avioliitto on..

Käykää ystävät hyvät antamassa äänenne terveen avioliittomallin puolesta;

http://www.adressit.com/avioliitto_on_naisen_ja_miehen_valinen_julkinen_liitto

Ja rukoillaan kansamme puolesta, hallituksen, kansanedustajien jne..puolesta, että Jumalan hyvä tahto saisi toteutua mahdollisimman pitkälle kansakuntamme kohdalla
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toki me kaikki rukoilemme kansamme, hallituksen, pääministerin ja tasavallanpresidentin puolesta ja jopa sisäministerinkin puolesta rukoilemme, että Jumalan hyvä tahto saisi toteutua mahdollisimman pitkälle kansakuntamme kohdalla ja kaikki toisiaan suuresti rakastavat pariskunnat saisivat mennä naimisiin sukupuolesta riippumatta.

Mikään ei ole niin kaunista kuin rakkaus ja sitoutuminen parisuhteeseen rakkaimman ihmisen kanssa on nykyaikaisen käsityksen mukaan myös kristillinen näkemys. Huomatkaa kaikki, että aina ei suinkaan ole ollut näin.

Esimerkiksi antiikin aikojen yhteiskunnanssa ei tunnettu ollenkaan romanttista rakkautta niihin aikoihin kun Raamatun tekstit kirjoitettiin. Käytännössä lähes kaikki avioliitot olivat järjestettyjä, mutta koska naisella ei ollut juuri mitään ihmisarvoa, ei avioliiton järjestäminen tuottanut oikeastaan mitään vaikeuksia.

Vanhemmat vain sopivat, kenen miehen kanssa heidän tyttärensä avioitui ja alkoi hoitaa miehen taloutta ja synnyttää lapsia. Aviomies ei paljon viihtynyt kotona vaimonsa kanssa, sillä vapaan miehen ei ollut sopivaa viettää aikaansa ala-arvoisen naisen kanssa. Miehet siis seurustelivat keskenään ja keskustelivat sellaisista asioista, joista naiset eivät ymmärtäneet mitään.

Me emme elä elää alkukirkon aikoja, ja viime vuosisadan aikana ja vuosikymmeninä naisetkin ovat saaneet itselleen ihmisoikeudet, äänioikeuden ja itsenäisen aseman yhteiskunnassamme.

Romanttinen rakkaus avioliiton perustana alkoi yleistyä hyvin myöhään, vasta 1700-luvulla ja 1800-luvulla.

Nyt toki aika on jo kehittynyt niin pitkälle, että meidän tulee hyväksyä myös homoparien romanttinen rakkaus ja antaa heille samat tasa-arvoiset oikeudet avioliittoon kuin niin sanotuilla heteropareillakin on lainsäädännössä.

Äänestä
  • Aivan, myös miesten ja naisten avioliittojen suhteen pitäisi palata siihen, että naidaan järjen eikä tunteen perusteella. Rakkausavioliitot johtavat eroihin ja rikkinäisiin perheisiin kun rakkaus kuihtuu. Avioliitto on koko elämän ajaksi tarkoitettu yhteinen yritys jonka päämääränä on lasten saaminen ja suvun jatkuminen. Järjestetyt avioliitot takaisin.

    Äänestä

typistetyn avioliitomallin. Sehän on jo tutkittu juttu, että homojen avioliitot ovat hyväksi terveydelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tinkaliinu kirjoitti:

Käykää ystävät hyvät antamassa äänenne terveen avioliittomallin puolesta;

http://www.adressit.com/avioliitto_on_naisen_ja_miehen_valinen_julkinen_liitto

Ja rukoillaan kansamme puolesta, hallituksen, kansanedustajien jne..puolesta, että Jumalan hyvä tahto saisi toteutua mahdollisimman pitkälle kansakuntamme kohdalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu