Siis ihan tosi. En enää jaksa tän sairauden kanssa! Hirvee pakkomielle tuijottaa peiliin ja kirota omaa rumuuttaan koko ajan. Välillä tää ei oireile, välillä taas oireilee, kuten juuri nyt. Niin ja voin kyllä ihan heti kertoa että olen vasta 11-vuotias tyttö, mutta näitä mielenterveydellisiä ongelmia on mulla ihan liikaa. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ajoittain uusiutuva masennus, BDD ja anoreksia. Oli mulla ennen myös pakko-oireinen häiriö liittyen ovien lukitsemiseen ja tavaroiden järjestelemiseen, mutta se nyt meni ohi tavallaan ''itsestään''. Eilen juuri päätin että alotan onnellisen elämän ja elän täysillä enkä välitä ulkonäöstä vaan sisäisestä kauneudesta. Noh, tänään kuitenkin huomasin itsessäni uuden virheen, jota piti alkaa tuijottamaan jatkuvasti. Voi jumalauta! En tiedä pitäiskö nauraa vai itkeä.
Häiriintynyt ruumiinkuva (BDD)
Perkele!
8251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Enpä usko että olet 11-vuotias tyttö. Sen ikäinen ei osaisi kirjoittaa noin kieliopillisesti noin hyvää tekstiä.
No ei tuo minusta ainakaan aikuisen tekstiltä vaikuta. Mikäköhän motiivi sinullakin on? Lastenahdistelu?
Itseasiassa olen kyllä 11-vuotias, kuitenkin kielellisesti hyvä sellainen. Ja miksi olisin muutenkaan sanonut olevani 11-vuotias? Mutta otan tuon kehuna. :)
;D Mites sen vastauksen laita, saatko vastauksen kiroiluusi peilistä ?
Olen 41-mies ja psykiatri sanoi, että minulla on vääristynyt ruumiinkuva. On totta, että vihaan itseäni koska minulla on sairaus, joka vaikuttaa ulkonäköön. Ihmettelin ja kysyin, että eikö se tarkoita, että näkee itsessään vikoja mitä ei ole? En saanut oikein vastausta... Onko se niiden mielestä niin, että jos on jalka amputoitu, niin kunnon satsi mielialalääkettä ja ei kun kävelemään vain...
terapiaan...
Kai siinäkin on jotenkin kyse siitä että ihmisellä on hullunhoureiset kriteerit siitä minkälainen pitäisi olla että tulisi hyväksytyksi koska ei ole kokenut hyväksyntää sellaisena kuin on? Vaikka loppupeleissä sillä ulkonäöllä ei olisikaan tekemistä hyväksytyksi tulemisen kanssa vaan tärkeät ihmiset elämässä eivät vain osaa empatisoida? Itsensä kontrollointia ja rankaisuahan se on kun tuntuu siltä että mitään muuta omassa elämässään ei voi hallita.
Tuskinpa ne pillerit siinä paljoa auttaa jos ei mene asian syihin ja juuriin.
Miksei 11 vuotiaalla voisi olla ruuminkuvahäiriötä yhtälailla kuin vanhemmilla ihmisillä?
Itselläni bdd oireilu alkoi 12 vuotiaana ja nytten olen 19 vuotias ja sen voin sanoa että sairaus ja itseinho on vain pehentunut sekä hankaloittanut elämääni sosiaalisissa tianteissa suuresti.
Jos olisin jo yläaste aikana osannut hakea apua ongelmiini olisin siitä nytten tosi kiitollinen!