testamenttia, mutta on todellisuudessa Raamatun väärennös. Koraanihan on kirjoitettu huomattavasti myöhemmin. "

        Ei vanhempi teos ole aina oikeassa, usein päinvastoin. Jos kysyt kristityiltä Vanhassa Testamentissa olevista hyvin oudoista kohdista, on vastaus yleensä se, että VT on vanhoja kirjoituksia, jotka UT on korjannut. Miksei siis Jeesusta uudempi profeetta Muhammed olisi ollut oikeassa päivittäessään UT:n ja VT:n oppeja?

        "On myös muita teoksia, joihin sisältyy väite siitä, että ne ovat ?Jumalan Sanaa?. Tämä kertoo mm. siitä, että ihmisillä on voimakas tarve saada kuulla Jumalan Sanaa.
        Mutta silloin niiden ei saisi olla ristiriidassa luotettavaksi todetun Raamatun kanssa. Jos tutkii lähemmin väitteitä "Jumalan ilmoituksesta", saa huomata, että yksin Raamattu kestää ehdottomana "Jumalan Sanana"."

        Jos ei usko Raamattuun Jumalan sanana, niin tuo on yhtä tyhjän kanssa. Raamattu ei minusta ole luotettava.

    • jli

      Esitit oikein hienon luettelon, jonka voi esittää monella tavalla.
      Olen näistä asioista kirjoittanut usein internetin palstoilla. Nyt ne ovat kaikkien luettavissa:
      "Miksi juuri kristillinen usko ?" http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm
      Siellä olen yrittänyt lyhyesti perustella näitä asioita ja vastannut epäilijöitten kysymyksiin ja väitteisiin.

    • mjaah

      Ei tosiaan... Tuo Kathryn Kuhlman on hyvinkin kiistelty persoona jos olen oikein ymmärtänyt (?) näitä kaatajiahan on monia muitakin, ja niiden yhteys mihinkään jumalalliseen on vähintään epäilyksen arvoista. Nuo tarinat parantuneistakin on hyvin hyvin hämäriä, joidenkin lähteiden mukaan ihmiset tosiaan paranivat, toisten taas ei, ja kaikkea liioitellaan mahdollismman paljon. Usein lääkärin toimesta tehdään tutkimus jossa todetaan että mitään paranemista ei olekkaan tapahtunut, mutta huhu paranemisesta leviää jo seurakunnassa.

      Muut kohdat eivät mielestäni sitten todistakkaan yhtään mitään, varsinkaan raamattuun on aika turha luottaa noin sokeasti, sen kun on kuitenkin kirjoittanut ihmiset, ja siihen on valittu juuri ne kirjoitukset mitkä nyt ovat eniten sopineet tähän yhteyteen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe