Olen sivari, enkä häpeä sitä

Olen sivari ja täysin kelvoton ihminen, enkä välitä siitä vähääkään. Aina on asiat menneet päin mäntyä, mutta silti olen aina pärjännyt ja kivaa on ollut. Olen aina elänyt muiden kustannuksella, mikä turmelee minua. En kuitenkaan jaksa huolestua siitä koska aivan liian siistiä elämä vielä on. Naisia menee armeijaan. Olin itsekin armeijassa puoli vuotta jonka aikana lintsasin eri jutuista niin paljon että olin joutua sotaoikeuteen. Esitutkintaan jo jouduin minkä vuoksi lähdin sivariin. Sivarissa oli rentoa menoa, se oli kuin luotu minua varten. Elimme valtion kustannuksella mukavasti ja soitimme suuta.

Niin siitä naisten armeijaan menosta, että siinä tetsauksessahan kauneus kärsii. Ihan eri asia kun kaltaiseni iso lihaksikas mies tetsaa. Sivarissa oli muuten aikaa ja voimia käydä punttisalilla enemmän, kun ei tarvinnut olla noheva soturi. Säästyi voimia.

Nyt opiskelen korkeakoulussa alaa, johon pääsee vain n. 3% hakijoista vuosittain. Minusta tulee veltto humanisti joka elää valtion rahoilla.
6305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mun mielestä sivarin käynyt tyyppi on tosi hyvä ihminen, itsekin olen ollut Upinniemessä 4 vuorokautta palveluksessa ja sitten mennyt sivariin, enkä koe olevani mitenkään isänmaanpetturi.

Kuuntelen vain ukkojen armeijapuheita ja sitten kun joku kysyy, missä palvelin, kerron että ekana oli kurssi Haukiputaalla ja sit olin Hämeenlinnassa 13 kuukautta eli olen sivari enkä yhtään häpeä sitä. Ukot on sen jälkeen tosi hiljaa : )

Äänestä

"Olen sivari, enkä häpeä sitä"

Mikset, vaikka aihetta häpeämiseen on ilmiselvästi?

Äänestä

Haista paska, natsi.

Äänestä
  • Totuus tekee toisinaan kipeää, ja niin myös tässä asiassa.

    Äänestä

  • Huoh... kirjoitti:

    Totuus tekee toisinaan kipeää, ja niin myös tässä asiassa.

    Älä hengästy liikaa, voit vaikka saada sydärin, possupoika.

    Äänestä

jokainen ihminen on yhtä arvoton, sivari, suolakurkkupelle=intinkäyny, kehitysvammainen, duunari, työtön, politiikko, yritysjohtaja, kettutyttö, sossupummi, tummaihoien, valkoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siversti kirjoitti:

Olen sivari ja täysin kelvoton ihminen, enkä välitä siitä vähääkään. Aina on asiat menneet päin mäntyä, mutta silti olen aina pärjännyt ja kivaa on ollut. Olen aina elänyt muiden kustannuksella, mikä turmelee minua. En kuitenkaan jaksa huolestua siitä koska aivan liian siistiä elämä vielä on. Naisia menee armeijaan. Olin itsekin armeijassa puoli vuotta jonka aikana lintsasin eri jutuista niin paljon että olin joutua sotaoikeuteen. Esitutkintaan jo jouduin minkä vuoksi lähdin sivariin. Sivarissa oli rentoa menoa, se oli kuin luotu minua varten. Elimme valtion kustannuksella mukavasti ja soitimme suuta.

Niin siitä naisten armeijaan menosta, että siinä tetsauksessahan kauneus kärsii. Ihan eri asia kun kaltaiseni iso lihaksikas mies tetsaa. Sivarissa oli muuten aikaa ja voimia käydä punttisalilla enemmän, kun ei tarvinnut olla noheva soturi. Säästyi voimia.

Nyt opiskelen korkeakoulussa alaa, johon pääsee vain n. 3% hakijoista vuosittain. Minusta tulee veltto humanisti joka elää valtion rahoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu