Adressi Tiina Korhosen puolesta!

Ettei hänen lapsiaan oteta huostaan.

Niin siinä tulee todennäköisesti käymään. Sen verran lastensuojelutyöntekijöiden kanssa ollut tekemisissä.
5163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Huostaan saa lapset ottaakkin jos tuputetaan nelivuotiaalle viinaa!! Kuinka tyhmä täytyy olla jos kuvittelee että maistattamalla viinaa sylilapselle saa hänet suhtautumaan alkoholin käyttöön oikein. Korhosen mielestä alkoholi kruunaa aterian ja on ihana lisä siinä. Samalla hän juottaa lapsille viinaa ja opettaa kuinka ne maistuvat pahalle ja ovat aikuisten juomia...Kuinka ristiriitaista tämä on? Jos opetus menisi perille niin lapsihan ei joisi viinaa enään koskaan, koska on todennyt sen pahanmakuiseksi. Päinvastoin lapsi oppii tästä sen että viina maistuu pahalle ja ainut syy miksi sitä pitäisi juoda on saada pää sekaisin. Ei ne ensimmäiset kokeillut itsellekkään hyvälle maistunut mutta niin vain irvistellen alas juotiin, kuitenkin jo teini-iän saavuttaneena.
Nyt keski-ikää lähestyessä en juurikaan viinaa juo, joskus saattaa olut mennä saunan jälkeen tai viinilasillinen ruuan kanssa mutta erittäin harvoin. Mieluummin sitä limua janoonsa juo kuin kaljaa. Maistuukin paremmalle. En koe alkoholia mitenkään välttämättömänä että voisin nauttia hyvästä ateriasta, päinvastoin joskus viini jopa pilaa hyvän ruuan maun.
Toki sitä saunaillassa saattaa kavereiden kanssa turistessa mennä olut jos toinenkin ja humalakin iskeä päälle, mutta nämä ovat niin harvoja kertoja ettei viitsi edes moisesta mainita. Turhaa tissuttelua en juuri harrasta lainkaan.

Mielestäni se kertoo paljon alkoholin käyttäjästä jos hänen täytyy ottaa viinilasi tai toinenkin rentoutuakseen illalla tai nauttiakseen ateriasta. Alkoholi sopii aikuisten seurustelujuomaksi, mutta tuo tapa jolla Korhonen yrittää opettaa lapsiaan juomaan alkoholia on täysin sairas ja kieroutunut. 20vuotiaan maksa on siinä kunnossa että miedot alkoholijuomat eivät tee hallaa hänen terveydelleen(kohtuu käytöllä tietysti) siihen 5vuotta lisää ja voidaan juoda kohtuullisesti myös väkeviä ilman suuria terveyshaittoja, näin opettaja myöntää juottavansa 4vuotiaalle lapselle väkeviä alkoholijuomia! Vaikka kyseessä olisi teelusikallinen niin on ymmärrettävä että kyse on vain pienestä lapsesta ja HERMOMYRKYSTÄ. Ilmeisesti Korhosen mielestä on ok myös piikittää lapseensa heroiinia, vain sen vuoksi että lapsi oppisi huumeiden kohtuukäyttäjäksi?

Äänestä

Miten opettaja voi ollakkin noin tyhmä! 4vuotias varmasti muistaa 10vuoden pääästä ensimmäisissä bileissään että ai niin viini olikin pahan makuista enpäs juo kavereiden kanssa pönttöä sekaisin!!!! Paskat se mitään muistaa!!!!! Jos pienelle lapselle haluaa maistattaa karvasta olutta tai viiniä on hyvä muistaa että ON OLEMASSA ALKOHOLITTOMIA VAIHTOEHTOJA!!! Näin myös meille opetettiin lapsena kuinka hyvää se viini jouluaterialla onkaan, kun sitä niin halusimme maistaa, ei maistunut hyvälle vaan cola oli parempaa ja viinin kinuaminen ja oluen haluaminen jäi siihen. Teini-iässä sitten humalat haettiin hampaat irvessä.

Alkoholikasvatuksen nimissä 4vuotiaalle väkevien alkoholijuomien juottaminen on TÄYSIN sairasta! Järkyttävä osoitus henkisestä vajavuudesta sekä oman ajatusmaailman objektiivisen tarkastelun puutteellisuudesta. Kun kokee tekevänsä lapselle "palveluksen" juottamalla tälle alkoholia, voi perustella sen miten tahansa, ajattelematta että kyseessä on kuitenkin hermomyrkky joka ei ole kenenkään terveydelle hyväksi. Pää pois sieltä pusikosta! Mietitään sitä alkoholikasvastusta vasta sen jälkeen kun lapsi alkaa lähestymään teini-ikää, vai olisiko parempi sekoittaa jo sylivauva ikäiselle lapselle äidinmaidon sekaan tilkka viskiä että oppii mille se viina maistuu?

Äänestä
  • Olet ollut/olet tyhmä, jos väkisin pitää teini-iässä alkaa ryyppäämään?

    Äänestä

adddressiiiiii

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuitenkinn kirjoitti:

Ettei hänen lapsiaan oteta huostaan.

Niin siinä tulee todennäköisesti käymään. Sen verran lastensuojelutyöntekijöiden kanssa ollut tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu