tiine narttu ja raakaruokinta

miise1

Hei!
Narttuni astutettiin reilu viikko sitten ja vaikka ei vielä voi olla varma onko jäänyt kantavaksi haluaisin kysyä seuraavaa.

Meillä koira on ollut 7kk ikäisestä asti pelkästään raakaruokinnalla ja alustavasti olinkin suunnitellut,että raakaruokinnalla mentäisiin läpi koko odotusaika..
kuitenkin nyt on sattunut tuttavapiirissä pari tapausta,jossa nartut ovat syöneet koko tiineyden raakaruokaa ja synnytyksessä on tullut ongelmia aivan liian isojen pentujen takia (eikä kyseessä ole siis ollut vain 2-3 pennun tiineys),ongelmat johtaneet keisarinleikkaukseen ja muutamia pentuja menetetty.Myös emolla ollut yhdessä tapauksessa hengenlähtö lähellä.

Oletus siis on,että raakaruokinnalla on suuri osuus näiden suurten pentujen syntymiseen.

Haluaisinkin siis kuulla kokemuksia niiltä jotka ovat raakaruokkineet koiraansa koko tiineyden ajan tai ovat jossain vaiheessa tiineyttä vaihtaneet raakaruoan nappulaan -> mitä nappulaa tuolloin käytetty ja miksi?

Syy miksi täältä kyselen on,että narttuni kasvattaja ei minua pysty tässä asiassa auttamaan (ei ole kokemusta raakaruokinnasta).

Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista :)

2

1252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuota,mitä tarkoitat raakaruualla?Ihan puhdasta barffiako?

      Itse en oikein usko siihen,että viimekädessä ruokinta vaikuttaisi pentujen kokoon.Kyllä suuria vaihteluita on ollut ihan kaikissa ruokintatavoissa.Ihan nappuloissakin.Samoin ongelmiakin on ollut.
      Joissain roduissa nuot ongelmat on mm.itse asiassa yleisiäkin.

      Meillä ei ole barffattu,kotiruokaa kyllä syötetty(raakaa siis siinä).Alusta loppuun.
      Itse en kyllä suosittaisi,että tiineen koiran tai imettävän ruokavalioon tehtäisiin oleellisia muutoksia.
      Varsinkaan niin radikaaleja,että koko ruokintapa vaihdettaisiin.On aika riskaabeliä,kun ei tiedä mikä sopii tai mikä ei tai sopiiko ja kuinka pian voi vasta heittää koiralle ihan toisenlaista sulateltavaa.
      Riskit siis on aika suuret,kun emän pitäisi pysyä mahdollisemman hyvässä kunnossa myös ruuansulatuksensa ja ruuan hyväksikäytön puolesta.

      Yleisesti sitten,niin JOS on kyseessä luustollisesti vaikea rotu,niin suosittaisin hankkimaan tarkkaa tietoa ja nimenomaan selkeää kokemusta,onko ja millä tuloksin on sellaisten kanssa(ja nimenomaan oman rodun)kanssa ko.ruokintavaliolla saatu.Niin yleisesti,kuin vielä tarkemmin,kun on kysessä pennutus (ja sitten kasvu-ikä).
      Näissä asioissa aina pelkästään vastaavanlaiset kertoo jotain,ei ns.helpommat.

    • 1+8

      Itse en osaa suoraan vastata kysymykseesi mutta tässä muutama ajattelemisen arvoinen asia:

      - eläinlääkärit eivät suosittele jättiroduille pelkkää barffia pentuaikana, koska energiaa ja kasvuaineita tulee niin paljon, että voi kasvaa liian isoksi liian nopeasti
      - pennuthan saavat kasvuaineet siitä mitä äiti syö
      - ehkä joku puuro ja raakaruoka ja luut voisivat ajaa asian
      - ei varmaankaan kannata suuria muutoksia tehdä
      - olen kuullut että nartut tarvitsisivat lisäkalsiumia tiineyden aikana. Tähän kannattaisi perehtyä (en itse osaa sen enempää sanoa)
      - mene muschin sivuille ja ota yhteys asiantuntijaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      590
      2021
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      98
      999
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      957
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      817
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe