Bulimiaa?

Minulla on ollut jo vuosia epäterve suhde ruokaan. Ensin ahmin aivan silmittömän paljon ja sitten kadun ja kadun, lopulta jätän seuraavan aterian väliin.

Jo kuukausia olen epäillyt sairastavani jotain syömishäiriötä luultavasti ahmimishäiriötä tai bulimiaa.

Viime aikoina oireet ovat kuitenkin pahentuneet. Olen vasta 13-vuotias tyttö ja 165cm pitkä ja 67kg painava. Äitini huomauttelee jatkuvasti siitä miten paljon syön, hänellä oli ikäisenä bulimia.

Niihin pahempiin oireisiin kuuluu nyt kuitenkin tälläinen: aluksi syön ja syön ja syön. Mitä vaan, en vain karkkia tai muuta sokeripitoista, paahtoleipää, kuivia muroja, jopa paremmanpuutteessa olen syönyt pelkkiä strösseleitä.
sitten pienen ajan kuluttua alkaa kaduttaa. Harkitsen usein jopa oksentamista, en ole kuitenkaan koskaan oksentanut. Alan usein liikkua rankasti ahmimiskohyauksen jälkeen. Yritän polttaa ahmimani kalorit.
lopulta jätän seuraavan aterian väliin.


Kohtaukset toistuvat päivittäin. Ja muuttuvat usein vain pahemmiksi ja pahemmiksi.

Haluan tästä kaikesta eroon. Haluan terveen suhteen ruokaan. Mutta en pysty kontrolloimaan syömisiäni.

Mitä pitäisi tehdä?
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen kirjoitti:

Minulla on ollut jo vuosia epäterve suhde ruokaan. Ensin ahmin aivan silmittömän paljon ja sitten kadun ja kadun, lopulta jätän seuraavan aterian väliin.

Jo kuukausia olen epäillyt sairastavani jotain syömishäiriötä luultavasti ahmimishäiriötä tai bulimiaa.

Viime aikoina oireet ovat kuitenkin pahentuneet. Olen vasta 13-vuotias tyttö ja 165cm pitkä ja 67kg painava. Äitini huomauttelee jatkuvasti siitä miten paljon syön, hänellä oli ikäisenä bulimia.

Niihin pahempiin oireisiin kuuluu nyt kuitenkin tälläinen: aluksi syön ja syön ja syön. Mitä vaan, en vain karkkia tai muuta sokeripitoista, paahtoleipää, kuivia muroja, jopa paremmanpuutteessa olen syönyt pelkkiä strösseleitä.
sitten pienen ajan kuluttua alkaa kaduttaa. Harkitsen usein jopa oksentamista, en ole kuitenkaan koskaan oksentanut. Alan usein liikkua rankasti ahmimiskohyauksen jälkeen. Yritän polttaa ahmimani kalorit.
lopulta jätän seuraavan aterian väliin.


Kohtaukset toistuvat päivittäin. Ja muuttuvat usein vain pahemmiksi ja pahemmiksi.

Haluan tästä kaikesta eroon. Haluan terveen suhteen ruokaan. Mutta en pysty kontrolloimaan syömisiäni.

Mitä pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu