Keskustelu- vai pilkkakirjoituspalsta?

Koska pilkkakirjoitusten laatija oli onnistunut poistattamaan aikaisemman asiaa käsittelevän viestiketjun, laadin nyt uuden.

Siis: Aikaisempikin viestiketjukin koski palstalle tulevia kirjoituksia. Tarkoituksena oli keskustella siitä, että halutaanko täällä keskustella Ikaalisiin liittyvistä asioista vai onko tarkoituksena olla vain pilkkakirjoituspalsta, jossa yksi lusikalla annettu voi alati mollata paikkakunnan osaajia ja tekijöitä?
31473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Huomattu on, että aina kun kirjoitetaan jostain positiivisesta, tai kehutaan jotain, niin lokaa alkaa roiskumaan. Myöskään toisenlaisia/poikkeavia mielipiteitä ei saisi esittää, vaan pitäisi pysyttäytyä ruikutuslinjalla. Kaikki kaupungissa tehdyt päätökset pitäisi kyseenalaistaa tai vaatia muutettavaksi, jne. Olen huomannut, että siinä vaiheessa kun asioista aletaan puhua oikeilla nimillä ja asialliseen sävyyn, niin viestiketjut katoaa mystisesti. Kun taas jauhetaan turhanpäiväistä p.... siis sitä itteensä, niin kyllä keskustelu jatkuu taukoamatta, kenenkään painamatta poista-näppäintä. Jos ei muuten viestiketjua saa jatkumaan, niin voihan aina vastailla itselleen eri nimimerkkiä käyttäen. Ei voisi vähempää kiinnostaa, kuka täällä haluaa mollata ja ketä, ja mikä on kenenkin seksuaalinen suuntautuneisuus. Kenellä vatsa toimii liikaa ja ketä ummettaa. Mitä kukin nautintoaineenaan käyttää, jne. Mutta jotain vastuuta tähän kirjoitteluun, vaikka nimimerkkien takana piileskellään! Käytöstavat olisi syytä opetella uudestaan, jos on päässyt unohtumaan.

Äänestä
  • Muuten allekirjoitan juttusi, mutta hieman olen erimieltä tuosta poliittisesta höpinästä eli kai sitä nyt asioista erimieltä saa olla? Tai ehkä pitääkin, että saadaan asioita pohdittua useammasta näkökulmasta. Tähän pohdintaan tämä palsta on omiaan. Eikä kaupungissa mitään päätöksiä tehdä. Yksinkertaiset poliitikot ja virkamiehet ne päätökset tekee sekä siunaa. Kun kuntalaiset kerran nuo ovat tuonne valinneet asioita ajamaan, niin kyllähän sitä pitää olla oikeus myös kritisoida suunnitelmia ja tehtyjä päätöksiä. Eikö?

    Monella alkaa vain tuo navan alle paukuttelu heti, kun alkaa se argumenteilla kirjoittaminen olemaan vaikeaa. Ehkä pieni kaljoittelu myös edesauttaa noiden idioottimaisten tölvimisten suoltamisessa. Niinhän se yleensä menee, että kun ei puhetaidot riitä niin aletaan haukkumaan tai uhkailemaan. Kasvotusten ei kyllä uskalleta tulla samoja asioita lataamaan!

    Äänestä

  • Keskustellaan enemmä kirjoitti:

    Muuten allekirjoitan juttusi, mutta hieman olen erimieltä tuosta poliittisesta höpinästä eli kai sitä nyt asioista erimieltä saa olla? Tai ehkä pitääkin, että saadaan asioita pohdittua useammasta näkökulmasta. Tähän pohdintaan tämä palsta on omiaan. Eikä kaupungissa mitään päätöksiä tehdä. Yksinkertaiset poliitikot ja virkamiehet ne päätökset tekee sekä siunaa. Kun kuntalaiset kerran nuo ovat tuonne valinneet asioita ajamaan, niin kyllähän sitä pitää olla oikeus myös kritisoida suunnitelmia ja tehtyjä päätöksiä. Eikö?

    Monella alkaa vain tuo navan alle paukuttelu heti, kun alkaa se argumenteilla kirjoittaminen olemaan vaikeaa. Ehkä pieni kaljoittelu myös edesauttaa noiden idioottimaisten tölvimisten suoltamisessa. Niinhän se yleensä menee, että kun ei puhetaidot riitä niin aletaan haukkumaan tai uhkailemaan. Kasvotusten ei kyllä uskalleta tulla samoja asioita lataamaan!

    Tää kysenen kirjotteliakin on " kaikkien kaveri " mutta kun täälä voi aukoo päätään vapaasti nii kaverit saa pilkkaa,Kylällä morjenstetaan ja sitte tää auotaan päätä,,,,,,,,

    Äänestä

hooteen hommia toi kaikki

Äänestä

Kunpa kaikki muistaisivatkin, ettei ole olemassa mitään diktaattoria nimeltä Ikaalinen, kaupunki, hallitus, valtuusto, se ja se lautakunta jne. Kaikki nämä ovat kokonaisuus eri puolueiden, eri sukupuolien eri-ikäisiä ihmisiä. Meidän valitsemiamme näihin tehtäviin vaaleissa joko suoraan tai äänten jakautumisen perusteella epäsuoraan. Vallan käyttö näissä toimielimissä menee yleensä enemmistön päätöksen mukaisesti, tai äänestyksissä käytettyjen kyllä tai ei äänien mukaan. Toki voidaan aina arvostella toisten tekemiä päätöksiä, valittaa ja kirjoitella tänne tai yleisönosastoihin. Eri asia, mitä se ketään hyödyttää. Suosittelen tällaisia ikuisia erimielisiä lähtemään itse kunnallispolitiikkaan ja päätöksentekoon mukaan. Aika nopeasti huomaa, että yhdellä ihmisellä on lopultakin hyvin pieni mahdollisuus vaikuttaa yhtään mihinkään hyvässä tai pahassa. Demokratia toteutuu.

Äänestä
  • ahaa. Sinä siis olet kunnallispoliitikkomme? Muutenhan et voisi syvällä rinta äänellä todeten tietää miten hallinnossa toimitaan, vai?

    Oli muuten hyvä esimerkki uudella valtuustolla se parin kuukauden souvi jo pelkästään sen hallituksen kasaamisessa. Voi pyhä yksinkertaisuus kun kaikesta saadaan aikaan älyttömät kinat. Olitko muuten osallisena tässäkin?

    Tuo lauseesi "mitä se ketään hyödyttää". Et voi tietää ikinä etukäteen mitä mikäkin asioiden esille nosto hyödyttää tai on hyödyttämättä. Siksi on tärkeää että puhetta riittää ja toimenpiteiden aika on sitten kun on tarpeeksi puhuttu. Puhumalla kai ne asiat on parempi selvittää kuin muilla keinoilla.

    Ehkä siinä on monella se raja lähteä politiikkaan mukaan että ei halua profiloitua vastuunkantajaksi vaan mieluummin toimii neuvonantajan roolissa hieman sivummalla. Muutenkin tuo "vastuunkanto" on viime vuosina kokenut lievän inflaation kun valtion pääpoliitikot ovat tuota mantraansa ehkä katteettakin paukutelleet eetteriin.

    Äänestä

  • kyylä2 kirjoitti:

    ahaa. Sinä siis olet kunnallispoliitikkomme? Muutenhan et voisi syvällä rinta äänellä todeten tietää miten hallinnossa toimitaan, vai?

    Oli muuten hyvä esimerkki uudella valtuustolla se parin kuukauden souvi jo pelkästään sen hallituksen kasaamisessa. Voi pyhä yksinkertaisuus kun kaikesta saadaan aikaan älyttömät kinat. Olitko muuten osallisena tässäkin?

    Tuo lauseesi "mitä se ketään hyödyttää". Et voi tietää ikinä etukäteen mitä mikäkin asioiden esille nosto hyödyttää tai on hyödyttämättä. Siksi on tärkeää että puhetta riittää ja toimenpiteiden aika on sitten kun on tarpeeksi puhuttu. Puhumalla kai ne asiat on parempi selvittää kuin muilla keinoilla.

    Ehkä siinä on monella se raja lähteä politiikkaan mukaan että ei halua profiloitua vastuunkantajaksi vaan mieluummin toimii neuvonantajan roolissa hieman sivummalla. Muutenkin tuo "vastuunkanto" on viime vuosina kokenut lievän inflaation kun valtion pääpoliitikot ovat tuota mantraansa ehkä katteettakin paukutelleet eetteriin.

    Sinä sen sanoit! "Ei haluta toimia vastuunkantajana, vaan toimitaan neuvonantajan roolissa sivummalla!" Mikä halvatun neuvonantaja??? Auotaan päätä sen kun ehditään mistään mitään tietämättä. Sitten kun huomataan itse, että on tullut puhuttua läpiä päähän, niin on helppo käpertyä koloon ¨kun ei onneksi ole vastuunkantajana. Näinhän se menee. Kirjastossa on kirjoja, jotka käsittelee kunnallista päätöksentekoa, demokratiaa jne. Kannattaa tutustua, jos ei ole tietoinen näistä asioista. Jos tehdyt päätökset ei miellytä, kannattaa ottaa selvää, mitä asialle voi tehdä. Pelkällä puheella ei saada mitään aikaan, täytyy tuntea toimintamallit miten siirrytään tekoihin. Annettaisiin niille työrauha, jotka ovat laittaneet itsensä likoon vastuunkantajina. Vuosi vuodelta näitä yleisiksi syntipukeiksi profiloituneita on vaikeampi löytää.

    Äänestä

  • valitetaan vähemmän kirjoitti:

    "Mikä halvatun neuvonantaja???"

    Et tainnut huomata ironista analogiaa valtionhallinnon kanssa. Vastuunkanto on nykyään lähinnä suuri vitsi, ennen se tarkoitti jotain hienompaa.

    "Jos tehdyt päätökset ei miellytä, kannattaa ottaa selvää..."

    Siitähän tämä juuri kiikastaa. Poliitikot voisivat olla jo etukäteen hieman avoimempia kuntalaisten suuntaan.

    "Pelkällä puheella ei saada mitään aikaan, täytyy tuntea toimintamallit miten siirrytään tekoihin."

    Kyllä puhetta pitää olla, nimenomaan vuoropuhetta. Ei mitään monologia. Vasta sen jälkeen kun on puheet pidetty olisi syytä siirtyä tekoihin, vaikka joillekin kliimaksiaan eläville se taitaa olla turhan vaikeaa.

    "Annettaisiin niille työrauha, jotka ovat laittaneet itsensä likoon vastuunkantajina."

    Et kai tarkoita sitä, että jos on päässyt neljäksi vuodeksi päättämään äänestäjien mandaatilla, niin silloin kansa vaietkoon ja poliitikot rellestäköön? Siltä tuo lausunto ainakin minun korviini kalskahtaa.. Ellei poliitikko kykene vuoropuheluun kaikkien kuntalaisten kanssa, niin ehkä joku muu homma olisi sopivampi hoidettavaksi kuin poliittinen edustaminen.

    "Vuosi vuodelta näitä yleisiksi syntipukeiksi profiloituneita on vaikeampi löytää."

    Kummassakohan on vikaa enemmän, äänestäjässä vai ehdokkaassa? Oletko ikinä miettinyt asiaa syvempään? Pitäisikö nyt jonkun todellakin käydä päivittämässä tietojaan demokratian eri ilmenemismuodoista.

    Äänestä

  • sama taas kirjoitti:

    Ei se oo helppoo kuntapäättäjänäkään, vaikka moni niin luulee.

    Äänestä

Onko järkee kirjottaa tähän kauheen pitkiä kirjotuksia kun tää yx herra kuitenki poistattaa ne josain vaihees.Paljo nähty vaa turhaa vaivaa !

Äänestä

Palsta vaan hiljee entisestäänkin jos tämän kohun takia hannu lopettaa kirjoitukset.Onko tätä huomioitu??

Äänestä

Aloitin tämän keskustelun siksi että ei ole miellyttävää lukea pilkkakirjoituksia säännöllisesti omista ystävistä ja tuttavista. Monet heistä eivät edes tiedä päässeensä tälle palstalle eivätkä siten saa edes mahdollisuutta poistaa heitä koskevia kirjoituksia.

Aihe tuntuu rönsyilevän moneen eri suuntaan. Asia on hyvä että keskustelua käydään monelta eri kantilta mutta minulla ei tähän asiaan mitään lisättävää.

Toivottavasti tilanne rauhoittuu ja asiallinen keskustelu Ikaalisten hyväksi alkaa.

Äänestä
  • Posarin eläkkeellä oleva toimittaja poistelee kaikki
    Keskustapuoluetta tai sen valtuutettuja koskevat
    jutut.

    Äänestä

Voisimme itse kukin laittaa kätemme ristiin ja rukoilla tämän ivakirjoittajan puolesta. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja kaikki ovat tehneet syntiä. Antakaamme tälle kirjoittajallekkin anteeksi hänen virheensä ja rukoilkaamme hänelle parempaa elämää Kristuksen, meidän herramme huomassa.

Äänestä
  • Kirkossamme on sellainen palvelu, jossa seurakuntaväki voi rukoilla jonkun seurakuntamme jäsenen puolesta.
    Muuta ei tarvitse tehdä kuin kirjoittaa rukoiltavan nimi (Hannu) paperilappuseen ja pudottaa se kirkossa olevaan astiaan.
    Siunausta kirjoittajalle, uhreille sekä kaikille palstan lukijoille.

    Äänestä

  • Lahja5 kirjoitti:

    Kirkossamme on sellainen palvelu, jossa seurakuntaväki voi rukoilla jonkun seurakuntamme jäsenen puolesta.
    Muuta ei tarvitse tehdä kuin kirjoittaa rukoiltavan nimi (Hannu) paperilappuseen ja pudottaa se kirkossa olevaan astiaan.
    Siunausta kirjoittajalle, uhreille sekä kaikille palstan lukijoille.

    Mene lääkäriin ja ota ne lääkkees...uskonnon varjolla ja vuoksi on monet sodat sodittu ja soditaan vieläkin.

    Äänestä

  • vainohullu kirjoitti:

    Mene lääkäriin ja ota ne lääkkees...uskonnon varjolla ja vuoksi on monet sodat sodittu ja soditaan vieläkin.

    Juu ota kaikki lääkkees ja mieluimmin viä kerralla kurkusta alas niin päästään näistä typeristä kirjoittajista täältä...

    Äänestä

Muistakaa että Jumala on herra ja kaikkivoipias.
Älkää rienatko!!

Äänestä

Vaisuks on me no menny tälläkin osastolla.ensin jarmo ja aino rauhottu sitte rauhottu hannu.no jarmo valillä yrittää jotaan härnäystä .nyt on liian hiljasta

Äänestä

Kukaan ei voi väittää että rukouksemme ovat menneet hukkaan.
Olemme rukoilleet rienaajan puolesta omassa yhteisössämme
ja hän on lopettanut kirjoitukset.
Herramme on kuullut rukouksemme ja on ohjannut Hannua ja
muita kirjoittajia kaidalle tielle.

Äänestä
  • Voisitko ystävällisesti rukoilla myös itsesi puolesta,että saataisiin nämä typerät kirjoituksesi ja syyllistämisesi täällä palstalla loppumaan.Kiitos jo etukäteen.

    Äänestä

  • malkasilmä kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti rukoilla myös itsesi puolesta,että saataisiin nämä typerät kirjoituksesi ja syyllistämisesi täällä palstalla loppumaan.Kiitos jo etukäteen.

    Oli miten oli.
    Rienakirjoitukset ovat lähestulkoon loppuneet.
    Rukouksen voimaa pystyy tuskin kukaan väheksymään.
    Rukoilen myös sinun malkasilmä puolesta jotta kasvaisit kunnolliseksi ihmiseksi.

    Äänestä

  • Lahja5 kirjoitti:

    Oli miten oli.
    Rienakirjoitukset ovat lähestulkoon loppuneet.
    Rukouksen voimaa pystyy tuskin kukaan väheksymään.
    Rukoilen myös sinun malkasilmä puolesta jotta kasvaisit kunnolliseksi ihmiseksi.

    Älä suotta vaivaudu, osaan kyllä erottaa oikean väärästä. Keskity nyt vain häätämään demoonit itsestäsi..

    Äänestä

  • malkasilmä kirjoitti:

    Älä suotta vaivaudu, osaan kyllä erottaa oikean väärästä. Keskity nyt vain häätämään demoonit itsestäsi..

    Montako demoonia Lahja 5 omistaa ?

    Äänestä

  • mustan lesken syli kirjoitti:

    Montako demoonia Lahja 5 omistaa ?

    Olet vain pienen pieni homopahanen.

    Äänestä

Ton nimmarin ivalon kylästä juopoista ja hulluista sukulaisista ois hianoo saada tänne jotain hyvää settii,,

Äänestä

Jumala on ottanut siipiensä alle tämän kirjoituspalstan.
Hyvyys on voittanut pahuuden.
Hallelujah, ylistäkää herraa!

Äänestä
  • Putosiko Lahja 5 kyydistä ?

    Äänestä

Tualta muualta vaan luin ei oo tainnu rukoukset mennä perille taitaa olla turhaa hommaa

Äänestä
  • Montako avioliittoa Lahja 5 on onnistunut rikkomaan ?

    Äänestä

Näin kirjoitti Marski sodan päätteksi:
"Nyt jos koskaan on meidän suomalaisten jatkuvasti osoitettava niitä ominaisuuksiamme, jotka menneinä vuosina ovat olleet voimamme: yksimielisyyttä ja itsehillintää. Jännittämällä kaikki voimamme voimme selviytyä ajan myrskystä ja turvata itsenäisen valtakuntamme olemassaolon ja tulevaisuuden.

Monissa taisteluissa karaistuneet entiset sotilaat, jotka nyt olette palanneeet koteihinne. Teidän asianne on kaikkialla maassa ylläpitää sitä keskinäisen luottamuksen ja toveruuden henkeä, minkä sodan koettelemukset ovat luoneet, sekä ympäristöönne kasvattaa uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen."

Mutta seuraava sukupolvi on unohtanut kaiken. Täällä yhä houristaan jopa punaisista ja valkoisista, vaikka niillä ei ole yli kuuteenkymmeen vuoteen ollut mitään merkitystä. Rinta rinnan kaatui sekä köyhä että rikas, punainen että valkoinen...jopa valkoinen ja romani. Mutta kaikki se on hetkessä unohdettu eikä mitään opittu, käännetään Suomen kansa itseään vastaan.

Ilman yhteistyötä ei tällä maalla ole valoisaa tulevaisuutta. Tarttis kai uuden sodan taas yhdistämään koko kansakunta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Depeche mode kirjoitti:

Koska pilkkakirjoitusten laatija oli onnistunut poistattamaan aikaisemman asiaa käsittelevän viestiketjun, laadin nyt uuden.

Siis: Aikaisempikin viestiketjukin koski palstalle tulevia kirjoituksia. Tarkoituksena oli keskustella siitä, että halutaanko täällä keskustella Ikaalisiin liittyvistä asioista vai onko tarkoituksena olla vain pilkkakirjoituspalsta, jossa yksi lusikalla annettu voi alati mollata paikkakunnan osaajia ja tekijöitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu