lapuanousuun

kuulin huhua että lapualle honkimetsään olisi tulossa disneyland? Vielä suunnitteluasteella mutta ihan mahdollista kuulemma. Tulisi siihen novaparkin paikalle.
19338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Onkohan se taas sen lapualisen yrittäjän idea, johon kaupunkia huudetaan maksajaksi.

Äänestä
  • Ei hätää. Seinäjoki vie senkin irean,koska huvipuisto nousoo sinne ruudsonien ireoimana.

    Äänestä

Turha vaiva, Power Parkki on maan mahtavin huvittelukeskus lapsille jonka vartaista ei löydy koko maasta, kakki menee sinne eikä sieläkään ruuhkaa usein ole eli turha näin lähelle yrittää mitään vastavaa tehdä.Tai mikäs siinä jos joku haluaa omilla rahoilla sellaisen väsätä siitä vaan,Power Parkkihan on ihan yksityisen henkilön miljoonilla rakennuttama.

Äänestä

Alotus ei oo muuta kuin teidän huudattamista. Ei lapualaisetkaan noin hölmöjä voi olla PowerParkin vieressä ja yleismaailmallisen laman lujaa pukatessa päälle.

Äänestä
  • laman aikaan se just kannattaa rakentaa kun rakennuskustannukset tippuu

    Äänestä

  • arotk kirjoitti:

    laman aikaan se just kannattaa rakentaa kun rakennuskustannukset tippuu

    Sen jälkeen on vielä PowerPark kiusana. Vaikea panna paremmaksi.

    Äänestä

  • arotk kirjoitti:

    laman aikaan se just kannattaa rakentaa kun rakennuskustannukset tippuu

    Niin ja sillähän saisi poliittista luottamusta!

    Äänestä

  • Onko verätysta ? Vain Lapualaaset voivat olla niin tyhmiä rakentaakseen veronmaksajien rahoilla huvipuiston .
    Nyt kaikki valtuuston jäsenet syyniin onko he päättämiskelpoisia ,vai virkamiehetkö syyniin !

    Äänestä

Varma tieto, siihen tulee kylpylä. Ruvekkaa yksinkertaiset kommentoimaan.
Heh, heh, hee.

Äänestä

Lakaluoman lopetettuun kouluun tuloo kuulemma Ikea. Täysin varma tiato. Vanhaa koulurakennusta kuulemma korotetaan 26 kerrosta ylähäppäin. Katolta saa kuulemma hyppiä ilimaatteeksi uimahyppyjä lapuan jokeen. Ja tiätysti veronmaksajien rahoolla.

Äänestä

Voi, voi tuota Pöntistä, kun tuollaista suunnitteloo ei tule kannattamaan,
kaatuu meidän veronmaksajain syliin voi itku näitä Lapuan päättäjiä.

Äänestä
  • Varma tiato että Anaheimin Disneyland tuloo Lapualle ku täälä on halvemmat tontit ja muutenki leppoosta väkiä

    Äänestä

eiku powerpark siirretään kuulemma seinäjoelle kaikki suuri ja mahtava
keskitetään sinne kuulemma ilmasotakoulua ollaan kans siirtämäs rengonharjulle
ilmenee kaikki tämä salaisista asiapapereista

Äänestä

Ja seuraavaksi Guggenheim ja kaupan päälle WTC. Go, Lapua, go!

Äänestä

Investointiraha vain on kateissa, suunnitelma on ok ja realistinen. Ainut on raha, mitä puuttuu. Esitän, että palkataan ammattitaitoinen rahanhaistaja kaupungille töihin. palkka tuollaiselle Pellepelottamalle voisi olla vaikka kymppitonni kuussa.

Äänestä

Kuulemma sinne tuloo maailman ensimmääne Isoon Antin maa ja isännäksi itte Halamesmäen Matti. Kansaanvälistä touhua ku Matti on Mustammaan poikia.

Äänestä

Tänne tuloo kuulemma Suomen tai jopa maailman suurin paska-allas ja pumppaamo. Kuulemma tuohon agrin viereen sitä suunnitellaan. Siitä sitten jaetaan paskaa ympäri maakuntaa pelloille jne.

Äänestä

Tairatte tarkoottaa sitä Tivoli Sariolaa, joka kiertää Suomea. Kyllä se varmaan Lapuallekin jonain vuonna saadaan viikonlopuksi. Mutta tuskin sitä tuonne honkimettään roudataan. Eiköhän se tivoli tuonne S-marketin pihalle sovi, jos on tullakseen. Paukutelkaa niitä henskeleitänne vasta sitten kun ne härvelit on S-marketin pihalla. Se on sitten lapualaasten risneyländ, kun kourallinen tsekkoslovakialaisia härveleitä on viikonlopun verran LAPUALLA.

Äänestä
  • hahahaa, tämä oli hyvä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensivuonna kirjoitti:

kuulin huhua että lapualle honkimetsään olisi tulossa disneyland? Vielä suunnitteluasteella mutta ihan mahdollista kuulemma. Tulisi siihen novaparkin paikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu