Miten kapinoida?

Usein sanoihin kapinointi, tottelemattomuus ja vastarinta liitetään ajatus fyysisestä väkivallasta. Kun puhutaan vaikka ns. vapaustaistelijoista, tulee ihmisten mieliin kuva Che Guevarasta AK-47-kivääreineen Kuuban viidakossa. Mutta onko asian oltava niin? Voiko olla muutakin kuin aseellista vastarintataistelua ja väkivaltaa?

Filosofi Slavoj Zizek kiteytti kirjassaan "Väkivalta" asian hienosti ja esitti mielipiteen että nykyisessä maailmassa väkivaltaisinta on joskus vain olla tekemättä mitään. Passiiivisuus on väkivaltaa vallitsevaa systeemiä kohtaan. Miksi? Koska valtio ja järjestelmä eivät odota sitä. Valtio olettaa että tyytymättömät kansalaiset rupeavat mellakoimaan ja tekemään fyysistä väkivaltaa. Valtio on toki aina varautunut tähän armeijan ja poliisivoimien avulla. Ja yleensä tilanne on aina se, että jos kansa ryntää kaduille mellakoimaan tai kapinoimaan, voittaa valtio aina, sillä sillä on aseellinen ylivoima.

Kuvitellaanpa sellainen tilanne että jossakin valtiossa kansa on erittäin tyytymätön. Niin tyytymätön että suuri osa (sanotaan vaikka 80%) kieltäytyy äänestämästä vaaleissa. Eli on tekemättä mitään! Tämä johtaa siihen että maan hallituksella ei ole enää legitiimiä oikeutta hallita. Mutta kun kansalaiset eivät riko lakeja, vaan ovat vain passiivisesti äänestämättä, ei hallitus voi alkaa käyttää voimakeinoja kansalaisia kohtaan. Periaatteessa tässä tilanteessa lait ja valtio menettää mandaattinsa. Valtio romahtaa ilman laukaustakaan. Eikö tämä teekin hallntakoneistoa kohtaan suurempaa haittaa ja väkivaltaa kuin vaikka aseellinen kapina joka kukistettaisiin?

Joten, jos haluat käydä vastarintaan, älä tee mitään. Tai älä toimi niin kuten valtio olettaa tyytymättömän kansalaisen toimivan. Silloin saat eniten haittaa aikaiseksi.
4126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä, ja yksi ekstra vaihtoehto on tietysti vielä äänestää jaloilla.

Äänestä

ak 47 luovutetaanb kun sanon metalliksi

Äänestä
  • metalleilla rakneetaan taloja

    Äänestä

  • minun kommentilla suomalaiävaltalkainbenset vapaina ja itävaltalainwen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Neo-Kapinallinen kirjoitti:

Usein sanoihin kapinointi, tottelemattomuus ja vastarinta liitetään ajatus fyysisestä väkivallasta. Kun puhutaan vaikka ns. vapaustaistelijoista, tulee ihmisten mieliin kuva Che Guevarasta AK-47-kivääreineen Kuuban viidakossa. Mutta onko asian oltava niin? Voiko olla muutakin kuin aseellista vastarintataistelua ja väkivaltaa?

Filosofi Slavoj Zizek kiteytti kirjassaan "Väkivalta" asian hienosti ja esitti mielipiteen että nykyisessä maailmassa väkivaltaisinta on joskus vain olla tekemättä mitään. Passiiivisuus on väkivaltaa vallitsevaa systeemiä kohtaan. Miksi? Koska valtio ja järjestelmä eivät odota sitä. Valtio olettaa että tyytymättömät kansalaiset rupeavat mellakoimaan ja tekemään fyysistä väkivaltaa. Valtio on toki aina varautunut tähän armeijan ja poliisivoimien avulla. Ja yleensä tilanne on aina se, että jos kansa ryntää kaduille mellakoimaan tai kapinoimaan, voittaa valtio aina, sillä sillä on aseellinen ylivoima.

Kuvitellaanpa sellainen tilanne että jossakin valtiossa kansa on erittäin tyytymätön. Niin tyytymätön että suuri osa (sanotaan vaikka 80%) kieltäytyy äänestämästä vaaleissa. Eli on tekemättä mitään! Tämä johtaa siihen että maan hallituksella ei ole enää legitiimiä oikeutta hallita. Mutta kun kansalaiset eivät riko lakeja, vaan ovat vain passiivisesti äänestämättä, ei hallitus voi alkaa käyttää voimakeinoja kansalaisia kohtaan. Periaatteessa tässä tilanteessa lait ja valtio menettää mandaattinsa. Valtio romahtaa ilman laukaustakaan. Eikö tämä teekin hallntakoneistoa kohtaan suurempaa haittaa ja väkivaltaa kuin vaikka aseellinen kapina joka kukistettaisiin?

Joten, jos haluat käydä vastarintaan, älä tee mitään. Tai älä toimi niin kuten valtio olettaa tyytymättömän kansalaisen toimivan. Silloin saat eniten haittaa aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu