Kysymys kepun viljelijäporukalle?

Uutisissa kerrottiin että Islanti aikoo vetää pois EU jäsenhakemuksensa,
kai sielläkin on oivallettu, että EU:sta on paljon vahinkoa ja vähän hyötyä.

Varsinainen asiani koskee kuitenkin maatalouskauppaa, Islannissa on
jatkuva pula tuoretuotteista, lihaa on omasta takaa, mutta vihannekset
ja juurekset ovat kalliita ja vaikesti saatavia.
Eikö Suomen kannattaisi viedä noita tuotteita Islantiin, vai onko siihen
esteitä?
Samoista ongelmista kärsitään kuulemma Norjassa, matkailijat ovat
kertoneet, ettei siellä juuri vihanneksia pöydissä näy

Pitäneekö paikkansa, en tiedä, mutta kaupankäynnin luulisi kannattavan
niillä tuotteilla mistä pulaa on.
Onko meillä kauppasuhteita kumpaankaan maahan, maataloustuotteiden
tai minkään muunkaan osalta.

Kertokaa jos teillä tietoa on?.
357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Homot ainakin myy per reikäänsä Helsingissä

Äänestä
  • Jos et muuta tiedä niin taitaa olla tuo myytävä reikä aina mielesäsi... eli lienet ihan aito kepuhomppeli.

    Äänestä

Nahkahousut on ihgud

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvislautanen kirjoitti:

Uutisissa kerrottiin että Islanti aikoo vetää pois EU jäsenhakemuksensa,
kai sielläkin on oivallettu, että EU:sta on paljon vahinkoa ja vähän hyötyä.

Varsinainen asiani koskee kuitenkin maatalouskauppaa, Islannissa on
jatkuva pula tuoretuotteista, lihaa on omasta takaa, mutta vihannekset
ja juurekset ovat kalliita ja vaikesti saatavia.
Eikö Suomen kannattaisi viedä noita tuotteita Islantiin, vai onko siihen
esteitä?
Samoista ongelmista kärsitään kuulemma Norjassa, matkailijat ovat
kertoneet, ettei siellä juuri vihanneksia pöydissä näy

Pitäneekö paikkansa, en tiedä, mutta kaupankäynnin luulisi kannattavan
niillä tuotteilla mistä pulaa on.
Onko meillä kauppasuhteita kumpaankaan maahan, maataloustuotteiden
tai minkään muunkaan osalta.

Kertokaa jos teillä tietoa on?.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu