Täällä joutuu halosen vanha kannattaja

turvautumaan muistoihinsa,koska Halonen on enää muisto vain - siitä ei mihinkään pääse.

Uutta demaripressaa on myös turha odottaa,sellaista ei vaan ole näköpiirissä.Demarien kannatuskin sukeltaa jatkuvasti,kun duunarit karkaavat puolueesta.
789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eihän sitä vuonna 2000 kukaan uskonut, että Tarja Halonen voittaisi Esko Ahon presidentinvaalissa. Mutta niin vain kävi.

Samoin vuonna 2006, kun Sauli Niinistö oli "ihan varma valinta seuraavaksi presidentiksi", ei pärjännyt Saulikaan Tarjalle.

Sitä ei koskaan voi sanoa, mistä puolueesta seuraava tasavallan presidentti valitaan.

Se on varmaa, että tasavallan presidentti vaihtuu seuraavan kerran vuonna 2018.

Äänestä

Eipä paljon muistella myönteisesti Svinhufvudin aikoja myöskään.
Paasikivi ja Kekkonen ovat kuolleet.
Ståhlberg ja Kallio olivat viisaita pressoja.
Ryti pärjäsi hommissaan.

Äänestä
  • "Ståhlberg ja Kallio olivat viisaita pressoja."

    Kallio oli heikko presidentti, joka ei pystynyt hoitamaan ulkopoliittisia tehtäviään puuttuvan kielitaidon vuoksi. Siitä syystä ulkoministeri Erkko sai kohtalokkaan vahvan roolin Suomen ratkaisuissa vv. 1938-1939. Erkon linja vei Suomen talvisodan katastrofiin.

    "Ryti pärjäsi hommissaan."

    Pääministeri Linkomies sai vv. 1943-1944 havaita, että Ryti oli täysin menettänyt otteensa. Hän ei pystynyt tekemään mitään päätöksiä, vaikka Suomi eli kohtalokkaita hetkiä kuilun partaalla. Linkomies, Tanner ja Mannerheim käytännössä johtivat maata Rytin ollessa lamaantuneessa tilassa.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "Ståhlberg ja Kallio olivat viisaita pressoja."

    Kallio oli heikko presidentti, joka ei pystynyt hoitamaan ulkopoliittisia tehtäviään puuttuvan kielitaidon vuoksi. Siitä syystä ulkoministeri Erkko sai kohtalokkaan vahvan roolin Suomen ratkaisuissa vv. 1938-1939. Erkon linja vei Suomen talvisodan katastrofiin.

    "Ryti pärjäsi hommissaan."

    Pääministeri Linkomies sai vv. 1943-1944 havaita, että Ryti oli täysin menettänyt otteensa. Hän ei pystynyt tekemään mitään päätöksiä, vaikka Suomi eli kohtalokkaita hetkiä kuilun partaalla. Linkomies, Tanner ja Mannerheim käytännössä johtivat maata Rytin ollessa lamaantuneessa tilassa.

    Korolle annetut miinukset kertovat, että toisinaan totuus tekee kipeää.

    Äänestä

Kekkonen hankki Suomelle vaurautta, Tarja hankki Suomelle myönteistä julkisuutta maailmalla- Sale ei ole hankkinut mitään. Ei edes vientiä ulkomaille. Pian päästään Salesta eroon.

Äänestä

Ninnpä, Suomessa nykyisin voidaan henkilö valita presidentiksi kahdeksi 6-vuotiskaudeksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hyvin menee kirjoitti:

turvautumaan muistoihinsa,koska Halonen on enää muisto vain - siitä ei mihinkään pääse.

Uutta demaripressaa on myös turha odottaa,sellaista ei vaan ole näköpiirissä.Demarien kannatuskin sukeltaa jatkuvasti,kun duunarit karkaavat puolueesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu