Maapohja ja toisen omistama kiinteistö

Millaiset oikeudet minulla on kun omistan maapohjan mutta kiinteistön omistaa toinen.Entä oikeudet toisinpäin?
118484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kiinteistön omistaa se, jolla on maapohja ja toisinpäin, jos omistaa kiinteistön ja maapohja on toisen omistuksessa, niin kiinteitö on maan omistajan.
Mitähän lienet tarkoittanut "Entä toisinpäin"?

Äänestä
  • Kohtuullisen täyttä soopaa kerrot.

    Toisen maalla oleva rakennus ei mitenkään siirry maapohjan omistajalle vaikka rakennus olisikin siellä ilman sopimuksia eli luvatta. Ainoa mahdollinen tapaus olisi jos rakennuksen omistajaa ei tiedetä niin rakennus oletetaan kuuluvan maapohjan omistajalle jollei toisin todisteta. Käytännössä kuitenkin rakennukset ovat niin arvokkaita että sen omistaja (eli rakennuttaja ja maksaja) jää jokin todistus omistusoikeudestaan jos talolla oikeasti on jotain arvoa.

    Ja nyt itse kysymykseen johon et vastannut.

    Oletetaan siis että kysyjän maalla on toisen omistama rakennus mutta mitään maanvuokrasopimuksia ei ole tehty. Tällöin rakennus on kuin luvatta (maanvuokrasopimuksia ei muistaakseni voi tehdä suullisesti eikä pitkäaikeinenkaan talon alaisen maapohjan hallinta tuota omistusoikeutta tai vuokraoikeutta.) jolloin maapohjan omistaja voi milloin vaan vaatia talonomistajaa siirtämään tavalla tai toisella rakennuksensa. Yleensä tämä tarkoittaa talon purkamista. Tietysti maapohjan omistaja voi vaatia tehtävksi maanvuokrasopimusta joiden sopimusehtojen laatimisissa hän nyt on vahvoilla kun toisaalta hän voi määrätä rakennuksen siirrettäväksi jos vuokrasopimusta ei synny.

    Jos kysyjällä ja rakennuksen omistajalla ei ole mitään sopimuksia niin rakennuksen omistajalla ei käytännössä ole juuri mitään oikeuksia vaan kuten sanoin hänen on lähdettävä ja siirrettävä talonsa kysyjän maalta jos maan omistaja niin vaatii.
    Senverran oikeuksia kuitenkin talonomistajalla on että hän tosiaan omistaa tuon talon. Joten maapohjan omistaja ei voi myydä taloa (jos hän myy maan niin hän ei voi myydä samalla taloa kun se ei ole hänen) eikä esim tunkeutua taloon, vaihtaa lukkoja yms. jotka kuuluvat vain talon omistajan tai halitjan oikeuksiin.

    Sensijaan jos maapohjan omistajalla ja raknnuksen omistajalla on keskenään maanvuokrasopimus niin kummankin oikeudet ja velvollisuudet löytyvät sopimusehdoista ja maanvuokralaista.

    Toivottavasti vastasin tipi kysymykseesi. Jos jotain vielä askarruttaa niin jatkokysele yritän vastata parhaani mukaan.

    Äänestä

  • Maanmittari kirjoitti:

    Kohtuullisen täyttä soopaa kerrot.

    Kiitos todella kattavasta selvityksestä.Meillä todellakin on tällainen tilanne.Kyseessä on rantatontti joka on omistuksessamme ja rannassa on vanha kuivaaja rakennus (10*10m).Kuivaajan omistaa eri henkilö.Vuokrasopimusta meillä ei ole.MIllaistakohan hintaa tästä voisi periä per vuosi? Voisimmeko todellakin purattaa ruman rakennuksen ja rakentaa samalle paikalle huvilan? Tarvitseeko olla kuinka painava syy? Kiitos etukäteen vastauksista. Onko jollain ollut samanlaista tilannetta?

    Äänestä

  • tipi kirjoitti:

    Jos kuivaaja on käytössä, niin hankala on tilanne. Riita-asiaksi menee ja eihän toisen maalle pidä kenenkään rakentaa. Yksinkertaiseti niin kuin joku jo vastasi.
    Jos rakennat niin maapohjan omistaja käytännössä "omistaa" rakennuksenkin eli voi vietättää rakennuksen pois ellei muuta pystytä sopimaan osapuolten välillä.

    Äänestä

  • tipi kirjoitti:

    Kiitos todella kattavasta selvityksestä.Meillä todellakin on tällainen tilanne.Kyseessä on rantatontti joka on omistuksessamme ja rannassa on vanha kuivaaja rakennus (10*10m).Kuivaajan omistaa eri henkilö.Vuokrasopimusta meillä ei ole.MIllaistakohan hintaa tästä voisi periä per vuosi? Voisimmeko todellakin purattaa ruman rakennuksen ja rakentaa samalle paikalle huvilan? Tarvitseeko olla kuinka painava syy? Kiitos etukäteen vastauksista. Onko jollain ollut samanlaista tilannetta?

    Kuten sanottua niin voitte hyvin purattaa tuon rakennuksen ja rakentaa paikalle huvilan jos haluatte. Tai pitäisi sanoa tarkemmin voitte vaatia omistajaa siirtämään rakennuksen ja jos hän ei näin tee voitte purattaa sen. Joku voi täällä varmaan kertoa miten tuo käytännössä menee, kuinka pitkä määräaika pitää siirtoon asettaa ja vaatiikoo purkaminen jotain viraomaista (esim viraka-apua) tai jotain. Näissä asioissa pitää olla tarkkana sillä toisen omaisuuteen ei niin vain kosketa mutta lopulta teillä on oikeus vaatia rakennusta pois tontiltanne ja tavalla tai toisella oikeus toteutaa siirto vaikka vastoin rakennuksen omistajan tahtoa.

    Jos päätättä vaatia kuivurin siirtoa kannattanee ehkä ottaa yhteyttä johonkin kiinteistöasioista selvillä olevaan lakimieheen sillä kuivurin omistaja ei ehkä tykkää siirtovaatimuksesta varsinkin jos kuivurin on saanut kauan olla rauhassa mutta toisaalta hän ei voi teitä estääkkään. Kuten sanottua maanvuokrasopimusta ei voi tehdä suullisesti joten suulliseen sopimukseen hän ei voi vedota.

    Mitään sen painavampia syitä ei tarvitse olla kuin että rakennus on luvatta teidän maallanne ja haluatte sen pois.

    Vuokran määrään en oikein osaa vastata mutta kuten sanottua olette niskan päällä ja voitte vaatia suurtakin vuokraa tuosta alueesta jos rakennksen omistaja pitää rakennusta arvokkaana. Mutta sinänsä teidän ei ole pakko edes tarjota rakennuksen omistajalle vuokrasopimusta jos ette tahdo vaan suoraan vaatia rakennuksen siirtämistä. Oma vikansa kun on rakentanut kuivurinsa toisen maalle, toisen maalle rakentaminen on aina riskialtista ja tyhmää jos sen tekee ilman asianmukaista maanvuokrasopimusta.

    Vielä selventäisin asiaa.Kun ostimme tilan niin osan tilasta osti veljeni (pellot ja metsän), meille lohkaistiin tontti rakennuksineen.Samalla kaupanteko hetkellä kuivaaja siirtyi veljeni omistukseen.Eli siis hän ei ole rakentanut kuivaajaa.Muuttaakohan tämä jotenkin oikeuksiamme?Kauppakirjassa mainitaan että maan omistaja ja kuivaajan omistaja tekevät vuokrasopimuksen maapohjasta.

    Olette kauppakirjan allekirjoituksella sitoutuneet tekemään maanvuokrasopimuksen kuivurista. Ette siis voi vedota siihen että vuokrasopimusta ei ole.

    Äänestä

Toisen maalla oleva rakennus
• Rakennuksen ja maapohjan omistus eri käsissä
- Esim. omakotitalo kaupungin vuokratontilla
- Rakennuksen rakentaminen kiinteistölle ei perusta
sellaisenaan omistusoikeutta
 Se oltava erikseen osoitettavissa
• Joskus rakennuksen omistajasta epäselvyys
Näyttökysymys
- Sopimus
- Osapuolten tarkoitus nimenomaisen sopimuksen
puuttuessa
 Päätelty esim. rahoitukseen, rakentamiseen
osallistumisesta tai rakennuksen vastikkeettomasta hallinnasta

KKO 1988/85
— A:n ja B:n avoliiton aikana oli A:n omistamalle tilalle rakennettu omakotitalo, jossa A ja B sekä heidän lapsensa olivat asuneet. Muutettuaan tilalta B vaati vahvistettavaksi, että hän omisti talon yhteisesti A:n kanssa. Koska B ei ollut näyttänyt, että olisi tarkoitettu A:n ja B:n yhteisesti omistavan talon, B:n vaatimus hylättiin.

B oli osallistunut rakennustöihin
- Yhteisomistuksen tarkoitus puuttui
Nimiperiaate
Yhteinen käyttötarkoitus ei relevantti

Toisen maalla oleva rakennus…
• Rakennuksen pysyttäminen
- Oikeus pitää rakennusta toisen maalla edellyttää aina oikeusperustetta
- Yleensä oikeusperusteena sopimus (=vuokrasopimus) tai lupa
- Oikeusperusteen puuttuminen
KKO 1985 I 140:
Rakennus oli rakennettu kahden samalle omistajalle kuuluvan tilan alueelle.
Toisen tilan omistaja oli tämän jälkeen vaihtunut useita kertoja eri aikoina
tehtyjen kauppakirjojen perusteella. Viimeisessä tilaa koskeneessa
kauppakirjassa ostajat olivat ilmoittaneet, etteivät he hyväksyneet
rakennuksen pitämistä tilan alueella. Kun rakennuksen omistaja ei ollut
näyttänyt, että hänellä olisi oikeudellista perustetta rakennuksen pitämiseen
entisellä paikalla, omistaja velvoitettiin siirtämään rakennus pois.
Rakennuksen omistajan katsottiin saaneen perusteetonta etua po. alueen
pitämisestä hallinnassaan ja hänet velvoitettiin suorittamaan siitä tilan
omistajalle kohtuullinen korvaus.

Äänestä
  • Kannattiko vastata vuodelta 2004 olevaan keskusteluketjuun, mitäpä luulet?

    Äänestä

  • Toisen maalla olevaa rakennusta ei maapohjan omistaja voi kuitenkaan itse mennä purkamaan tai purattamaan. Oman käden oikeus ei ole sallittua.

    Maapohjan omistajan on tuomioistuimessa vaadittava häätöä, eli sitä että rakennuksen omistaja velvoitetaan siirtämään rakennus pois toisen maalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tipi kirjoitti:

Millaiset oikeudet minulla on kun omistan maapohjan mutta kiinteistön omistaa toinen.Entä oikeudet toisinpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu