vallitsee hajoita ja hallitse tilanne , koulukiusaajat pitävät valtaa ja kiusatuista ei välitetä.
Kukaan ei uskalla tukea kiusattua, ei edes hyvä kaveri, meni kiusaajan puolella, niin yksin jää.
MITEN KIUSAAJALLA VOI OLLA TÄLLAINEN VALTA?
Kukaan ei uskalla tukea kiusattua, ei edes hyvä kaveri, meni kiusaajan puolella, niin yksin jää.
MITEN KIUSAAJALLA VOI OLLA TÄLLAINEN VALTA?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koulukiusauksessa on tyypillistä, että kerran alistettu on aina alistettu, jolloin uhrista tulee tietynlainen sylkykuppi. Se on kuin kanojen nokkimisjärjestyksessä hierarkian alapäässä. Jokin mitätön syy, kuten lihavuus, vanhahtava vaatetus, änkytys yms. on alunperin ollut tuon prosessin alkuunpistävä voima. Tuollainen jatkuva pilkanteko saa ihmisen jännittämään sosiaalisia tilanteita ja muodostaa esteitä jopa koulumenestyksen tielle. Opettajan pitäisi kuitenkin heti tuohon puuttua eikä missään tapauksessa mennä mukaan.
Onkos Marttilassa vielä koulu jäljellä, kun kaikki syrjäseutujen koulut on pyritty systemaattisesti lakkauttamaan?
Marttilan koulu on Seinäjoen suurin koulu.
Kiusaajaluonteilla on taipumus tehdä itsestään 'loistelias' tai sellainen ettei kukaan oikein uskalla asettua poikkiteloin koska on niin julmasanainen tiukan paikan tullen ettei välitä kuinka uusi oppilas toinen on tai millä tavalla toiseen sattuu 'valta-aseman osoittaminen vaikkapa jopa suorin uhkauksin että 'jäät yksin jos et tyydy siihen mitä rippeitä sulle annan' (tuollainen ihminen nojautuu usein vanhempiensa asemaan tai omaan asemaan jota perheessä pönkitetty kun ei ole riittävästi kitketty pois valehteluja tms. eli vaikkapa ummistettu silmät kun ei aika riitä tai annetaan ihmisen kasvaa siihen suuntaan kun tuuli puhaltaa).
Toivottavasti asiat ratkeaa hyvin. Paras kaverihan varmasti kyllä osoittaa kaveruuttaan paitsi miten rohkea luonne? Onko jo edistystä tapahtunut?
koulukiusaajien nimet tänne vaan reilusti esille.
Juu. niin vanhemmat pääsevät syyttämään väärästä ilmiannosta ja tilanne jatkuu...
seinäjoki on
marttilan koulu