Uudessa Hymy-lehdessä on esimakua tästä painoksesta...
Luvatut paljastukset Tukiaisista
odotelaan..
692775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Hymy kertoo uudesta Tukiais-kirjasta:
"LOPUTONTA SEKOILUA
Kirjan nimenä on SATUELÄMÄÄ - TARINOITA KULISSIEN TAKAA, sen kustantaa Johannan entinen työnantaja Suomen Metrotuotanto Oy ja kirjan on kirjoittanut HELÉN RANTA. Kirja ilmestyy toukokuussa pokkariversiona, jossa on yli 200 sivua.
Metrotuotanto pääsi osalliseksi Tuksun elämästä myydessään hänelle ravintolakiertuetta ja tehdessään tosi-tv-ohjelmaa ensin verkkosivuilleen ja myöhemmin TV5:lle.
Kohukirja kertoo Johannan elämästä - mutta muiden näkökulmasta.
Tukiaisella on ollut julkisuudessa oma tapansa esitellä saavutuksiaan ja elämäänsä, mutta nyt kurkistetaan rohkeasti kulissien taakse.
- Kirja sisältää hyvin rankkojakin tapahtumia, kustantajan edustaja toteaa Hymylle.
Kirjassa on muun muassa lukuisia seksiin liittyviä paljastuksia. Kustantajan mukaan kirjaan ei ole tarvinnut kaivaa skandaaleja. Jo viikko Tukiaisten sisarusten kanssa tien päällä antaa aihetta mitä ihmellisimpiin tarinoihin.
SEKSIELÄMÄ LIIOITELTUA
Kustantaja paljastaa muun muassa, että Johannalle suunniteltiin uusia silikoneja. Hanke kuitenkin kaatui, koska Johannasta ei ollut noudattamaan annettuja neuvoja, joita hän terveyskonsultaatiossa sai. Lääkityksestä olisi pitänyt luopua ennen leikkausta.
Kirjassa pääsee ääneen myös ex-aviomies ARTO LÄNSMAN.
Hän kertoo puolisonsa keinoista alistaa seksuaalisuuden kautta. Suhteessa oli Arton mukaan jo heti alkumetreillä pettämistä. Paljon.
- Teimme kivoja, mukavia juttuja ja alkuillat olivat kivoja. Mutta sitten loppuillasta Jossu lähti jonkun muun miehen matkaan. Hän saattoi sitten soittaa minulle humalassa kesken lemmenleikkien, Arto väittää kohukirjassa.
Johanna on kehunut julkisuudessa seksielämäänsä Arton kanssa, mutta mies tyrmää hehkutukset värikkäästi.
- Se oli kamalaa!
Hymy ei edes julkaise kirjan värikkäimpiä kommentteja. Myös Tukiaisten julkkissisko saa osansa kirjan aineistosta. JULIA on kertonut alkoholi- ja diabetesongelmistaan julkisesti. Kirjassa väitetään naisen haikailleen viinantuskissaan jopa yskänlääkkeen ja partavesien perään.
Kirjan kustantaa siis Metrotuotanto Oy.
Kirja on yli 200 sivuinen. Kirjan tekstin on kirjoittanut Helen Ranta."
Täytyy sanoa etten tunne mitään myötätuntoa noin ilkeätä ihmistä, kuin Johanna kohtaan
Ainoat paljastukset joita odotan, tulisi taxi kuskien suusta. Ketkä, mistä, milloin, kummalle. Kyyditettävän nimi. Mutta tiedän odottavai turhaan. Puhumattakaan hinnasta.
olen jtse sekakäyttäjä. häpeän suunnattomasti möhläilyjäni.en ymmärrä, että joku sekoilija vielä vaan kehtaa kehua ltseään.minä teen kovasti töitä ,että parantuisin tästä.kuitenkin kiltti
Aika paljon ne molemmat kyllä paljastelee yöllisissä humalaisissa fb-kirjoituksissaan, joten mitähän uutta voi edes tulla esiin? Sisarnussimista? Miehenpuute kun on krooninen kummallakin. J. Virtanen väittää että Tunus ottaa rahaa sieltä mistä ei pitäis. No, onhan tuo tullut jo selväksi että vieraspaikoissa J. Tukiainen varstelee, mitähän Emmin luota vietiin? Maksullista seksiä? Siitäkin on vihjailtu.
Hyvin olet luettelosi opetellut. Eipä tuosta näyttäisi puuttuvan mitään olennaista.
On voinu päästä jotain unohtuun...
Työssäkäyvän elo on harmaata ja ilotonta, on suurenmoista että Tuhnus tuo naurua elämäämme ja näyttää glamourisesti mistä kaikesta me köyhät jäämme paitsi..
Toi kirja on pakko lukea!
Vaikea uskoa, että mitään uutta enää paljastuisi. Itse on näyttänyt kaiken jo telkkarissa, blogissaan, lehtien sivuilla... Ei ole enää mitään. Vai onko kenties tehty joku uusi aluevaltaus ja alitettu rima todella alhaalta?
Tuntuu, että kirjan ympärille yritetään rakentaa kuhinaa, että edes joku sen ostaisi "paljastusten" toivossa. Todennäköisesti samat jutut siellä lukee, mitkä on netistäkin luettavissa. Tai you tubesta katsottavissa.
missä HEHKUTETAAN SIITÄ KIRJASTA? mETROPOLISSA oli 1 juttu.
Ei ole edes tietoo ilmestyyköä se ollenkaan ja jos, niin koska? Missä sitä edes myydään: ärrillä vai myös kirjakaupoissa? Vai pitääkö tilata?
Ei mitään hehkutusta missään. Ei edes asiallista tietoa. Jos kympillä myyvät niin ostan heti, mieluummin kymppi siihen kun seiskan julkkisblogeihin!
Kirjasta vuodetaan muutama "mehevä" kohta julkisuuteen, jonka jälkeen tilanne muistuttaa iltapäivälehtien lööppiotsikoita: Otsikot ja puffirivit kertovat enemmän kuin sisäsivujen artikkeli.
Tukiaisten tarinasta ei ole enää mitään yllätyksellistä paljastettavaa, kun näädät ovat jo tarinoissaan kurkottaneet niin kauas arkihorisontin taakse, ettei mikään fakta tunnu enää miltään.
Todennäköisesti muutamia oblikatorisia näätänauruja ja -kauhisteluja tullaan havaitsemaan, mutta niidenkin väkinäisyys tappaa suuremman ilonpidon.
Mun mielestäni tulisi maksaa näädille linsessi-maksut kirjojen myynnistä.
Tässä on pointtia!! :)
Syy ja seuraus ? ? ? ?
http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/05/paljastuskirja.html
Ei niinkään kaukaa haettu . . .
No, sensaatiohakuisena luin ruususen kirjan ja kyllä siinä aika monta uutta asiaa paljastui vanhasmatista. Että mm. on todella selkärangaton ja lapsellinen. Kauheesti tuo naisten perään on vieläkin, eikä ole oppinut yhtään mitään, on ollut yhteydessä tähän Susanna Indreeniinkin.
Että uskoisin kyllä että tuksusta kertovassa kirjassa on kuin onkin uutta tietoa. Ja siksihän se sitä pelkääkin. Mutta kumman hiljaista nyt on....
Metropolin artikkeli 6.5.2013:
"Johanna Tukiaisen paljastuskirja nyt ennakkomyynnissä!
Kukaan tuskin kiistää, etteikö Johanna Tukiainen olisi yksi Suomen tunnetuimmista henkilöistä. Tämä eroottisena tanssijana uransa aloittanut kohublondi nousi koko kansan tietoisuuteen raketin lailla vuonna 2008, kun hän paljasti Hymy-lehdelle silloisen Suomen ulkoministerin Ilkka Kanervan lähettäneen hänelle suuren määrän seksuaalissävytteisiä tekstiviestejä.
Kanerva-kohun jälkeen Johanna on pitänyt itseään julkisuudessa erilaisten mediatempausten avulla. Hän myös jatkuvasti ja sumeilematta mainostaa itseään blogeissa, lehtijutuissa, televisiossa, keikoilla ja ylipäätään kaikkialla, missä voi kiinnittää ihmisten huomiota.
Harva kuitenkaan tietää koko totuutta Johanna Tukiaisen glamour-elämästä. Koko kansan Johanna -Paljastuksia kulissien takaa on kirja, joka tarjoaa sensuroimattoman ja karun totuuden Johanna ja Julia Tukiaisen glamour-elämästä heidän lähipiirinsä sekä entisten yhteistyökumppaneiden kertomana. Julia Tukiainen antoi kaksi puhelinhaastattelua kirjaa varten, mutta Johanna itse kieltäytyi haastatteluista.
Tukiaiset ilmeisesti osaavat aavistaa, mitä kirja pitää sisällään, sillä siskokset ilmoittivat tekevänsä kirjasta rikosilmoituksen jo ennen kuin olivat lukeneet siitä riviäkään. Alunperin Satuelämää-nimellä kulkeneen kirjan tekijät ovat saaneet niin paljon yhteydenottoja ja lisäinformaatiota vielä viime päivinäkin, että alkuperäistä julkaisupäivää piti siirtää, jotta lisämateriaalit ehdittiin viimeistellä kirjaa varten. Ennakkomyynti aloitettiin tänään ja kirja julkaistaan kesäkuun alussa.
Kirjasta tulee myyntiin rajoitettu painos, joten suosittelemme tilaamaan sen jo ennakkoon.
100 ensimmäistä ennakkotilaajaa saavat DVD:n, joka sisältää runsaasti ennen julkaisematonta kuva- ja videomateriaalia!"
Kuva kannesta: http://www.metropoli.net/product_images/o/346/KKJ_kirjan_etukansi_11_4__39067_zoom.jpg
Linkki artikkeliin: http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/viihde/johanna-tukiaisen-paljastuskirja-nyt-ennakkomyynnissa/
No ei ole hinnalla pilattu (14,90) mutta on eri asia haluaako sitäkään vähää maksaa. Pitäisi tavallaan saada jokin todiste, että kirja todella sisältää uutta ruodittavaa meille pörhöhännille....
Minua kiinnostaa lähinnä se, mitä tapahtui Viljolle ja muillekkin koirille, mahtaako kirja paljastaa?
Erittäin hyvä pointti! Luulisi ihmisten nähneen koirien kohtelun kun ovat "piireissä pyörineet". Ei ole enää vähään aikaan kirjoitettu mitään koira raukoista...
Paitsi mikäs se juttu oli, että Hilma olisi tiineenä???
Joo! Koirat! Toivottavasti kirjasssa on niiden oloista ja elämästä jotakin.
"Jo viikko Tukiaisten sisarusten kanssa tien päällä antaa aihetta mitä ihmellisimpiin tarinoihin."
Tämä on varmasti niin totta. :D Voin kuvitella, että viikon roadtrip Tukiaisten siskosten kanssa on psykedeelisempi kuin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -kirja/elokuva.
"Paljastuskirja" on tarkoituksella tehty vain negatiivisesta näkökulmasta siksi, koska sen kustantaja on Metrotuotanto, jonka kanssa Tukiainen on riitautunut. En täysin luottaisi sen subjektiiviseen sisältöön. Miksi kirjan tekijä ei haastatellut kirjaan minua, joka tunnen Tukiaisen aika hyvin...? Siksi, että minulla olisi ollut kirjan linjasta täysin poikkeava mielipide Johanna Tukiaisesta.
Ja en aio ostaa kirjaa. Saan sen ostamattakin luettavakseni.
Kirjaa pitääkin lukea tuo Metrotuotanto mielessä, mutta on ihan selvää, että uusi teos täyttää mainiosti aukon, joka on olemassa Tukiais-ilmiössä.
Sinä voit antaa omat lausuntosi sitten Tuksun omaelämäkertaan, jookos.
Tuksu jälleen tyrmäsi kirjan Facebookissa 7.5.2013:
"Tuo kirja on täyttä valetta alusta loppuun asti. Ihan täyttä pas.kaa suoraan sanottuna, Metrotuotanto halusi vain rahastaa kustannuksellani. Tulemme näkemään Mia Oksasen sekä Metrotuotannon, sekä miespuolisen kirjan kirjoittajan oikeudessa."
Nyt on Jossu innolla menossa oikeuteen, toisin kuin tänään kun olis itse ollut syytettynä..
Varmasti on paljon uutta... toimittajat pääsivät glamourin ytimeen matkatessaan Tukiaisten mukana keikkakiertueilla vuonna 2011!
Metrotuotannon edustajalla on varmaan jatkuvasti ruokamyrkytys.
Ihan pottuillessaan - ja Tuksu ei voi kommentoida.
jospa ne ottais ne sellaisena marotoonioikuedenkäyntinä kaikki?
mää luulen ettei kirja tuo mitään mikä ei olisi jo tiedossa...itse en jaksa siitä kiinnostua.Käsittääkseni molemmilla sisaruksilla on mielenterveytensä kanssa ongelmia ja julkisuuden mukaan myös paha päihdeongelma.Mua ei jaksa huvittaa,mua lähinnä säälittää.
Ajattelen näin: mitä syvemmältä tunkiota kaivaa, sitä pahemmalta haisee.
Älkää kaivako, ei tätä kestä enää kukaan. Mitä enää voisi paljastua? No kellarista kai parikolme seksiorjaa varmaan? Mihin muuten ne irakilaisent kommandot joutui, niistä ei ole puhuttu hetkiin?
Lisäpaljastukset voivat liittyä tällä videolla kuultavaan sanastoon:
* Telaketju = Xanor-niminen tabletti, ”santtu.” Lääkeaine, jota käytetään masennuksen ja esimerkiksi paniikkihäiriön hoitoon. Kolmiolääke.
* Rivatril = klonatsepaami, joka on kuuluu bentsodiatsepiineihin. Sen vaikutus perustuu sen keskushermostoa lamaavaan ominaisuuteen. Lääkkeen kauppanimi Suomessa on siis Rivatril. Lääkettä käytetään epilepsian ja paniikkihäiriön ja dystonian hoitoon. Kolmiolääke.
* Panacod = yhdistelmälääke, joka sisältää kodeiinia ja parasetamolia. Käytetään kiputilojen hoitoon. Kolmiolääke.
* Herska = heroiini. Se on lähes kaikissa maissa luokiteltu huumeeksi.
Tuksu ei pysy tolpillaan, ja Kooma selittää omiaan jurrisena. Kesto 1:55:
http://www.youtube.com/watch?v=1EjahLafxJ8
Joni Virtanen, joka vietti Tukiaisten seurassa yhtä soittoa kolmisen viikkoa helmikuussa 2013, on raportoinut laajasti ja yksityiskohtaisesti Metrotuotannon kirjaan Tukiaisten glamour-elämästä.
Tuskinpa mitään kovin yllättävää paljastuu. Ei ollut ruususkirjassa mitään hätkähdyttävää,eikä ollut rajalastorykaan,itse asiassa ihan hellyttävää luettavaa.Etukäteismainoksiin ei kannattais aina luottaa.Elämässä saattuu ja tapahtuu ja aina voi tehdä ns.parannuksen.Ja selittää jälkeenpäin:ettei se niin ollut...
Odotellaan ja katellaan ihan rauhassa vaan... kesäkuussa olemme paljon viisaampia tässäkin asiassa...
Metropoli 10.5.2013:
”Paljastuskirjasta lisää rikossyytteitä Johanna Tukiaiselle?
Kesäkuussa julkaistava Johanna Tukiaisen paljastuskirjasta ´Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa´ sisältää runsaasti tulenarkaa materiaalia Johanna Tukiaisen elämästä.
