Tieteen tekemiseen kuuluu koko ajan itsensä korjaavuus. Mikäli totuuna pidetyn ei huomata vastaavan tosiasioita, tunnustaan erehdys ja korjataan käsityksiä asiaintilasta.
Entäs uskonnnon alueellä? Onko uskovaisella varaa korjata uskoaan jos alkaa huomata uskossaan pieleen menneensä?
Entäs uskonnnon alueellä? Onko uskovaisella varaa korjata uskoaan jos alkaa huomata uskossaan pieleen menneensä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan siinä korjattavaa, jos on ensin epäuskoinen, tahi usko perustuu Sanan vastaiseen rakenteeseen, vaikkapa ajatukseen, että voi ansaita pelastuksen.
jne jne. ts. ihmisrakenteen ajatus, sen muutos Jumalan ajatussuunnitelmaan.
Sieltä löytyy armon käsite ja ja siinäpä sitä löytyy mahdollista korjata uskoansa.
>>Onhan siinä korjattavaa, jos on ensin epäuskoinen, tahi usko perustuu Sanan vastaiseen rakenteeseen, vaikkapa ajatukseen, että voi ansaita pelastuksen.
jne jne. ts. ihmisrakenteen ajatus, sen muutos Jumalan ajatussuunnitelmaan.
Sieltä löytyy armon käsite ja ja siinäpä sitä löytyy mahdollista korjata uskoansa>>
Miten sinä voit uskoasi korjata? Eihän itseään voi komentaa, että usko nyt vain eikä mantranomainen höpötyskään , "minä uskon, minä uskon " tunnu muulta kuin melko falskilta.
Tjaah-ah.ille. Se onkin Jumalan työ, Pyhän Hengen kautta.
eli ei yhtään falskia.
En tiedä muista uskovista. Itse olen joutunut korjaamaan käsityksiäni silloin tällöin.
Uskon kohde, Jeesus Kristus, on sama ja opilliset asiatkin ovat pysyneet suunnilleen samoina kuin uskoon tultua. Jokainen uskova kuitenkin kasvaa tai ainakin tulisi kasvaa uskossaan niin, että Kristus tulisi enemmän kirkastetuksi.
Tunnustan, että "uskontaistossa", jota en ole käynyt ihmisiä vastaan, vaan oman minän heikkoutta ja henkivaltoja vastaan, on tullut sekä voittoja että tappioita.
Koko sota on jo voitettu jo Giolgatalla ja Voittaja selvillä. Siitä käsin taistelen oman eloni pieniä taisteluja. Omien käsitysten muuttaminen paremman tiedon valossa ei ole häpeä, vaan hieno juttu. Ihminen, joka ei ole koskaan muuttanut käsityksiään, on hankala ihminen.
Kerron pienen kuriositeetin. Vähän nuorempana kuin mitä nyt olen, kuuntelin silmät ymmyrkäisenä erään jo aika iäkkään seurakuntalaisen todistusta. Hän sanoi, ettei ollut koskaan koko nelikymmenvuotisen uskossa olonsa aikana kertaakaan langennut ja kiitti siitä Jumalaa. Olin itse vasta uskoontullut nuori ja ajattelin kunnioituksesta melkein kaksinkerroin kumartuneena (kuvaannollisesti), että siinäpä vasta esimerkillinen uskova. Suunnittelin samantapaista uskovaisen "uraa" itselleni. Sain myöhemmin huomata, että eihän se minulta onnistunut. Päivittäin huomasin lankeavani ajatuksissani, vaikka en teoissa olisikaan hairahtunut.
Tietokin oli varsin vajavaista ja on sitä vieläkin. Lopulta sekin katoaa kuten muukin.
Mutta rakkaus ei katoa. Se pysyy yhdessä uskon ja toivon kanssa ja on niistä kolmesta suurin.
Kun "Pyhäjoessani" oli virranut vähän kauemmin vettä kuin uskon alkuaikoina, ymmärsin, että asianomainen onnistuja ei tuntenut itseään eikä ollut oppinut tuntemaan Herraansakaan niin hyvin, että olisi huomannut langenneensa ainakin siinä puheenvuorossa. En moiti häntä, Ymmärrän, että kaikki me olemme samasta puusta. Saman puun oksia olemme eikä oksa aina kanna hedelmää kovinkaan joutuisasti. Siinä voi mennä neljäkymmentä vuotta ja ylikin - eikä oksa edes tiedä tuottavansa sitä. Pääasia kuitenkin, että pysyy puussa. Jumala antaa kasvun. Hänen tekonaan siinä ei ole itsellä osaa eikä arpaa.
Tiede on hyvä asia. Se vain on eri asia kuin usko. Tiede voi vahvistaa uskoa tai sitten ei. Usko taas on tieteestä riippumaton. Uskova voi nauttia tieteen saavutuksista niin kuin muutkin ihmiset. Itse ainakin nautin, vaikka itsensä korjaavuutta vielä tarvitaan tieteen alallakin.
Jos uskot raamattua, on lepakko lintu.
Jos uskot tiedettä, on lepakko nisäkäs.
Kumpi on oikeassa?
>>Jos uskot raamattua, on lepakko lintu.
Jos uskot tiedettä, on lepakko nisäkäs.
Kumpi on oikeassa?>>
Raamatullisena aikana ei tainnut vielä olla nisäkäs-käsitettä nykyisessä merkityksessääjn. Lintu-käsite lienee ollut ja kun joku otus lentää räpisteli ilmassa, pidettiin sitä lintuna.
Totta kai on sama mahdollisuus uskovaisellakin. Titeen totuus elää koko ajan, siis muuttuu - niin sinäkin tunnustat. Ja siitä huolimatta monet väittävät että tiedeuskovainen ei tunnustaa mahdollisuutta millekään jumaluudelle.
Uskonelämään kuuluu käsite synnistä.
Kuten muuallakin, on myös helluntaiseurakunnat muokanneet syntikäsitystä uudestaan ja sallineet asioita, mitkä vielä parikymmentä vuotta sitten olivat syntiä.
Näin helluntaiseurakuntien uskovat ovat joutuneet päivittämään uskonelämäänsä.