Pasi Saukkonen ja Melin keskustelivat

Pasi Saukkonen ja Olav S. Melin keskustelivat tänään radio Vegassa slaget efter tolv-keskustelussa 21.10 alkaen. (Löytynee areenastakin)
Saukkonen sanoi ns. ahtisaaripaperista, jonka Rkp sanoo olevan hallitusohjelmassa, että selvitys on ollut hänelle pettymys kahdesta syystä.
Saukkosen mukaan selvitys ei esittänyt mitään vaihtoehtoa kielipolitiikalle, vaikka on selvää, että nykyinen kaksikielisyyssysteemi , joka on 100 vuoden takainen, ei toimi, eikä tule toimimaan. Saukkosen mukaan pitää järjestää laaja keskutelu, johon kaikkien tulee osallista.

Toinen paperin vika on, että se asettaa valtavasti uusia velvoitteita kunnille ja virkamiehille, mutta sattuneesta syystä ei rahaa ole ollenkaan siihen laittaa, eikä rahoitusta edes mainita paperissa.

Saukkonen keskuteli muutenkin hyvin järkevästi Melinin kanssa, joka ylisti Senjaa ja Svenska.nu:ta ja korosti, että "suomenkieliset yksinpäättävä kieliasiat omiss akouluissaan".
Saukkonen yritti keskittyä kokonaisuuteen, eli alustaa sitä keskustelua, joka hänen mukaansa on välttämätöntä käydä kielipolitiikassa.

Nyt olisi tietenkin aivan selvästi tarpeellista, että Yleisradio alkaisi järjestää keskusteluja kielipolitiikasta TV:ssä ja radiossa sekä julkaisisi artikkeleita sen taustoiksi.

Saukkonen totesi, että Suomen kielipolitiikka on erilaista kuin esim. Belgiassa, jossa on kaksik eri aluetta, eli federaatiomalli. Suomessa ei ole.
Ja että Suomen kielipolitiikka pitäisi muuttaa siten, että kansalliskielet edelleen olisivat suomi, ruotsi ja saame, mutta että vain suomi olisi koko manner-Suomessa virallinen kieli.
Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Turun alueella olisi ruotsi toinen virallinen kieli alueellisesti.
Saukkosen mukaan tämä malli on Sveitsissä nyt, eli koko Svetsissä on 4 kansalliskieltä, mutta viralliset kielet on määritelty kantoineissa erikseen.
Hän suositteli sitä mallia Suomeenkin.

Melin perusteli pakkoruotsia ja kaksikielisyysmallia, että "on historia" ja että "pohjoismaissa on kotimme" ja että "suomi on liian pieni kieli". Sivistyksestä hän ei sentään enää kehdannut puhua perusteena.
Uutta oli tuo suomen syyttäminen pieneksi kieleksi.

Melin ei sentään enää kehdannut väittää, että pakkoruotsi olisi perustuslaissa. Hän sen sijaan sanoi viattomana, että suomenkieliset itse sen ovat peruskouluun ottaneet. Hän jätti kertomatta, miten se tuli peruskouluun; RKP:n kiristyksen jälkeen, jolloin Johannes Virolaisen piti totella Rkp:tä, muuten se olisi kaatanut hallituksen ja maa olisi joutunut sekasortoon.

Saukkonen sanoi, että pitää pohtia laajasti sitä, mitä pakkoruotsin poistamisesta seuraisi, viranhoidossa, ja jo korkeakoulujen tutkinnoissa.

Saukkonen vaikuttaa varsin järkevältä henkilöltä.

Magmahan tilasi häneltä viime vuonna tutkimuksen HS:n kielikeskustelusta, mutta Saukkonen ei näytä olevan riippuvuussuhteessa Rkp:hen.

Saukkosen mukaan nyt on riski että jos vaan puolustaa juridista kaksikielisyyttä eikä voi tehdä mitään todellisuudelle, virallinen kaksikielisyys muuttuu yhä enmmän vain lupaukseksi, jolla ei ole katetta.
Tarvitaan realismia, konkretiaa.

Melin haluaisi oiekin mielellään, että 3:lla alueella lisättäisiin pakkoruotsia.

Jja muualla säilytettäisiin ennallaan.