Tukiainen on tunnetusti ollut usein oikeudessa syytettynä erinäisistä pahoinpitelyistä. Kirja valottaa selkkausten taustoja, mutta myös paljastaa uusia tapahtumia, joista ei ole aiemmin julkisuudessa tiedetty. Alla olevassa kirjan otteessa esimerkiksi käsitellään tilannetta, kun Johanna aiheutti hengenvaaran itsensä lisäksi ex-keikkamyyjälleen, tämän puolisolle ja Arto Länsmanille yrittäessään kuristaa auton ratissa ollutta Artoa.
”Arto oli taas vaikka mitä ja Johannaa kypsytti kun Arto sai ajaa. Hän ihmetteli äänekkäästi, kuinka ihmeessä ex-keikkamyyjä voi päästää Arton autonsa rattiin.
Kun päästiin maantielle, Johanna tarjosi kanssamatkustajille sadan kilometrin tuntivauhdissa jännitystä hyökkäämällä takapenkiltä Arton kurkkuun kiinni.
Ex-keikkamyyjä tarttui Johannaan kiinni ja repi tämän kuristusotetta irti. Arto pysäytti auton tiensivuun. Johanna oli sitä mieltä, että Artohan ansaitsi sen. Vaikka Johannalle kuinka yritettiin selittää, että oltaisiin kaikki voitu kuolla kun tämä kuristi kuskia, niin ei Johanna tuntunut ymmärtävän mistä muut olivat niin tuohtuneita.
Jos Arto olisi hakenut sitä puheaikaa, kuten oli käsketty, ei olisi tarvinnut kuristaa.”
Lähde: http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/julkkikset/maistiaisia-tukiaisen-paljastuskirjasta/
Kertomuksia sensaatioista; menivätkö asiat sittenkään ihan niin kuin Tuksu on meille syöttänyt ja sumuttanut...
Menee just noin kun kertoo!Kohtahan on suuri turnee tehty paikkakunnilla ja vetäydyn kesän viettoon varkauden kelohonka mökilleni
Tarkoitit että jos saan luvan mennä KELOHONKAHUVILALLE josta on jo kansalaiskeräys päällä:pelastakaa tuksun huvila:Eikö noin kovaa keikka turneeta tekevällä naisella ole muutama kymppitonni laittaa tuohon kelomökkiin?Ja se kelohonka on valhetta!
Heinäkuun lopulla on Suuren Taiteilijattaren 35-vuotissyntymäpäivät. Vastaanotto on kelohonkamökillä, jossa vieraille tarjotaan nyrkkiä ja kungfu-potkuja.
Syntymäpäivälahjaksi Taiteilijatar toivoo rahalahjoituksia. Tilinumero ilmoitetaan myöhemmin. Vaihtoehtoisesti voitte joko täydentää Jollaksen viinikellaria vuosikertaviineillä tai ostaa puheaikaa iphoneen.
Oletkohan sinä nyt erehtynyt vuosiluvussa?Erotiikkatanssija täyttää vähintään 45 ja kuva on armoton!Onnea!
Kaksi henkilöä saattaa Tuksua kohti taksia kaarinalaisella parkkipaikalla aamuyöllä 9.5.13. Tuksun mustassa laukussa näkyy olevan kiinni matkatavaralipuke… hän lienee tullut suoraan lentokentältä Kaarinan Lahnabileisiin. Kolmas saattaja on nahkatakkinen tyttö, joka kantaa Tuksun pinkkiä vuittonia.
Samanlaista menoa on jatkunut jo monet vuodet, siitä uusi kirjakin kertoo:
http://lasvitunpargas.files.wordpress.com/2013/05/dscn4132.jpg
LAHNABILEET 8.-9.5.2013 KUVINA
1) Tuksu, Bonzo ja Kooma esiintyjille varatussa teltassa alkuillasta 8.5.
http://static.iltalehti.fi/viihde/lahnabileet_etu090513jn_vi.jpg
2) Kolme mustiinpukeutunutta järjestysmiestä seisoo istuvien Tukiaisten edessä kuin saartorengas ja estää isompien vahinkojen syntymisen. Mukana on kuvateksti:
"Tukiaisten esiintymisen kanssa tuli ongelmaa. Kuvassa järjestysmiehet ratkomassa tilannetta. Siskokset eivät nousseet lavalle lopulta ollenkaan."
Kuva: http://static.iltalehti.fi/viihde/lahnabileet_juttutuksu090513jn_vi.jpg
3) Sekavaa Tuksua ohjataan kohti taksikyytiä aamuöisellä parkkipaikalla 9.5.
http://lasvitunpargas.files.wordpress.com/2013/05/dscn4131.jpg
4) Kooma on kaatunut parkkipaikalla, ja häntä autetaan pystyyn kahden henkilön voimin:
http://lasvitunpargas.files.wordpress.com/2013/05/dscn4140.jpg
5) Tuksu ottaa kemialliset glamour-tirsat jossain Lounais-Suomessa, 9.5.
http://imageshack.us/a/img22/1883/kalorinalle.jpg
Tämä kuvakertomus on asiallinen raportti.
Itseasiassa kaverilla on ihan hieno journalistinen ote.
Olis vaan jatkanut kuvaamista.
Samaa mieltä... nyt on internet-aika ja asioita pitää tarkastella kaikilta kanteilta.
noooh mitä lukee?
Tyrmäystippojen aikaansaannosta kaikki tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=1EjahLafxJ8
Voisiko joku laittaa uuden kirjan mukana tulevan kuva-dvd:n kuvia esim. aijaa.comin kautta palstalle. Kiitos.
Metropolin kirjanjulkistusartikkelin kommenteissa lukee tänään kirjoitettuna:
"Saatteko te kaikki ennakkotilatut kirjat tänään postiin vai kuinka kauan pitää vielä odottaa?"
"Kaikki ennakkotilaukset pyritään saamaan ykkösluokan postiin tänään, eli huomenna voi aloittaa odottelun postiluukun äärellä."
Ei ole tullut puoleentoista kuukauteen mitä kiinnostavaa tiedonmurua Tunkeroisten kirjasta. Kertokee. Antakee armoo köyhälle.
Odota vaan vielä muutama tunti ja pysy palstalla...
"1. luku: Kirjan edetessä J valjasti myös ystävänsä vastustamaan kirjan julkaisua. Ex-keikkamyyjä sai uhkaavan tekstiviestin J:n ystävän puhelimesta:
Olet seonnut akka. Ja ehei en ole mikään "pikkuinen" Arto on se riisitikku.
Mulla sattuu olemaan lihaksia ja massaa ja tarvittaessa käytän niitä.
Tosin naisia en viitsi lyödä mutta harrasteena sut kyllä laitetaan ihraper.se. Minulla on nälkä täällä olisi täytteet valmiina pöydässä vai pannaanko sinut vartaaseen ehkä se varras on parempi koska sussa on niin paljon läskiä niin sulatetaan ne vartaassa perkeleen lieskoilla! Porkkana suuhun porsas että mahdut ruokapöytääni muah
Kuulun moottoripyörä jengiin eikä minun tarvitse vastata kenellekään lut.ka lopeta soittelusi. Sanoin jo että maksat verelläsi ellet oikeudessa saa tuomiota.
Jos Johanna Tukiasesta tehty törkykirja tulee julki, susta ruma akka tulee julki kaikki tekemäsi petokset sekä kaikki kuvasi tullaan julkaisemaan mediassa ja netissä."
"Kuulun moottoripyörä jengiin eikä minun tarvitse vastata kenellekään lut.ka lopeta soittelusi."
Vieläkin jaksaa naurattaa tää Tukiaisen "moottoripyörä jengiin" kuuluminen, samaan aikaan kun akka mankuu jengien yhteystietoja blogissaan. :D Haluaisin NIIN tietää että mihin "moottoripyörä jengiin" Tuksu mielestään kuuluu, joten Seiskalive vois jossain haastattelussa kysyä sitä siltä.
Näin Tuksu tekstaili ex-keikkamyyjälleen "Koko kansan Johanna - Paljastuksia kulissien takaa" -kirjan viimeistelyn aikana:
"Senkin roikkuvanaamainen ruma huo.ra, nyt menit tekemään eläisi pahimman virheen!!!!!!! Ei ole merkitystä paljon rahaa tienasit tulevalla kirjalla koska sekä kertoo kaiken pahuudestasi ja kuoleman jälkeen sua odottaa hel.vetin lieskat... ei ihmekään että oot halveksittavaa monissa piireissä.
Olet sekä ulkoisesti, että et sisäisesti kuvottava ihminen maanmutien paholainen. Tulet kärsimään kaikista teoistaan, rahanahneus ja julma pas.kainen! Lutka jolla ei ole muuta elämää kuin vajota alas myymällä pas.kaa! Tuut kärsimään ja maksta verelläsi"
Onko kirjassa mitään viiteitä Tuksun poikaystävän yhteyksistä vironvenäläisiin gangsteripiireihin? Sergey Stulov, Tuksukan vironvenäläinen poikaystävä:
http://i4.ytimg.com/vi/gZcYb5EsErI/maxresdefault.jpg
Tuksun Dolls Diary kirjoitus 21.06.13 klo 11:02 am:
"VOISIKO JOKU LAITTAA MINUN SÄHKÖPOSTIINI HELSINGIN MOOTTORIPYÖRÄJENGIN YHTEYSTIETOJA, KIITOS?
Sain aiemmin Bandidoksen johtajan yhteystiedot, mutta minulla ei ole enää niitä. Voisiko joku ihan anonyyminä vaikka lähettää sähköpostitse minulle moottoripyörätyyppien yhteystietoja, jotka eivät ole mua vastaan, vaan puolellani?
Ottakaa yhteyttä siis: johanna¤dollsdancers.fi Kiitos!"
TUKSULLE KUULA KALLOON JA JULLE PERÄSSÄ!On kyllä kuvottavimmat ihmishirviöt kautta aikojen! siis pakko mennä oksentaa. Pääseekö se huoranpenikka livistää siitä linnatuomiostakin ku koira veräjästä!!!!
Järkyttävintä antia ovat mielestäni netistä lukemani "koti-kuvaukset" eli
meininki Jollashovissa. Voi luoja! Tajusin vasta, että Tukiaisten talo
ei ole omakotitalo, vaan paritalo. Säälin naapureita, joiden elämä on
helvettiä. Veikkaisin, että ovat puolikkaassaan pakosta, kun kukaan
ei suostu asuntoa ostamaan.
Totta, naapurit ovat varmasti lujilla noiden sekoboltsien kanssa.
Tukiaisten koirien kohtelusta ja kiusaamisesta kertova aukeama:
https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/8687_345434558919313_1278022205_n.jpg
Metrotuotannon julkaiseman Koko kansan Johanna - Paljastuksia kulissien takaa -kirjan valossa on selvää, että Tukiaisten siskosten isä - Markku Tukiainen - on tehnyt resepti- ja kolmiolääkkeiden kaupasta bisneksen itselleen.
Hän käy "nappikauppaa" sekä myy ja välittää niitä nappeja myös omille tyttärilleen. Perheenjäsenten kesken on ns. kemiallinen suhde
Tämä nappikauppias on saatava poliisin häkkiin. Tyyppi saastuttaa ehkä sinunkin lapsesi tai ystäviesi lasten elämää elämää myymällä laittomia huumaavia reseptilääkkeitä heille, ohi Suomen apteekkiverkoston:
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10200589076398223&set=t.14986595
Oma lapsesi saattaa saada häneltä ilmaisnäytteen.
Sitten alkavat koukutus ja luisu huumemaailmaan.
Kirjankin perusteella on selvää, ettei Kooman terveydentila enää kestä Tuksun kanssa elämistä. Kooma aavistaa ja tietää sen ja pyrkii eroon sisarestaan...
Tuksulla on…
...jokin tärkeä bitti poikittain kuupassaan.
On se kyllä herkullinen kirja!
Kakkososasta tulee vielä rankempi. Siinä on mukana Juhan tarina glamourin ytimessä. Kirjaa myydään ilmeisesti suoraan Siw-kassoilta (uusi jakelutieratkaisu).