Hallituksen surullisen kuuluisasta kehysriihestä on paljastunut yhä surkuhupaisempia piirteitä:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58783-hallitukselle-rajut-haukut-keskeinen-miljardiluokan-paatos-perusteena-powerpoint
Olen täysin samaa mieltä tarkastusvaliokunnan kanssa siitä, että "olisi toivottavaa, että keskeisten miljardiluokkaa olevien veropoliittisten linjauksien valmisteluaineisto toisi esille asian valmistelussa olennaiset seikat perusteluineen".
Eli Kataisen six-packin ministerit ovat olleet täysin kuutamolla päättämistään asioista ja niiden seurauksista. Se ei kuitenkaan estänyt ministereitä kilvan kehumaan toisiaan ja esiintymään julkisuudessa oman vastuunsa kantaneena. Ei ole estänyt vaikka tarkaslautakuntakin sanoo:
"Aineistosta ei käy ilmi mihin perusoletuksiin ja perustietoihin esimerkiksi osingon saajien määrästä ja verokertymän kohdentumisesta erisuuruisten osinkotulojen maksajien laskelmat perustuvat”..."Aineistosta ei käy edes korkealla tasolla ilmi tietoja yritysten jakautumisesta nettovarallisuusasemaltaan ja yhteisöveron tuotoilta."
Todella säälittävää touhua. Kuka enää oikeasti uskoo että mikään muukaan päätöksenteko on yhtään paremmissa kantimissa kuin kehysriihi? Eikö hallituksen olisi jo aika tunastaa tosiasiat, laittaa pillit pussiin ja järjestää uudet vaalit?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58783-hallitukselle-rajut-haukut-keskeinen-miljardiluokan-paatos-perusteena-powerpoint
Olen täysin samaa mieltä tarkastusvaliokunnan kanssa siitä, että "olisi toivottavaa, että keskeisten miljardiluokkaa olevien veropoliittisten linjauksien valmisteluaineisto toisi esille asian valmistelussa olennaiset seikat perusteluineen".
Eli Kataisen six-packin ministerit ovat olleet täysin kuutamolla päättämistään asioista ja niiden seurauksista. Se ei kuitenkaan estänyt ministereitä kilvan kehumaan toisiaan ja esiintymään julkisuudessa oman vastuunsa kantaneena. Ei ole estänyt vaikka tarkaslautakuntakin sanoo:
"Aineistosta ei käy ilmi mihin perusoletuksiin ja perustietoihin esimerkiksi osingon saajien määrästä ja verokertymän kohdentumisesta erisuuruisten osinkotulojen maksajien laskelmat perustuvat”..."Aineistosta ei käy edes korkealla tasolla ilmi tietoja yritysten jakautumisesta nettovarallisuusasemaltaan ja yhteisöveron tuotoilta."
Todella säälittävää touhua. Kuka enää oikeasti uskoo että mikään muukaan päätöksenteko on yhtään paremmissa kantimissa kuin kehysriihi? Eikö hallituksen olisi jo aika tunastaa tosiasiat, laittaa pillit pussiin ja järjestää uudet vaalit?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sivistysvaltioissa hallitus olisi jo jättänyt presidentille eronpyyntönsä tällaisten huomautusten jälkeen. Mutta parlamentaaristen käytöstapojen suhteen Suomi on valitettavasti edelleen impivaara. Tähän kun lisätään, että gallupit näyttävät sekoomukselle ja demuille roimaa kannatuksen laskua, niin on varmaa ettei Jutta ja Jyrki uskalla hajoittaa hallitusta. Saattaisi nimittäin maamme myynnistä luvattu palkintovirka mennä sivusuun.
Meillähän hallitus on nykyään pystyssä kunnes se menettää eduskunnan enemmistön luottamuksen. Pressa sitä ei enää pysty kaatamaan, niin on valitsemamme eduskunta aikoinaan perustuslakia korjaillut, jos satut tietämään!
Jos hallitus päättää omasta tahdostaan erota, niin sen pitää jättää eropyyntö presidentille, jos et satu tietämään. Herää jälleen kysymys osaatko edes lukea.
Ei ole mitään syytä erota jos omaa eduskunnan luottamuksen. Se on demokratiaa se! Enemmistödiktatuuria kuten joku taisi sanoa, se on kuitenkin parasta saatavilla olevaa tänä päivänä.
Olen oppinut lukemaan syksyllä 1949 joten siitä minulla lienee pidempi kokemus mitä sinä omaat! Sanoin jotta presidentti ei pysty kaatamaan hallitusta enää tänä päivänä vaikka Urkki aikoinaan taisi moiseenkin yltää. Maailma on muuttunut Urkin jälkeen monella tapaa.
Sinunkin demendiasi pitkällä... Hallituksella ei ole enää vaalissa sumutetun kansan luottamusta!
Kansa saa ruoskaa, mitä törpöt uurnilla tilasi!
avauksessa ja vastauksissa ei kuitenkaan puhuta missään vaiheessa että presidentti olisi hallitusta kaatamassa, vaan että hallituksen olisi pitänyt jo antaa eronpyyntönsä presidentille. Miksi siis sotket taas asioita keskenään?
Miksi pitäisi erota??Ei ole tapahtunut mitään rikollista tai väärää.
Hallitusneuvottelut ja vaalit maksavat maltaita,kestävät pitkään jolloin suomessa ei tehdä yhtään päätöstä.(persuille se tietysti olisi ihanne tila.)
Lopputulemma gallupeiden tilassa pysyisi todn näköisesti entisellään ehkä demarit vaihtuisi kepuleiksi.OLtaisiin taas porvarihallitus pohjassa samassa joka virheillään jo valmiiksi huonoa tilannetta..
Eduskuntavaaleihin ei ole enään edes kahtavuotta.Koittakaa kestää.Saa persut taas pettyä omiinsa ja muut puolueet koittavat taas tehdä parhaansa..
Koska hallitus on epäonnistunut. Missä on ne seikat mitä hallitus lupasi tehdä? Miten on työttömyys poistettu? Miten verotusta on oikeudenmukaistettu? Missä on nuorten koulutuspaikat? Hallitus ei ole tehnyt suomen eteen mitään, mitä lupasi. Eurooppaan ollaan kyllä lapioitu rahaa ja euroopan hyväksi tehty jopa 36 tuntisia työpäiviä, niin kuin pääministeri itse kertoi. Rikosllista taas on tapahtunut joka kerta kun eu-tukipaketti on hyväksytty. Hallitusksen on esitettävä eronsa, tai ainakin vasemmistoliiton on siitä lähdettävä. Muuten vasemmitoliitolta menee loppukin uskottavuus. Vai haluaako arvon nimimerkki ex... vasemmistoliitosta persujen kaltaisen puolueen johon ei edes omat usko? Ilmeisesti, sen verran kovin näyttää nimimerkki ex... persuja ihanoivan. Ei pysty edes yhtä kommenttia kirjoittaa mainitsematta peruja.
Työttömyyden poistamisesta on ainoastaan puhunut ent.smp nyk.persut.
Verotukseen saatu rikkaille oma väliaikainen vero.Köyhimmille annettu reilut satanen lisää ja eläkkeitä nostettu.Työttömyyspäivärahoja ei ole leikattu ja tarveharkinta poistettu..Tekoja on tehty jo paljon...Nuorisotakuu astui voimaan ja katsotaan miten se tulee lähtemään liikkeelle.Eurooppaan on lainattu rahaa ja niille takuut on vaadittu.
Monet asiat on näinkin vaikeana aikana tehty ja saavutettu.
Vasemmiston on parempi olla hallituksessa juuri nyt.Olemme pystyneet muuttamaan monia asioita paremmaksi.Osingouudistus saatiin paremmaksi,oppositiossa olisi jäänyt muuttamatta.
Meillä kannatus päinvastoin kasvaa.Kannattajamme ja uudet äänestäjät huomaavat että tekemällä ja yrittämällä voi vaikuttaa.Huutelemalla oppositiossa ei saavuta mitään.
Eli nautit siis suunnattomasti köyhien ja vähävaraisten duunareiden kyykyttämisestä. Onneksi suomen kansa ei siitä nauti, muita kaltaisiasi porvareita lukuun ottamatta. Se näkyy jo hallitus puolueiden kannatuksessa ja tulee näkymään jatkossa myös vasemmistoliiton ja vihreiden kannatuksessa, jotka saivat hetkeksi kannatuksensa homopiirien ansiosta pikkuruiseen nousuun. Mutta duunareita on suomessa huomattavasti enemmän kuin homoja ja he jättävät puolueen, koska verotus ja hallituksen teot koetaan työväestön piirissä epäoikudenmukaiseksi.
".Osingouudistus saatiin paremmaksi"
Voi vidu mikää tollo! Saatiin joo paremmaksi,rikkaille! Piensijoittajat kärsivät siitäkin päätöksestä! Valtionvelkaa otettu enemmän kun koskaan,velkarahalla kuka vaan osaa asioita tehdä,muttakun hallitusohjelmassa sovittiin että valtionvelka taitetaan!
Tämä yritysverouudistus meni kyllä täysin perseelleen, eli juuri sillain kuin mitä näiltä hallituksen idiooteilta osasi odottaa.
Omien sanojensa mukaan hallituksen tarkoituksena on ettei veropohja kavennu ja valtion verotulot vähene. Tehtyjen päätösten piti KANNUSTAA yrityksiä investoimaan voimallisesti SOPIVIN verohelpotuksin ja vastapainoksi sitten verottaa kovemmin varojen irrottamista yritystoiminnasta.
Mutta mitä saatiin? Tuhtia kurkunleikkausverokilpailua uusliberalismin malliin, valtavaa vajetta valtion budjettiin. Ja entäs se Kataisen mainostama dynaaminen vaikutus? Ainoa ”dynaaminen” vaikutus” on siinä kun lääkärit, isopalkkaiset juristit, huijarikonsultit ym. ”kerma” pääsevät kahmimaan kaksin käsin yhden miehen yrityksiensä (mitkä on varta vasten perustettu veron kiertoa varten) voittoja oikein urakalla liiviensä taskuun. No kaippa taksikuskit sentään tienaavat nyt muutaman ylimääräisen euron kyyditessään näitä "lottovoittajia" lentokentällä, kun ne kiirehtivät tuhlaamaan hallitukselta saamaansa "joululahjaa" Bahamasaarille.
Puheet dynaamisista vaikutuksista jotka kompensoivat verotulojen menetystä osoittautuivat nyt ihan virallisesakin lausunnossa ihan silkaksi kusetukseksi, puheiksi joille ei ole olemassa mitään asia perustaa.
Itse asiassa dynaaminen vaikutus kuitenkin on olemassa - mutta miinus merkkisenä - yritysten verojen alentamisesta seuraa kulutuskysynnän alenemista, mikä alentaa myöskin verotuloja.
Toisten maksamilla veroillako se Liisa kuluttaa? Tee kuten Työeläkeläinen ja käytä omia rahojasi!
Verotuloja tarvitaan huomattavasti vähemmän kun alatte itse huolehtia tuloistanne ja lopetatte kerjäämisen valtiolta ja muulta yhteiskunnalta!
Jos et saa työpanostasi myytyä vanhaan hintaan niin alennusmyynti on oiva tapa lisätä markkinoiden kiinnostusta tuotteesta, se mikä pätee pipoihin ja monoihin pätee kaikkeen mikä on kaupan.
Työttömyys on yksi kuva siitä onko työn hinta liian korkea vai onko meillä huonot kauppamiehet, jos epäilet kauppamiehiä (henkilöitä) niin siinä on sinulle uusi ura edessä! Muutoin on kustannuksia eli työn hintaa tuotettua yksikköä kohden laskettava ja siihen on kaksi mahdollisuutta, tehdä enemmän samalla palkalla tai laskea palkkaa ja muita kuluja.
Valitus ja parkuminen ei auta!!!!
Dorka on jo unohtanut vertailun joka osoittaa että työnhinta Saksassa ja Suomessa on samanhintaista! Eläminen on Suomessa vaan älyttömästi kalliimpaa,siihen on syynä ahneet porvarit ja verosuunnittelu!