Melin käsitti tahallaan väärin että Saukkonen muka halusi yksikielisen Suomen.
Saukkonen: Kirjassani ehdotan eri systeemiä kuin nykyinen, käsitteet on ehdotuksessani erilaiset, ehdotan systeemiä, jossa 3 :ss eri kategoriassa kieliä.
On kansaliskielet, viralliset kielet, virlaliset vähemmistökielet. (Ja sitten on tietenkin muut kielet.)
Kansalliskielillä on suuri symbolinen merkitys.
Suomi saame ruotsi olkoot Saukkosen mukaan koko maan kansalliskieliä manner-Suomessa
Niillä on hänen mukaansa symbolinen merkitys.
Mutta ihmisten käytännölliset kiellliset oikeudet määriteltäisiin palvelun antamisella.
Suomen keili olisi virlalinen kieli koko manner-Suomessa, mutta ruotsilla olisi toisen virallisen kielen asema 3:lla elueella, joissa suu paljon ruotisnkielisiä.
12143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suomen kieli olisi viralinen kieli koko manner-Suomessa, mutta ruotsilla olisi toisen virallisen kielen asema 3:lla elueella, joissa suu paljon ruotsinkielisiä.

Melin kysyi, miten sellaista Suomea sitten voitaisiin "markkinoida" ulkomaille, millainen Suomi olisi kansalivalisessä vertailussa kielipoliittisesti.

Saukkosen mukaan Suomi on erikoinen ja vaikea verrata muihin maihin. Koska Suomi on kaksikielinen olematta federaatti. Kansalliskielikäsitettä ei juurikaan käytetä. Vain Sveitsissä käytetään, 4 nasionalschprache, Kantoneissa on omat viralliset keilensä.
Suomi olisi kuin Sveitsi, mutta ei federaatt, kuten esim. Irlantii.

Melin ei halua tällaista ajatellakaan, koska kansalliskielikäsite on erilainen ja perustuslaissa, jota ei hänen mukaansa saa sorkkia. Ruotsin asema perustuslaissa kun turvaa palvelun kaikissa tilanteissa
Historiassa on ruotsalainen historia, pohjoismainen yhteys, ja suomen kieli on pieni kieli, ja Suomea ei voi markkinoida yhden pienen kielen kautta.
Kolmas syy on Melinin mukaan, että suurin osa ihmisistä haluaa säilyttää ruotsin aseman Suomessa. Magman kyselyn mukaan.

Toimittaja: on muita tutkimuksia, jotka osoittavat erilaisia mielipiteitä.
Saukkonen: on eroteltava asenne pakkoruotsiin ja ruotsinkielisyyteen sinänsä. Ei tule sekoittaa vihaa pakkoa kohtaan asenteeseen ruotsia kohtaan yleensä.

Saukkonen: Suomi on monikielinen jo nyt ja se lisääntyy.
Pakkoruotsin asema kuuluu tähän problematiikkaan.
Vision Suomesta tulisi olla, että millainen maa on 10 vuoden kuluttua.
Sauk: alueet tulevat eriytymään Suomessa. Esim. Pohjanmaa tullee olemaan kaksikielinen, osa maasta pelkästään suomenkielisiä, pääkaupunkiseutu monikielinen.

Melin myöntää, että pakkoruotsikysymystä ei voi lakaista enää maton alle.

Saukkonen: Lödettävä ihmiset, instituutiot, jotka olisivat valmiita keskustelemaan yhdessä. Nyt suomenkieliset vastustavat keskustelussa pakkoruotsia ja ruotsinkieliset valittavat palvelun puuttumista. Puhuvat ohi.
Olisi keskuteltava yhdessä.

Niinpä. Kun vaan Yle ja muu media antaisivat keskustella....

Äänestä

Saukkonen on siinä hyvin oikeassa, että kielipolitiikkaamme pitää tehdä täysremonti mahdollisimman nopeasti. Kunhan saadan vaan RKP heivattua ulos hallituksesta.

Äänestä
  • "Saukkonen on siinä hyvin oikeassa, että kielipolitiikkaamme pitää tehdä täysremonti mahdollisimman nopeasti. Kunhan saadan vaan RKP heivattua ulos hallituksesta."

    Se siitä keskustelusta! Netti fenno kuuluttaa "keskustelua" mutta niin ettemme me ruotsinkieliset saisi siihen osallistua.

    Saukkonen muuten on fiksu ja miellyttävä mies ja puhuu täysin sujuvaa ruotsia.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Saukkonen on siinä hyvin oikeassa, että kielipolitiikkaamme pitää tehdä täysremonti mahdollisimman nopeasti. Kunhan saadan vaan RKP heivattua ulos hallituksesta."

    Se siitä keskustelusta! Netti fenno kuuluttaa "keskustelua" mutta niin ettemme me ruotsinkieliset saisi siihen osallistua.

    Saukkonen muuten on fiksu ja miellyttävä mies ja puhuu täysin sujuvaa ruotsia.

    Suomenkielisessä mediassa, Yle ssä, kielikeskustelua ei käydä, niin että suomenkieliset olisivat siinä enemmistönä ja niin että voisimme esittää omia kantojamme rauhassa. Sitä ei sallita, se katsotaan vihanlietsomiseksi.

    Ruotsinkielisellä puolella tuota keskustelua käydään koko ajan, ilman että suomenkieliset pakkoruotsin vastustajat pääsisivät keskusteluun mukaan.
    Se yksipuolinen propaganda on sallittua Ylessä.

    Äänestä

  • Saukkonen on oikeassa vaatiessaan kielipolitiikkaan muutosta,

    Saukkonen kuitenkin unohtaa sen, että pääkaupunkiseutu on muuttumassa entistä selvemmin monikieliseksi, kun uusimman väestöennusteen mukaan vieraskielisten määrä v 2030 mennessa on jo 300 000 eli 21- 23% alueen väestöstä. Ruotsinkielisten määrän ennustetaan olevan 5-6%

    Tällöin on täysin järjetöntä puhua kaksikielisestä pääkaupunkiseudusta. Ja on kohtuutonta vaatia lisäsatsauksia ruotsinkielisyyden tukemiseen.

    Kaikki liikenevät resurssit tarvitaan maahanmuuttajataustaisen uuden väestön kotouttamiseen, suomen kielen opintoihin.

    Suomenkielisen väestön osuus pääkaupunkiseudulla on tuolloin vain reilut 70%

    Suomen kieli tarvitsee tukea ja suojelua. Suomella ei ole enää varaa ruotsin tukemiseen. Ruotsi ja Ahvenanmaa pitävät jo tiukasti ruotsista huolta, meidän resurssejamme ei pidä törsätä ruotsin suojeluun.

    Äänestä

Saukkonen hieman lioottelee kaksikielisyyden laajuutta. Ei Varsinais-Suomea ja Uuttamaata voi kutsua aidosti kaksikieliseksi kuin pieneltä osaltaan.

Olisi kohtuutonta julistaa nuo alueet kokonaisuudessaan kaksikielisiksi ja jättää puolet maamme väestöstä pakkoruotsituksen taakan alle.

Muuten ihan asiallinen esitys Saukkoselta.

Äänestä
  • Olen itsekin miettinyt, miksi Saukkosen muuten järkevässä esityksessä on tämänkaltainen järjettömyys. Esimerkiksi Uusimaahan on maan monikielisintä alueitta, jonne pakkoruotsi ei sovi lainkaan.

    Saukkonen on kuitenkin tehnyt pitkään yhteistyötä ruotsinkielisten kanssa, koska teki Magmalle selvityksen nettikeskusteluista, joten hän tietänee jotain, mitä ei sano suoraan. Ehkä tämä on radikaalein tapa ehdottaa pakkoruotsista luopumista ilman, että saa ruotsinkieliset ryhmänä silmilleen. Tässähän luvataan jopa laajennettua pakkoa ruotsinkielisten naapurien lapsille.

    Toisaalta voi olla, että Saukkosella ei vain ole kosketusta pakkoruotsin aiheuttamiin todellisiin ongelmiin.

    Joka tapauksessa Saukkosen avaus on merkittävä ja häntä tulee tästä kiittää, vaikka korjataankin aloitetta oikeudenmukaisemmaksi nimenomaan erilaisten yksilöiden kannalta.

    Tässä Saukkonen ei myöskään ole lainkaan koskenut lukioruotsiin. Tämä lukioruotsin pakollisuus on ollut pitkään jopa muuten pakkoa vähätteleville ruotsinkielisille ehdoton vaatimus. Heidän on vaikea hyväksyä sitä, että suomalainen voisi olla akateemisesti sivistynyt muttei olisi joutunut opiskelemaan ruotsia. Illuusio kaksikielisestä akateemisuudesta on se, mistä ei haluta luopua, "juntit" vielä voivat olla ilman ruotsia.

    Saukkonen on liittänyt keskustelun myös monikulttuurisuuskeskusteluun oman taustansa vuoksi. Tämä on hyvä. Tästä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

  • hyvä jatkaa tästä kirjoitti:

    Olen itsekin miettinyt, miksi Saukkosen muuten järkevässä esityksessä on tämänkaltainen järjettömyys. Esimerkiksi Uusimaahan on maan monikielisintä alueitta, jonne pakkoruotsi ei sovi lainkaan.

    Saukkonen on kuitenkin tehnyt pitkään yhteistyötä ruotsinkielisten kanssa, koska teki Magmalle selvityksen nettikeskusteluista, joten hän tietänee jotain, mitä ei sano suoraan. Ehkä tämä on radikaalein tapa ehdottaa pakkoruotsista luopumista ilman, että saa ruotsinkieliset ryhmänä silmilleen. Tässähän luvataan jopa laajennettua pakkoa ruotsinkielisten naapurien lapsille.

    Toisaalta voi olla, että Saukkosella ei vain ole kosketusta pakkoruotsin aiheuttamiin todellisiin ongelmiin.

    Joka tapauksessa Saukkosen avaus on merkittävä ja häntä tulee tästä kiittää, vaikka korjataankin aloitetta oikeudenmukaisemmaksi nimenomaan erilaisten yksilöiden kannalta.

    Tässä Saukkonen ei myöskään ole lainkaan koskenut lukioruotsiin. Tämä lukioruotsin pakollisuus on ollut pitkään jopa muuten pakkoa vähätteleville ruotsinkielisille ehdoton vaatimus. Heidän on vaikea hyväksyä sitä, että suomalainen voisi olla akateemisesti sivistynyt muttei olisi joutunut opiskelemaan ruotsia. Illuusio kaksikielisestä akateemisuudesta on se, mistä ei haluta luopua, "juntit" vielä voivat olla ilman ruotsia.

    Saukkonen on liittänyt keskustelun myös monikulttuurisuuskeskusteluun oman taustansa vuoksi. Tämä on hyvä. Tästä on hyvä jatkaa.

    Paras ratkaisu on tehdä kaksikielisyydestä ja siten pakkoruotsista KUNTAkohtainen.

    Eli aidosti kaksikielisessä kunnassa olisi pakkopruotsi/pakkosuomi. Ja myös pakkovirkaruotsi voimassa.

    Uudellamaallakin kyllä on aidosti kaksikielisiä kuntia useitakin.

    Äänestä

  • Ratkaisu! kirjoitti:

    Joo,mutta kun kunnista ollaan tekemässä pienten maakuntien kokoisia.

    Kuntia,jotka ovat yksikielisiä suomenkielisiä kuntia, liitetään yhteen pikkuruiseen kaksikieliseen kuntaan (esim. Ruotsinpyhtää) ja hups koko suurkunnasta tulee kaksikielinen. De jure,tosin ei de facto.

    Äänestä

  • finländarejävel kirjoitti:

    Joo,mutta kun kunnista ollaan tekemässä pienten maakuntien kokoisia.

    Kuntia,jotka ovat yksikielisiä suomenkielisiä kuntia, liitetään yhteen pikkuruiseen kaksikieliseen kuntaan (esim. Ruotsinpyhtää) ja hups koko suurkunnasta tulee kaksikielinen. De jure,tosin ei de facto.

    Tässä asiassa yksikielisten suomenkielisten kuntien pitäisi herätä. Niiltä kupataan rahaa, jotta uusille isoille kaksikielisille kunnille voidaan maksaa korotettuja valtionosuuksia.

    Äänestä

  • Puhe kaksikielisestä Suomesta on täysin vanhentunutta,

    Tämän päivän Suomi on monikielinen!

    Yhteiskunnan on vastattava monikielisen kansakunnan haasteisiin, monia kieliä puhuvien kansalaisten tarpeisiin.

    Kaksikielistä Suomea ei enää ole paitsi vanhentuneissa asetuksissa. Ne on korjattava vastaamaan tämän päivän tilannetta

    Ruotsissa säädettiin uusi kielilaki, kun ruotsinkielisten määrä laski alle 90%.
    Maan yhtenäisyyden takia ruotsi määrättiin kieleksi, joka yhdistää kaikkia ruotsalaisia

    Suomen kielilaki on korjattava niin että suomen kielestä tehdään maamme pääkieli, jota kaikkien suomalaisten edellytetään osaavan. Kansalliset kielivähemmistöt saavat tietyt omakieliset oikeudet ja palvelut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tiedokksi kirjoitti:

Pasi Saukkonen ja Olav S. Melin keskustelivat tänään radio Vegassa slaget efter tolv-keskustelussa 21.10 alkaen. (Löytynee areenastakin)
Saukkonen sanoi ns. ahtisaaripaperista, jonka Rkp sanoo olevan hallitusohjelmassa, että selvitys on ollut hänelle pettymys kahdesta syystä.
Saukkosen mukaan selvitys ei esittänyt mitään vaihtoehtoa kielipolitiikalle, vaikka on selvää, että nykyinen kaksikielisyyssysteemi , joka on 100 vuoden takainen, ei toimi, eikä tule toimimaan. Saukkosen mukaan pitää järjestää laaja keskutelu, johon kaikkien tulee osallista.

Toinen paperin vika on, että se asettaa valtavasti uusia velvoitteita kunnille ja virkamiehille, mutta sattuneesta syystä ei rahaa ole ollenkaan siihen laittaa, eikä rahoitusta edes mainita paperissa.

Saukkonen keskuteli muutenkin hyvin järkevästi Melinin kanssa, joka ylisti Senjaa ja Svenska.nu:ta ja korosti, että "suomenkieliset yksinpäättävä kieliasiat omiss akouluissaan".
Saukkonen yritti keskittyä kokonaisuuteen, eli alustaa sitä keskustelua, joka hänen mukaansa on välttämätöntä käydä kielipolitiikassa.

Nyt olisi tietenkin aivan selvästi tarpeellista, että Yleisradio alkaisi järjestää keskusteluja kielipolitiikasta TV:ssä ja radiossa sekä julkaisisi artikkeleita sen taustoiksi.

Saukkonen totesi, että Suomen kielipolitiikka on erilaista kuin esim. Belgiassa, jossa on kaksik eri aluetta, eli federaatiomalli. Suomessa ei ole.
Ja että Suomen kielipolitiikka pitäisi muuttaa siten, että kansalliskielet edelleen olisivat suomi, ruotsi ja saame, mutta että vain suomi olisi koko manner-Suomessa virallinen kieli.
Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Turun alueella olisi ruotsi toinen virallinen kieli alueellisesti.
Saukkosen mukaan tämä malli on Sveitsissä nyt, eli koko Svetsissä on 4 kansalliskieltä, mutta viralliset kielet on määritelty kantoineissa erikseen.
Hän suositteli sitä mallia Suomeenkin.

Melin perusteli pakkoruotsia ja kaksikielisyysmallia, että "on historia" ja että "pohjoismaissa on kotimme" ja että "suomi on liian pieni kieli". Sivistyksestä hän ei sentään enää kehdannut puhua perusteena.
Uutta oli tuo suomen syyttäminen pieneksi kieleksi.

Melin ei sentään enää kehdannut väittää, että pakkoruotsi olisi perustuslaissa. Hän sen sijaan sanoi viattomana, että suomenkieliset itse sen ovat peruskouluun ottaneet. Hän jätti kertomatta, miten se tuli peruskouluun; RKP:n kiristyksen jälkeen, jolloin Johannes Virolaisen piti totella Rkp:tä, muuten se olisi kaatanut hallituksen ja maa olisi joutunut sekasortoon.

Saukkonen sanoi, että pitää pohtia laajasti sitä, mitä pakkoruotsin poistamisesta seuraisi, viranhoidossa, ja jo korkeakoulujen tutkinnoissa.

Saukkonen vaikuttaa varsin järkevältä henkilöltä.

Magmahan tilasi häneltä viime vuonna tutkimuksen HS:n kielikeskustelusta, mutta Saukkonen ei näytä olevan riippuvuussuhteessa Rkp:hen.

Saukkosen mukaan nyt on riski että jos vaan puolustaa juridista kaksikielisyyttä eikä voi tehdä mitään todellisuudelle, virallinen kaksikielisyys muuttuu yhä enmmän vain lupaukseksi, jolla ei ole katetta.
Tarvitaan realismia, konkretiaa.

Melin haluaisi oiekin mielellään, että 3:lla alueella lisättäisiin pakkoruotsia.

Jja muualla säilytettäisiin ennallaan.

Melin käsitti tahallaan väärin että Saukkonen muka halusi yksikielisen Suomen.
Saukkonen: Kirjassani ehdotan eri systeemiä kuin nykyinen, käsitteet on ehdotuksessani erilaiset, ehdotan systeemiä, jossa 3 :ss eri kategoriassa kieliä.
On kansaliskielet, viralliset kielet, virlaliset vähemmistökielet. (Ja sitten on tietenkin muut kielet.)
Kansalliskielillä on suuri symbolinen merkitys.
Suomi saame ruotsi olkoot Saukkosen mukaan koko maan kansalliskieliä manner-Suomessa
Niillä on hänen mukaansa symbolinen merkitys.
Mutta ihmisten käytännölliset kiellliset oikeudet määriteltäisiin palvelun antamisella.
Suomen keili olisi virlalinen kieli koko manner-Suomessa, mutta ruotsilla olisi toisen virallisen kielen asema 3:lla elueella, joissa suu paljon ruotisnkielisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu