Osaa toi SamiA ainakin kirjoittaa tarinoita.
Ihan vahingossa löysin yhden Samin tarinan harhailemassa harhakuvanetissä. Kieliopillista alakoulutasoa, mutta sisällön puolelta yllättävää:
http://www.harhakuva.org/view/218983
Ihan vahingossa löysin yhden Samin tarinan harhailemassa harhakuvanetissä. Kieliopillista alakoulutasoa, mutta sisällön puolelta yllättävää:
http://www.harhakuva.org/view/218983
Vastaukset 24
Vanhimmat
Noita Samin tarinoita on myös youtubessa.
Ei ne nyt noin huonoa alakoulutasoa ole kuin annan ymmärtää, ainakaan lukijan käsittelyn jälkeen. Olen salaa kuunellut kaikki Samin tarinat, tässä yksi niistä:
http://www.youtube.com/watch?v=w1KDAd4ZNbA
Aivan mahtava tarina.
Olen kerran antanut SamiA:lle plussan tällä palstalla. Hän laittoi jonkun novellinsa tänne. Pidin siitä.
Minusta hän pärjää kerrassaan hyvin kaunokirjallisessa ilmaisussa: tekstissä on jonkunlaista imua.
Epäilen että SamiA:n jutut on: H.C. Andersen: Tulitikkutyttö. Muunnelmineen.
SamiA kopioi Rosa Liksomin tarinoita ja julkaisee niitä siten ominaan. Törkeetä puuhaa, haastemies asialle.
Linki Rosa Liksomin haastatteluun:
http://www.youtube.com/watch?v=H7iW7WSi7Cs
Rosa Liksom on varmasi ihan hyvä kirjailija, mutta miten tämä antamasi linkki todistaa sen, että olisin muka varastanut Liksomilta kirjoituksia?
Haastemies voi vallan mainiosti tulla Samin ovelle.
Epäilen kuitenkin, että lakimiestä ei ole tulossa, koska ei ole mitään näyttöä siitä, että Sami olisi pöllinyt jotain Rosa Liksomilta.
Sinällään olen otettu, että väität minun olevan feikkinovellisti. Entä jos kirjallisuuden Finlandia-palkinto menikin väärään osoitteeseen? Mistäs sä sen tiedät kuka tässä oikeasti kirjoittaa…
Olen lukenut Rosan Liksomin kirjoja ja niissä on eittämättä jotain samaan kuin sinun kirjoituksissa.
Kirjoitan tällä hetkellä tätä juttua, josta tässä pätkä:
Sipaisen rantakallion päältä puhdasta ja lämmintä vaahtoa ja painan sormen kitalakeeni. Olen nyt omillani majakassani, jonka ostin. Se on sellainen hylätty kallion päällä oleva majakka kaukana sivistyksestä, jossa aallot pyörivät tuhansina rullina meren päällä.
Hylättynä sen halusinkin.
majakan ja rantojen tarkastamisesta on tullut rutiinia vailla päämäärää, mutta sen suoritettuani, voin tuntea olevani osa suurempaa kokonaisuutta. Täällä eivät päde luonnonlait, vaan kaikki on sisään ja ulos hengitystä majakan, aaltojen ja saaren ehdoilla.
Aamu taittuu päiväksi ja lopulta yöksi.
Sytytän lampun ja laitan majakan pyörimään.
Ruostuneen kierreportaikon ylätasanteelta näen taivaankannen, joka on täynnä valkoisia pilkkuja, joiden kanssa ainoa vaihtoehto on tulla yhdeksi ja samaksi todellisuudeksi.
Kyllähän tuolla tekstillä voi itsensä kirjailijana elättää, voisit harkita siirtymistä kokoaikaiseksi kirjoittajaksi. Se mikä kuitenkin ihmetyttää kovasti, on että miksi ihmeessä vuodesta toiseen yrität puolustaa uskonnollisia väittämiä jotka ovat kerta toisensa jälkeen kaatuneet tarkemmassa tarkastelussa. Kyllä elämästä löytyy muutakin kuin usko johonkin epämääräiseen josta ei edes ole saatu yhtä ainoaa pitävää todistetta ikinä. Jos jumala haluaisi ihmisten uskovan häneen, todisteet olisivat täysin vastaansanomattomat.
Kirjoitus etenee seuraavasti:
Sipaisen rantakallion päältä puhdasta ja lämmintä vaahtoa ja painan sormen kitalakeeni. Olen nyt omillani Bengtskärin kallioluodolla majakassa, jonka ostin. Se on sellainen hylätty arkkitehti Florentin Granholmin suunnittelema kivimajakka, jonka venäläiset yrittivät räjäyttää jatkosodan aikana käydyssä Bengtskärin taistelussa. Täällä kallioluodolla aallot pyörivät tuhansina rullina meren päällä; täällä olen vihdoinkin löytänyt elämälleni tarkoituksen.
Majakan ja rantojen tarkastaminen on rutiiniani.
Sen suoritettuani, tunnen olevani osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Kaukana sivistyksestä oli ihan hyvä syy ostaa majakka. Täällä eivät päde ihmistenlait, vaan kaikki on sisään- ja ulos hengitystä majakan, aaltojen ja kallioluodon ehdoilla.
Aamu taittuu päiväksi ja lopulta yöksi.
Sytytän lampun ja laitan majakan pyörimään.
Ruostuneen kierreportaikon ylätasanteelta avautuu taivaankansi, joka on täynnä valkoisia pilkkuja, joiden kanssa ainoa vaihtoehto oli tulla yhdeksi ja samaksi todellisuudeksi. Vastaan hangoittelu on täällä aivan turhaa, eikä siihen ole oikeastaan mitään tarvettakaan. Nukun kyllä yöni rauhassa ja herään aamuisin onnellisena tehtäviäni suorittamaan.
Havahdun unestani majakan lampun moottorin surinaan.
Yhtään laivaa ei näy karikolla, joten olen hoitanut tehtäväni hyvin. Rannoilta siivoan laudanpätkiä ja roskia, jotka muistuttavat minua siitä, että en ole yksin tällä planeetalla. Haluan olla osa itseäni suurempaa kokonaisuutta, mutta siihen ei kuulu kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa.
Eteläkärjestä kallion korkeimmalta kohdalta voi toisinaan nähdä horisontissa fregatin, jossa on vähintään kolme mastoa.
Sellaisten täystakiloitujen laivojen reitti ei enää kulje karikon ja siitä varoittavan majakkani läheltä. Olen kuitenkin valmistautunut pahimpaan mahdolliseen; onhan tehtäväni huolehtia meriliikenteen tuvallisuudesta.
Aurinko laskee ja aaltojen rullan käyvät yhä laiskemmiksi.
Viimein on pelityyntä ja merenpinta on kuin mustakuvastin, joka heijastaa kaiken siihen osuneen valon takaisin sellaisenaan.
Täältä majakan korkeudesta näen kaiken selvästi. Täällä ei ole valosaastetta estämässä tähtitaivaan ja avautuvan meren näkymiä.
Majakan lamppu pyörii ja johdattaa merenkulkijoita.
Olisihan se mukavaa, jos edes yksi laiva näkisi majakkani ja osaisi välttää karikon. En ole reitillä, mutta uskon silti estäneeni monia haaksirikkoutumasta. Lopulta Meri on niin tyyni, että ei edes Kuu heilu sen mustassa kuvastimessa. Laivoja ei näy, mutta suoritan silti kaikki toimenpiteet, joita meriliikenteen turvallisuus edellyttää.
Sieluni ei enää pala sinulle
Usvan läpi kaupungin kerrostalot näyttävät epämuodostuneilta. Katuvaloissa ei ole vartta; ne roikkuvat ilmassa raskaasti kuin olisivat putoamaisillaan märkään asfalttiin. Kadulla kävelee kasvottomia ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa löytääkseen hetken lohtua kaltaisistaan.
Sinäkin olet kaupungilla.
Olet siellä ja sielusi palaa kuin kaupungin valot, mutta sielusi ei pala minulle, vaan elämän juoksukilpailulle, jossa haluat olla voittaja. Tulet vastaan valoissa, et näe minua, tulet vastaan kapakoissa, et etsi minua; haluat olla voittaja, etkä halua enää minua.
Pakenin huoneistooni, kietouduin sääliin ja viimein uneen.
Herään postiluukun kolahdukseen. Jäähyväiskirjeesi leijuu lattialle kuin perhonen. Siinähän se olla möllöttää ja odottaa, että noukkisin sen lattialta ja lukisin, mutta en voi; sieluni palaa, enkä millään voi.
Tuli ilta ja menin ulos.
Kerrostalojen valot kutsuvat mystisesti epämuodostuneiden rakennusten kyljistä, kaupungin äänet ovat yksisointuista musiikkia, jonka hypnoottinen vaikutus saa pienen hetkenkin tuntumaan ikuisuudelta. Kaikkialla vilisee kasvottomia ihmisiä, jotka kiirehtivät liikennevaloissa jonnekin. Illalla viimeistään he löytävät itsensä kapakoista naureskelemasta. Kapakkaan päädyin minäkin, vaikka et huomaa, en kestä, sieluni palaa.
Baarimestari heittelee pulloja kuin jonglööri.
Kasvottomat ihmiset yrittävät hukuttaa mitättömyytensä rekyylinaurun alle. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa, minulla ei, sieluni palaa.
Tulet vastaan kadulla. Ohitat minut.
Pysähdyt ja käännyt katsomaan, mutta minua ei enää ole.
Sieluni ei enää pala sinulle: se on kuollut.
Rekyylinaurun alla mitättömyys kapakan tiskillä. Mainiosti lohkaistu kuollut sielunpala!
Ihan mukavaa kerrontaa.......................
niin kauan kuin et erehdy maailmankatsomuskysymyksiin, nekun eivät iha avaudu sinulle.
Hyvää kevättä!
Ei maailmankatsomuksessani ole mitään sellaista vikaa, että se estäisi minua kirjoittamasta yhtä hyvin kuin huippuateistit.
Kiitos poisitiivisuudestasi...
No, miksi et sitten kirjoita yhtä hyvin kuin huippuateistit?
Sinulla on kyllä hyvä ja sujuva kynä, mutta kun lähtöoletuksesi maailmankatsomuskysymyksissä ovat niin todellisuudesta vieraantuneita, vaatisi yliluonnollisia kykjä saada tuollaisista lähtökuopista ponnistavan tekstin järkiperäiseksi ja uskottavaksi.
Eihän kirkon ylimmällä hallintoportaalla mitään lahopäitä ole ja kuitenkin tulee usein suorastaan vaivaantunut olo kun lukee heidän tuotoksiaan.
Ei aina pysty päättelemään, johtuuko surkea jälki siitä, että uskonto on sumentanut heidän ajatusmaailmaansa, tai joutuvatko virkansa puolesta kirjoittamaan vastoin parempaa ymmärrystään.
Mutta sehän taas toinen juttu.
Sanottakoon näin:
Se, että joku on uskovainen, ei tarkoita, että hän olisi vähä-älyinen. Tilastollisesti tosin uskovaiset ovat ateisteja vähä-älyisempiä ja heikompiosaisempia. Lisäksi on erotettava toisistaan kielelliset kyvyt ja loogisen päättelyn kyvyt. Moni skitsofreenikko, jolla todellisuudentaju heittää pahemman kerran, voi saada aikaiseksi vallan hupaisia kirjoitelmia.
Mikäli yksilöä on pienestä pitäen hakattu päähän Raamatulla, muodostuu tästä kognitiivisia rakenteita, joihin kaikki myöhemmin opittu ja koettu peilautuu. Tällöin vaikka ÄO olisi miten korkea, niin esim. evoluutio on uskovaisen mielestä roskaa jne. huolimatta kaikista perusteluista. Päivi Räsänen on kuuden L:n ylioppilas ja monet hänen kommenttista ovat varsin järkeviä ja perusteltuja, mutta kun hän avaa suunsa tietyistä teemoista, kuten Israelista, seksuaalisuudesta ja abortista, ei voi kuin tuntea myötähäpeää.
Kannattaa myös muistaa, että moni uskonnollinen auktoriteetti ei edes ole välttämättä uskovainen. Esim. moni pappi tai kirkon korkea pamppu vain nauttii asemastaan ja sen eduista, kuten palkasta, auktoriteetista joidenkin silmissä ja kirkkokuoropoikien takamusten puristelusta.
Hyvin sanottu,Kovaotteinen femakko.
Noin asia on.
Kysymys SamiA : lle.
Koitko aivan todellisesti "Kävelin kallion sisällä" valoisat hiutaleet, minä koin.
Ok, tämä vaatii oman tarinani, mitä oikein tapahtui, kun olin pyhässä maassa lomalla, siellä tapahtui seuraavaa: lähdin aamulla nousemaan ylös vuorelle, ja mitä ylemmäs nousin, henki sanoi minulle: kuoleta lihasi, kuoleta se.
Tottelin. Jatkoin kävelyäni, nousuani ylös, ja seurasin koko ajan vaihtuvia tilanteita, maisemia ympärilläni, koska olin strategisella rajamaastolla, arkkivihollinen Egypti oli maalannut vuoriin symboliset ilmalinjamerkkinsä, joita seurata tarvittaessa mahdollisen hyökkäyksen sattuessa, ja samaten Israel oli merkannut oman maansa tarvittavilla seurattavilla merkeillä, jos hyökkäys tulisi. Siis aivan normaalia tiedustelujen järjestelyä molemmilta mailta, ei siinä sen kummempaa.
Jatkoin nousua ja merkatun polun seuraamista, ja samalla kuoletin lihaani, kuten henki minulle ilmoitti, koko ajan. Kun pääsin tietynlaiseen vuorten lakikorkeuteen, henki kertoi minulle kaiken vanhemmistani. Itkin. Ja itku jatkui, pitkään. Ja lihan kuolettaminen jatkui koko ajan.
Aloin nähdä samaan aikaan SamiA:n kertomia valoisankeltaisia hiutaleita ympärilläni, silmien ympärillä, nämä kirkkaankeltaiset hiutaleet leijuivat ympärilläni helottavan auringonpaisteen kanssa samaa tahtia, ja minä vain ihmettelin, että mitä ihmettä oikein tapahtuu?
Ihmettelin välillä miksi henki oli niin armoton, mutta en ihmettele sitä enää, koska sama henki vei myös Jeesuksen erämaahan, se on sama henki jonka Jumalan henki sallii erotella munaskuut ja ytimet, tämä henki erottelee sielun ja ytimet.
Ja näin henki minunkin kohdalla toimi. Koko ajan. Seuloen. Repien. Teki kaiken sen, mikä pitääkin tehdä. Jokaiselle ihmiselle.
Itkin koko ajan vuolaasti. Koska henki erotteli minusta satavarman tarkkaan, mikä minä todellisuudessa olen, ja mitä minussa todellisuudessa - minun sisällä on. Ja tottakai tämä tällainen, tekee kipeää.
Kun olin hengen vaikutuksen alaisena satavalmis irroittamaan kultasormuksen nimettömästäni irti, ja heittämään rakastamani pois itkun kera, henki kertoi minulle, että saat pitää sormuksen, mutta biologisen isäni hatun tuuli otti käsivarsilleen, ja heitti maahan, ja seurasin kuinka tuuli vei hatun, minulle niin rakkaan mennessään.
En voinut mitään.
Mikä mielenkiintoisinta, koko ajan noustessani ylemmäs, yhä kovemmille kallioille henki avasi näitä kallioita, ja huomasin kun nojasin niitä vasten, ne avautuivat hiljalleen liikkuen, avautuivat minulle ja näyttivät, mitä pitävät sisällään, kuten SamiA:kin kirjoittaa "Kävelin kallion sisällä" - kertomuksessaan.
Jollakin samalla tavalla, kalliot liukuivat allani auki ja ihmetellen sain seurata mitä niiden sisällä oli - israelilaisia sotilaita asevarustuksineen, vartioimassa israelin pyhää - tämä kaikki jatkui ja jatkui, koko ajan mitä ylemmäs kiipesin, aivan ihmeellisesti.
Tämä on juuri sitä Mooseksen nousemista vuorelle - kun nouset tulet hengessä yhä enemmän vuoreksi, sinä olet lopulta itse se vuori, sinusta tulee itse se kallio.
En kerro lopun yksityiskohtia tarkemmin koska vastustajasaatana seurasi minua ja halusi tyrehdyttää sen, mitä koin ylhäällä vuorilla, koska saatananvastus tulee aina perässä, sen tehtävä on tulla perässä ja kritisoida ja arvostella, ja tappaa kaikki vanha pois, tämän se osaa.
En kerro siis jälkeisistä enempää, ne joka tapauksessa seuraavat ihmistä aina.
Mutta kullankeltaiset, auringonpaisteiset hiutaleet ympärilläni koin, kuten kirjoittaja SamiA, mielestäni melkeinpä liian tarkoin kuvaten, että ne olisivat vain satua.
”Mutta kullankeltaiset, auringonpaisteiset hiutaleet ympärilläni koin, kuten kirjoittaja SamiA, mielestäni melkeinpä liian tarkoin kuvaten, että ne olisivat vain satua.”
Ei hiutaleet eikä kallio olleet pelkkää satua.
Elävä kallio on totta; se oli elävä vain yhden päivän. Seuraavana päivänä se oli kivettynyt tavalliseksi kallioksi. Se oli suuri pettymys 6 vuotiaalle.
Kerrotko mitä täytyy nauttia, että alkaa nähdä vaakasuoraan lentäviä hiutaleita? Siis terassioluen lisäksi. Vaikka ei edes tuule! Olivatko ne mannaryynejä?
Haluaisin nähdä hiutaleita. Enkelipölyä varmaan.
Voin lohdutuksena kertoa, että kohtaat nämä valoisat hiutaleet jälleen, kun on aika astua rajan yli, nämä valoisat hiutaleet vievät sinut kallion sisään. Osaksi kalliota. He kaikki jo poismenneet, odottavat, valoa täynnä olevassa kalliossa.
"Osaa toi SamiA ainakin kirjoittaa tarinoita".
No ei varmaan niin pahaa ihmistä ole, etteikö tässä jotain hyvääkin olis.