YLE uutisoi

Odotin kovasti näkeväni vappumarsseja, ei kai sitten Suomessa
ollutkaan, kun ei näytetty, muualta eu:sta kyllä jotain.

Onko tuo vanha perinne jäänyt kokonaan pois?
se vaan on niin hienon näköistä, kun satoja ihmisiä marssii aatteensa
puolesta, mutta eihän enää ole mitään työväen aatteitakaan joten ei
kai sitten marssejakaan?

Puolueiden puheetkin li kortilla, Urpilainen,Heinäluoma
Kiviniemi, Laaninen, siinäpä ne, muut oli kai kotonaan, olen pettynyt.

Jutta lupasi kiinnittää huomiota kotimaan politiikkaan, miettii varmaan
mistä voitais leikata lisää tuonne euron rahoitukseen.

Tuli luvattua tuonne Afkanistaankin 30 tonnia vuodessa, 10 v, ajan,
se onkin viisasta sitoutua pitkiksi ajoiksi jakamaan rahojamme,
suostuuko siihen seuraava hallitus vai puretaanko sopimus?

Mielenkiintoisia aikoja on tulossa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sittensenähdään kirjoitti:

Odotin kovasti näkeväni vappumarsseja, ei kai sitten Suomessa
ollutkaan, kun ei näytetty, muualta eu:sta kyllä jotain.

Onko tuo vanha perinne jäänyt kokonaan pois?
se vaan on niin hienon näköistä, kun satoja ihmisiä marssii aatteensa
puolesta, mutta eihän enää ole mitään työväen aatteitakaan joten ei
kai sitten marssejakaan?

Puolueiden puheetkin li kortilla, Urpilainen,Heinäluoma
Kiviniemi, Laaninen, siinäpä ne, muut oli kai kotonaan, olen pettynyt.

Jutta lupasi kiinnittää huomiota kotimaan politiikkaan, miettii varmaan
mistä voitais leikata lisää tuonne euron rahoitukseen.

Tuli luvattua tuonne Afkanistaankin 30 tonnia vuodessa, 10 v, ajan,
se onkin viisasta sitoutua pitkiksi ajoiksi jakamaan rahojamme,
suostuuko siihen seuraava hallitus vai puretaanko sopimus?

Mielenkiintoisia aikoja on tulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu