Joo..haluan nyt kertoo oman tarinani teille
arvoisat päiväkirjalaiset!!
Elikkäs, olen seurustellut noin kaksi vuotta, ja
olen onnellinen suhteessa missä olen. Voin
vilpittömästi sanoa, että minulle ja "miehelläni"
menee erettäin hyvin ja rakastamme toisiamme.
Seuraava kertomani asia ei ole minulle mikään
ongelma..MUTTA ihmettelen vaan suunnattomasti
tuttujani ja puolituttuja jotka tietävät minun
seurustelevan vakavissani. Monet kun kyselevät
minulta, että miten pystyn olemaan näinkin kauan
yhdessä jonkun kanssa? Etkö haluaisi jo jonkun
toisen kainaloon..?? On aika yleinen kysymys.
Hmm..onko kaikki noin tunteettomia paskoja,
eivätkä tajua, että oikeassa rakkaudessa ei
ajatella nuin. Tuntuu, että vain harva on
onnellinen vilpittömästi puolestani ja muut
sitten esittävät tuollaisia kysymyksiä minulle
päin naamaa vieläpä. Uskon ja luulen, että monet
ovat vihreitä kateudesta..nimittäin vain harvalla
ystävälläni on näin vakava suhde meneillään.
Kai se sit kuuluu monelle tähään ikään (18), että
heingaillaan joka saatanan viikonloppu eri hemmon
kanssa ja vaihetaan sit maanataina kuulumiset
muille..millasta oli ja niin!!
Arvostaako kukaan oikeeta kunnollista
parisuhdetta? Ajatteleeko kaikki vaan itteensä,
omia tarpeitaan ja sitä että nuorena kuuluu
liihottaa vapaana??
Tottakai arvostan sinkkuutta..mutta miksi kukaan
ei silti voi olla onnellinen puolestani??
Olenkohn sitte kuka vain melkein kaikille??
Kysymyksilläni ei ole mitään väliä
minulle..ainakaan loppujen lopuksi!! Tärkeintä on
se, että luotan itteeni ja uskon rakkauteemme!!
arvoisat päiväkirjalaiset!!
Elikkäs, olen seurustellut noin kaksi vuotta, ja
olen onnellinen suhteessa missä olen. Voin
vilpittömästi sanoa, että minulle ja "miehelläni"
menee erettäin hyvin ja rakastamme toisiamme.
Seuraava kertomani asia ei ole minulle mikään
ongelma..MUTTA ihmettelen vaan suunnattomasti
tuttujani ja puolituttuja jotka tietävät minun
seurustelevan vakavissani. Monet kun kyselevät
minulta, että miten pystyn olemaan näinkin kauan
yhdessä jonkun kanssa? Etkö haluaisi jo jonkun
toisen kainaloon..?? On aika yleinen kysymys.
Hmm..onko kaikki noin tunteettomia paskoja,
eivätkä tajua, että oikeassa rakkaudessa ei
ajatella nuin. Tuntuu, että vain harva on
onnellinen vilpittömästi puolestani ja muut
sitten esittävät tuollaisia kysymyksiä minulle
päin naamaa vieläpä. Uskon ja luulen, että monet
ovat vihreitä kateudesta..nimittäin vain harvalla
ystävälläni on näin vakava suhde meneillään.
Kai se sit kuuluu monelle tähään ikään (18), että
heingaillaan joka saatanan viikonloppu eri hemmon
kanssa ja vaihetaan sit maanataina kuulumiset
muille..millasta oli ja niin!!
Arvostaako kukaan oikeeta kunnollista
parisuhdetta? Ajatteleeko kaikki vaan itteensä,
omia tarpeitaan ja sitä että nuorena kuuluu
liihottaa vapaana??
Tottakai arvostan sinkkuutta..mutta miksi kukaan
ei silti voi olla onnellinen puolestani??
Olenkohn sitte kuka vain melkein kaikille??
Kysymyksilläni ei ole mitään väliä
minulle..ainakaan loppujen lopuksi!! Tärkeintä on
se, että luotan itteeni ja uskon rakkauteemme!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
onnellinen puolestasi=)=)=) vilpittömästi!!!
itse on seurustellut vakavasti yli 4 vuotta ja
nyt ollaan tultu siihen pisteeseen että jotain
tarttis tehdä. "mieheni" kun ei osaa saakeli
pitää yhtään lupausta. minulla kun olisi muitakin
ottajia. ehkä se rakkaus vaan on´kuollut meidän
suhteessa... paitsi rakastan yhä, mutta ne tyhjät
lupaukset... ne repii mua!!! sisältä ja lujaa. en
jaksa kovin kauaa...
...ei ole olemassa ikuista rakkautta...ainakaan
for me.Tuntuu niin turhalta edes enää
yrittää.Rakkaus on jotenkin vaan kadonnut
suhteesta ja tilalle on hiipinyt
tottumus,arki,tylsyys tai mikä
lie.vituttaa.olisin niin halunnut elää meidän
ruusunpunases haavemaailmassa.Ja pahinta tässä on
et minä olen se,joka rikkoo kaiken,ei
jaksa.yritän uskotella et kaikki on hyvin ja tämä
on vaan jotain ohimenevää,mutta en usko sitä enää
itsekkään.Mun on tehtävä jotain.Tuntuu että jos
tämä suhde jatkuu vielä hetkenkin yhtä
turruttavan tylsänä arkena mun elämänjanoni
sammuu.Vain rohkeuden puute ja rakkaus(?)estää
lähtemisen.