Entä jos se ei olekaan totta?

Ei tarvitse edes jossitella. Raamattu ei ole totta, eikä Jumalan olemassaolosta löydy todisteita.

Olen joskus aikoinaan miettinyt, mutta kun olen tullut
tuntemaan Hänet, minä tiedän, että Hän on olemassa
ja matkan varrella on tullut nähdyksi ja koetuksi sekin,
että se mitä Raamattu Hänestä puhuu, on myöskin totta!

Ja tuntemiseni ja kokemukseni ei perustu muutamaan
vuoteen, vaan muutamiin vuosikymmeniin.
Tuossa ajassa olettaisin, että jos Hän ei olisi jotain muuta
kuin mitä Hänen Sanansa on luvannut olevan, nuo valheet
olisivat jo tulleet esille.

Minulla ei ole ainuttakaan ihmistä tai ystävää, joka olisi
ollut niin uskollinen ja luotettava, kuin Hän on ollut,
vaikka hyviä ihmisiä ja ystäviä olenkin saanut tuntea
elämäni aikana.

Uskallan suositella Jumalaa!

Tuo on varmaan niitä kysymyksiä, joita ihmiset pohtivat.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että Jumala vahvisti orastavan uskoni sillä tavoin,
että vakuutuin ja saatoin vain hämmästellä, se on totta, meillä on Elävä ja Ihmeellinen Isä, joka kuulee pienimmänkin sydämen huokauksen.

Sen jälkeen minulla on ollut rauha tämän kysymyksen osalta.

Isä meidän, on jokaisen etsivän löydettävissä ja Hän ilmoittaa itsensä jokaiselle, joka häntä Jeesuksen nimessä etsii.

Minulle Jumalan olemassaolo on ollut hyvin selvä niin kauan kuin muistan, vaikka lapsuuden koti ei ollut mitenkään uskonnollinen. On ollut tietoisuus siitä että on myös näkymätön maailma. Lapsena ja nuorena on selviä fyysisin aistin koettuja henkimaailman kokemuksia pimeyden puolelta.
En ole koskaan epäillyt Jumalan olemassaoloa ja varsinkin Pyhän Hengen täyttymisen jälkeen on uskossaolemien ollut selviä. Tietenkin epäilee silloin tällöin Jumalan johdatusta ja miettii onko omalla vain Herran tiellä. Myöskään teologisissa ja opillisissa kysymyksissä ei ole häiritsevää ristiriitaa. Uskon, että kaikki me ymmärrämme Raamattua vajavaisesti ja vaelluksemme on ontuvaa.
Nöyryys ja avoimuus Herran edessä pitää olla.

Muistan selvästi omassa elämässäni tulleen epäuskon ajan.

Se ei ollut mikään sellainen hetki, että olisi ollut murheita ja huolia
tms. vaan elämässäni oli kaikki niin hyvin, kuin vain ihmisen
elämässä ja arjessa voi olla ja tuohon hetkeen alkoi epäusko
tunkeutua ja tehdä itselleen tilaa ja toi tullessaan ihmeellisen
pelon siitä, että koska tämä "hyvyys" lakkaa, miksi minun elämäni
voisi olla näin hyvää, kun monilla on kaikenlaista huolta ja murhetta.

Tuo kaikki koitui kuitenkin kohdallani sellaiseksi ponnahduslaudaksi,
jonka ajamana tuli hirveä nälkä saada tutustua Jumalaan paremmin
ja syvemmin ja sen myötä löysin jotain sellaista varmuutta Jumalan
olemassaolosta, ettei ole tarvinnut enää koskaan epäillä.

Noissa hetkissä tuli myöskin rakkaaksi ne sanat,
joista sanotaan:
"Hänen epäuskonsa sai aikaan uskon rukouksen."

Eli Mark. 9 luvussa olevan sairaan pojan isän sanat:
"Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani!"

Entä, jos Jumala on olemassa?
Entä, jos Raamattu on totta?

Oletteko miettineet sitä vaihtoehtoa koskaan?

Subjektiiviset todisteet eivät ole todisteita, vaan mielipiteitä.
LSD-hörhö näkee vaalenapunaisia norsuja ja ne ovat hänelle erittäin todellisia. Se ei tarkoita sitä että ne olisivat olemassa. Shamaani näkee henkiolentoja metsässä, mutta se ei tarkoita sitä että niitä olisi oikeasti olemassa. Monella lapsella on mielikuvitusystävä ja ne ovat erittäin todellisia näille lapsille.

Jumalat ovat myös erittäin todellisia monelle, mutta se ei todista millään tavalla että ne olisivat oikeasti totta.

Näin se vaan on, halusi tai ei.

Jospa kysyt asiaa luterilaisuus -palstalta, siellä tiedetään uskon peruskysymykset.

Ei kai kukaan oikeasti luule että joku jumala on olemassa :D
Tapakristittyjä suomalaiset ovat.
Kristinusko on perinne, eikä siihen liity mitään uskoa jumalaan.