aikoinaan kun joutu asumaan kunnan kolhoosissa niin tuli syyllistyttyä monesti rasisimiin.jos kertoi, että ne jätteet pitää lajitella niin sanottiin sinä rasisti.Jos sanoi, että voisitko ajaa pihalla hiljempaa kun siellä on pentuja leikkimissä niin sanottiin että sinä rasisti.kun maahanmuuttajat naskalit mökäsivät rapussa ja siitä sanoi,niin sanottiin että sinä rasisti.kun kaupan jonossa kertoi että täällä on tapana odottaa omaa vuoroa niin sanottii että sinä rasisti.kaipa sitä lopulta muuttui rasistiksi kun oli pakko ostaa oma rivarinpätkä jossa asuu vain kantaväestöä.eipä kiinnostanut enää kunnallinen asuminen.
rasisti
radistirasisti
581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin,
vielä muutama vuosikymmen sitten oli ongelmana, ettei Suomi voinut osallistua rasisminvastaiseen taisteluun,kun ei ollut rasismia. Eli sitä rasismia jota käytetään vaikkapa rikoslaissa:eli asettaa ihmisen rodun tai muun syyn takia eriaroiseen asemaan.
Mutta onneksi rasismin käsitettä on onnistuttu muuttamaan: nyt voidaan pitää rasismina, jos ei hyväksy eri vähemmistöjen itselleen ottamia erivapauksia.
Siis tasa-arvon ja yhdenmukaisuuden aatimisesta on tehty rasismia.
Nyt voi jokaista, joka esittää eriävän mielipiteen nimittää rasistiksi. Ja rasistillahan ei ole mitään oikeuksia.
Eli uus-rasismin myötä on rasismin vastaisesta taistelusta tullut suosittua myös
Suomessa.
Ja mukavan kannustimen rasisminastaiseen taisteluun on avustukset.
Ei taritse olla kuumoinenkaan hanke, niin rahaa tulee kunhan vain kehtaa väittää
tekevänsä rasisminvastaista työtä.
Ja kritiikki vain lisää rahoitusta, sillä kritiikkihän on aina rasismia.
NINEL
ja kun tänne kirjoittaa oman totuutensa niin ylläpito/ mover sanoo RASISTI JA PAINAA DELETE NAPPIA
Niin,
kun on kyse uus-rasismin vastaisesta taistelusta, niin keskustelua sensuroimaan valitaan rasisti.
Mielipiteen mukaan syrjiminen on rikoslain mukaan rasismia,mutta eihän laki näille suvaitsevaisuus fanaatikoille mitään merkitse.
Suvaitsevaisuuden perusteella laki joutaa sivuun.
NINEL
Suomalaiset joutaa kuolla pois etevämpien mustien tieltä jotka osaavat panna kaiken kukoistamaan !
Niin.
Kun asuin suvelassa 80-90 taitteessa ja alkuvaiheilla. Niin asuin kerrostalossa, sillon joutu sanomaan kantaväestölle noista. Puhumattakaan parkkeeramisista ja koiran jätöksistä.
Monesti sitä oli hiljaa, ja pyyhki kakat nöyrästi nurmikkoon. Peloitti jos joutuu naapurien silmätikuksi. Ei aina uni tullut kun piti kuunnella sitä suomalaisten kännäämistä ja oksennukset oli usein rapussa...ellei joku nukkunut humalaansa rapussa.
Kellarimurtokakin oli tuon tuosta. Mummoni kanssa keäsin mustaviinimarjat ja ne itse mehustin. Laitoin ne säilöön kerrostalomme kylmävarastoon pulloihin.
Varkaat tuli ja rikkoivat kaikki mehuni, minun mehut aiheutti hyvin suuret vahingot.
Koko kellari meni uusiksi.
Nyt tilanne siellä on toinen, ei asu juuri kantaväestöä. Ja paikka on slummiutunut, mutta kun siellä toisinaan kävelen huomaan että päihdeongelma on kadonnut.
Ja rikollisuus ei ole suurta.
Muutin sieltä pääkaupunkiseudulta pois vuodenvaihteessa ja edelleen mulla on käsitys että todelliset häiriköt on ne yöeläjät, tulevat kuppiloista ja alkaa perheissä äijät huutaa.
Minäkin muutuin näiden vuosien aikana mitä siellä näin, näin suomalaisen kulttuurin:-)
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pääkaupunkiseudulle syntyy maahanmuuttajien keskittymiä/1135265728043