Kaupunginjohtajaa ajetaan samalla kaavalla pois työpaikastaan kuin aikoinaan tehtiin museomestarille. Eikö kukaan ole oppinut menttelytapoja. Kohta on kaupungilla kaksi kestoaihetta ja sitten puhutaan että hallintohenkilöstö on tiukalla työmäärän takia.
Ettekö näe kaupunginjohtajan ajojahtia
Kiitos P.Välipakalle
297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuskinpa lindeä muistetaan muuten kuin kotkan alasajosta,kuten kävi loviisassa.
huomaisi vain itse tehdä oikeita johtopäätöksiä,kun mahdollisuus vielä on.
ei taida nyt hyväveli/siskojärjestelmä paljon auttaa.
johto vaihtoon,ja rehellisiä tilalle .eikä aina oman edun tavoittelua kuten tyyliin kuuluu kotkassa.
Kaupunginjohtaja sekä edellinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja ovat aivan itse IHAN ITSE aiheuttaneet tämän koko kuittisotkun, koska jo vuonna 2008 hehkuttivat Napolin matkaa sekä sadan kutsuvieraan kestittämistä vaikka täysin samassa uutiskirjoituksessa vaativat jopa sadan hoitajan vähentämistä. Tässä ei ole kyse kokkareiden harjoittamasta ajojahdista vaan ihan täysin selvistä toimenpiteistä, joita on pakko käydä läpi, jotta kaupungin poliittinen maine edes vähän puhdistuisi. Jos annamme asian olla, niin tulehduspesäke voi vain laajeneta. On käsittämätöntä, että kaupunginjohto on saannut vetää kurkusta alas kymmeniä tuhansia euroja ja tätä toimintaa vielä jotkut välipakkalaiset puolustelevat.