VM oli VM !

Kun valtiovarainministerinämme oli vapaamuurari.

Talouspolitiikka on aina oikeaa riippuen siitä, kenen kannalta asiaa katsotaan. Velallakin on velkojansa. Jos tarkastelemme asioita ylikansallisten rajoittajien näkökulmasta, on todettava, että talouspolitiikka on onnistunut erityisen hyvin Suomen osalta. Muutamassa vuodessa saatiin aikaan kansan takaama 286 000 miljoonan markan velka, josta kansa maksaa korkoja 30 000 miljoonaa markkaa vuodessa. Kansainvälinen pankkitoiminta on todella tuottavaa bisnestä. Kurja on sen kansan kohtalo, joka joutuu kansainvälisten pankkien käsiin, jotka koronkiskonnalla nujertavat isonkin valtion. Suomi on nyt samassa sarjassa latinalaisen Amerikan kanssa ja kaikki on tapahtunut lähinnä yhden miehen - vapaamuurari Iiro Viinasen - toimesta.

Mistä kansa maksaa? Mitä me olemme saaneet ulkomailta velan vastineeksi? Emme ole saaneet rahaa. Rahan määrä ei ole lisääntynyt - ei markkojen eikä valuutan. Emme ole saaneet tavaroita. Tavaroiden vienti on ollut jatkuvasti tuontia suurempi. Emme ole saaneet pääomia. Pääomamme ovat päinvastoin huvenneet. Investoinnit eivät vastaa poistoja, kulumista. Emme ole saaneet mitään velkamme vastineeksi. Jokainen velkamarkka, dollari, jeni ja punta on viety välittömästi pois maasta eikä tilalle ole annettu mitään. Tämä on todellista bisnestä.

Vapaamuurari Iiro Viinasen väite, että syömme velaksi on paitsi absurdi myös törkeä valhe. Suomalaiset ovat tuottaneet kaiken kotimaisen ruuan ja maksaneet viennillä jokaisen riisinjyvän, jonka ovat syöneet. Kansantalouden kannalta mitään ei ole kulutettu velaksi. Kaikki minkä olemme kuluttaneet olemme myös tuottaneet. Olemme tuottaneet myös vientiin enemmän elintarvikkeita kuin kuluttaneet ulkomaisia tuotteita. Tähän ei ole tarvittu ulkomaista velkaa. Emme myöskään ole kuluttaneet tulevien sukupolvien tuottamaa tuotantoa. Kaikki minkä olemme kuluttaneet on jo tuotettu edellisten tai nykhyisten sukupolvien aikana. Tiemme olemme rakentaneet suomalaisella työllä suomalaisesta sorasta ja sairaamme olemme hhoitaneet suomalaisten rakentamissa sairaaloissa suomalaisella työvoimalla. Yksikään virkamies ei ole saanut palkakseen ulkomaista lainaa, vaan palkat on maksettu suomalaisten itse tekemällä suomalaisella rahalla.

Vihollisemme ei tällä kertaa ole vieraat sotajoukot vaan keskuudessamme elävät salapuolueen käskyläiset.
1331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mukavaa lukea suoraa selvää Suomen kieltä, jossa asiat ovat selitetty niin, kuin ne ovat.
Insinööri ja vapaamuurari Iiro Viinanen siirtyi sitten Pohjolaan, ja eikös sielläkin alkanut sitten saneeraus, ja sieltä hän sai kenkää.
Tuossa taannoin keväällä eri ihmiset anoivat Ministerin arv onimeä Iiro Viinaselle. Eipä tullut. Jotain rotia sentään on olemassa.
Asiasta toiseen. Nyt täytyy estää Eu: perustuslaki keinolla, millä hyvänsä. Lailliset vaikuttamisen keinot ovat vähissä, jos kansanäänestystä ei järjestetä.
Huomio: Näin valtaeliitti yrittää bluffata meitä: "Kansanäänestystä ei tarvita, koska perustuslaki ei muuta Eu: n perusolemusta". Joo ei muutakaan, sen on tarkoitus on ollakin liittovaltio, jossa ei ole itsenäisiä valtioita. Senhän he ja muut asioista perillä olevat tietävätkin.

Kysymys siis kuuluu:

Haluatko sinä, että Suomelle kuuluva päätösvalta siirretään kokonaan rajojemme ulkopuolelle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salaliittohörhö kirjoitti:

Kun valtiovarainministerinämme oli vapaamuurari.

Talouspolitiikka on aina oikeaa riippuen siitä, kenen kannalta asiaa katsotaan. Velallakin on velkojansa. Jos tarkastelemme asioita ylikansallisten rajoittajien näkökulmasta, on todettava, että talouspolitiikka on onnistunut erityisen hyvin Suomen osalta. Muutamassa vuodessa saatiin aikaan kansan takaama 286 000 miljoonan markan velka, josta kansa maksaa korkoja 30 000 miljoonaa markkaa vuodessa. Kansainvälinen pankkitoiminta on todella tuottavaa bisnestä. Kurja on sen kansan kohtalo, joka joutuu kansainvälisten pankkien käsiin, jotka koronkiskonnalla nujertavat isonkin valtion. Suomi on nyt samassa sarjassa latinalaisen Amerikan kanssa ja kaikki on tapahtunut lähinnä yhden miehen - vapaamuurari Iiro Viinasen - toimesta.

Mistä kansa maksaa? Mitä me olemme saaneet ulkomailta velan vastineeksi? Emme ole saaneet rahaa. Rahan määrä ei ole lisääntynyt - ei markkojen eikä valuutan. Emme ole saaneet tavaroita. Tavaroiden vienti on ollut jatkuvasti tuontia suurempi. Emme ole saaneet pääomia. Pääomamme ovat päinvastoin huvenneet. Investoinnit eivät vastaa poistoja, kulumista. Emme ole saaneet mitään velkamme vastineeksi. Jokainen velkamarkka, dollari, jeni ja punta on viety välittömästi pois maasta eikä tilalle ole annettu mitään. Tämä on todellista bisnestä.

Vapaamuurari Iiro Viinasen väite, että syömme velaksi on paitsi absurdi myös törkeä valhe. Suomalaiset ovat tuottaneet kaiken kotimaisen ruuan ja maksaneet viennillä jokaisen riisinjyvän, jonka ovat syöneet. Kansantalouden kannalta mitään ei ole kulutettu velaksi. Kaikki minkä olemme kuluttaneet olemme myös tuottaneet. Olemme tuottaneet myös vientiin enemmän elintarvikkeita kuin kuluttaneet ulkomaisia tuotteita. Tähän ei ole tarvittu ulkomaista velkaa. Emme myöskään ole kuluttaneet tulevien sukupolvien tuottamaa tuotantoa. Kaikki minkä olemme kuluttaneet on jo tuotettu edellisten tai nykhyisten sukupolvien aikana. Tiemme olemme rakentaneet suomalaisella työllä suomalaisesta sorasta ja sairaamme olemme hhoitaneet suomalaisten rakentamissa sairaaloissa suomalaisella työvoimalla. Yksikään virkamies ei ole saanut palkakseen ulkomaista lainaa, vaan palkat on maksettu suomalaisten itse tekemällä suomalaisella rahalla.

Vihollisemme ei tällä kertaa ole vieraat sotajoukot vaan keskuudessamme elävät salapuolueen käskyläiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu