Mark Hitchcock

4116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Palstan vakiintuneen tavan mukaan kuuluu sanoa; väärä profeetta, ei eksytä.

Iran ja Israel sodassa.

Maailmamme muuttuu. Miten ja milloin?

Iran on toistuvasti julistanut päämääräkseen tuhota Israel. Iran on valmis ydinsotaan – ei vain Lähi-idässä, vaan koko maailmassa. Iranin ja Israelin välisen sodan mahdollisuus sisältää pelottavia näkökulmia. Näitä ovat maailmanlaajuinen taloudellinen kaaos, kasvavat islamin aiheuttamat jännitteet, valtiojohdetun terrorismin purkautuminen läntisellä pallonpuoliskolla, yleinen turvattomuus, ajautuminen islamilaiseen diktatuuriin.

Raamatun profetioihin perehtynyt tutkija MARK HITCHCOCK valaisee vahvoin perusteluin Lähi-idän merkittävintä konfliktia. Tuloksena silmiä avaava selvitys tämän ja huomispäivän tapahtumien yhteydestä raamatullisiin ennustuksiin. Hätkähdyttävä todistusvoima Raamatun uskottavuudesta nousee esille kirjan sivuilta.



MARK HITCHCOCK on kirjoittanut yli 20 kirjaa raamatullisen lopun aikojen profetian aihepiiristä. Useat teokset on käännetty suomen kielelle, mm. Eurot pois – siru tulee ja Antikristus. Tekijä on väitellyt teologian tohtori, seurakunnan johtaja Oklahomassa, ja Dallas Theological Seminaryn dosentti. Hänellä ja vaimollansa Cherylillä on kaksi poikaa.

Äänestä

Kysymys oli, että onko luotetteva?
Ei ole luettu kirjaa, joten ei tiedetä, mutta vaikuttaa lukemisen arvoiselta kuitenkin.

Äänestä

Mahtaako löytyä ketään asiasta kiinnostunutta, joka olisi ko kirjan lukenut, tai edes muita Mark Hitchcock`in kirjoja?

Äänestä

Kuuntele youtubesta muutama Markin opetus tms ja arvostele Hengen mukaan. Samasta lähteestä tulee yleensä samaa vettä.
Tietämystä lienee paljon, profetaalisuutta ei niinkään? Koettele itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


☞☹☜ kirjoitti:

Onko luotettava?
http://www.kuvajasana.fi/fi/tuotteet/?id=18&selProduct=3582&selGroup=22

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu