Mistä sinä säästäisit kaupungin taloudessa?

Mullikassa juttua että mistähän säästettäisiin.

Minä sanon että lastenhoidon subjektiivinen oikeus on peruutettava, jos jompikumpi vanhempi on kerran kotona niin kyllä hänen on itse hankkimansa jälkikasvu hoidettava eikä laitettava yhteiskunnan niskoille kalliiseen päiväkotiin.

Tällaisia ylettömän kalliiksi tulevia mekanismeja jos on muuallakin niin ne on purettava, Suomalaisia on niin vähän ja veronmaksajia vielä vähemmän joten maksukyky ei riitä kustantamaan tuollaisia palveluja.

Päällikköarmeijaa joutaa varmasti karsia myös, hekin ovat vain veronmaksajien taakkana.

Terveydenhoidossakin, onko välttämättä käytettävä kalleimpia koneita ja menetelmiä sekä lääkkeitä, liian suuria palkkoja karsittava koska se houkuttelee rahan perässä vääränlaista ainesta alalle, mm. valelääkäreitä joita ei lääkärintyö muutoin voisi vähempää kiinnostaa.

Kaupungin talous pitäisi saada sellaiseen kuntoon että olisi mahdollista alentaa veroäyriä, se alentaisi tavallisen kaupunginasukkaan kustannuksia jolloin rahaa jäisi kulutukseenkin joka puolestaan auttaisi liike-elämää johtaen uusiin työpaikkoihin ja sitä kautta verotulojen lisääntymiseen sekä sosiaalikulujen alenemiseen (työttömyyskorvaukset ja toimeentulotuki, asumistuki, jne.)
11107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

johtoportaasta

Äänestä
  • Ole sinäkin hiljaa kun et mistään mitään tiedä.

    Äänestä

  • Sawolaene möllikkä kirjoitti:

    Ole sinäkin hiljaa kun et mistään mitään tiedä.

    Sinä sawolaene möllikkä varmasti paraskin puhuja. Ei tarvii sanoo mitään, jos ei oo asiaa. Kaikilla on oma mielipiteensä.

    Äänestä

Persuna en kehtaa kirjoitella ajatuksiani. Täältä ne poistettaisiin. Minulla ne säilyvät iäti.

Äänestä
  • Kirjoita vaan, olen äänestänyt perussuomalaisia jo kaksissa vaaleissa.
    Jos minä ketjun aloittajana saan määrätä jostain niin perussuomalaisten viestejä ei tästä ketjusta poisteta!

    Äänestä

Johto kiepille ja kieppi pyörimään alas rinnettä !!! no ainakin lääkärit voisi työskennellä terkkarissa kahdessa vuorossa vähentäisi kuormitusta KYSsissä ensi avussa

Äänestä

Johtoportaastakin on toki säästettävä, mutta sillä on lähinnä symbolinen ja solidaarinen merkitys, sen verran marginaalisista summista on kyse suhteessa muuhun budjettiin. Tuo subjektiivinen lastenhoidon oikeus on kyllä myös hyvä säästökohde ja vastaavia löytyy taatusti paljon. Yhteiskunnan paksut päivät alkavat olla ohi ja ihmisten on ryhdyttävä taas pikkuhiljaa ottamaan itsestään vastuuta, mikä on osaltaan myös hyvä asia vaikka ikäviä aikoja on väistämättä edessä.

Äänestä

Mamuista....

Äänestä

Meillä on Ikeat ja Matkukset, eihän meidän mistään tarvitse tinkiä, antaa mennä vaan!!
Ja vastahan hehkutettiin kun viime vuonna Kuopio sai muuttovoittoa 1200 uutta asukasta, jospa ne meidät pelastaisi!!!!!!

Äänestä

en kannata subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamista. mielestäni se on suoraan sanottuna lapsellisimpia ideoita, joita tuodaan tasaisin väliajoin esille. tuon ajatuksen lähtökohtanahan on se, että työtön olisi pysyvästi työtön, mikä ei useimmiten pidä paikkaansa. töitä voi olla muutamien viikkojen tai kuukausien pätkissä, ja pitäisikö sitten lastakin potkia vähän väliä ulos ja sisään päivähoidosta, riippuen siitä miten äiskällä tai iskällä on töitä?

omien kokemusteni perusteella eniten täysin turhia resursseja on kaupungin virastoissa, joissa on pilvin pimein suojatyöpaikkoihin palkattuja tyhjäntoimittajia. räikeimpinä esimerkkeinä liitoskuntien ylimpien johtajien korkeapalkkaiset suojatyövirat, ja jollain vippaskonstilla itsensä pysyvään virkaan keplotelleet virherekrytoinnit, joista on käytännössä mahdoton päästä eroon. aikoinani itse kaupungilla työskennellessäni laskeskelin, että täältä voisi panna puolet porukasta pellolle, jos jäljellejäävä 50 prosenttia käyttäisi edes 30 prosenttia työajastaan siihen työhön, jota tekemään heidät on oikeasti palkattu. ja ikävä kyllä se meni juuri niin, että mitä ylemmäs organisaatiokuviossa kiivettiin, sitä suuremmaksi nousi tyhjäntoimittamisen määrä ja osuus. härskeimmillä oli jopa oikeus tehdä "etätöitä" kotona. eli useimmiten oltiin joko alku- tai loppuviikosta kaksi tai kolme päivää tekemässä "etätöitä" kotona (/kesämökillä!). tuli vaan silloin ihmeteltyä sitä, että mitäköhän ne etätyöt sitten käytännössä olivat, kun eipä näillä henkilöillä siellä varsinaisella työpaikallakaan mitään kovin kummoista tekemistä ollut.

Äänestä

Ihan ensimmäisenä Erkistä. Erkki on kallis mies.

TK:n päivystys on muuten tuolla Kysissä ihan käytönnön syistä. Ei mene erikoissairaanhoion piikkiin. Itseasiassa siellä Kysin yhteispäivystyksessä on koko P-Savon päivystys öisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


my suggestion kirjoitti:

Mullikassa juttua että mistähän säästettäisiin.

Minä sanon että lastenhoidon subjektiivinen oikeus on peruutettava, jos jompikumpi vanhempi on kerran kotona niin kyllä hänen on itse hankkimansa jälkikasvu hoidettava eikä laitettava yhteiskunnan niskoille kalliiseen päiväkotiin.

Tällaisia ylettömän kalliiksi tulevia mekanismeja jos on muuallakin niin ne on purettava, Suomalaisia on niin vähän ja veronmaksajia vielä vähemmän joten maksukyky ei riitä kustantamaan tuollaisia palveluja.

Päällikköarmeijaa joutaa varmasti karsia myös, hekin ovat vain veronmaksajien taakkana.

Terveydenhoidossakin, onko välttämättä käytettävä kalleimpia koneita ja menetelmiä sekä lääkkeitä, liian suuria palkkoja karsittava koska se houkuttelee rahan perässä vääränlaista ainesta alalle, mm. valelääkäreitä joita ei lääkärintyö muutoin voisi vähempää kiinnostaa.

Kaupungin talous pitäisi saada sellaiseen kuntoon että olisi mahdollista alentaa veroäyriä, se alentaisi tavallisen kaupunginasukkaan kustannuksia jolloin rahaa jäisi kulutukseenkin joka puolestaan auttaisi liike-elämää johtaen uusiin työpaikkoihin ja sitä kautta verotulojen lisääntymiseen sekä sosiaalikulujen alenemiseen (työttömyyskorvaukset ja toimeentulotuki, asumistuki, jne.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu