Eläimet työpaikalla!

Allerginen!!!

Tänä aamuna tuli uutisissa miten ihmiset vie kotieläimiänsä työpaikoilleen. Minun mielestä homma on ihan ok jos siellä työpaikalla ei käy ulkopuolisia ja jos on muita töissä niin täytyy olla 100% varma ettei eläin aiheuta allergisia reaktioita kenellekkään. Minua ärsytti aivan helv...ti kun kävin aikanaan yhdessä parturissa jossa oli omistajan koira pyörimässä asiakkaiden jaloissa. Ei hitto, onko eläinten omistajat aivan nuijia, ei ajatella asiakkaita yhtään. Lässytetään niille elukoille ihan kuin jollekkin pikkuvauvalle, ja varmaan jotkin asiakkaat joilla yleensä on omia elukoita eikä perheessä ole allergisia ihmisiä niin tykkäävät niistä siellä työpaikalla. Siinä uutisessa sanottiin että onhan se kiva olla sen eläimenkin siellä työpaikalla, kuin yksin kotona. Ihan oikeesti hei, herätkää. Ei pidä hommata kotieläimiä jos niistä ei pysty huolehtimaan myös päivisin, muuta kuin viemällä niitä töihin mukanaan.

5

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin se vain on

      Minun puolestani kaikki saavat viedä rakkaat lemmikkinsä mihin sitten haluavatkin.

    • Sedä

      Allergian kannalta hankalaa, mutta mun mielestä toisaalta kivaa sekä omistajalle että eläimille, että muille eläimistä tykkääville. Voisihan sitä sanoa myös, ettei kukaan saa rakentaa liiketilaansa portaita, jos tulee vaikka joku liikuntavammainen. Jos on allerginen, niin täytyy valitettavasti mennä sellaiseen parturiin jossa eläimiä ei pyöri :/

      • Allerginen!!!

        Onko kotieläimet tarkoitettu työpaikoille? Minun mielestä ainoastaan vahtikoirat on, jotka vahtivat omaisuutta läpi yön. Kyllä muuten eläimet on tarkoitettu pidettäväksi kotona lasten tai omistajien ilona, ei työpaikoille. Kyllä liiketilat pyritään rakentamaan nykyisin siten että ne on myös liikuntarajoitteisille, rampeilla ja hisseillä mm. varustettuina. Jos yleisissä myymälätiloissa mm. parturissa pidetään mukana eläimiä, on siitä minun mielestä muistettava mainita asiakkaalle aikaa tilatessa. Sellainen ihminen kenellä ei ole mitään allergioita, ei voi tajuta miten vakavasta asiasta on kyse. Pienikin altistuminen vaikka koiran hilseelle voi tukkia hengitystiet niin pahasti varttitunnissa että on aika kiire siinä vaiheessa saada apua.


      • Ectopistes
        Allerginen!!! kirjoitti:

        Onko kotieläimet tarkoitettu työpaikoille? Minun mielestä ainoastaan vahtikoirat on, jotka vahtivat omaisuutta läpi yön. Kyllä muuten eläimet on tarkoitettu pidettäväksi kotona lasten tai omistajien ilona, ei työpaikoille. Kyllä liiketilat pyritään rakentamaan nykyisin siten että ne on myös liikuntarajoitteisille, rampeilla ja hisseillä mm. varustettuina. Jos yleisissä myymälätiloissa mm. parturissa pidetään mukana eläimiä, on siitä minun mielestä muistettava mainita asiakkaalle aikaa tilatessa. Sellainen ihminen kenellä ei ole mitään allergioita, ei voi tajuta miten vakavasta asiasta on kyse. Pienikin altistuminen vaikka koiran hilseelle voi tukkia hengitystiet niin pahasti varttitunnissa että on aika kiire siinä vaiheessa saada apua.

        Eläimiä ei ole yleisesti "tarkoitettu" mihinkään -- ihmiset keksivät käyttötarkoituksia sitä mukaa kuin kykenevät ja haluavat.

        Mitä tulee siihen, mitä PITÄÄ tehdä jos omistaa liikkeen -- tietääkseni parturi-kampaamon omistaja voi lakien puitteissa tuoda koiran työpaikalleen jos haluaa ellei jokin tietty säädös sitä erityisesti kiellä. Hänen tuskin täytyy ennakkoon huolehtia erityisesti koira-allergikon terveydentilasta sen enempää kuin esim. henkilöstä jolla on kylmäallergia tai allergia jollekin kemikaalille jota saattaa olla jossain hiustenhoitotuotteessa. Allergikon täytyy tällaisissa asioissa jotka voidaan silkalla valppaudella välttää olla se joka huomioi riskit ja varmistaa että hänen ostamansa tuoteet ja palvelut ovat hänelle turvallisia.

        Jos et osannut aavistaa että myymälätiloissa olisi koira niin, hei, nytpä tiedät sen varmuudella, joten pystyt välttämään sinne menoa tai pyytämään etukäteen ettei se olisi siellä silloin kun tai jos menet seuraavan kerran sinne.


    • Ectopistes

      Mikäli kyseessä oli yrityksen omistaja niin huonompi mäihä, yrityksen omistaja saa tehdä päätöksiä omasta yrityksestään ja siitä miten sitä pyöritetään. Jos ei miellytä, niin mene asiakkaaksi vain sellaisiin paikkoihin joissa koiria ei sallita, mikä varmaankin kattaa suurimman osan kaikista partureista.

      Minä itse ärsyynnyin siitä että muuan eläintarvikekaupan omistaja toi jatkuvasti koiransa töihin. Kyseessä oli ahdas, täyteen tavaraa tungettu kauppa ja kyseinen koira oli rodultaan irlanninsusikoira ja tavoiltaan surkea -- se tervehti asiakkaita tunkemalla kuononsa syvälle heidän jalkojensa väliin ja oli aina tiellä kapeissa hyllynväliköissä vaikka omistajaa pyysi hakemaan sen pois. Lopetin kaupassa käynnin parin huonon kokemuksen jälkeen. Ongelma ratkaistu!

      En tiedä johtuuko se siitä että muut asiakkaat tekivät samoin kuin minä, mutta ainakin eläinkauppa vaihtoi piakkoin sen jälkeen nimeä ja omistajaa. Kannattaa kaikesta huolimatta osallistua hyvien toimintatapojen edistämiseen lompakolla äänestämisen kautta : P

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      73
      1279
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      748
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      118
      696
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe